Guggenheim Helsinkiin!

Tästä vuoden ensimmäisestä kirjeestä tulee taidepoliittinen: säpinän aiheena Guggenheim! Tiistain tiedotustilaisuus Finlandia-talossa julkisti Guggenheim-säätiön suostuvaisuuden museon pystyttämiseen Helsingin Katajanokalle. Museo kuuluisi Guggenheim-konseptiin, mutta keskittyisi enemmän arkkitehtuuriin ja designiin. Mielestäni tämä on erinomainen juttu ja sopii Suomen vahvuuksiin täydellisesti. Museoon tulisi vaihtelevia näyttelyitä ja suomalaisten tekemät lähtisivät niin ikään kiertoon maailman muihin "Guggiksiin".

Iso museo tietenkin maksaa, mutta toivon viisaiden (?) Helsingin herrojen löytävän kaikki mahdolliset keinot, millä tämä tulevaisuuden megatärkeä satsaus saataisiin toteutettua. Suotavaa olisi niin ikään, että ne, joilla hilloa on, tajuaisivat nyt tarttua tähän tilaisuuteen, sillä Guggiksen kaltainen tikkunekku ei tule enää kohdalle, kun sen menettää! Joku toinen pohjois-eurooppalainen kaupunki tulee kahmaisemaan sen riemusta kiljaisten. Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja kertoi yhden tahon jo ilmaisseen kiinnostuksensa.

Guggenheim Bilbao (kuva napattu MTV3:n sivulta)

Miksi Guggenheim on meille tärkeä:

Helsingin Guggenheim olisi ihan omanlaisensa juttu: arkkitehtuuriin, designiin ja taiteen laboratoriomaiseen kokeiluun keskittyvä museo kiinnostaisi erikoisuudellaan ja saisi uutuudellaan huomiota. Eikä tässä nyt pelkkää huomionkalastelua haeta, vaan aatoksissani nimenomaan suomalaisen taiteen kehittämistä ja rikastuttamista. Sepäs olisi meille mitä upein mahdollisuus! Suomella olisi huipputilaisuus räjäyttää itsensä kansainväliselle taidekentälle ja viedä tietotaitoa eteenpäin, verkostoitua, ammentaa vaikutteita, rakentaa taiteellista vuorovaikutusta sekä luoda ihan uutta ja omaa innovatiivista juttua museon kautta. Kansainvälisyys vahvistaisi myös suomalaisuutta.

Museo olisi lottovoitto suomalaisille museo- ja taidealan ihmisille, sillä onhan se nyt ihan eri asia työskennellä koko väripaletilla kuin käyttää pelkkää harmaata; koko maailman taidepiirit olisivat avoinna ihan eri tavalla kuin nyt. Sillä jos joku ei ole vielä tajunnut, Suomi sijaitsee kaukana pohjoisessa eikä kylmä sää houkuta hirveästi muualta tulijoita; tarvitsemme kovan luokan houkuttimia, että meidät tiedetään ja huomataan.

Suomi on valitettavasti vieläkin monilta osin aika umpimielinen perähikiä, mitä tulee esimerkiksi kulttuuripiireihin. Pienet piirit nahistelevat keskenään ja pitävät reviireistään tiukasti huolta hampaat irvessä eikä erilaisuutta aina sallita - mikä on sinänsä huvittavaa, koska taiteen tulisi olla luovaa ja avointa ainakin tämän Katin mielestä. Suomi on aivan ihana ja monessa asiassa hyvin toimiva maa ja oma sielunmaisemani on täällä, mutta maailmalla paljon matkanneena ja kaikenlaista nähneenä täkäläiset pilkunviilaukset ja toissijaisiin asioihin takertumiset sekä eräänlainen mielen harmaus tuntuvat monesti huvittavilta ja hyödyttömiltä. Ehkä se on sitten turvallisuushakuista vetäytyä suoja-asemiin kuin uteliaasti tarkastella muitakin vaihtoehtoja kuin se oman nenän edessä nököttävä...

Mutta takaisin Guggenheimiin! Helsinkiin tuleva museo tulisi olemaan koko Pohjois-Euroopan ainoa Guggenheim. Aika iso juttu, eikös vaan? Miettikääpä: täällä meillä, Helsingissä, jipii! Guggenheim on kansainvälisesti tunnettu konsepti. Helsingin museosta tulisi todellinen matkailuvaltti, se keräisi mitä luultavimmin ennätysmäärän yleisöä jo ensimmäisenä vuotenaan ja vierailijat toki katsastaisivat Helsinkiä muutenkin tuoden samalla silkkaa rahaa tullessaan.

