lauantai 5. toukokuuta 2012

Sateinen ilta Camoglissa

Tämä matkakirje on jatkoa edelliseen, jossa seikkailimme Cinque Terren alueella. Vappu-sää oli tosi kamala ja päätimme lähteä takaisin Torinoon. Moottoritiellä oli aikamoinen ruuhka, täällä Italiassa oli ollut pitkä loma, kun Vappua edeltävällä viikolla torstai oli kansallinen juhlapäivä ja sitten tuli Vappu, joten moni otti putkeen kuuden päivän loman. Ja totta kai kaikki lomalle lähteneet olivat suuntaamassa samaan aikaan kohti pohjoista...

Ennen Genovaa alkoi taivas näyttämään vaaleammalta ja minä ehdotin, että kurvataas sittenkin Camogliin. Ei huvittanut ajatus körötellä hidasta tahtia Torinoon lomaltapaluuruuhkassa sen sijaan, että voisimme vielä ihastella merta ja kenties myöhemmin ruuhka olisi jo kaikonnut.

Alkuilta oli jo tummentunut ja kylä oli oli rauhallinen. Yleensä parkkipaikka on tupaten täynnä, mutta kurja ilma oli karkoittanut turistit seudulta ja kadut humisivat yksinäisinä tuulen puhaltaessa vimmaisella voimalla. Kävelimme rantabulevardia pitkin ja ohitse tutuksi tulleiden talojen. Vaaleanpunainen kirkko oli yhtä komeana kuten ennenkin, illan melankoliset värit tekivät siitä salaperäisen sinisessä iltapuvussaan.


Camogli
kirkko - church


Camogli on ehdoton suosikkini Liguriassa, se on vaan niin mielettömän romanttinen ja maanläheisen alkuperäinen, jotenkin suloinen omassa pienuudessaan ja uskomattoman kaunis hillityssä koristeellisuudessaan. Olen käynyt Camoglissa aiemmin pari kertaa, viime reissusta löytyy oma matkakirjekin tämän linkin takaa.


Kalastusveneiden rivi Camoglin pienessä satamassa
Row of skiffs in the little port of Camogli



Tällä keikalla meikäläinen näytti ihan kalastajalta punaisessa tuulen- ja vedenpitävässä hupputakissa. Vappu-glamouria parhaimmillaan! No sovinpa erinomaisen tyylikkäästi talsimaan veneiden viereen ;) Sade oli laantunut, mutta tuuli käynyt sitäkin voimallisemmaksi. Onneksi tämä punainen takki oli löytynyt auton takakontista pelastamaan kylmästä kalisevat jäseneni.


Vappu-lookki, Kulkukatti ja Camoglin rantabulevardi
1st May glamorous look, TravelCat and Camogli beach boulevard



Camoglin ranta oli ihan tyhjä. No, kuka hullu siellä tällaisella tihku- ja myrskysäällä kulkisikaan. Paitsi minä. Täytyihän sitä käydä ihailemassa läheltä Välimeren aaltoja, jotka olivat iltavärissään erityisen runollisia. Kaupunkia ympäröivien kukkuloiden päällä lepäsi usvainen pilviharso ja näkymä oli kuin sademetsästä konsanaan. Tosin lämpötila jäi reippaasti hytinän puolelle...


Tyhjä ranta ja usvaiset kukkulat
Empty beach and misty hills


Ihana Välimeri!
Wonderful Mediterranean!




Rantabulevardin talot ovat kapeita ja kiinni toisissaan, ne muodostavat hauskan ryppään hienoisesti erivärisiä ja -kokoisia asumuksia vihreine ikkunaluukkuineen. Olipa kumma ajatella, että runsas vuosi sitten helmikuussa söimme lounasta tuossa kuvassa vasemmalla olevassa ravintolassa - terassilla! Ja aurinko paistoi, asteita oli silloin +16. Tällä Vappu-reissulla sää oli kuin lokakuussa, eipä moista kylmyyttä ole juuri koskaan toukokuun ekana näillä leveyksillä. No nyt sekin tuli koettua.



