Kahdeksan ruokalajin lounas keväisten viinitarhojen yllä

Enpäs olekaan vielä postaillut mahtavasta lauantailounaasta, joka herkuteltiin edellisviikolla. Ehkä syöntikeikasta toipuminen kesti näin kauan ;) Ymmärrätte ähkyn, kunhan näette mitä kaikkea lounaaseen kuului. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin kahdeksan ruokalajin menusta. Vähemmästäkin Kulkukatti laiskistuu ja pulskistuu!

Paikka on aivan käsittämättömän ihana, se sijaitsee Diano d´Alban alueella viinitarhakukkuloiden huipulla. Kyseessä on ravintola Trattoria nelle vigne. Se sijaitsi aiemmin toisella kukkulalla, mutta nyt ravintola kukoistaa entistä ehompana uudessa paikassa, omistus ja toimintaperiaate ovat silti edelleen samat. Tämä trattoria on italialaisten keskuudessa suosittu ja etenkin sen viikonloppuisin tarjoamat megalounaat houkuttelevat isoja perheitä syömään. Raaka-aineet ovat tuoreita ja lähitiloilta.

Trattoria nelle vigne

Ravintola on valoisa ja tilava, isot ikkunat avaavat maiseman joka puolella levittyviin viinitarhoihin. Kevät on vielä nupuillaan, mutta kesäaikaan puut ja viiniköynnökset ovat täydessä terässään.

Isot ikkunat joka puolella
Big windows everywhere

Tässä ravintolassa saa syödä myös silmin!
In this restaurant you can eat also with your eyes!

Ja nyt, tästä se viimein alkaa, italialainen ruokamaratoni! Löysätkää vyötä ja kiinnittäkää ruokalappunne, sillä tämä matka tulee olemaan täyttävä...

Ensin aloitetaan maistelulla ja suolaisella. Anjovista pähkinäkuorrutteella. Mielenkiintoinen ja ruokahalua herättävä alkupala:

Anjovista pähkinäkuorrutteella
Anjovis with hazelnut-sauce cover

Seuraavaksi natustellaan jauhoista tehtyjä, öljyssä paistettuja taikinapalleroita. (Päälle oli kiedottu kunnon silavaista pekonia, mutta jätin sen suosiolla ranskalaisen Kollin purtavaksi. Minä kun en punaista lihaa syö.)

Friteerattuja taikinapalleroita
Fried paste dumplings

Hyvinhän tässä mennään, ei vielä hätää päivää. Otetaas rohkaisuryypyksi hörppäys alueen punaviiniä. Sitten on vuorossa raikas kanajuustosalaatti. Kanasuikaleiden ja juustokuutioiden ohella tässä salaatissa on kaikensorttista vihannesta, selleria, paprikaa, kiinankaalia. Ei siis yhtään raskasta, vielä jaksetaan mainiosti!

Raikas kanajuustosalaatti
Refreshing chicken-cheeze-salad

Salaatin jälkeen seuraa Piemonten alueelle tyypillinen herkku, vitello tonnato. Siinä on ohuen ohutta naudanlihaa ja päällä tonnikalamajoneesikastiketta. Otin tämän osion kevyesti ja jätin lihat Kollille. Dippailin niitä aiemmin tuotuja taikinapalloja tähän soossiin ja oli sekin aikamoisen hyvä kombinaatio. (Äyks, älkää kertoko piemontelaisille, että pyhäinhäväistin heidän armaan vitello tonnatonsa näin julkealla tavalla...)

Vitello tonnato

Tässäpä lounaan seuraavat purtavat, näppärät kasvispiirakat. Erittäin maukkaita. Annos on kevyt, mutta nyt täytyy myöntää, että vatsanseutua alkaa kiristää pahaenteisesti. Oi miksi, oi miksi olin pukenut päälleni kireät housut. Löpöisät verkkarit olisivat sopineet paremmin tähän syömäsessioon... Siis kuinka monta annosta olikaan vielä tulossa?

Kasvispiirakkaa
Vegetarian pie

No niin, nyt viimein päästään käsiksi primo piattoon eli ensimmäiseen lautaseen. Tässä vaiheessa saamme valkata tarjoilijan luettelemista vaihtoehdoista. Otan gnoccheja eli muussatuista perunoista valmistettuja palleroita. Täytteenä oli pähkinää ja omien makuanturoiden mukaan kastikkeessa oli myös gorgonzola-juustoa. Nam!

Myös oma vatsanseutu alkaa uhkaavasti muistuttaa palleroa. Pitäisiköhän housunnappia salaa avata... Ruoka on taivaallisen hyvää, mutta mielessä käy aina välillä vaivaamassa kysymys: millä ihmeellä kestän jälkiruokaan asti poksahtamatta? Otan lisää punaviiniä ja tajuan, että tätä menoa jatkaessa pääsen ulos vain vierittämällä :-O

Kulkukatin lautasella gnoccheja, edustalla raviolia
TravelCat eating gnocchi, in the front ravioli

Siis meikä ei todellakaan jaksanut koko ihanaista gnocchi-annosta. Kyllä otti luonnon päälle. Pula-ajan vanhempien tyttärenä en millään haluaisi jättää ruokaa lautaselle. Mutta minkäs teet, voih! Ei ole varapötsiä, eikä täältä voi pyytää doggy pagia, enkä ole vuorannut käsilaukkuani tilavalla Tupperware-astialla, jonne olisin voinut salaa sulloa ylijäämät ja elää niillä seuraavankin viikon. Oli pakko jättää kesken ja tsempata kohti loppuhuipennusta ja secondo piattoa. Valitsin kanaa pähkinäkastikkeessa.

