Herkkuhetki sitruspuiden katveessa Liguriassa

Sitruunapuu talon muurin takana
Lemon tree behind the wall

Tuossa jokin aika sitten ajelimme Liguriassa. Sää oli valitettavan harmaa ja kuin lokakuussa, ei paljoa kiinnostanut olla melkein sumun peitossa. Ranskan rivieran suunnalla taivas näytti aavistuksen verran vaaleammalta, joten kurvasimme extemporena Genovan kulmilta oikealle. Alunperin suunniteltu reissu Camogliin ja Portofinoon siirtyi toiseen kertaan.

Ajoimme Spotornoon, koska ranskalainen Kolli oli kuullut työkaveriltaan siellä olevasta mainiosta ravintolasta Zû a mâ, jonka tämän hetkinen kokki on työskennellyt Italian parhaimmissa ravintoloissa ja nyt seuraavan pestipaikan viivästyneen remontin takia on hommissa toistaiseksi Spotornossa. Tottahan toki sellaisen kokin annoksia oli herkkusuiden pakko päästä kokeilemaan! Etsimme heti alkuun ravintolan ja varasimme pöydän.

Sitten luppoaikaa viettämään Spotornon kujille. Kaupunki on pieni, mutta sieltä löytää kauniita kulmauksia ja vanhoja taloja. Ja sitruspuita! Rakastan etenkin sitruunapuita, mutta myös appelsiinipuut ja mandariinit saavat sydämeni laulamaan kevättä.

Vastavärejä
Opposite colours

Vanhaa arkkitehtuuria Spotornon kapeilla kujilla
Old architecture in narrow streets of Spotorno

Kiinnitin huomiota, että monen talon kulmassa oli käsintehty koristelaatta talon tunnuksena tai numerona. Ja muitakin hauskoja yksityiskohtia osui silmiin, kuten alla oikealla. Hih! Vaaleanpunainen leidimustekala! Minä voisin ripustaa oman oveni kulmaan iloisen aasin kuvan ;D

Hauskoja yksityiskohtia ovien pielissä
Lovely details next to doorways

Kävelytuokio nostatti mukavasti ruokahalua. Palasimme takaisin Zû a mâ:an henkisesti ja fyysisesti erittäin valmiina syömiseen. Tässä linkki ravintolan sivuille.

Tuossa alakuvassa näkyy mainostetun kokin polkupyörä. Kun varasimme pöytää aiemmin, hän kurvasi juuri ravintolansa eteen pyöränkori ruokaostoksia pullollaan. Heh! Vaikutti mukavalta ja rennolta kaverilta.

Zû a mâ, Spotorno, Liguria

No niin, mitäs kaikkea hyvää saimmekaan Zû a mâ:ssa? Ensi alkuun eteemme tuotiin alkumaistiainen. Ihan kuin rapeaksi paistettuja muikkuja, maku oli tosin miedompi. Maku oli taivaallinen! Suolaa oli juuri sopivasti eikä mausteilla oltu pilattu kalan omaa makua. Sitten seurasi alkupalana todella herkullinen artisokka-parmesansalaatti, jossa artisokan sydämet olivat suussasulavan pehmeitä ja salaatin kastike kuin ihaninta nektariinia. Yritin makustella, että mitä ihmeen taikayrttejä salaatinkastikkeessa oli mukana, kun se oli niin erinomaista. Pääruoka: Välimeren punaista kalaa appelsiinikastikkeella parsojen kera. En tajua, miten appelsiinikastikkeesta oli saatu niin hyvää! Annoksessa oli sopivasti suolaista ja makeaa, ei mitään liikaa. Jälkiruoka oli ouhuen ohuita ananaksen siivuja marjoilla, keskellä oli raikas sitruunasorbetti.

Tässäpä kimara kuvia kuolattaviksi:

Alkumaistiainen: rapeaksi paistettuja pikkukaloja
Starter: small crispy fried fishes

Alkuruoka: artisokka-parmesanjuusto salaatti
First dish: artichoke-parmesan cheese salad

Pääruoka: Välimeren punaista kalaa parsalla ja appelsiinikastikkeella
Main dish: Mediterranian red fish with asparagus and orange sauce

Jälkiruoka: tuoreen ananaksen ohuita siivuja, sitruunasorbettia ja marjoja
Dessert: thin slices of fresh pineapple, lemon sorbet and berries

Kokki todella täytti odotukset! Suosittelen lämpimästi Zû a mâ:a kaikille herkuttelun ystäville - ainakin niin kauan kuin tuo kokki on siellä kauhan varressa...

Sitten olikin vuorossa iltapäivän ruuansulatustepastelua ja Välimeren ihastelua rantabulevardilla. Oi kuinka rentouttavaa onkaan nähdä palmuja! Mitä enemmän sitä parempi. Antaa tulla koko metsä palmuja! Palmut ovat etelän ja kesän symboleja ainakin tälle Katinroikaleelle.

Spotornon rantabulevardi
Spotorno´s beach boulevard

No, kesä ja kesä... Ilma oli sen verran viileä, että kaulahuivi täytyi kietoa visusti suojaksi tuulelta. Mutta onhan tuo Välimeri vaan kaunis, vaikka olisi kylmempääkin. Sinisestä udusta pilkistävät saarekkeet ja rosoisenjylhät kalliot ovat aina romanttisia ja kuin kutsuvat seikkailulle ja antautumaan Italian rennolle elämäntyylille.

Spotornon hiekkaranta
Spotorno´s beach

Pääsimme Kollin kanssa parahultaisesti todistamaan hauskaa urheilulajia. Tai voiko sitä urheiluksi sanoa? Ainakin hurjasteluksi! Nimittäin rannalla oli mies, jolla oli selkävermeisiin kiinnitetty potkuriaparaatti ja perässään laskuvarjo. Sitten tyyppi laittoi moottorinsa päälle ja alkoi kipittää rantahiekkaa pitkin vinhaa vauhtia...

Potkuri päälle ja valmiina lähtöön...
Starting the engine and ready to go...

...kunnon juoksuvauhti...
...running...

...ja ei kun lentoon Spotornon ylle!
...and flying in the air over Spotorno!

Heiii, tahtoo kokeilla kans!

Loppuun vielä herkkua silmillekin ja muistoksi Spotornosta ihanan hempeä otos sävytettynä appelsiinipuilla. Kukapa voisi vastustaa Välimeren tunnelmaa!

Raikkaita värejä ja appelsiineja
Fresh colours and oranges

***

Some days ago we planned to drive to Camogli and Portofino. But oh my, when getting close to Genova, the sky was so totally grey and this sad mist was hanging on the Mediterranian hills that we decided to turn the car to the right. Closer to France the weather looked a bit lighter.

We drove to Spotorno because MrCat had heard that there is an excellent cook working in a restaurant named Zû a mâ and we were interested of tasting how wonderful food there is. This cook has been working in several top restaurants in Italy, he´s staying now in Spotorno for a while because the next restaurant he´s going to work, has some delay with renovation or something.