Rantabulevardin taloja
Houses on the beach boulevard

Italialaisen romanttiseen tapaan rapistunutta talon seinää ja eriparisia pikkuakkunoita
Romantic old houses and their funny windows, different and different sizes




Alla olevan kuvan kohdetta en ole aiemmilla reissuilla huomannut lainkaan. Aivan yltiösuloinen ikkuna! Katsokaa nyt noita kukkasia ja köynnöksiä talon vaaleanpunaisella seinällä, somia ja erikoisia ikkunaluukkuja ja akkunasta pilkistävää kukkaa, joka täydentää tämän kauneuden. Tahtoo samanlaisen kotinsa seinään!



Maailman söpöin ikkuna!
The cutest window ever!



Myrskytuuli puhisi voimakkaasti ja sade alkoi jälleen. Päätimme heittää hyvästit Camoglille ja suunnata nenät kohti kotia ja Torinoa. Loin vielä viimeisen katseen Välimerelle. Sitä ei tiedä, koska sen taas näkee seuraavan kerran...


Hyvää yötä Camogli!
Good night Camogli!


***

This travel letter is continuation to the last one. We continued trip from Cinque Terre to Camogli. First we planned of getting back to home to Turin but since the traffic was so horrible (many Italians had 6 days holiday and were coming back at the same time) and the sky started to clear a bit, we decided to drive to Camogli.

The weather wasn´t really like May at all! Horrible stormy, cold wind. At least it didn´t rain anymore. But the streets were almost empty and Camogli looked like abandoned. Normally it´s full of people. Even though the weather was like in November and the dark evening light came, Camogli looked as lovely as always. Blue suited well to the romantic old buildings standing next to the beach boulevard.

We walked on the beach, greeted pretty pink church, visited the little harbour behind houses and promenaded along empty streets.  Then it started to rain again so we decided to drive back to Turin. I watched the last time the Mediterranean, it was so beautiful.

6 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Oih, Camogli. Mà asuin aikoinani Chiavarissa eli 20km pààssà Camoglista. Eikòs siellà Camoglissa ollut myòs niità ihanista ihanimpia "ikkunoita" eli maalattuja feikki-ikkunoita. Musta ne oli aivan supersòpòjà ja olen nàhnyt niità vain Liguriassa. Oli nuo maalatut kukatkin kyllà sòpòjà ♥

Kulkukatti kirjoitti...

Ciacy, voi sinua onnekasta, olet saanut asua ihan Camoglin kulmilla! Se on ihana paikka. Ja koko alue luontoineen ja taloineen.

Jees, Camoglissa on myös niitä feikki-ikkunoita, usein koko talon seinä on maalattu kuin ikkunalliseksi seinäksi. Harmi, kun ottanut sellaisesta kuvaa. Jossakin vanhoissa on varmaan tallessa.

Mine kirjoitti...

Kattiseni, haastoin sinut. Käypä nappaamassa haaste mukaasi.

Calendula kirjoitti...

Tuo kivinen ranta <3
Voi mitä muistoja.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kuullut Liguriaa nimitettävän Italian kastelukannuksi, kuvista päätellen pitää paikkansa. Kai siellä joskus sentään aurinkokin paistelee, varmasti. Mukavia käyntikohteita, mutta vakituiseen en varmaan kovin montaa vuotta asuisi.
paskeriville, ja hyvää helatorstaita
ps. meitsi lähtee huomenissa Suomen Tampereelle, kerronko terveisiä

Kulkukatti kirjoitti...

Mine, kiitoksia kovasti, käyn keretessäni! Kamalaa haipakkaa ollut, en ole pääaayt nettiin juuri lainkaan, mutta eiköhän tilanne parane pikkuhiljaa :)

Calendula, Camogli on mitä sopivin paikka romanttisille muistoille ;)

Paskeriville, kiitos toivotuksista ja terkuista :) Kappas vaan, vai että kastelukannu, heh! Tämä oli eka kerta näin märälle visiitille Liguriaan, mutta aiemmin ollaan valkattu kohde tosiaan hyvän sään perusteella, nyt satoi oikeastaan kaikkialla, ettei jäänyt juuri vaihtoehtoja...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...