Siis katsokaa nyt tätä annosta! Millä ihmeellä te kuvittelette, että jaksan syödä tämän kaiken?! Ou nou... Onko tämä joku italialaisten salakavala juoni päästä eroon ahneista ulkomaalaisista, jotka syövät itsensä kuoliaiksi?

Kanaa pähkinäkastikkeessa ja paistettuja perunoita
Chicken in hazelnut-sauce and fried potatoes

Kana oli järjettömän hyvää, ja melkein kyynel tirahti, kun oli pakko jättää lähes puolet lautaselle. Nyyh! Otin suruuni lisää viiniä ja toivoin sen laskevan turvonnutta olotilaa. Mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Sillä edessä on vielä jälkkäri. Otin kevennykseksi nougatjäädykkeen ja se sentään valui alas kuin itsestään.

Nougatjäädyke
Nougat ice

Tarjoilija olisi tuonut mielellään ruuan päälle ihanaista Limoncello-sitruunalikööriä, josta tykkään paljon, mutta totesin, että punaviiniä oli tullut sen verran nappailtua lounaan ohessa, ettei enempää alkomahoolia passannut tämän katin hörppiä. En juo normisti kahvia, mutta nyt oli marrocchinon paikka, se terästää ruuansulatusta siinä missä Limoncello!

Tässä onnellinen, mutta väsynyt ahmatti värikkäässä kevätlookissa. Vatsa sisään ja hymy leveäksi!

Kulkukatti, onnellinen syöpöttelijä kevätlookissa
TravelCat, the happy eater in her spring look

Trattoria nelle vignen kotisivut kiinnostuneille löytyvät tämän linkin takana. Suosittelen lämpimästi kaikille italialaisen ruuan ja viinitarhojen ystäville! (Ja muistakaa olla pukematta liian kireitä vermeitä...;)

Kukkiva kevät viinitarhoilla
Blooming spring in the vineyards

***

We had fabulous Saturday lunch some time ago in Diano d´Alba area. It´s not far from Turin, less than hour with the car. Trattoria nelle vigne is a popular restaurant that offers typical Italian food in the middle of the loveliest vineyard sceneries in North-Italy. Here is the link to the restaurant´s web-pages. I warmly recommend!

During weekends this restaurant offers eight course menu - oh mamma mia... As you can see from my photos, we ate like kings and queens. The food was excellent and it was such a shame to leave on the plate, but I just couldn´t eat everything! :-O

After the megalunch you can promenade along the sand road on the hills and admire the peaceful and dreamy landscape of Italian countryside - like from Leonardo´s paintings. Only Mona Lisa missing. But, boy I was smiling like Mona Lisa after eating all those Italian delicious dishes ;)

Vaaleanpunakukkaisia puita viinitarhoilla
Flowering trees in the vineyards

Aravis - huikeita maisemia Ranskan Alpeilta

Viikonloppuna oli hieno keli Ranskan Alpeilla. Olimme tuttuun tapaan "korkeanpaikan leirillämme" Megèvessa, kävimme moikkaamassa lempiaasejani, söimme Rostachonissa ja vaeltelin itsekseni kukkuloilla. Tuulettomina hetkinä pärjäsi aurinkopaikoilla pelkällä T-paidalla. Rinteillä oli krookuksia, pikkuorvokkeja, kevätesikoita ja leskenlehtiä, ja maatilojen pihoille päästetyt kanat nokkivat keväästä tohkeina ruohikkoa minkä kerkesivät, sieltä täältä kuului iloista kaakatusta niin että itsellekin tuli hymy huulille. Osassa laskettelurinteitä oli vielä hyvin lunta ja turisteja oli paljon liikenteessä - jopa siinä määrin, ettei huvittanut olla Megèven keskustassa, olo oli kuin kaupungissa.

Hiihaa!

Pyhänä lähdimme sunnuntaiajelulle. Emme ole pitkään aikaan käynyt Aravisin seudulla, joten halusin sinne. Aravis on upeaa aluetta, jyrkkiä rinteitä, villiä luontoa ja kiemurtelevia serpentiiniteitä. Matkan varrella saimme ihastella korkeita vesiputouksia, jotka vuori hulauttaa alas rinteitä lumien sulaessa kevätauringon loisteessa. Putoukset näyttivät omiin silmiini kuin enkelin hiuksilta, katsokaapa vaikka, kuinka kauniita:

Korkea vesiputous Aravisin alueella
High water fall in Aravis mountains

Kuin enkelin hiukset
Like angel´s hair

Col d´Aravis sijaitsee 1486 metrin korkeudessa Haute-Savoien ja Savoien välisellä alueella. Jotkut polkupyöräilyharrastajat sotkevat reitin ylösalas näissä hulppeissa maisemissa, ja tälläkin kertaa näimme usean yritteliään hikoilemassa pyöriensä päällä. Reittiä on käytetty monesti Tour de Francessa.

