Vertigo

Torino on Italian elokuvapääkaupunki. Studiot sijaitsevat esikaupunkialueella, mutta sarjoja ja elokuvia filmataan paljon myös keskustassa, ovathan korttelit säilyneet lähes alkuperäisinä. Entinen asuintalomme, Palazzo Antonelli, on näytellyt omaa osaansa filmituotannossa. Esimerkiksi jotkut (Suomessakin pyörineen) Ihanan Elisan kaupunkikohtaukset on kuvattu palatsin edessä!

Torinon maamerkki on neulakärkinen Mole Antonelliana, joka on alunperin rakennettu juutalaisten synagogaksi, mutta muutettu eri välivaiheiden jälkeen kansalliseksi elokuvamuseoksi vuonna 2000. Vanha asuintalomme oli muuten tuon saman arkkitehdin suunnittelema.

http://www.italiantourism.com/museocinema.html

Torinossa on meneillään elokuvaviikot, pääpaikkana Cinema Massimo, Mole Antonellianan vieressä. Täällä pyörii useampi klassikko alkuperäisversiona. Se on harvinaista herkkua, sillä perinteisesti näillä leveyksillä (no, Saksassa myös) elokuvat ovat dubattuja. En voi sietää dubattuja filmejä! Ensinnäkään en ymmärrä tarpeeksi hyvin italiaa ja toisekseen koko leffa kärsii päällepuhumisesta.

Kollilla oli asiaan eriäviä mielipiteitä, mutta hän onkin ranskalainen. Dubbaavissa maissa ihmiset haluavat päällepuhuttuja leffoja. Kollini mukaan kukaan ei menisi alkuperäiseen leffaan, katsojat eivät jaksa lukea tekstityksiä. Kissanviikset mitä välinpitämättömyyttä!

Onhan se ihan tyhmää, kun näyttelijän suu takoo eri tahtiin kuin puhe eikä kuultu ääni ole näyttelijän oma. Kyllähän äänikin on tavaramerkki. Näyttelijä näyttelee myös äänellään ja eri vivahteilla, joihin on vaikuttanut ohjaajan opastus ja tavoiteltu päämäärä. Tuo hienosäätöhän menee aivan hukkaan, kun nihkeässä dubbauskopissa joku paikallinen nobody-näyttelijä lukee kohtaukset omalla kielellään oman tulkintansa mukaisesti.

Onneksemme satumme asumaan yhden pienen teatterin lähistöllä, siellä menee monesti alkuperäisversioita ja olemmekin päässeet jo nauttimaan sellaisista laatuleffoista kuin Kuninkaan puhe ja Musta Joutsen, josta etenkin jälkimmäinen nosti karvat pystyyn ja sykäytti erikoisuudellaan ja katsojaa piinaavalla intensiteetillään

Huomasin ilokseni elokuvaviikkojen ohjelmistossa Hitchcockin filmejä. Tykkään kovasti tuon legendaarisen ohjaajan vinksahtaneesta otteesta ja elokuvien moniulotteisesta jännitteestä. Mutta voih, suurin osa Hitchcockin elokuvista on esitetty jo viime viikolla. Kävi meikäkatilla sentään säkä: suosikkileffani Vertigo – Punainen kyynel oli vielä ohjelmistossa! Kävin katsomassa sen eilen.

Loistava elokuva, täynnä psykologista jännitystä ja epätoivolla maustettua romantiikkaa. Tässä makupalaksi traileri. Minulla on joku kumma fiksaatio vanhan ajan elämään ja tyyliin. Ihmiset jotenkin näyttivät paremmilta. Nykyään mennä lompsotetaan farkuissa juhliinkin.

http://www.youtube.com/watch?v=D0bV2gh4E7Y

Hyrisin tyytyväisenä mahdollisuudesta nähdä Vertigo ensimmäistä kertaa laajakankaalta, ja asettauduin teatteriin strategisesti maksimoidakseni leffanautinnon: sopivan ylös ja keskelle, mutta siten, ettei kukaan ole liian likellä eikä kenenkään pää ole edessä.

Keskittyessäni James Stewartin ja Kim Novakin pakahduttavan pakkomielteiseen rakkaustarinaan, tunnelmaa alkoi kuitenkin häiritä ulkopuolinen tekijä. Leffan jo mentyä hyvän matkaa, salin pimeyteen änkesi kovaäänisesti kröhistelevä mies, joka tietenkin asettui minusta parin penkin päähän samalle riville. Siinä se otus sitten välillä selvitti kurkkuaan ja mutisi itsekseen jännitysmomenttien aikana, pikkuisenko raivostutti!

Kaikkein ikävintä oli kuitenkin pahasti pistänyt haju. Se oli tarkan nenäni mukaan voimakas sekoitus hikisiä kainaloita, likaisia vaatteita, vanhaa viinaa, piipputupakkaa ja ummehtunutta kellaria. Lemahtava seuralainen kävi sen verran häiritseväksi, että oli pakko kaivaa kukkaro esiin, jossa pidän mukanani pientä hajuvesinäytepulloa. Nyt sille oli käyttöä, pirskottelin kukkaistuoksua ilmaan peittämään alleen tuon ummean hajun, ja Vertigo jatkui siedettävämmissä merkeissä.

Kirjeen lopun koristeeksi vielä pari talvea sitten napsimani kuvat Mole Antonellianan tornista, josta on upeat näköalat yli Torinon keskustan. Visiitillä voi iskeä ”vertigo”, jos on vähääkään korkeanpaikankammoa: jo matka lasiseinäisessä hississä halki kupolin ylös neulan juureen on jännittävä.

Kirkkaalla ilmalla viereiset Alpit näkyvät mahtipontisina taustalla. Toisella puolella kohoaa Superga, korkea kukkula isoine kirkkoineen.

Torino is still a capital of cinema in Italy. There a big studios in suburbs and they film a lot films and series also in the city center since it´s almost original, showing wonderful old buildings from 16th to 19th century. We used to live before in piazza Maria Theresa. Our building was made by famous architect Antonelli so palace was called palazzo Antonelli. They sometimes filmed in front of our building.

Torino´s landmark is Mole Antonelliana. A huge beautiful tower that was originally a synagogue. Now it is a museum of cinema. There are marvelous views from the top terrace over Turin. In clear weather you can see very far, over the snowy Alpes - beautiful! By the way, Mole Antonelliana is designed by the same architect as our old home.

They had film weeks here. I went to see Hitchchock´s Vertigo, my favourite of this old master´s films. It was my dream come true, to see Vertigo for the first time at cinema, from the big screen! I was very happy.