Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Villa del Balbianello - James Bond -huvila Comolla



Como-järven Villa-matkakirjeiden sarja jatkuu tässä esteettisessä tujauksessa. Nyt seikkailemme Villa del Balbianelloon, tuohon upeaan paikkaan, joka on tuttu paristakin leffasta. Villa sijaitsee Lennon alueella kapean niemen kärjessä ja se on kuin uninäky tässä vastarannalta nappaamassani kuvassa järven sinihämyn pukiessa Villan romanttiseen harsoonsa.


Villa del Balbianello


Villa del Balbianelloon pääsee joko veneellä tai kävellen. Auton joutuu jättämään hyvän matkan päähän, joten muista ottaa kävelykengät matkaan mukaan: polku huvilalle kulkee pitkän metsätaipaleen läpi. Olin reissun alussa ensin ihan että ounou, sillä vettä tuli taivaalta ja kengät litisivät tallustaessa keskellä hikistä viidakkoa. Mutta pian helpotti. Sekä sade että olo.

Villaan johtava portti on suoraan jokaisen Italia-romantikon unelmista, kun visteriaköynnökset kietoutuvat koukeroisen aidan pieliin ja sypressit kutsuvat ylväinä sukeltamaan tämän Sinisateen keskeltä peremmälle. Viimeisiä sadepisaroita tippui kukkien lehviltä ja minä olin valmis selvittämään jälleen yhden italialaisen kauneuden salaisuuden.


Visterioiden kehystämä portti Villa del Balbianelloon
Wisterias decorating the old gate leading to Villa de Balbianello



Huvilan alueella nurmikentät kumpuilevat ja Comon vedenpinta kimaltelee joka puolella, vanhat veistokset ryhdittävät polkujen varsia ja violetit visteriat ilahduttavat silmää järven poukamissa. Alue ei ole suuri - verrattuna vaikka aiemman matkakirjeen Villa Carlottaan. Tunnelma on hienostunut ja ylevä.


Veistoksia polun varrelta
Statues from the garden



Itse Villa vaikuttaa pienikokoiselta, mutta se on silmän hämäystä, sillä rakennus on tehty osittain kallioon ja huonetilat jatkuvat alempana. Opastettu kierros sisätiloihin alkaa päärakennuksen keskeltä ulkoaulasta. Opastus järjestyy myös englanniksi, jos ryhmä on tarpeeksi suuri. Star Wars -elokuvaa on kuvattu täällä. Kohtaus, jossa Natalie Portman esiintyy, on kuvattu juuri tuossa ulkoaulassa, jossa taustalla näkyy ihanainen Como-järvi.



Villa del Balbianellon päärakennus
Main building of Villa del Balbianello



Päärakennuksen portaita ja seiniä koristavat käärmemäisinä kulkevat köynnökset siksi, että käärme on Milanon aatelissuvun vaakunatunnus.


Käärmemäiset koristeköynnökset
Snake-like decorative plants. (Snake is an emblem of Milan´s aristocrats)



Villa del Balbianello on rakennettu vuonna 1787 vanhan fransiskaaniluostarin paikalle kardinaali Angelo Maria Durinille. Rakennuksen tiluksilla on vielä vanhan kappelin tornit, mutta sisätila on nykyään ihan eri tarkoitukseen, josta jäljempänä lisää...

Entisen kappelin tornit
Towers of the old chapel



Ranta-alue on aivan mielettömän kaunis! Kuin maalaus. Tämän kuvan kapea polku johtaa pikkuterassille, josta Como-järvi avautuu autereisena silmien eteen. Mietin, kuinka ihanaa lepokulmauksessa olisikaan lueskella hyvää kirjaa ja nautiskella vaikkapa mansikoita ja lasillinen samppanjaa kesäisen picnicin merkeissä.


Portaat pienelle terassille, joka on alempana ihan järven partaalla
Stairs to a little terrace which is lower and just next to Lake Como




Mainitsin alussa, että tähän Villaan pääsee myös venekyydillä. Pikkusatama on suorastaan suloinen omassa italialaisuudessaan, katsokaa nyt noita karamellipylväitä ja vihreän kasvuston päällystämiä vanhoja portinpieliä!