Col d´Aravisissa on mainio patikkareitti. Se kulkee tässä kuvassa vasemmalla:

Hyvä patikkareitti alkaa vasemmalta
Good hiking path begins from the left

Olemme kävelleet tuon reitin ylös kesäaikaan muutamaan otteeseen, kaksi kertaa pidemmälle. Ihan ylhäällä on kiva ravintola pienessä chalet´ssa eli Alpeille tyypillisessä hirsitalossa. Ravintolassa tarjotaan Alppi-ruokaa; simppeliä, hyvää ja rasvaista. Olen syönyt siellä elämäni parhaan perunaomeletin. Talviaikaan ei reitti eikä ravintola ole auki, lumet sulavat näillä korkeuksilla kutakuinkin toukokuun lopussa.

Col d´Aravisissa ei ole sinänsä hirveästi visiteerattavaa. Se on vain yksi tie, joka yhdistää La Clusaz ja La Giettaz -nimiset pienet laskettelukaupungit. Patikkareitin alun kohdalla on parkkialue, pari matkamuistomyymälää ja ravintolaa isoine terasseineen. Pieni kappeli löytyy uskonnollisia seikkailijoita varten ja ympärillä kohoavat vuoret ovat jo sinänsä luonnon oma temppeli itse kunkin sielun pyhittämistä varten.

Col d´Aravisin pieni kappeli
Small chapel in Col d´Aravis

Jylhiä vuoristomaisemia
Gorgeous mountain sceneries

Muutama talvi sitten näin tuossa kuvassa näkyvillä rinteillä vuorikauriita. Ja tietenkään juuri sillä kertaa ei ollut kamera mukana... argh! Arvaatte varmaan, että harmitti. Siellä ne pomppivat iloisesti eteenpäin noin kymmenen eläimen laumassa. No, ei sillä minun vanhalla kamerallani olisi kovin hyviä zoomauksia saanutkaan. Elikot olisivat näkyneet kuvassa kuitenkin vain pieninä pisteinä (näin itseäni lohduttelen). Nyt ei näkynyt vuorikauriita eikä muitakaan otuksia, vaikka kuinka tiirailiin suuntaan jos toiseen. Olen aina haaveillut murmelin bongaamisesta, mutta se päivä saa vielä odottaa ja nyt on vielä liian kylmäkin ainakin näin ylhäällä.

Nuo harmaat kalliot tuovat muuten mieleen Mount Rushmoren vuoret Jenkeistä. En ole tosin siellä itse käynyt, mutta samaa näköä on. Ranskalainen Kolli ehdotti, että ennen pian koittavia Ranskan presidentinvaaleja ja Sarkozyn häviämistä Sarko voisi ikuistuttaa kasvonsa näihin Col d´Aravisin vuoriin, hehhee!

Söimme lounaan Col d´Aravisin ainoassa aukiolevassa ravintolassa, ja kyllä huomasi, että paikka on turistirysä: sen verran huonoa muona oli. Lounaan paras anti oli terassilla. Siellä löhöili vuoronperään kaikenmoista tallaajaa ja omistajiensa mukana kulkevia hännänheiluttajia. Lepotuolit olivat ikkunassamme kiinni eivätkä auringonpalvojat huomanneet, että olivat ihan meidän pöytämme vieressä, välissä vain lasi.

Olen ihan kauhea kyttääjä, hih, mutta yhdestä parivaljakosta oli pakko ottaa salakuva: isomahaisella ranskalaisella herralla oli rouvineen mukana kaksi pientä ja söpöä koiraa. Niistä toinen halusi innoissaan isäntänsä syliin lepotuoliin ja päästyään viimein aurinkopaikalle se makoili niin onnellisen ja tyytyväisen näköisenä siinä, ettei tosikaan! Mahtoi pullea ja pehmeä massu olla täydellinen lepopaikka ;D

Onnellinen pikkukoira pitämässä siestaa Alppien maisemissa
Happy dog having a siesta in the Alps

Ruuansulattelumme tapahtui kävelyn merkeissä. Talsimme vain tietä eteenpäin, koska emme olleet ottaneet lumikävelyyn sopivia kenkiä mukaan viikonlopuksi - Aravisin reissu tuli extemporena. Mutta Alppitunnelmiin pääsi kivasti jo tieltäkin käsin.

Jyrkkä rinne
Steep hill

Kaunis vanha talonrähjä
Beautiful old house in the Alps

Kulkukatti ruuansulatuslenkillä Col d´Aravisissa
Travelcat having a walk after lunch in Col d´Aravis

Ajoimme vielä La Clusaziin, vaikka siellä emme viihtyneet pitkään - liikaa turisteja ja ruuhkaa kuin Pariisissa konsanaan. Paikka näytti hienommalta kauempaa ilman ihmisten hälyä.