When we arrived, this advertised cook was just coming with groceries with his bicycle, he was friendly and we booked the table for the lunch. Then we walked around a bit in this small but pretty city. They have old houses and lovely citrus trees: lemons, oranges, mandarins. I just love them! They look so beautiful.

And about the food in Zü a mâ: it was unbelievably de-li-cious!!! I highly recommend :)

Lago d´Iseo - idyllinen järvi Pohjois-Italiassa

Talvi on kaunis vuodenaika ja lumi on aivan ihana tuodessaan valkoisuudella valoa hämärään. Mutta meikäläisestä on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että olisi tarve päästä aurinkoon ja lämpimään, katsomaan kukkia ja sypressejä aurinkolasit tyylikkäästi laiskanraukeilla silmillä ja napostelemaan italialaisia herkkuja punaviinin helliessä makunystyröitä. Niinpä talvipäivän vastapainoksi teemme tässä kirjeessä nojatuolimatkan Iseo-järvelle.

Olimme ranskalaisen Kollin kanssa Iseolla jo viime keväänä, sinne on Torinosta semmoiset parisen tuntia matkaa. Enpäs ole muistanut tai ehtinyt kertoa tästä reissusta mitään. Nyt on siis oiva tilaisuus ottaa aimo harppaus kevääseen ja saapastella Pohjois-Italian järvimaisemiin keimailevasti kaartuvien päivänvarjomäntyjen alta:

Benvenuto a Lago d´Iseo!

Lago d´Iseo on pienempi ja tuntemattomampi kohde verrattuna kuuluisiin Lago di Gardaan, Comoon tai Maggioreen. Iseo sopii sellaisella matkaajalle, joka on kokenut jo nuo isommat kohteet ja/tai haluaa etsiä jotakin rauhallisempaa ja pienimuotoisempaa.

Tähän pieneen kaupunkiin johdattaa yläkuvan superviehättävä mäntypromenadi. Ympärillä on tyypillisiä italialaisia taloja ja edessä sydäntäkääntävän kaunis maisema sinisyyteen kohoavine kukkuloineen ja auringonpaisteessa helkkyvine järvineen. Mennääs peremmälle mäntykujaa pitkin. Muistakaa laittaa aurinkolasit silmille, kohta männyt eivät kohta enää suojaa loistavalta paahteelta...

Nyt olemme järven rannalla Iseon pienessä satamassa. Tulopromenadi näkyy tuolla toisella puolella. Laineet liplattavat vasten laiturintöyrästä, lokit kriikkuvat lisää kalaa ja musiikki soi rantaravintoloista. Ohi kulkee italialaisia perheitä mammojen selittäessä kovasti jotakin käsien huitoessa tutun etelämaalaiseen tyyliin. Lapset juoksevat koskemaan viileää vettä ja tasapainottelevat lämmössä sulavien jäätelötötteröiden kanssa.

Iseon pieni satama
The little port of Iseo

Satamassa on sesongin aikaan paljon veneitä, isompia ja pienempiä. Veneitä voi myös vuokrata, jos mielii laineille. Järven kannella keikkuikin usea paatti, joiden kansilla paistatteli päivää lämmön uuvuttamia lomalaisia uikkareissaan. Matkaan pääsee myös organisoidulle turistikierrokselle isommalla veneellä.

Tallustellaanpa eteenpäin pitkin rantabulevardia:

Lago d´Iseon rantabulevardi
Lakeside boulevard in Lago d´Iseo

Veden äärellä on aina mukava olla. Laineiden liike, aaltojen liplatus ja auringon pilkehdintä veden pinnassa tuo kepeän ja vapaan olon. Ostetaan jätski, otetaan rennosti ja katsellaan mahtavia maisemia! Mutta varokaapa isojen veneiden laineita, ne kastavat kulkijan litimäräksi aivan yhtäkkiä tällä bulevardilla, joka kulkee hyvin matalalla. Mutta eipä hätää, aurinko kyllä kuivattaa.

Rantabulevardin päässä on miniatyyrisatama, jossa on pikkuveneitä. Ympärillä on vihreää ruohikkoa, jossa voi paistatella päivää tai nauttia vaikka picnicin porukalla. Siellä täällä kasvavat päivänvarjomännyt suovat varjoillaan suojaa keskipäivän helteeltä. Maisema on vastustamattoman italialainen: vanhoja taloja, sypressejä ja taustalla kohoavat kuumankostean valohämynsiniset kukkulat.

Ihana italialainen maisema: sypressi ja taustalla siniset kukkulat
Lovely Italian scenery: cypress and on the backround blue hills

Mutta syödäkin täytyy. Ei kun etsimään ravintolaa, mutta ei sitten mitään turistirysää...

Pienen keskustan sivukadulta löytyi Kollin Routard-oppaassa kehuttu ravintola nimeltä Il Volio. Siellä järjestetään myös viininmaistelua. Listalta löytyy perinteisiä italialaisia herkkuja. Il Volion hinnat eivät ole edullisemmasta päästä, mutta ruoka on todella hyvää ja palvelu samoin. Sisustus on simppeli yhdistelmä uutta ja vanhaa, lisukkeina on joitakin antiikkisia esineitä ja astioita.

Il Volio - erinomainen ravintola Iseossa
Il Volio - excellent restaurant in Iseo

Otin polentaa ja grillattua sardiinia. Järvialueella tuntuu jotenkin sopivalta syödä kalaa ja polentahan on italialaisten perunamuussi. (Oma lempipolenta-annokseni on mustavalkoisen herkullinen polenta seepialla.) Buon appetito!

Polentaa ja grillattuja sardiineja
Polenta and grilled sardines

Herkkusuisen Kulkukatin pääruoka on tietenkin jälkiruoka! Tällä kertaa makuelämyksiä maiskuteltiin kunnon jälkiruokavalikoiman merkeissä. Takarivi vasemmalta: vadelmasorbetti, valkosuklaajäädyke ja sulaa suklaata, edessä keksi- ja vadelma-annos, panna cotta ja mustia kirsikoita. Oh mamma mia che buono! Tämän setin jälkeen meikä-Katti nuoleskeli huuliaan varmaan pari tuntia...

Tämä todella sulaa suussa: iso jälkiruokalajitelma
This melts in mouth: good selection of desserts :-P

Iseon kaupungissa on pieni valikoima putiikkeja ja ravintoloita. Meno on keskittynyt ranta-alueelle. Sivukujilla ja taaempana on hyvin hiljaista ihan päiväaikaankin. Rauhaa rakastaville paikka on siis passeli. Kauneimmat rakennukset sijaitsevat niin ikään rannan tuntumassa, peremmällä on uudempaa rakennuskantaa, joka ei omaan silmään ole yhtä elämyksellistä kuin tyypillinen italialainen (hieman ränsistynyt:) arkkitehtuuri.