Bilbaon Guggenheim on nostanut kaupungin aivan omaan luokkaansa turistikohteena, kävijämäärät ovat ylittyneet reippaasti. Vuonna 1995 Bilbaossa oli 25 000 kävijää, mutta Guggenheimin tulon jälkeen esimerkiksi vuonna 2009 kävijöitä oli huimat yli 615 000. Ei mikään pikkujuttu alueen taloudelle!

Esimerkkinä mainitsen myös Ranskan kuuluisan Centre Pompidoun tytärmuseon Metzissä. Keskuksen johtaja oli toivonut ensimmäisen vuoden aikana kävijöitä 250 000 ja lopulta niitä tuli peräti 800 000! Tässä linkkiä yhteen juttuun. Museon rakennuttaminen juuri Metziin oli Sarkozylta hyvä veto: Itä-Ranska on koko maan mielenkiinnottomin alue. (Anteeksi nyt, jos pahoitin jonkun mielen, mutta siellä ei vaan ollut mitään nähtävää, maisema sekä kylät ovat todella alakuloisia ja ankeita... Alsace on tietty poikkeus.) Ennen niin tylsälle alueelle virtaa nyt turisteja - kiitos kansainvälisesti kiinnostavan museon! Koko Itä-Ranska on saanut kulturellia potkua talouteensa.

Centre Pompidou Metz (kuvan otin Trivagon sivulta)

Täällä meillä Guggenheim-turistit eivät jäisi pelkästään Helsinkiin, kyllä Guggiksesta hyötyisi muukin Suomi. Matka tänne on pitkä, ja kun näkee sen vaivan, olisi luontevaa vierailla muuallakin kuin vain Helsingissä. Hyötyjänä olisi vaikkapa juuri Tampere! Junalla köröttelee Manseen sutjakkaasti, ja jos Tampereella olisi tarjota kulttuurin- ja Suomi-eksotiikan nälkäisille kiinnostavia palveluja, Guggis-kävijä intoutuisi katsomaan tätäkin kityä. Onhan meillä Tampereella onneksi kasvava lentokenttä: Pirkkalaan pääsee lukuisten lentojen siivin jo monesta maasta.

Esteettisesti ajateltuna museorakennus tulisi olemaan mereltä katsottuna mitä huikaisevin portti Suomeen. Jos (ja kun) arkkitehtuurikilpailu museosta avataan, parhaat arkkitehdit ympäri maailman hyökkäävät työn touhuun innosta kutiavin sormin valmiina suunnittelemaan upean rakennuksen Helsinkiin. Hulppean kaunis Guggenheim antaisi modernin kontrastin vanhoille maamerkeille; Uspenskin katedraalille, presidentin linnalle ja Alvar Aallon valkoiselle kuutiolle - mikä ylevä ja persoonallinen tervetuliaistoivotus Suomeen!

Guggenheim piristäisi suomalaista mielenmaisemaa iloisin värein. Paukutellaas nyt niitä henkseleitä ja tiedostetaan meidän hyvät puolet ja tehdään rinta rottingilla tulevaisuutta luovina ja osaavina suomalaisina! :D


***


We have at the moment big cultural news in Finland: Guggenheim has agreed to build up its new museum here in Helsinki! Now it´s up to Helsinki City Council what they will decide. Of course big museum needs lots of money, but I hope the politicians will find the way to solve this problem because Guggenheim would really be like winning in lottery to Helsinki and to whole Finland. It would be the only Guggenheim museum in North-Europe!

Now there is a vivid discussion going on. Some of the people think it´s too expensive, some of them doubt if it really would be a big attraction (hey, come on...) and some of them don´t like the concept idea.

Guggenheim in Helsinki would concentrate on architecture and design. I find it great since Finland is very well known for those. This is the country of Alvar Aalto, Marimekko and Iittala.

I think this is the must-to-have opportunity for the future. We would have chance to develop our skills as art professionals, build up cultural and international networks, be more international and stronger in our knowledge plus attract lots of visitors to Helsinki and Finland having this new hot-spot for tourism. And esthetically speaking, museum would be designed by top-architects via competition - surely amazing building - so it would be a beautiful gate to Finland from the sea.