Näkymä Col d`Aravisista La Clusazin suuntaan
View from Col d´Aravis to La Clusaz

Korkealentoista viikonalkua!


***


The spring has arrived to French Alps! Weather was really nice during the whole weekend: when there was no wind, you could wear only T-shirt. We had big lunch in Rostachon, like before, we talked to my favourite donkeys and I did some good hiking on the mountain hills in the sunshine. Tiny mountain flowers are blooming already and chickens are outside.

We had cheerful Sunday-drive and went to Col d´Aravis. It´s a passing way between small skiing resort cities of La Giettaz and La Clusaz, in Haute-Savoie and Savoie areas. Many Tour de France has gone through this route. Col d´Aravis is situated very high: 1486 metres.

As you can see from the photos, the sceneries are lovely. There are many mountain animals living high on the hills but unfortunately I didn´t see any this time. Once I have seen here a group of mountain deers - and ofcourse just then I didn´t have my camera with...

Grey part of the mountain has some resemblance with Mount Rushmore in the States. MrCat suggested that maybe Sarkozy should have his head carved into these Col d´Aravis stones before loosing in the coming elections, haahaa...

Ratsastuspäivä ja söpö muuli

Olin tuossa muutama päivä sitten Chierin läheisillä kukkuloilla ratsastamassa suomalaisen ystäväni kanssa, kun hän tarjosi minulle ratsastustunnin myöhäiseksi synttärilahjaksi, jee!

Kevät on Torinon alueella jo pitkällä näin suomalaisittain. Lämpötila on kiivennyt jopa +22 asteeseen, nyt ollaan jäähdytelty +15 asteessa viikonlopun sateen jälkeen.

Meidän ratsastusreissulla paistoi aurinko auliisti, ja luonto hengitti kevättä vireän vihreänä. Tallin läheiset kukkulat kantoivat kukkivia jasmiinipuita ja aluskasvillisuutta iloisesti värittäviä sinivuokkoja, kevätesikkoja ja tulenpunaisia villitulppaaneja. Kaunista! Tallin viereisen itkupajun lehtinuput pinnistelivät jo herkänvihreinä kohti valoa ja ponit laiskottelivat mukavasti valkoisten kukkien tuoksuessa ilmassa.

Kukkiva kevät ja valkoiset ponit laitumella
Blooming spring and white little ponies on the field

Tässä on uljas ratsuni, joka on jostakin syystä saanut ruotsalaisen nimen: Sten. Ehkä syynä kovin skandinaavinen look, heh.

Liinakkoharjainen Sten tallissaan
Sten in his stable

Sten porkkanoita vailla
Sten looking for carrots

Sten tykästyi minuun heti, kunhan olin syöttänyt ensin muhkean porkkanan sen rouskuttavaan suuhun. Sitten paijattiin ja harjattiin hyvin ennen satulointia ja heponen oli ihan kuin vanhoja kamuja kanssani. Talutin kiltin Stenin maneesiin ystäväni tuodessa Diamante-heppansa mukanaan. Diamantesta olenkin kertonut jo aiemmin tässä kirjeessä.

Maneesi
Riding ring

Saimme oikean vip-tunnin, koska muita ratsastajia ei ollut kuin minä ja ystäväni. Opettajanamme toimi italialainen Bea, joka onkin aikamoinen tuttavuus. Hän on ammatiltaan hevosakrobaatti ja kiertänyt viime vuosina ympäri Ranskaa sirkuksen mukana. Ohoppas!

Selvisimme tunnin ohjeista englannin, ranskan ja suomen solkotuksella. Välillä oli vaikeaa ja samalla hauskaa, kun eihän minulla ole englanniksikaan tietoa mistään ratsastussanastosta, - esimerkiksi mitkä ovat suitset, voi kiesus.

Bea järkkäsi meille temppuradan, mutta hevosakrobatiaan meidän ei silti tarvinnut ryhtyä, hahhaa! Pujottelimme keppien välistä ja siirsimme niiden kärjistä olevia tölkkejä tyhjiin kepinpäihin ja kumarruimme alas selästä siirtämään käännöksen kohdalla olevan tynnyrin päällä jököttävän pullon toisen tynnyrin päälle. Siinä sitä oli meikäläisen taidoille jo ihan tarpeeksi akrobatiaa varsinkin, kun samalla piti yrittää pitää ohjaksia vain toisella kädellä ja säilyttää hevosen suunta kurissa lähinnä koipien painon ohjauksella...

Tunti meni tosi kivasti ja tuli kunnolla myös ravattua. Sten vaan heittäytyi ihan laiskaksi tunnin loppupuolella eikä suostunut millään nostamaan minulle laukkaa, mutta totteli viimein Beaa, kun tämä kirjaimellisesti hyppäsi Stenin selkään ja ravautti vauhdilla eteenpäin ilman jalustimia vapain jaloin. Just. Noinhan sitä minäkin pyyhältäisin, jos osaisin... Harmi, kun ei nähty mitään sirkustemppuja.