Vanha talo ja peri-italialaiseen tapaan ikkunasta kuivumassa roikkuvat pyykit
Old house and fresh loundry hanging out from window - typical Italian :)

Piskuisella keskusaukiolla oli hassu suihkulähde, jonka kaltaisia tosin tulee vastaan aina silloin tällöin vanhoissa italialaisissa kylissä: vihreän sammaleen peittämä luonnonkivi. Lopputulos näyttää karvaiselta. Komeuden päällä tönöttää kaupungin suojeluspyhimys. Suloisen autenttista tunnelmaa!

Iseon keskusaukio ja hassu "karvainen" suihkulähde
The main square of Iseo and its´ funny "furry" fountain

Iltapäivän seestyessä vilpoisammaksi alkoi sade ripotella järven pintaan. Lähestyvä ukkonen nostatti metallinvärisinä uhkuvat pilvet yli kukkuloiden ja järvi tummeni utuisensiniseksi.

Sade saapuu Lago d´Iseolle
Rain comes to Lago d´Iseo

Päätimme jatkaa matkaa, sillä sade vain voimistui. Halusimme ajaa toista kautta takaisin ja suuntasimme pohjoiseen vievälle rantatielle. Ruuhka oli melkoinen, ainoalla yhden kaistan väylällä olivat kerralla kaikki pakenemassa rankkasateeksi voimistunutta säätä. Välillä oli vaikea nähdä eteensä, satoi niin valtavalla ropinalla. Mikä muutos päivän valoon ja hehkuun!

Paluumatkalla tuki hankaluuksia, kun tie ei mennytkään ihan niin kuin olimme ajatelleet. Jouduimme kiertelemään jonkin verran, mutta onneksi oli taas GPS matkassa. Siitä on tullut ihan paras ystävä! Pohjoisen reitti ei ollut mitenkään erityinen, kaunista katseltavaa ei ollut kuin itse järvi, seutu oli teollista ja paikoitellen jopa rumaa. Iseon eteläosa on paras alue estetiikannälkäisille.

Mutta alaspäin mennessä kohtasimme uudelleen sykäyttävän kauniita maisemia. Ajoimme toisen, pienemmän järven luota serpentiininä kiemurtelevaa tietä pitkin yhä ylemmäksi ja voi, miten upealta järvi näyttikään sateen jälkeisten säteiden paistaessa pilvien lomasta.

Näillä vehreillä näkymillä pärjää taas hyvin jonkun aikaa lumen keskellä. :)

Pieni pohjois-italialainen järvi ja serpentiinitie
Little lake in North-Italy and serpentine road

***

Winter and snow is beautiful but in the middle of coldness I feel like jumping to sunshine. Today we will have a short trip via my letter to North-Italy and Iseo Lake. I visited Iseo with my French MrCat last spring but I have just forgotten to write about the trip. Now it is good timing to enjoy of these green, relaxing and sunny sceneries!

Iseo Lake is a smaller and not as well known lake in North-Italy than Lago di Garda, Como or Maggiore. Iseo suits to a traveller who has seen these main attractions already or a person who wants to experience something smaller and more calm and simple.

Main square and port area are very small but idyllic with old houses. Lakeside view gives its´ best when showing glimmering lake in the sunshine, Mediterranian pine trees, cypresses and misty hills. Beautiful! You can rent a boat or go for a touristic adventure with a bigger boat. Or just stay on the ground, buy an ice-cream and enjoy of Italian lifestyle with whole spirit.

We went to eat into a very good restaurant Il Volio. They have also wine tasting. Prices are quite high, but the food is excellent and service is very professional and nice. Restaurant is simple and a mixture of typical Italian and modern style. Remember again that we are now in Italy, so restaurants get closed at 2pm! We were (again...) almost late but fortunately we got a table. I wouldn´t have wanted to miss Il Volio´s fabulously tasty selection of different desserts!

End of the day brought a horrible rain with when we were driving northern lakeside way. There was nothing special to see in northern part. Gladly the rain stopped and the sun started to shine through the clouds. When coming down back to south and passing by another lake we saw again beautiful sceneries. Just look at this lake, it is like a postcard.

Italian greetings!

Pohjois-italialainen järvi upeine ympäröivine kukkuloineen
North-Italian lake with its´ gorgeous hills around

Paluu Torinoon ja teoria italialaisista miehistä ;)

Torinosta taas tärähtää! Kotona ollaan ja takana runsas kaksi viikkoa Suomi-oleilua, perhettä, ystäviä, lempipaikkoja ja telkan töllötystä. Saavuin takaisin tiistai-iltana ja olo on ollut haikea. Äiti oli saattamassa bussille ja onneksi tällä kertaa säästyttiin pahemmilta kyyneleiltä, koska joulu on tulossa ja minä myös!

Kokeilin ensimmäistä kertaa Bergamon kentältä omin päin paluuta. Se sujui suht mallikkaasti. Kentän edestä lähti Milanon päärautatieasemalle bussi ja siellä ei tarvinnut odotella kauaa Torinoon matkaavaa junaa. Ryanair - tuttavallisesti Raikku - on siitä kätevä, että pääsen matkaan suoraan Tampereelta, ei tarvi kyssyttää kasseineen ensin pitkää matkaa Helsinki-Vantaalle. Ja ovathan nuo Raikun hinnat tosi edulliset.

Vasta tänään pääsin oikeastaan taas paikallisen elämän ytimeen. Minulta vie aina hetken, että sulatan Suomi-reissun kokemukset ja nielen ikävän. Se on tätä ulkosuomalaisen painolastia, mikä kulkee tahtomatta aina mukana.

Piazza Vittorio Veneto iltavalaistuksessa. Taustalla Torinon maamerkki Mole Antonelliana.
Piazza Vittorio Veneto by evening. Behind Turin´s landmark Mole Antonelliana.

Tänä iltana päätin heittää melankolian menemään maistuvan jäätelön muodossa. En tosiaan viitsi panostaa pelkkää iltakävelyä varten, joten vain sutaisin rasvaisen lettini nutturalle ja toivoin, ettei meikitön naamataulu kiillä ihan hirveästi.

Gromin stracciatella-crema di Grom oli suussasulava yhdistelmä, kiertelin jätski kädessä piazza San Carlon kautta via Romalle ja sieltä takaisin kotiin päin nautiskellen italialaisesta herkusta.

Piazza Carlo Alberton viereisessä kauppagalleriassa viereeni lyöttäytyi paikallinen miekkonen. "Ciao! Come va?" Olin jotenkin vielä niin suomalaisen vaatimattomassa ja viipyilevässä mielentilassa, että moinen reippaus alkoi ihan naurattaa. Ei ollut epäilystäkään: olin Italiassa, heh! Vastasin englanniksi, mutta mies ei mennyt puihin lainkaan. Seuraavaksi mies ihasteli minulle, kuinka kaunis ilta onkaan. Tyyppi esitteli itsensä Flavioksi ja kätteli. Flavio taisi kuitenkin huomata huvittuneisuuteni, koska katosi takavasemmalle, kun jatkoin muina kissoina näyteikkunan tutkailua.