Villan oma satama
Villa´s little port



Siinä maisemia tähyillessäni paikalle saapui lisää vieraita veneellä ja tunnelma oli toden totta italialainen: veneilijä vihelteli antaumuksella O sole mioa. (Tosin nuottikorva ei ollut ihan Pavarottin luokkaa) Sivumennen mainiten, italialaiset miehet ovat oikeaa viheltelijäporukkaa - iloinen viheltely siivittää työn kuin työn tekoa tai paikasta toiseen siirtymistä tai nätin naisen ihailua ;D

Mutta takaisin huvilaan ja sen historiaan. Sekalaisten vaiheiden jälkeen Villa del Balbianello päätyi vuonna 1974 seikkailija Guido Monzinolle. Mies testamenttasi tilukset Italian valtion säätiölle ja Monzinon kuolemasta lähtien, vuodesta 1988, museoitua Villaa on päässyt ihailemaan sisältä kuka tahansa kävijä. Monzino uudisti huvilan tyystin eikä halunnut säilyttää paljoakaan vanhaa ja alkuperäistä. Taidehistorian ystävää sellainen suorastaan hirvitti, mutta eivät nuo sisätilat onneksi ihan pilattuja olleet. Niin, paitsi kappeli. Sen sisätila on nykyisin Villan keittiö! Voiko järkyttävämpää ratkaisua olla. Olisi nyt edes joku hieno ruokasali. Mutta että keittiö... Kyllä siinä kääntyvät fransiskaanit leposijoillaan ja tämän Katin estetiikan taju nitkahtaa paikoiltaan.

Opastuskierros alkoi ylhäältä kirjastohuoneesta. Kuvassa näkyvän nojatuolin takana vasen seinäpieli sisältää yhden Villan salaovista. Opas avasi oven ja kätkössä piilottelevat portaat, joita pitkin pääsee alempiin huoneisiin. Salakäytävä on rakennettu ilmeisesti kardinaalin turvaksi, jotta hän pääsee omaan satamaan ja sieltä karkuun mahdollisen hyökkäyksen kohdatessa.


Villan kirjastohuone. Salaovi nojatuolin takana. Käytävä kulkee alaspäin eri tilojen kautta aina pikkusatamaan asti.
Villa´s library. Secret door behind the chair. Secret corridor was built to secure cardinal and it led down to Villa´s small port.



Alemman kerroksen oleskeluhuoneessa oli loistokkuutta ja kimallusta kerrakseen:


Rokokoo-henkistä upeutta Villan sisätiloista
Rococo style room inside Villa del Balbianello


Eteenpäin kulkiessa saimme jatkoa jännittävälle salakäytävälle: se kulkee yhden huvilan vierashuoneen kautta. Tuon huoneen katossa on salaluukku ja siinä vedettävät portaat. Huoneen seinästä avautuva uusi salaovi on naamioitu lukituksi komeron oveksi ja sieltä matka jatkuu yhä alemmaksi. Mietin, kuinka sydärin aiheuttava ylläri olisikaan yövieraille, jos kesken makeiden unien kattoluukku aukeaisi, portaat laskeutuisivat ja joku hiippailisi huoneeseen, hui! Kardinaalin aikana 1700-luvulla vieraat eivät todellakaan tienneet tästä salakäytävästä.


Kardinaalin salakäytävä
Cardinal´s secret corridor in Villa del Balbianello


Guido Monzino oli aikamoisen erikoislaatuinen tapaus. Hän myi menestyneen yrityksensä ja kulutti loppuelämänsä upean Villansa remontoimiseen, seikkailuun ja museoesineiden hankintaan. Vuonna 1973 hän johti Italian ensimmäistä kiipeilijäryhmää Mount Everestille (vaikka ei itse ihan huippua saavuttanutkaan pahan paleltumisensa vuoksi). Huomionarvoista on, että Villa del Balbianello oli Monzinon ns. kesämökki! Hän asui varsinaisesti Milanossa. Huvilassa on hieno kokoelma arvokkaita artefakteja ja veistoksia eri mantereiden vanhoista kulttuureista. Yläkerroksessa on nähtävillä myös Monsizon Pohjoisnavan retkeen käyttämä reki ja varusteet sekä iso kokoelma inuiittien tekemiä luuveistoksia. Monzino ei mennyt koskaan naimisiin, mutta äiti oli tälle(kin) italialaiselle miehelle tärkein: Villan upein ja isoin vierashuone oli mammaa varten.