Kyllä huomaa, ettei ole tullut ratsastettua aikoihin, kun kamala hiki pukkasi pintaan ja olo oli ihan naatti jälkeenpäin. Sitä jotenkin jännittää keskittyessään ja onhan tuo toki haastavaa ajatella montaa asiaa yhtä aikaa ja samalla pysytellä tyylikkäästi ratsun selässä, hih.

Veimme lopuksi Diamanten ulos niitylle ja kannoimme sille heinää. Tulimme siihen tulokseen, että vaikka nuo tallin hepat joutuvatkin välillä ratsastushommiin, niin on niillä vaan aika muikeat päivät siellä aurinkoisilla rinteillä. Mikäpäs siinä on natustellessa heinää, jota kiltit orjat (=me) kannamme selkä vääränä ylös mutaista rinnettä.

Tässä hassunpulskeat ponit nauttimassa kevään lämmöstä. Taustalla ylhäällä näkyy ystäväni heppa Diamante rouskuttamassa sille juuri kantamiamme heiniä:

Pikkuponit ja aurinkoinen kevätsää
Little ponies in sunny spring weather

Moikkasimme lopuksi tallin uusinta elikkoa, muulia! Sepä oli veikeä tuttavuus ja ihana tietenkin jo pelkästään siksi, että on puoliksi aasi. Muuli napitti meitä ruskeilla silmillään ja otti tarjotun heinätupon mieluusti pureskeltavakseen. Tallin opettajat olivat kertoneet ystävälleni hymy huulessa, että muuli on ihan tohkeana tunnilla: se ottaa tehtävänsä vakavasti ja tottelee reippaasti ohjeita lasten ratsastuksessa ja mennä viipottaa tärkeänä ponien keskellä. Hih!

Söpö muuli
Cute mule

Jätimme kukkivat kukkulat, hellyttävät elikot ja ajoimme alas kohti Torinoa. Matkan varrella ostimme bistrosta täytetyt sämpylät ja menimme läheiseen puistoon mutustamaan eväitä auringonpaisteisille penkeille. Oli hyvä päivä!


***

Couple of days ago I went to the stables with my Finnish friend. She wanted to offer me a riding lesson for my late birthday present. Spring is already here and we enjoyed of beautiful sceneris, blooming trees, tiny bright green leaves pushing towards the sun and all the new flowers on the road-side.

The woman who teached us for this lesson is a horse acrobat - what a profession! She has travelled a lot in France with circus. Well, we didn´t need to to do any acrobatics. I did my best and the lesson went quite well - after all I rode last time a year ago and before that... don´t even remember. We were not too much lost in translation but solved the problems with english, french and finnish, haahaa!

There is a new animal in the stables: mule. Teachers have told to my friend that this mule is so funny during the lessons because it takes its´ task very seriously when kids are riding. Mule looks so important when it can go along with the ponies in riding ring. Cute!

We left the charming animals and drove to Turin. On the way we bought sandwiches from a bistro and ate them in the park in sunlight. That was a great day :)

Aasimaista menoa ja herkuttelua Alppi-ravintolassa

Vietimme viikonlopun Megèvessa, Ranskan Alpeilla. Ohjelmaan kuului paljon ulkoilua, hyvää ruokaa, terassilla istuksimista ja urheiluakin - sunnuntaina kävin hiihtämässä pitkästä aikaa ja täytyy kehaista, että sivakointi sujui kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Lumi oli suojaista ja luistelutyylillä painelin eteenpäin hyvää vauhtia. Runsaan ulkoilun hintana sain punaisen naaman. En älynnyt laittaa suojavoidetta, ja auringon alla tuli tosiaan oltua useampi tunti etenkin sunnuntaina. Voih! No, onhan tämä punanaama kait jonkinlainen kevään merkki...

Lauantain lounaan nautimme tuttuun tapaan Alppiravintola Rostachonissa, jota olen hehkuttanut täällä aiemminkin. Ennen syömistä kävimme kuitenkin tervehtimässä aasiystäviämme, jotka käyskentelivät laiskanpulskeasta elämästä nauttivaiseen tapaansa aitauksessaan. Rakastan aaseja enkä voi kerta kaikkiaan vastustaa niiden suloista olomuotoa. Varoituksen sana siis jo etukäteen: tämänkertainen matkakirjeeni on oikea aasikuvapotpuri, hehee!

Tässä sitä ihmetellään, kuka on tulossa kylään:

Aasiystävämme odottelee korvat höröllä
Our donkey friend waiting curiously

En ollut pitkään aikaan nähnyt aasejani, joten ne olivat aluksi vähän varuillaan kanssamme eivätkä uskaltautuneet ihan viereen siliteltäviksi. Toinen on arempi kuin toinen ja pysytteli suosiolla kauempana. Tai ehkä sitä ei vaan kiinnostanut ;) Aaseilla on luonnonlahja olla tekemättä sellaista mikä ei inspaa.