Samalla ajattelin, että tässä taas tuli todistettua yksi epävirallinen teoriani italialaisista miehistä: mitä törkeämmän näköisenä on liikkeellä sitä enemmän saa huomiota osakseen. Ai miten niin? No siksi, että näin on tapahtunut ennenkin. Ja sitten harvoin, kun olen tuhottomassa tällingissä, ei juuri kukaan tule likelle.

Varsinkin lenkkireissuilla tulee treffipyyntöjä. On lenkkeilty ohi tai vierellä ja huudeltu ciaota tai jotain ulkonäköäni arvioivaa kommenttia, on vihellelty tai tööttäilty autosta, ja kerran yksi innokas polkupyöräili vierelläni jonkun matkaa eikä meinannut millään ymmärtää, etten halua lähteä kahville.

Niin, mikä kumma kiehtoo naisessa, joka on lenkkivermeissä, hiukset märkinä, naama punainen kuin paloauto ja haisee hielle?!

Kerran myös sain viheltelyjä ja huutelua osakseni, kun odottelin paikallista Suomi-ystävääni piazza Vittorio Veneton kulmalla nappaamaan minut kyytiin. Olimme menossa talleille ja päälläni oli lenkkarit, lahkeesta rikkonaiset vanhat jazz-pökät, päällä XXL-kokoinen T-paita ja selässä reppu. Uuuh, tosi seksyä! ;D

Ensimmäisen Torinon vuoteni aikana sattui hauskin juttu. Olin lenkillä Po-joen rantaa pitkin, puiston päässä pysähdyin venyttelemään. Luokseni saapui siisti pukumies salkku kädessään. Hän alkoi puhua englantia ja kertoi tiedustelevan näköisenä, että on hieman eksyksissä. Totta kai olin valmis auttamaan. No, eipä mitään, kävi nimittäin ilmi, että hän oli eksyksissä minut nähtyään! "Nuo siniset silmät! Vaaleutesi loisti jo kaukaa kuin valo enkä voinut muuta kuin tulla luoksesi." Buah...

Olin tuolloin niin hölmistynyt, etten osannut edes revetä nauramaan. Hän ehdotti kahveja ja sanoin diplomaattisesti, etten lähde eikä aviomiehenikään taitaisi tykätä ideasta (vink, vink!). Tämä italialainen pelimies vastasi siihen sukkelaan, "Ei kerrota" ja sanomaa vahvistaakseen veti eleellään kuin vetskarin suunsa eteen.

Siinä vaiheessa tämä Katti alkoi jo ärhäköityä moisesta röyhkeydestä! Pidin pienen puhuttelun suomalaisen vaimon kunniasta. Tein lähtöä eteenpäin, mutta mies vaan yritti tunkea käyntikorttiaan käteeni. Ei hyvää päivää, mistä näitä tulee! Kyllä teki mieli tintata tuota Casanovaa.

Teoriani mukaan naturelli ulkomaalainen nainen herättää mielenkiintoa erilaisuudellaan, koska italialaiset daamit ovat lähes poikkeuksetta mielettömällä pakkelikerroksella tuunattuja. Ja ehkä luonnollinen typy vaikuttaa helpommin lähestyttävältä ja kiltimmältä tapaukselta kuin pelottava harpyija villissä sotamaalauksessaan, hih.

***

I´m back in Turin. It was sad to leave Finland, my family and friends but that I have to bare. Being expatriate gives always heartache where ever you are.

Today I wanted to eat some tasty ice cream and have a walk in the city center. I went to gelateria Grom and then walked around with my ice cream around piazzas and via Roma.

Italian men can be hilarious: they are SO flirty! I have an onofficial theory about them: the more horrible you look, the more interested they become. That´s true! If I have lots of make-up and a killer look, nobody dares to come to talk but if I´m jogging and smelling like sweat plus having wet hair and red face men are often whistling and asking for coffee. Maybe natural woman looks less dangerous, Italian ladies wear normally lots of make-up and very showy outfits.

This evening I didn´t care if I look not-that-tidy for an evening walk. I had greasy hair and no make-up so my face was shining. But surprise, surprise! One guy came to talk to be in shopping gallery. "Ciao, come va?" and then started to admire the beautiful evening. Haa haa, these guys are totally descendants of Casanova! I was still so much in Finnish silent and modest mood that this type of flirting felt so weird and started to make me laugh. This Flavio left me alone when noticed I´m more interested of shop windows than of him.

One of the funniest situation happened in my first year in here. I was jogging and looking totally fabulous (NOOOT) when some neat looking guy in a suit came to me. He told me he is lost. Of course I wanted to help him. But then I found out that he was lost because of me! Oh no... "Your blue eyes! Your blonde hair shine like a light and I could not help myself but to come to you." (From where they invent these one-liners?!)

He asked me for a coffee but I explained n diplomatic way that I don´t want to come and my husband wouldn´t like it either. When Finnish guy would have stopped, this guy only continued: "Let´s not tell him!" and made a zipper movement in front of his mouth. I started to be really angry for this kind of rudeness and I gave him a short lecture about decency of a Finnish wife.

Haa haa, Italian style of being straight-forward and flirty gives awkward and funny moments. ;D

Romanttinen hotellimme Roomassa ja budjettimatkailun muisteloita

Tänä aamuna tuntuisi, että flunssa on jo paremmalla mallillaan. Nokka ei vuoda yhtä Niagarana kuin edellisinä päivinä ja pärskiminenkin on vähentynyt. Jee! Josko tästä vielä selvittäisiin? :)

Alennustilasta johtuen en ole jaksanut laittaa eetteriin loppuja Rooman reissun juttuja, kuvien kanssa sumpliminen tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta. Mutta tässä tulee nyt viiveellä muutama tarina! Ensimmäisessä esittelen meidän ihanaisen hotellin.

Hotellimme Roomassa, Villa san Pio Aventinon kukkulalla
Our hotel in Rome, Villa san Pio on Aventino Hill

Hotellinamme Roomassa toimi Villa san Pio. Se sijaitse kauempana keskustasta, Aventinon kukkulalla. Se on residenssien aluetta, hyvin rauhallista ja vehreää. Ympäristössä on palmuja, sypressejä, "auringonvarjo"mäntyjä ja talojen muureilla ja pihoilla mitä loisteliaimman värisiä kukkia kesäaikaan. Pyramid-metroasema on lähin, jonne tosin on kymmenen minuutin kävelymatka.

