Paluu Torinoon ja teoria italialaisista miehistä ;)

Torinosta taas tärähtää! Kotona ollaan ja takana runsas kaksi viikkoa Suomi-oleilua, perhettä, ystäviä, lempipaikkoja ja telkan töllötystä. Saavuin takaisin tiistai-iltana ja olo on ollut haikea. Äiti oli saattamassa bussille ja onneksi tällä kertaa säästyttiin pahemmilta kyyneleiltä, koska joulu on tulossa ja minä myös!

Kokeilin ensimmäistä kertaa Bergamon kentältä omin päin paluuta. Se sujui suht mallikkaasti. Kentän edestä lähti Milanon päärautatieasemalle bussi ja siellä ei tarvinnut odotella kauaa Torinoon matkaavaa junaa. Ryanair - tuttavallisesti Raikku - on siitä kätevä, että pääsen matkaan suoraan Tampereelta, ei tarvi kyssyttää kasseineen ensin pitkää matkaa Helsinki-Vantaalle. Ja ovathan nuo Raikun hinnat tosi edulliset.

Vasta tänään pääsin oikeastaan taas paikallisen elämän ytimeen. Minulta vie aina hetken, että sulatan Suomi-reissun kokemukset ja nielen ikävän. Se on tätä ulkosuomalaisen painolastia, mikä kulkee tahtomatta aina mukana.

Piazza Vittorio Veneto iltavalaistuksessa. Taustalla Torinon maamerkki Mole Antonelliana.
Piazza Vittorio Veneto by evening. Behind Turin´s landmark Mole Antonelliana.

Tänä iltana päätin heittää melankolian menemään maistuvan jäätelön muodossa. En tosiaan viitsi panostaa pelkkää iltakävelyä varten, joten vain sutaisin rasvaisen lettini nutturalle ja toivoin, ettei meikitön naamataulu kiillä ihan hirveästi.

Gromin stracciatella-crema di Grom oli suussasulava yhdistelmä, kiertelin jätski kädessä piazza San Carlon kautta via Romalle ja sieltä takaisin kotiin päin nautiskellen italialaisesta herkusta.

Piazza Carlo Alberton viereisessä kauppagalleriassa viereeni lyöttäytyi paikallinen miekkonen. "Ciao! Come va?" Olin jotenkin vielä niin suomalaisen vaatimattomassa ja viipyilevässä mielentilassa, että moinen reippaus alkoi ihan naurattaa. Ei ollut epäilystäkään: olin Italiassa, heh! Vastasin englanniksi, mutta mies ei mennyt puihin lainkaan. Seuraavaksi mies ihasteli minulle, kuinka kaunis ilta onkaan. Tyyppi esitteli itsensä Flavioksi ja kätteli. Flavio taisi kuitenkin huomata huvittuneisuuteni, koska katosi takavasemmalle, kun jatkoin muina kissoina näyteikkunan tutkailua.

Samalla ajattelin, että tässä taas tuli todistettua yksi epävirallinen teoriani italialaisista miehistä: mitä törkeämmän näköisenä on liikkeellä sitä enemmän saa huomiota osakseen. Ai miten niin? No siksi, että näin on tapahtunut ennenkin. Ja sitten harvoin, kun olen tuhottomassa tällingissä, ei juuri kukaan tule likelle.

Varsinkin lenkkireissuilla tulee treffipyyntöjä. On lenkkeilty ohi tai vierellä ja huudeltu ciaota tai jotain ulkonäköäni arvioivaa kommenttia, on vihellelty tai tööttäilty autosta, ja kerran yksi innokas polkupyöräili vierelläni jonkun matkaa eikä meinannut millään ymmärtää, etten halua lähteä kahville.

Niin, mikä kumma kiehtoo naisessa, joka on lenkkivermeissä, hiukset märkinä, naama punainen kuin paloauto ja haisee hielle?!