"Minä seison nyt tässä ja nautin auringosta"
"I´m standing here now enjoying of the sunshine"

Turhan monet parjaavat aaseja tyhmiksi - nehän ovat fiksumpia kuin esimerkiksi hevoset. Hölmöhän sitä tekee niin kuin joku toinen käskee. Aasi tekee niin kuin sitä itseään huvittaa. Sitä ei kiinnosta juosta pää viidentenä jalkana paikasta toiseen, vaan aika otetaan rennosti ja elämästä nautitaan korvaa välillä lotkautellen. Joskus voi istahtaa vaikka keskelle tietä, jos kiireinen meno alkaa liikaa nyppiä. Hmm, aasit ovat itse asiassa hyvin kissamaisia itsenäisyydessään ja itsepäisyydessään. Aaseissa on asennetta!

Kulkukatin onnenpäivä aasiystävien luona
TravelCat´s happy day with favourite donkeys

Jutustelin aaseilleni kaikenlaista höpöä ihan suomenkielellä. Eivät ne vissiin paljoa ymmärtäneet, mutta ainakin korvat olivat uteliaassa hörössä kuullun merkiksi. Aasit ovat hellyttävän karvaisia otuksia, katsokaapa näitä komeita hörökorvia:

Aasin karvakorva
Furry ear

Aikani höpöteltyä aaseille mukavia, elikot lientyivät epäluuloistaan ja rohkeampi tuli rapsuteltavaksi:

"Vielä vähän ylempää ja sitten korvan takaa"
"A bit higher and then behind the ear"

...ja siirtyessämme pikku hiljaa pois aitauksen luota, niin eiköhän tämä söpö töppöjalka seurannut meitä aidan viertä. Pakkohan sitä oli rapsutella hieman lisää.

"Vielä lisää rapsutuksia, pliis!"
"Little bit more caressing, please!"

Mikäpä onkaan aaseille mukavampaa kuin leppoisa elely Alppien ruohoisilla rinteillä havupuiden tuoksuessa pihkalle ja kevätkukkien nostaessa ujoja terälehtiään kohti aurinkoa näissä uljaissa Mont Blancin maisemissa:

Onnen aasi Alpeilla taustanaan Mont Blanc
Lucky donkey in magnificient sceneries, Mont Blanc in the distance

Lopulta pääsimme syömään. Sisällä asetuin pöydässämme sille puolelle, mistä aasit näkyvät ikkunasta. Tiedän, olen ihan lapsellinen ja hassahtanut, mutta minkäs itselleni voin! Tulen aaseista aina niin hyvälle tuulelle ja onnelliseksi, että haluan maksimoida ilon. Mikäs sen ihanaisempi elämys kuin syödä maittavaa Alppiruokaa ja katsella toisesta ikkunasta Mont Blancia ja toisesta harmaaturkkisia aaseja :D

Aasimainen näkymä ruokapöydän ikkunasta
Donkey scenery from our table

Lounaalla Rostachonissa
Having lunch in Rostachon

Mutta jätetääs aasit nyt hetkeksi laiduntamaan rauhassa ja syödään itsekin välillä. Rostachonissa on koristeina kaikenlaisia vanhoja tavaroita, muun muassa vanhoja monoja, kuten alla olevan taulun yllä. Tuo hauska taulu oli suoraan edessäni, se on suurennos vanhasta valokuvasta. Kuva kertoo minkälaista elämä oli ennen muinoin Ranskan Alpeilla. Muori ja pappa ovat nauttimassa rennosti iltapäiväkahvit lehmien keskellä navetassa.

Huomatkaa muorin kahvikuppi, se on tuollainen jalallinen ja korvaton kulho. Ranskalainen Kolli kiinnitti tähän huomioni, kun olen ihmetellyt jo jonkin aikaa kotona, miksi Kolli juo nykyään kahvinsa kulhosta. Se on kuulemma vanha ranskalainen maaseudun tapa :)

Kahvit vanhaan ranskalaiseen tapaan
Coffee pause in the old times in French countryside

Tilasimme lounaaksi tyypillistä Alppien alueen ruokaa. Se on yksinkertaista, tuhtia ja maittavaa. Itse otin juustoperuna-omeletin vihersalaatilla, Kolli otti sianpotkaa riisipedillä. Palanpainikkeeksi talon valkoviiniä. Bon appetit!

Juustoperuna-omeletti ja vihersalaattia
Cheeze-potato omelet and green salad

Jälkkäriksi otin meille suomalaisille tutun raparperipiiraan ja oheen pyysin vaniljajäätelöpallon. Nami! Oli muuten tosi hyvää piirasta, sellaista sopivan mehukasta ja raparperisen maukasta. En pidä kuivista jälkkäreistä. Lounaan jälkeen oli kerrassaan hilpeä olo, lienikö syynä herkullinen ruoka, aasiystävämme vai talon valkoviini ;)

Herkullista raparperipiirakkaa vaniljajätskillä
Delicious rhubarb pie with vanilla ice cream

***

We had sunny weekend in French Alps. We spent time outside: walking to Megève center and sitting on the terrace and I did some cross-country skiing. The sun was shining a lot and I didn´t realize it can be that burning - so now my face is all red...