Hotellia on kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi. Aula, käytävät ja huoneet on sisustettu vanhanaikaisesti, on kultakirjailtuja verhoja, vanhoja koristeellisia huonekaluja ja kiekurakulmaisia peilejä. Paikka on sopiva vaikkapa häämatkalaisille! Tai muuten vaan niille, jotka haluavat leppoisaa luksusta ja erilaisen majoituksen hektisen ja meluisan ydinkeskustan sijaan. Huoneet sijoittuvat muutamaan eri rakennukseen, välissä kulkee polku kasvillisuuden ja patsaiden keskellä.

Hotellin koristeellinen aula
The lobby of the hotel

Hinnat ovat aika tyyriitä, mutta nyt oli ranskalaisen Kollini työmatka, joten saimme osan kuluista työn piikkiin. Hotelli on sinänsä kätevä, koska se sijaitsee kävelymatkan päässä FAO:sta eli Rooman YK:n toimistosta, jossa Kollilla oli kokouksia. Olimme samassa hotellissa myös aikaisemmalla reissulla.

Hotellihuone romanttiseen, vanhanajan tyyliin
Romantic hotel room

Buffet-aamiainen on ihan ookoo. Italialaiseksi se on erinomainen (tyypillinen italialainen aamiainen on tujakka espresso ja joku pieni pulla tai pelkkä keksi! Tuota en ole muuten ikinä tajunnut: minulta menisi taju jo parin tunnin sisällä noin heikoilla eväillä), mutta ottaen huomioon hotellin neljän tähden statuksen buffet voisi olla parempikin. Italialaiset tykkäävät kovasti niin ikään makeasta. Jopa hotellin croissantien päälle oli lorotettu sokerikuorrutusta, eiiih...

Mutta, hotellin cappuccino on mielettömän hyvää! Olen teetyyppi, mutta täällä minun oli pakko ottaa välillä cappuccino. Eihän sellaista herkkua voi sivuuttaa, slurpsista.

Herkku-cappuccino :-P
Tasty cappuccino

Oli ihanaa syödä aamiaista tuolla vehreällä, tunnelmallisella terassilla, lehvien varjossa ja lintujen liverrellessä, auringon jo paistellessa puiden takaa lupaillen kuumaa päivää. Oi autuutta! Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa päivä Roomassa ja miettiä, mihin kohteisiin sitä tänään suuntaisi tassunsa :) La Dolce Vita kerta kaikkiaan.

Villa san Pion vehreä aamiaisterassi
Beautiful terrace in the hotel Villa san Pio

Eräänä aamuna sain mieleistä seuraa. Kyseessä ei ollut Kolli, joka oli rientänyt jo varhain kokoukseen, vaan suloinen tyttö-kisuli, joka ilmestyi viereeni naukumaan. Katti olisi halunnut ilmeisesti nauttia aamiaista, mutta en oikein kehdannut alkaa heittelemään mitään ruuanmuruja.

Tai no, yhden croissantin palan annoin salaa tarjoilijoilta (kun ei muutakaan enää siinä vaiheessa lautasella ollut nimimerkillä aamiaisbuffet-ahmatti), mutta eihän se tietenkään kelvannut. Kisu ei antanut silittää, mutta kiehnäsi pöytäni jalat ja pyöri ympärillä jonkun aikaa ennen kuin katosi pensaisiin.

Pörröinen aamiaisseuralainen
My furry friend for the breakfast :)

Siinä aamiaispöydässä tuota kissaa ja sen itsenäistä puuhastelua katsoessani tuli mieleen, että tästä Kulkukatista on tullut enemmän laiskanpulseka ja mukavuudenhaluinen kotikissa. Rooma-seikkailuissa joskus vuosia sitten oli pikkuisen eri meininki... Oi nostalgiaa!

Lähdin matkaan yksinäni, kuten monesti tein. Minulla oli joku kahden tähden hotelli =loukku (Italiassa tähdistä saa yleensä vähentää yhden). En halunnut koskaan tuhlata rahaa liikaa hotelleihin, tarkoitushan oli pyöriä nähtävyyksissä ja tuhlata rahat mieluummin elämiseen kuin nukkumiseen.

Tuo piskuinen ja kälyinen hotelli oli rautatieaseman tienoilla. Käytävät olivat hämärät ja labyrinttimaiset. Huone oli todella pieni, ei sinne muuta mahtunut kuin iso sänky ja haiseva kaappi, jonka toinen ovi retkotti. Huoneen ovi aiheutti kylmiä väreitä, koska se oli lukitsemisesta huolimatta jotenkin raollaan. Sänky haisi ullakolta. Tapetit olivat tummat, ja verhot paksua burgundinpunaista samettia. Sain aamiaissetelin, jolla sain kuivan kannikan ja teetä lähibaarista. Hih!

Mutta budjettimatkaaminen on joskus ihan hauskaa ja jopa tunnelmallisempaa kuin hienoissa hotelleissa snobbailu. Luulenpa silti, että ranskalaista Kollia olisi turha yrittää taivutella reppureissailuun, sen kun näkis! :)

Tosin Italiassa kaikki ei aina pelaa edes hienoissa hotelleissa: sinä iltana, jolloin meillä oli sovittuna illallinen Kollin kollegojen ja entisen pomon kanssa, piti kiireessä laittaa itsensä tällinkiin. Tulin viime tipassa (ylläri...) hotellille, ihan hikiväsyneenä koko päivän tallustamisesta keskustassa. Teki mieli vain nostaa koivet kohti kattoa. Mutta, ei kun suihkuun ja suitsait valmiiksi.

Kaunis kylpyhuone, mustaa ja valkoista marmoria
Beautiful bathroom, black and white marble

Jep, homma ei mene (tietenkään) putkeen silloin kun on kiirus:

Juuri kun olin saanut itseni saippuoitua ja oli kunnon sampoovaahdot päässä, vedentulo yhtäkkiä loppui. Ei tiraustakaan. Olipa mieletön ajoitus! Siinä saippuoissa liukastellessani sadattelin melkoisen valikoiman painokelvottomia suomalaisia kirosanoja, jotka varmaan kuuluivat käytävään asti.

Jonkin ajan kuluttua vettä alkoi taas tulla ohuena norona - mutta jääkylmää! Ei auttanut muu kuin pestä itsensä loppuun sillä jäisellä lirulla. Tietenkin myöhästyimme illalliselta. Voin kertoa, että oli tosi juhlava fiilis lähteä ravintolaan seurustelemaan ennestään tuntemattomien YK-tyyppien kanssa kamalalla kiireellä ja tukka puolimärkänä, jeuh!

***


My flu has made me so tired that only now I feel like posting my last letters with photos from our last Rome trip. Here I introduce our hotel, Villa san Pio.

The hotel is really romantic and beautiful! Decorated with the style of old times glamour. Perfectly suitable for honeymoon. Or people who just want to have relaxed luxory in a peacuful and green surroundings. Hotel is situated on Aventino Hill, so it is a bit far from the city center. But it was practical for us: this was again a work trip for my Mr Cat and he had only a walking distance to FAO.