We could be even greater Finns than before and be better able to let everybody find that out too! ;)

Aperitivot ja ulkosuomalaisen tunnelmia Torinon jouluvalojen alla

Olin eilen suomalaisen ystävättäreni kanssa aperitivolla, saatiin viimeiset treffit ennen joulua ja tämän vuoden loppumista. Menimme vakipaikkaan, via Po´lla ja piazza Vittorio Veneton kulmalla sijaitsevaan baariin nimeltä Cafè Accorsi Palace.

Cafè Accorsi Palace, Torino/Turin

Tykkään paikasta kovasti, koska aperitivotarjonta on todella hyvä ja syötävänä on paljon muutakin kuin lihaa eli suosittelen paikkaa myös vegetaristeille. Aperitivon ideana on, että maksetaan tietty summa ja siihen saa yhden omavalintaisen drinkin ja sitten hakea buffet-pöydän antimia useaan otteeseen. Ja tämän paikan antimilla ape käy kyllä ihan illallisesta, ei tarvitse enää kotona kaivella jääkaappia.

Cafè Accorsi Palacen hinnat ovat näemmä kohonneet, eilen torstaina aperitivo maksoi 10e, aiemmin se on ollut seitsemän. Ehkä joulun aika nostaa hintaa, jospa se on taas alempi sesongin päätyttyä. Mutta hinta ei ole todellakaan suuri, kun siihen saa hyvää syötävää ja paljon plus baari itsessään on viihtyisä ja palvelu mukavaa.

Aperitivo

Otin joulun kunniaksi kuohuviiniä ja herkuttelin kamun kanssa erilaisilla paistetuilla ja friteeratuilla vihanneksilla, pizzanpaloilla, juustoilla, artisokilla, pavunvarsipiirakalla jne.

Menimme yläkertaan, kun ajattelimme sen olevan rauhallisempi paikka. Siinä saatiinkin aikamme jutella kunnolla ja harjoiteltua joululomaa varten suomenkielellä kalkattamista, kunnes tyypilliseen italialaiseen eläväiseen tapaan lähelle tuli valtava, mekastava pöytäseurue ja pian volyymi nousi kattoihin asti. Piti ihan itsekin huutaa, että sai sanasensa kuuluviin. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi Italiasta tulee ooppera: kyllä näistä keuhkoista ääntä lähtee! Vaikka en minäkään onneksi ihan hiljaisin hissukka ole, kiitos karjalaisten sukujuurien.

Mutta ilta oli huippuhauska höpötyksineen ja syöminkeineen ja jatkoimme siitä vielä iltakävelylle. Ostimme Grom-jäätelöbaarista kunnon tötteröt ja kävelimme ympäriinsä ihastelemassa kaupungin valoja. Torinossa on suurimmaksi osaksi hyvin modernit jouluvalot, tänä vuonna oli lisäksi tullut joitakin uusia juttuja, joita oli kiva bongailla kaduilla.

Ihmishahmovalot ja runovalot Torinon jouluisilla kaduilla
Human figure lights and poem lights in Turin Xmasy streets

Pääkatu via Po´ta koristavat köynnöksiä kantavat linnut. Näky on juhlava, kun se yhdistyy upeasti kadun valaistuihin arkadikaariin.

Via Po ja lintuvalot
Via Po and bird lights

Kakkospääkatu via Po on tänäkin vuonna dekoreerattu avaruudellisiin tunnelmiin. Nuo ylhäällä hehkuvat planeetat ja tähdet ovat mielestäni todella hienoja. Ihan kuin taivas olisi laskeutunut päälle.

Via Roma ja avaruusvalot
Via Roma and space lights

Sivukadulla oli tosi ihastuttavia joulukuusivaloja loistamassa kulkijoiden yläpuolella. Nämä vihreät kimallekuuset toivat hyvän mielen. Meillä oli muutenkin sen verran hilpeä tunnelma katti-kamuni kanssa, että täytyi taas vähän hytkyä iloa näkyville:

Hei tonttu-ukot (ja akat) hyppikää!
Jumping Xmas elf

Torinon jouluvalojen ehdoton oma ykkönen löytyi piilosta: Torinon oopperatalon sivupihalle on tehty aivan mahtavan valosikermä, se on todellinen taideteos!