On Saturday we went for a lunch in Rostachon, our favourite restaurant near Megève. First we wanted to say hello to my donkies. These grey donkeys are my favourite, they are so cute that I just can´t resist them. If I haven´t told earlier: I looove donkeys! They are my favourite animals with cats. And I think there are lot of similarities between donkeys and cats: both are very independent, they don´t want others to tell them what and how to do, they enjoy of lazy and relaxing life and have their own mind ;)

Oropa, keväinen retki munkkien jalanjäljille

Kahtena viimeisenä iltana olen ollut ulkona syömässä suomalaisten ystävättärieni kanssa. Edellisenä iltana nautimme herkullista kurdilaista ruokaa ravintola Kirkukissa tuossa kulmilla. Siellä muistin jälleen kerran miksi italialaisissa ravintoloissa ei paljoa tarvita taustamusaa (tai jos sellaista on, sitä ei kuule!), koska asiakkaat pitävät huolen metelistä. Jouduimme vaihtamaan paikkaa, kun pitkässä pöydässä istunut italialaisnaisten porukka piti sellaista mekkalaa, ettemme olisi kuulleet mitään toistemme jutuista.

Pöydänvaihto auttoi aikansa, kunnes viereisille paikoille, mataliin pöytiin ja istumatyynyille, tuli vielä suurempi poppoo. Oma ihmetyksensä italialaisten oman tilan ottamisesta sain taas siinä, kun ryhmän pari naista kulutti aikaansa höpötellen ja seisoskellen melkein kiinni meidän pöydässä, takamukset meihin päin. Heh, ei ihan kaikista huomaavaisinta. Mutta muona oli hyvää, kuten tavallista. Pidän etenkin falafeleista ja hummuksesta.

Eilen olimme piazza Carlo Albertolla hyvässä pizza-paikassa. Oli Naisten päivä ja täällä myytiin joka paikassa kauniinkeltaisia mimosanoksia naisten kunniaksi. Saimme pöytään keltaisen alkudrinkin. Herkuttelimme mustekala- ja kasvispizzalla ja menimme hakemaan minulle vielä jälkkärijäätelöä Gromin baarista.

Mutta nyt siirrytään herkuttelusta hengenravintoon. Nimittäin tässä matkakirjeessä seuraa jatkoa viimekertaiseen Biellan seikkailuun. Ajoimme tuolloin Biellasta ylös Ivrean alueen kukkuloille ja Oropaan.

Oropan pyhä vuori
The sacred mountain of Oropa

Oropa on yksi UNESCON maailmanperintökohteista, se on upea ja iso vanha luostari, joka houkuttaa pyhiinvaeltajia Pohjois-Italiaan. Oropa on suurin Neitsyt Marialle omistettu pyhättö Alppien alueella. Vierailijoita on vuosittain 800 000. Pyhättö on perustettu alunperin jo 300-luvulla, mutta pääosa arkkitehtuurista on kuitenkin 1600- ja 1700-luvuilta. Upean kolmiaukioisen rakennuskompleksin suunnittelijoina ovat toimineet muun muassa sellaiset historian suurnimet kuin Juvarra ja Guarini. Tässä lisäinfoa kiinnostuneille: Oropan sivut ja Wikipedia.

Oropan pyhättö Biellan alueella vuorilla
Sanctuary of Oropa on Biella mountains

Kuten yläkuvista näkyy, rakennuskompleksi on todella suuri. Näyttävän sisääntulon jälkeen kävelemme portaat ylemmäksi, kohti ensimmäistä aukiota. Portaiden päässä, sisäänmenokaaren valoaukossa kävijän vastaanottaa pääpyhätön suuri siluetti:

Oropan pääpyhättö
Oropa´s main church

Aukiolla oli vielä täplittäin lunta talven muistona. Ylhäällä vuorilla oli vielä vilpoisaa, joten onneksi olimme ottaneet talvitakit mukaan.

Ensimmäinen aukio Oropassa
First court yard in Oropa

Isolla aukiolla on myymälöitä ja kahviloita, vessat ja pari ravintolaa. Palvelun runsaus jo paljastaa, että Oropassa käy paljon väkeä myös talvikautena. Tuli bongattua pari hauskaa kuriositeettia. Kuten tämä, varmaan maailman nätein raha-automaatti:

Nätti pankkiautomaatti
Pretty automat

Toinen hassu juttu löytyi muistomyymälästä. Pyhien aiheiden, kuten mustien neitsyiden patsaiden, seimikuvaelmien ja rukousnauhojen lisäksi oli kaupan jos jonkinmoista tilpehööriä aina lasten palloista ja autoleluista kerrassaan kummallisiin "koriste-esineisiin". Vai voisiko joku kertoa, miten ihmeessä tämä liittyy pyhiinvaellukseen ja munkkeihin:

Pyhiä matkamuistoja Oropasta
Sacred souvenirs from Oropa ;D

Tai no niin, munkkeihin ja munkkeihin... Tirsk! Täytyy muistaa, että nyt ollaan tosiaan Italiassa ;)

Mutta palataanpa taas Oropan todelliseen antiin eli jumalallisiin asioihin. Toinen aukio on vielä ensimmäistäkin viehättävämpi. Kuvassa oikealla näkyy Oropan vanhempi kirkko. Vanha kirkko on erityisen tärkeä siksi, että siellä on Oropan kuuluista Musta Neitsyt. Se on mustasta puusta veistetty Neitsyt Marian patsas, joka on alttarin keskiössä Jeesus-lapsi käsivarsillaan. Katolisessa uskonnossa Neitsyt Marian palvonta on säilynyt tärkeänä ja meidänkin visiitin aikana kirkossa oli moni, joka rukoili ääneen ja hartaasti Mariaa pyhätön kovilla ja vaatimattomilla puupenkeillä.