Area is charming: residential buildings, cypresses, palm trees, flowers. And it is very calm, no noise like in the city center. Aventino Hill has some churches and the orange park. Closest metro stop is Pyramid (10 minutes walk).

Hotel´s breakfast terrace is situated under the green trees. Really a pleasure to start a day! Buffet is quite okay but cappuccino is very tasty. One morning I had cute company for the breakfast: a cat. It came to meow under my table, awww.

In this luxorious place I started to remember my earlier trip to Rome years ago. Then I was alone and in a shabby hotel near to the railway station (never wanted to spend too much money for hotels, rathed wanted to live better and use hotel only for sleeping). Dark corridors were like a labyrinth, the door gave me shivers because it was always a bit open even when locked and the room was so gloomy with dark wall-papers and deep red velvet curtains that I really spent rather time elsewhere, hee! But sometimes budjet traveling is more fun than being too comfortable and too touristic.

Sometimes even the better hotels give problems in Italy: one evening I had to prepare myself very quickly for a dinner with Mr Cat´s colleaques and his ex-boss. I had just came to the hotel, tired and sweaty. Rushed for the shower and just had soap and shampoo all over when the water stopped running! I can tell I shared some heavy Finnish swear words. Loud ones. After some while water came back but only a little bit and ice cold. Hrrr...

No surprise, we got late for that dinner, horrible rushing, and my hair was still moist, haa haa, I felt so glamorous! :D

Kallellaan Pisassa

Terkut taas Italiasta! Tässä päästään kunnolla vauhtiin makaronimaan meininkeihin, kun oltiin jälleen reissaamassa. Ranskalaisella Kollilla oli YK:n konferenssi Roomassa ja Kulkukattina änkesin mukaan (kuinkas muuten;).

Ajoimme rantaa kulkevaa valtatietä pitkin ja tällä kertaa halusin ehdottomasti pysähtyä Pisassa! Viime reissulla katselin kaltevaa tornia vain kaukaa peltojen takaa auton ikkunan läpi. Nyt kurvasimme valtatieltä Pisaan johtavalle tielle ja löysimme hyvällä säkällä parkkipaikan ihan aukion läheltä. Kaikki autopaikat oli täytetty perusteellisesti ja aukiolle johtava tie oli kehystetty kaikenmaailman muovirihkamapuodeilla.

Pisan reissu meni lähinnä tornia ihmetellessä ja siinä piazzan alueella pyöriessa. Automatka Roomaan on autolla kamalan pitkä - seitsemän tuntia - joten hirveästi siinä ei ehdi visiteerata reissun varrella.

Arvata saattaa, että pääaukio oli täynnä turisteja. Jotkut ottivat rennosti ja loikoilivat nurmikolla kuin rannalla konsanaan. Rakennusten vieressä oli ihan kamalasti kaiken maailman krääsäkauppaa eli hyvin on Pisassa kaupallistettu huteraa tornia. Siellä myydään tornia eri muodoissa: on muovia ja kipsiä, sen kuvaa löytyy essuista, T-paidoista, laukuista, avaimenperistä ja siinä ohella on ties mitä Italia-teemaista rihkamaa. Jäi aika tympeä maku tuollaisesta kaupallisuudesta - ei tässä nyt sentään missään Kanarialla olla vaan upean taidehistorian ytimessä!

No pehmennettäköön sen verran, että kaupallisuus sallittakoot, pitäähän sitä italialaisten leipää (tai pastaa) pöytään saada, mutta olisivat ne tuotteet edes himpun verran tyylikkäämpiä, möyh!

Turisteja Pisassa
Tourists in Pisa

Mutta itse torniin: aivan mahtavahan se on! Ja hui, miten kallellaan... Ihan tosi. En ollut tajunnutkaan, kuinka vinossa se todella on. Kun tornin näkee jo kauempaa, ihmettelee vaan, miten se pysyy pystyssä. Ja miten sinne päästetään turisteja!

Tornin kallistuminen ei ole uuden ajan juttu vaan se tapahtui ensimmäisen kerran jo keskiajalla, jolloin rakennustyöt jouduttiin keskeyttämään. Sittemmin tornin olemassaoloa on tuettu moninaisin keinoin. Sitä tuettiin jossakin vaiheessa pitkillä vaijereilla, jotka kulkivat yläilmoissa ja olivat kiinni mastoissa. Nyt torni on saatu vakaaksi muilla keinoin, oikaisemalla ja tasaamalla alla olevaa maata.

Mutta mitäs jos jotkut pöljät turistit alkavat pomppia siellä ihan ylhäällä ja torni alkaa tutista? Toivottavasti torni ei lysähdä tulevinakaan vuosina, se on liian kaunis tuhoutuakseen. Wikipedian mukaan nähtävyyden pitäisi pysyä sijoillaan seuraavat 300 vuotta. Nähtäväksi jää...

Pisan torniin jonotusta
Lining to the tower of Pisa

Piazzan nähtävyyksiin saa lippuja kassalta, joka sijaitsee turistirysän keskellä (ylempi turistikuva ja siinä vasemmalla). Otimme liput kastekappeliin ja kirkkoon, kolme euroa per kohde per nenä. Torniin pitää jonottaa, joten emme siihen hommaan siinä hirmuhelteessä ja kiireessä ryhtyneet. Ja eihän tornia tornista näe kuitenkaan ;)

Hauska yksityiskohta tornin yhdestä pylväästä:

Apinamiehet
Ape-men

Oli hupaisaa katsella turistien loppumatonta pantomiimia, kun kaikki halusivat otattaa kuvan itsestään tornia "vasten" mitä erilaisimmissa asennoissa. Joo, niinhän sitä sitten meikäläinenkin teki... Kauheata turistimeininkiä, mutta ihan hassu kuva tuli - vai mitä tykkäätte kirjeen ihka ekasta otoksesta, ha haa!

Turistiposeerauksia kuuluisan tornin kanssa
Tourist posings with the famous tower

Tässä loput isosta aukiosta: iso kirkko, taustalla pyöreä kastekappeli (joka sekin on muuten himpun verran vinossa!) ja etualalla suihkulähde. Tämä Ihmeiden aukio, Piazza dei Miracoli, on toden totta ihmeellinen valkoisine hohtavine rakennuksineen - mikä ylväs tunnelma ja historian havina!

Pisan kaunis pääpiazza
The beautiful main piazza of Pisa

Mennääs sisälle Kastekirkkoon. Se on aika vaatimaton, mutta täydellinen omassa pelkistetyssä muodossaan. Ylälehterille pääsee portaita pitkin.