Seikkailijasta ja jännitysmomentista toiseen: huvilalla on kuvattu toistakin tunnettua leffaa, nimittäin James Bond Casino Royalea. Kohtauksessa agentti 007 on toipilaana Villan takapihalla suuren pyöreälatvaisen puun alla. Tallustelin tuossa puun alla ja kuikuilin järvellekin, mutta valitettavasti en nähnyt Daniel Graigia missään...


Villan upea pallomallinen puu, jonka muotoonleikkaaminen on muuten iso operaatio: puutarhurit kiipeävät puuhun,
puskevat ulos latvasta ja leikkaavat ympäriltään pintaa sileäksi ja siirtyvät sitten eri kohtaan.
Gorgeous big tree. Its trimming is an operation: gardeners have to climb up to the top and
cut leaves around them and then move to the other point: dangerous!



Matkan jälkeen piti ihan katsoa uudestaan Casino Royale ja tuo kohtaus, jossa on mukana sekä jännitystä että romantiikkaa. Tällaisen pätkän löysin netistä muistin virkistämiseksi:






Tänne kurkkaamalla saa lisäinfoa tuosta ihanaisesta Villasta. (Tuo on hääjärjestelysivu, mutta siellä on mm. hienoja kuvia paikasta.)

Näihin luksustunnelmiin, jatkamme Comolle vielä ensi kirjeessä :)






***

Villa del Balbianello in area of Lenno in Lake Como used to be a mansion of cardinal Angelo Maria Durini in the late 18th century. You can reach this Villa with a boat or leaving your car further and walking along the long path.

After different owners it ended up to adventurer Guido Monzino who renovated this Villa to his own taste, collected wonderful old artefacts and objects from different parts of the world from his journeys and from auctions with the help of antiquity professonals. He left Villa to Italian state so now this place is a museum. Guided tour is organized also in english (if there are enough people), I highly recommend this very interesting tour!

Garden around the Villa is not big but very beautiful with wisterias, old statues, lovely little port, tall cypresses and of course: the marvelous Lake Como everywhere around. Italian romantics as its´ best. They have filmed here some scenes for Star Wars and James Bond - no wonder, this place is like from a movie: unreal in its´ beautiness and peaceful sceneries. Like the time has stopped or taken you to a lovely dream.



tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vertigo

Torino on Italian elokuvapääkaupunki. Studiot sijaitsevat esikaupunkialueella, mutta sarjoja ja elokuvia filmataan paljon myös keskustassa, ovathan korttelit säilyneet lähes alkuperäisinä. Entinen asuintalomme, Palazzo Antonelli, on näytellyt omaa osaansa filmituotannossa. Esimerkiksi jotkut (Suomessakin pyörineen) Ihanan Elisan kaupunkikohtaukset on kuvattu palatsin edessä!


Torinon maamerkki on neulakärkinen Mole Antonelliana, joka on alunperin rakennettu juutalaisten synagogaksi, mutta muutettu eri välivaiheiden jälkeen kansalliseksi elokuvamuseoksi vuonna 2000. Vanha asuintalomme oli muuten tuon saman arkkitehdin suunnittelema.


http://www.italiantourism.com/museocinema.html

Torinossa on meneillään elokuvaviikot, pääpaikkana Cinema Massimo, Mole Antonellianan vieressä. Täällä pyörii useampi klassikko alkuperäisversiona. Se on harvinaista herkkua, sillä perinteisesti näillä leveyksillä (no, Saksassa myös) elokuvat ovat dubattuja. En voi sietää dubattuja filmejä! Ensinnäkään en ymmärrä tarpeeksi hyvin italiaa ja toisekseen koko leffa kärsii päällepuhumisesta.

Kollilla oli asiaan eriäviä mielipiteitä, mutta hän onkin ranskalainen. Dubbaavissa maissa ihmiset haluavat päällepuhuttuja leffoja. Kollini mukaan kukaan ei menisi alkuperäiseen leffaan, katsojat eivät jaksa lukea tekstityksiä. Kissanviikset mitä välinpitämättömyyttä!

Onhan se ihan tyhmää, kun näyttelijän suu takoo eri tahtiin kuin puhe eikä kuultu ääni ole näyttelijän oma. Kyllähän äänikin on tavaramerkki. Näyttelijä näyttelee myös äänellään ja eri vivahteilla, joihin on vaikuttanut ohjaajan opastus ja tavoiteltu päämäärä. Tuo hienosäätöhän menee aivan hukkaan, kun nihkeässä dubbauskopissa joku paikallinen nobody-näyttelijä lukee kohtaukset omalla kielellään oman tulkintansa mukaisesti.