Kerran myös sain viheltelyjä ja huutelua osakseni, kun odottelin paikallista Suomi-ystävääni piazza Vittorio Veneton kulmalla nappaamaan minut kyytiin. Olimme menossa talleille ja päälläni oli lenkkarit, lahkeesta rikkonaiset vanhat jazz-pökät, päällä XXL-kokoinen T-paita ja selässä reppu. Uuuh, tosi seksyä! ;D

Ensimmäisen Torinon vuoteni aikana sattui hauskin juttu. Olin lenkillä Po-joen rantaa pitkin, puiston päässä pysähdyin venyttelemään. Luokseni saapui siisti pukumies salkku kädessään. Hän alkoi puhua englantia ja kertoi tiedustelevan näköisenä, että on hieman eksyksissä. Totta kai olin valmis auttamaan. No, eipä mitään, kävi nimittäin ilmi, että hän oli eksyksissä minut nähtyään! "Nuo siniset silmät! Vaaleutesi loisti jo kaukaa kuin valo enkä voinut muuta kuin tulla luoksesi." Buah...

Olin tuolloin niin hölmistynyt, etten osannut edes revetä nauramaan. Hän ehdotti kahveja ja sanoin diplomaattisesti, etten lähde eikä aviomiehenikään taitaisi tykätä ideasta (vink, vink!). Tämä italialainen pelimies vastasi siihen sukkelaan, "Ei kerrota" ja sanomaa vahvistaakseen veti eleellään kuin vetskarin suunsa eteen.

Siinä vaiheessa tämä Katti alkoi jo ärhäköityä moisesta röyhkeydestä! Pidin pienen puhuttelun suomalaisen vaimon kunniasta. Tein lähtöä eteenpäin, mutta mies vaan yritti tunkea käyntikorttiaan käteeni. Ei hyvää päivää, mistä näitä tulee! Kyllä teki mieli tintata tuota Casanovaa.

Teoriani mukaan naturelli ulkomaalainen nainen herättää mielenkiintoa erilaisuudellaan, koska italialaiset daamit ovat lähes poikkeuksetta mielettömällä pakkelikerroksella tuunattuja. Ja ehkä luonnollinen typy vaikuttaa helpommin lähestyttävältä ja kiltimmältä tapaukselta kuin pelottava harpyija villissä sotamaalauksessaan, hih.

***

I´m back in Turin. It was sad to leave Finland, my family and friends but that I have to bare. Being expatriate gives always heartache where ever you are.

Today I wanted to eat some tasty ice cream and have a walk in the city center. I went to gelateria Grom and then walked around with my ice cream around piazzas and via Roma.

Italian men can be hilarious: they are SO flirty! I have an onofficial theory about them: the more horrible you look, the more interested they become. That´s true! If I have lots of make-up and a killer look, nobody dares to come to talk but if I´m jogging and smelling like sweat plus having wet hair and red face men are often whistling and asking for coffee. Maybe natural woman looks less dangerous, Italian ladies wear normally lots of make-up and very showy outfits.

This evening I didn´t care if I look not-that-tidy for an evening walk. I had greasy hair and no make-up so my face was shining. But surprise, surprise! One guy came to talk to be in shopping gallery. "Ciao, come va?" and then started to admire the beautiful evening. Haa haa, these guys are totally descendants of Casanova! I was still so much in Finnish silent and modest mood that this type of flirting felt so weird and started to make me laugh. This Flavio left me alone when noticed I´m more interested of shop windows than of him.

One of the funniest situation happened in my first year in here. I was jogging and looking totally fabulous (NOOOT) when some neat looking guy in a suit came to me. He told me he is lost. Of course I wanted to help him. But then I found out that he was lost because of me! Oh no... "Your blue eyes! Your blonde hair shine like a light and I could not help myself but to come to you." (From where they invent these one-liners?!)

He asked me for a coffee but I explained n diplomatic way that I don´t want to come and my husband wouldn´t like it either. When Finnish guy would have stopped, this guy only continued: "Let´s not tell him!" and made a zipper movement in front of his mouth. I started to be really angry for this kind of rudeness and I gave him a short lecture about decency of a Finnish wife.

Haa haa, Italian style of being straight-forward and flirty gives awkward and funny moments. ;D