Pisan Kastekappeli sisältä
Pisa´s Baptistery

Koimme Kollin kanssa hienon hetken: iäkäs mieslaulaja tuli sisälle ja aloitti äänen testaamisen. Mies lauloi joitakin kappaleita, kuulostivat omaan korvaan gregoniaaniselta kirkkolaululta. Ääni kaikui hienosti isossa, pyöreässä rakennuksessa ja kiiri seiniä pitkin aina ylös asti ylevöittämään matkalaisten tunnelmaa.

Yksityiskohta Kastekappelin pylväästä
Detail from a pilar inside the baptistery

Seuraavaksi kurkataan kirkkoon. Sisäänkäynti näkyy tuossa alla olevassa kuvassa eli on siis toisella puolella kuin torni. Se on aloitettu jo 1100-luvulla, kuten torni. Rakennus edustaa romaanista arkkitehtuuria, se oli vallitseva rakennustyyli ennen goottilaisen tyylin aikaa keskiajalla.

Perusturisti erottaa romaanisen kirkon goottilaisesta helposti siitä, että romaanisen ikkunat ovat pyörökaarisia ja katto on tasakatto, kun goottisessa ikkunat ovat suippokaarisia ja katto on hyvin korkea ja kaareva ja ulkopuolella on pitsimäisiä tukirakennelmia - kuin kirkon kylkiluut (esimerkkinä vaikkapa Pariisin Notre Dame).

Kukkuu! Kukas se sieltä kirkon takaa kurkkaa?
Who is peeking out?

Mutta ei tämä tasakatto jää jälkeen goottisen tyylin mestariteoksista: katsokaapa miten uljas koristelu!

Pisa Duomo

Bongaako kukaan enkeliä? :)

Kirkon katon mielettömän hieno kasettikoristelu
Magnificient artwork in Duomo´s ceiling

Alttarikoristelu on bysanttilaisen tyylistä eli hahmot kuin ortodoksien ikoneista - idän taiteen vaikutusta. Venetsian San Marcossa on vähän samanmoinen tunnelma (tosin se kirkko on kauttaaltaan tämmöistä kultaista mosaiikkia = mielettömän upea!).

Kultainen mosaiikkikoristelu
Golden mosaics

Kuten katoliseen uskoon kuuluu, kunnon kirkossa on aina jonkin sortin reliikkiä esillä. Täällä on iso lasinen arkku, jossa on kellallaan kullattu patsas. En tullut sen tarkemmin tutkailleeksi ketä se esittää, mutta jostakin pyhimyksestä on kysymys, ja on siellä varmaan jotain luunpalasia myös säilössä. Ihmiset voivat sitten rukoilla pyhimysten jäännösten äärellä.

Itse suhtaudun aika hirtehisesti tähän reliikkimeininkiin (kuka kumma haluaa palvoa vanhoja luita...), mutta onhan tuo todella mielenkiintoinen ja eksoottinen lisä toisten kulttuurien kuikuilussa. Keskiajalla reliikkikauppa oli vilkkaimmillaan, musta pörssi kauppasi pyhimysten eri luurangonosia ja olipa tarjolla samalta pyhimykseltä montaa pääkalloa tai reisiluuta. Tämän tietäen en ole ihan yhtä varma kuin hartaat katolilaiset, keiden luita niissä kaikkien kirkkojen lasikaapeissa nyt sitten lopulta säilytetään ;)

Pyhimysalttari
Saint altar

Ennen lähtöä huomasin katossa portaat. Heh, kyllä vaan: siellä ne kulkivat ylhäällä ennen alttaria. Keskellä on pieni ovi. Hmmm, kukahan näitä portaita pitkin mahtaa kulkea? Kirkkotonttu? Ei parane olla korkeanpaikankammoa noita askelmia tepastellessa...

Salaportaat kirkon katossa
Secret stairs in the ceiling

Seuraavassa matkakirjeessä seikkaillaan taas Roomassa!


We visited Pisa on our way to Rome. I wanted to see the famous leaning tower since last time when we drove to Rome I saw it only from the highway, in the distance.

Piazza is really beautiful, white buildings are preserved very well. Amazing to think that their constuctions were done already in 12th century.

Leaning tower is sooo much leaning that I was thinking how come it´s still there! And they let tourists in! Earlier years the tower was supported by long ropes but now it has been secured by balancing the ground and straightening the tower a bit.

You can get tickets from the ticket office nearby Baptistery but then you have to line in. We didn´t want to go up, we were a bit hurry for Rome and the weather was so exhaustingly hot. And anyway, from the tower you don´t see the tower :)

Here you can see photos also from the Dome and Baptistery (which is by the way also a bit leaning). The church is decorated with golden mosaics in the altar area, lovely paintings and marvelous ceiling decoration. I even found secret stairs from the ceiling.

Baptistery is very simple but pretty, you can go up. We had wonderful moment when some church singer came in to test some Gregorian songs and his voice was beautifully lifted up in the round, big space.

Next travel letter comes from Rome, see you soon!

Atlantin äärellä

Täällä ollaan karattu salaa lomalle...

Purjevene ja St Georges de Didonnen ranta
Little sailing boat and the shore of St Georges de Didonne

Hiekkarantaa, taustalla majakka
Beach, lighthouse on the backround

Takana yli viikko muuttohommia anoppilassa, Limogesissa. Olemme siirtäneet roinaa kellariin, autotalliin ja kaatopaikalle, järjestelleet tavaroita ja huonekaluja, siivonneet, kiertäneet huonekalu-, kaakeli- ja kylppärikauppoja, kokosin anopille parit huonekalut jne jne. Ehdimme myös pari kertaa ilalliselle paikallisten ystävien luokse ja ranskalaiseen tyyliin illat venyivät ja vanuivat.

Anoppi tykästyi muuten siihen leppäkertturasia-lahjaan, josta kerroin edellisessä kirjeessä. Leppis löysi paikkansa eteisaulan sievän piirongin päältä, missä se sai kaverikseen toiset italialaiset, anopin punaisen Muranon lasilautasen ja antiikin kipsikopiopystin.

Selkä on hieman kipeänä kaikesta touhottamisesta ja hermotkin ehtivät välillä tiukentua, mutta nyt voi hengähtää paremmin.

Olemme Atlantin rannalla, kylässä nimeltä St Georges de Didonne. Suomalaisittain väännettynä Didonnen Pyhä Yrjö. Tämä on aivan Royanin kyljessä, se on isompi kaupunki ja ranskalaisten suosittu lomakohde jo 1800-luvulta lähtien. Edelleen tänne virtaa elokuisin väkeä. Leikkimielisesti Royania on sanottu pariisilaisten rannaksi sillä kaupunki on ollut etenkin pääkaupunkilaisten suosiossa kautta aikain.

Alueella on paljon mielenkiintoista nähtävää, mistä kirjoitan myöhemmin lisää, kun näemmä nettiin pääseminen tuli ratkaistua. Löysin Royanin keskustasta jäätelökahvilan nimeltä Garden Ice Cafe ja täällä on asiakkaille ilmainen WiFi-yhteys, jihuu! Yli viikko ilman nettiä oli silti ihan kivaa vaihtelua. Joskus tulee istuttua ihan liikaa nenä kiinni koneessa...