Onneksemme satumme asumaan yhden pienen teatterin lähistöllä, siellä menee monesti alkuperäisversioita ja olemmekin päässeet jo nauttimaan sellaisista laatuleffoista kuin Kuninkaan puhe ja Musta Joutsen, josta etenkin jälkimmäinen nosti karvat pystyyn ja sykäytti erikoisuudellaan ja katsojaa piinaavalla intensiteetillään

Huomasin ilokseni elokuvaviikkojen ohjelmistossa Hitchcockin filmejä. Tykkään kovasti tuon legendaarisen ohjaajan vinksahtaneesta otteesta ja elokuvien moniulotteisesta jännitteestä. Mutta voih, suurin osa Hitchcockin elokuvista on esitetty jo viime viikolla. Kävi meikäkatilla sentään säkä: suosikkileffani Vertigo – Punainen kyynel oli vielä ohjelmistossa! Kävin katsomassa sen eilen.

Loistava elokuva, täynnä psykologista jännitystä ja epätoivolla maustettua romantiikkaa. Tässä makupalaksi traileri. Minulla on joku kumma fiksaatio vanhan ajan elämään ja tyyliin. Ihmiset jotenkin näyttivät paremmilta. Nykyään mennä lompsotetaan farkuissa juhliinkin.

Hyrisin tyytyväisenä mahdollisuudesta nähdä Vertigo ensimmäistä kertaa laajakankaalta, ja asettauduin teatteriin strategisesti maksimoidakseni leffanautinnon: sopivan ylös ja keskelle, mutta siten, ettei kukaan ole liian likellä eikä kenenkään pää ole edessä.


Keskittyessäni James Stewartin ja Kim Novakin pakahduttavan pakkomielteiseen rakkaustarinaan, tunnelmaa alkoi kuitenkin häiritä ulkopuolinen tekijä. Leffan jo mentyä hyvän matkaa, salin pimeyteen änkesi kovaäänisesti kröhistelevä mies, joka tietenkin asettui minusta parin penkin päähän samalle riville. Siinä se otus sitten välillä selvitti kurkkuaan ja mutisi itsekseen jännitysmomenttien aikana, pikkuisenko raivostutti!

Kaikkein ikävintä oli kuitenkin pahasti pistänyt haju. Se oli tarkan nenäni mukaan voimakas sekoitus hikisiä kainaloita, likaisia vaatteita, vanhaa viinaa, piipputupakkaa ja ummehtunutta kellaria. Lemahtava seuralainen kävi sen verran häiritseväksi, että oli pakko kaivaa kukkaro esiin, jossa pidän mukanani pientä hajuvesinäytepulloa. Nyt sille oli käyttöä, pirskottelin kukkaistuoksua ilmaan peittämään alleen tuon ummean hajun, ja Vertigo jatkui siedettävämmissä merkeissä.

Kirjeen lopun koristeeksi vielä pari talvea sitten napsimani kuvat Mole Antonellianan tornista, josta on upeat näköalat yli Torinon keskustan. Visiitillä voi iskeä ”vertigo”, jos on vähääkään korkeanpaikankammoa: jo matka lasiseinäisessä hississä halki kupolin ylös neulan juureen on jännittävä.

Kirkkaalla ilmalla viereiset Alpit näkyvät mahtipontisina taustalla. Toisella puolella kohoaa Superga, korkea kukkula isoine kirkkoineen.





Torino is still a capital of cinema in Italy. There a big studios in suburbs and they film a lot films and series also in the city center since it´s almost original, showing wonderful old buildings from 16th to 19th century. We used to live before in piazza Maria Theresa. Our building was made by famous architect Antonelli so palace was called palazzo Antonelli. They sometimes filmed in front of our building.

Torino´s landmark is Mole Antonelliana. A huge beautiful tower that was originally a synagogue. Now it is a museum of cinema. There are marvelous views from the top terrace over Turin. In clear weather you can see very far, over the snowy Alpes - beautiful! By the way, Mole Antonelliana is designed by the same architect as our old home.

They had film weeks here. I went to see Hitchchock´s Vertigo, my favourite of this old master´s films. It was my dream come true, to see Vertigo for the first time at cinema, from the big screen! I was very happy.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...