Upean taiteellinen valoteos Torinon oopperan sivupihalla
Gorgeous Xmas lights behind the Opera house of Turin

Tämä on oikea valopurskahdus, mikä värien, muotojen ja varjojen ilotulitus! Mutta onpa sääli, että tämä upein valoteos on sijoitettu aika näkymättömiin, sillä kuinka moni hiippailee oopperan kulmilla ja eksyy synkälle sivupihalle? Itsekin eksyin sinne ihan sattumalta tässä yksi iltapäivä ja nyt oli pakko palata takaisin ottamaan teoksesta kuva ja esitellä ystävälleni tämä herkullisenkorea joulukoriste.

Valotaideteoksen yksityiskohta
Detail of light art work

Sielua sykähdyttävien valojen äärellä haluan vielä hehkuttaa, että muistakaa nauttia joulun ajan kauniista ja esteettisistä hetkistä, hiljentäkää askeleita ja katsokaa ympärillenne, mitä kaikkea kaunista sieltä löytyykään. Unohtakaa lahjapaniikki ja juokseminen materialismin perässä, ne tärkeimmät lahjat ovat kuitenkin rahassa mittaamattomia. Minulle, ulkosuomalaiselle, arvokkain lahja on paluu Suomeen ja ihanan ajan viettäminen rakkaiden läheisteni kanssa. Mitään muuta en oikeasti tarvitse.



***

I went yesterday for aperitivo with my Finnish friend to toast for the new year.

Our favourite aperitivo place in Turin is Cafè Accorsi Palace next to piazza Vittorio Veneto, in via Po. The bar is cosy and food is excellent and there is lot of different things to eat, this is a great place also for vegetarians. You can eat as much as you want and you can take one free-choice drink. Yesterday the price was 10e, normally it has been 7e but maybe the season has lifted the prices up.

After the aperitivo we walked around, bought ice creams from Grom and looked lovely Christmas lights in the city center. There are lot of very modern lights as you see from the photos. My total favourite was the last one, the great colourful and artistic light work. It´s a bit hidden unfortunately, it´s situated in the backyard of the Opera House! I found it by co-incidence earlier and now I had to show it my friend and take a photo, of course.

Let´s not stress for Christmas, let´s enjoy of all the beautiful decorations and lights giving joy to our souls and hearts. Let´s slow down and give up the hassle with materialism. The most important gift is to spend great time with our dearest ones and tell them how much we care for them. For me, Finnish expat, the dearest and the most precious present is to get back to Finland and spend time with my people.

Itsenäisyyspäivän jälkilämpöä

Torinossa asuva suomalainen ystäväpariskunta järjesti tyylikkäät ja mukavat Itsenäisyyspäivän juhlat tiistaina. Ilta oli hyvin kansainvälinen, sillä vieraita - EU-työkavereita ja ystäviä - oli paikalla eri maista aina Japania, Taiwania, Espanjaa ja Ruotsia myöten. Samalla juhlistimme Espanjan perustuslakia, nimittäin 6.12. on myös sen vuosipäivä! Teema oli siis varsin itsenäisyyttä, vapautta ja tasa-arvoa korostava.

Sotaveteraaneja ei ole enää juuri elossa. Arvostan kovasti sitä panosta, jonka he antoivat itsenäisyytemme tähden. Jotenkin täällä ulkomailla itsenäisyyden ja menneiden sotien ajattelu tuo haikeamman olon kuin Suomessa. Sitä ajattelee hellyydellä ja lämmöllä omaa kotimaataan, joka on selvinnyt voittajana vaikeiden aikojen ylitse sisulla ja kovalla työllä. Toivottavasti tämä henki vie Suomea eteenpäin myös tulevaisuuteen.

Oma isäni oli jatkosodassa vapaaehtoisena vain 14-vuotiaana. Hän oli väärentänyt isänsä nimikirjoituksen lupapapereihin ja valehteli olevansa jo 17-vuotias, koska halusi kovasti olla mukana oman kotimaan vapauden puolesta.