Jo matka tänne oli ilahduttavaa nähtävää. Keski-Ranskasta tie Royaniin kulkee Cognacin laajojen viiniviljelmien läpi ja näkymät ovat kuin Toscanasta konsanaan. Alue ei ole turisteilla pilattu. Kumpuilevien maisemien, viinitarhojen ja keltaisina loistavien auringonkukkapeltojen keskellä kokee vielä autenttista ranskalaista maaseutua kauneimmillaan. Cognacin seudulta kannattaa ostaa baarikaapin täydennykseksi erinomaista Pineauta ja tietenkin konjakkia! Mutta huoltamoiden löytäminen on asia erikseen. Ei siis kannata lähteä puolityhjällä tankilla ja itse liikaa vettä tankanneena liikenteeseen.

Sitten maisema vaihtuu pikkuhiljaa aivan toiseen maailmaan, villiin luonton ja merelliseen ilmastoon lähestyessä Atlanttia.

Tulin Royanin kupeeseen jo päivää aiemmin - sain siis kätevästi miniloman muutosta ja anopista ;) vaikka siivota silti piti täälläkin, mutta olipa ihanaa olla vaihteeksi omassa rauhassa! Kerkesin myös pitkälle maisemakävelylle heti ensimmäisenä päivänä ja toisena säntäsin jo normilenkille rannalle. Juoksen St Georgesin rannan päästä päähän, pyrähdyksestä tulee mukavat neljäkymmentä minsaa.

Oli mahtavaa olla ihan yksikseen! Sain olla itsekseni ajatusteni kanssa, ei tarvinnut sanoa mitään tai olla mitenkään. Ja välillä on kamalan raskasta kommunikoida koko ajan vieraalla kielellä. Anoppi eivätkä paikalliset ystävät puhu englantia. Ranska on toiseksi paras ulkolainen kieleni, mutta jatkuva paarlepuu pistää ihan pään surisemaan. 24h tankerointi vie paljon energiaa! Ja meikäläisen kaltaiset taiteilijasielut kaipaavat omaa tilaa ja vapautta hengittää. Otin siis ilon irti omasta ajasta, hihii...

Heti ekana iltana, maanantaina, sujautin sandaalit jalkaan, laitoin aurinkolasit nenälle ja kävelin meren rantaan hengittämään suolalta tuoksuvaa merituulta. Tämän kirjeen kuvat ovat tuon ekan päivän antia.

Paikallinen Baywatch - local Baywatch

Rannalla oli vielä porukkaa nauttimassa päivän viimeisistä auringonsäteistä. Rantavahdit lopettelivat työpäiväänsä ja keräilivät lippujaan rantaviivalta.

Meri oli hyvin matalalla. Vedenalaiset kivet, simpukat ja levät paljastuivat armottomalle auringolle veden vetäytyessä kymmeniä metrejä. Lasku- ja nousuvesi on kiintoisa ilmiö. Royanin alueella rantaviivan vaihtelu on todella suuri, kun vesi alkaa nousta, rannalla oleilevien on parasta pitää huolta tamineistaan, ettei meri vie niitä mukanaan.

Laskuvesi
Low water

Uimarannasta sivummalla, kävelyreitin varrella on muutamia hauskoja kalastuskoppeja. Niitä voi vuokrata (hinta on kuulemma hyvin kallis). Mutta tosiaan, kopin edessä olevaa verkkoa lasketaan alas ja sitten odotellaan simpukoiden asettumista verkon pohjalle. Saalis nostetaan sopivan ajan päästä ylös ja kerätään talteen. Kopit ovat kuvauksellisia, ne oikein hohtavat valkoisina Atlantin rannan kirkkaassa valossa.

Valkoiset kalastuskopit
White fishing cabins

Ranskan kaksi merenrantaa ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Välimeri kimaltaa turkoosina ja huokuu rauhallisesti palmujen ja sypressien tahtiin, Atlantti vyöryy jopa pelottavana rantakivikkoon ja ilma on aina tuulinen. Maisema koostuu päivänvarjomännyistä, jylhistä kallioista ja tuulen tuivertamista heinistä. Tyrskyissä tönöttää pieniä majakoita. Meren väri vaihtuu päivästä ja säästä riippuen harmaasta vihreään ja ruskeaan. Atlantti näyttää harvoin ihan siniseltä.

Näkymä majakkakalliolta
Scenery from the lighthouse hill

Atlantin äärellä on pieni olo. On huikaisevaa ajatella, että toinen ranta on Amerikoissa asti. Ja kaikki se veden määrä siinä välillä!

Kulkukatti pohtimassa meren olemusta
TravelCat contenplating the essence of the Atlantic

Kimallemeri ilta-auringon valossa
Glimmering Atlantic Ocean in the evening light

We are on a holiday! About the time... Over one week we worked at my Mr Cat´s mom´s flat. Lots of cleaning, organizing, searching from the shops, carrying to the cellar and garage, surviving with French ;)
Now we are at Atlantic Ocean, in a small city named St Georges de Didonne. It´s just next to bigger city of Royan which is well-known summer resort for the French and especially for Parisians since 19th century.

The trip from central France to here is already worthwhile of experiencing. Area of Cognac is very beautiful and not yet spoiled with tourists. It´s full of never-ending vineyards, yellow sunflower hills and old wine estates. Like little Tuscany! From Cognac area you should buy their excellent Pinot and ofcourse Cognac.

Then the nature changes to more salty and wild when aproaching Atlantic Ocean region.

I arrived one day earlier than Mr Cat and his maman. I had time for my needed solitude. After English I speak French the second best but communicating 24h in French is sometimes very tiring... And my kind of artistic soul needs time for just being in silence and peace.

This letter´s photos I took in my first evening. I had lovely long walk on the shore of Atlantic.

Some people were still on the beach, enjoying of the last rays of the evening sunlight. Lifeguards were finishing their workday and gathering their flags. Little white fishing cabins were picturesque as usual and the Ocean was wild and free in front of me.

Two shores of France are so very different. When the Mediterranian Sea has its turquoise color and cheerful flavour with green hills and palmtrees and cypresses, Atlantic Ocean changes its color depending the day from grey, green to brown. The shore line is decorated with short pine trees, wild weeds and lonely rocks washed by violent waves. Here the beaches are sandy unlike in French riviera.

One peculiar thing is the waterline. It changes many times per day. When the Ocean starts to come higher, you´d better take care of your things on the beach before the water steals them. When the water is low, all the shells, seaweeds and underwater rocks are exposed to the sun.

Here I feel always very small. The Ocean is so incredibly big. It´s overwhelming to think that the other shore is in the Americas. So long way and so much deep water in between. Amazing.