Oropan toinen aukio, oikealla vanhin kirkko
The second courtyard of Oropa, the oldest church on the right

Oropan Musta Neitsyt
Black Virgin of Oropa

Sivuhuoneessa oli synnintunnustussessio meneillään, parissa kopissa paloi punainen valo. Synnintunnustus on yksi sellainen juttu, jota en ihan ymmärrä katolisessa uskossa. Siitä tulee mieleen, että eipä haittaa, jos olen mokaillut pahasti. Kerron papille syntini, teen parit rukousharjoitukset ja saan pahat tekoni anteeksi. Ennen muinoin rikkaat ostivat syntejään ahkerasti anteeksi aneilla eli kirkolle antamillaan lahjuksilla. Kätsyä.

Synnintunnustus käynnissä takahuoneessa
Confessing going on in the back room

Mutta olipa katolisesta uskosta mitä mieltä tahansa, kirkon upeat saavutukset uskonnollisen arkkitehtuurin ja taiteen saralla ovat kiistattomat. On vaikea vastustaa taiteen iloa Italiassa ja mestaritöiden tuomaa nautintoa silmille ja mielelle. Pyhittyneen olon voi kuitenkin saada mielestäni missä tahansa omiin aisteihin vetoavassa temppelissä, joka nostattaa sinut toisen todellisuuden tasolle: vetosipa tunteisiin sitten paikan askeettisuus ja autenttisuus tai barokin röyhkeä pröystäilevyys tai luonnon sylissä itsensä kuuleminen.

Valo Oropan usvaisten kukkuloiden yllä
The light abowe Oropa hills

Oropan pyhättö on ylellisen ja samalla luonnonläheisen kaunis paikka hiljentymiselle. Kukkulalta avautuu laaja maisema, joka tosin reissumme aikaan oli vuorilla leijuvan usvan peitossa. Ihastelin suuresti myös arkkitehtuurin yksityiskohtia, kuten aina rakastamiani pylväskäytäviä ja arkadikaaria:

Ihmisen luomaa kauneutta Oropan pyhässä paikassa
Human-made beautiness in sacred Oropa

Kolmannen aukion kruununa on iso kirkko, joka näkyi upeasti jo ihan ensimmäisten portaiden päässä. Kirkko on sisältä pyöreä ja alhaalla on Marialle pyhitetty krypta. Kirkko oli yllättävän pelkistetty, vaikkakin hieno. Mutta jotenkin tykkäsin enemmän Mustan Neitsyen kirkosta, se oli intiimimpi kauneudessaan. Kirkon sivulla on jälleen matkamuistomyymälä ja sivuhuoneissa hienoja seimikuvaelmia eri maista. Pimeällä käytävällä kulkija voi myös eläytyä Jeesuksen elämään seinän lokeroihin rakennettujen hyvin toteutettujen miniatyyriasetelmien kautta.

Oropan pääkirkko
Oropa´s main church

Ennen lähtöämme takaisin Torinoon kävelimme jonkun aikaa alueen edustalla. Oropa on siitä erikoinen alue, että siellä on yhteensä kaksitoista kappelia vieretysten kukkuloilla. Ne muodostivat erikoisen ja silmää ilahduttavan pikkukylän kevätkukkien värittämille rinteille. Lopuksi vielä violettia ja herkkää valkoista hehkuvat pienet krookukset tuomaan uuden elämän iloa itse kullekin. Bella primavera on jo saapunut Pohjois-Italian vuorille!

Tässä kuvassa viisi Oropan kahdestatoista kappelista
Here five of all twelve chapels in Oropa

Violetteja ja valkoisia krookuksia
Purple and white crocuses

***

This travel letter takes you from last journey´s Biella to Oropa, sacred mountain and monastery in Ivrea hills. Place derives already from the 4th century. Main part of Oropa´s sanctuary is built in 17th and 18th centuries by such great names like Juvarra and Guarini for example.

Oropa has three courtyards, all very lovely. There are also shops, cafés and restaurants so you don´t wonder that this monastery really is a very popular place for visiting, for the pilgrims and tourists, 800 000 visitors per each year. Oropa is UNESCO World Hertage Site.

The most important place is the oldest church, because there is Black Virgin. It is a lovely black statue of Virgin Mary and it still invites many Catholics for praying and adoration. Special is also the surrounding area because there are all together twelve chapels on the hills. Area was very beautiful at this time because the spring has arrived also to the mountains and the hills were covered by fragile colourful crocuses. Bella primavera!