Isäni näki ja koki kamalia asioita ollessaan polkupyörälähettinä ja apupoikana. Kerran isäni melkein kuoli pyöräillessään lähettinä peltojen yli. Venäläinen sotakone ilmestyi yhtäkkiä kuusimetsän takaa ja lentäjä huomasi yksinäisen suomalaisen ja alkoi tulittaa. Isäni heitti pyörän pois ja juoksi pellon pientareella olevaa likavesiviemäriä kohti, ryömi tuohon ahtaaseen tunneliin ja pelastui täpärästi kuolemalta. Nuo nuoren apupojan uhraukset auttoivat omalla tavallaan yhteistä panosta. Nostan maljan siis myös isälleni jokaisena Itsenäisyyspäivänä.

Tiistain juhlaillan isäntä ja emäntä olivat kokanneet itse buffet-pöydän tarjottavat, mikä sopi tällaiselle punaista lihaa välttelevälle kasvis-Katille vallan mainiosti: vege-, papu- ja tofupullia, mozzarella-salaattia, rypäleitä ja grissinejä, tortillaa ja makeita pikkuleivoksia ym. Kuten listasta näkyy, myös ruokapuoli oli hyvin kansainvälinen!

Espanjalaisen vieraan kotona tekemä tortilla oli muuten todella herkkua, sitä olisi vetänyt vaikka kuinka.

Itsenäisyysjuhlien buffetpöytä kansainvälisine tarjottavineen
Finland´s Independence Day´s buffet table with international food

Juomapuolesta sen verran, että vahvuudeltaan se sopi hyvin suomalaiseen juhlintaan. ;) Viinin ja alkoholittomien lisäksi oli tujumpaa tavaraa tarjolla: isäntä oli tullut juuri työmatkalta Ukrainasta ja mukaan oli tarttunut ukrainalaista chilivodkaa! Huh, olipahan kirpakka kokemus, että ihan irvistys pääsi tuota tulijuomaa maistaessa.

Toinen drinkkielämys oli mojito, joita espanjalainen juhlavieras taiteili keittiössä tuoreista limeistä ja mintunlehdistä. Oli meinaan todella hyvää, nami nami! Kesä tuli kielen päälle. Makoisaa mojitoa olisi voinut ryystää enemmänkin, mutta tämä Katti on maltillinen myös juhlahumussa.

Olin varustautunut teeman mukaan sinivalkoisin lisukkein. Coccinellen käsiveska on valkoinen ja korut siniset. Pidän tosi paljon tästä Afganistanista kotoisin olevasta lapis lazuli -kivistä tehdystä kaulakorusta. Ranskalainen Kollini on sen minulle joskus hankkinut YK:n myyjäisistä.

Afganistanilainen lapis lazuli -kaulakoru
Afganistanese lapis lazuli necklace

Tässä vielä kokovartalopotretti Kulkukatin juhlaeleganssista. Ihan iltapukua ei nyt näihin juhliin laitettu, mutta pirteästi tällä mekolla pyörittiin. Tuossa vieressä on suomalainen hyvä ystäväni, joka työskentelee täällä YK:n leivissä. Hänellä oli päällään supisuomalaista Marimekkoa.

Itsenäisyysjuhla-look
Independence party look

Meillä oli ystäväni kanssa koko ajan ihan hirveät teinikäkätykset, en todellakaan tajua mistä sitä naurua riitti koko ajan. (Ei me sitä ukrainalaista tappovodkaa nyt niiin paljoa juotu!!!) Kai se on tuo suomenkielinen seura, kun saa villiksi. Joka tapauksessa meillä kummallakin oli illan saldona vatsat ihan kipeinä, hihiteltiin vielä yhteisellä kotimatkalla kaduilla. Mutta mikäs siinä, jos sixpackin saa kuntoon noin hauskalla konstilla: sen kun nauraa itsensä tikahduksiin! Oli kirjaimellisesti iloinen Itsenäisyyspäivä.

Tämän kirjeen vika kuva ei liity mitenkään itsenäisyyden juhlintaan muuta kuin sen verran, että Kolli otti sen minusta tuolla hilpeällä paluumatkalla. Tuo piskuinen pinkki auto oli vaan niin kertakaikkisen söpö ja ihku, että oli pakko mennä hyppimään siihen vierelle. Viimein tämä meikäläisen unelma-auto siis löytyi! ;D

Megapinkki auto ja yksi hullu suomalainen
Megapink car and one crazy Finn

***

On Tuesday 6.12. we celebrated Finland´s Independence Day with an international group of people. My Finnish friend who is working here for EU, organized a lovely and cheerful party with his wife for the colleaques and friends. There were people from Taiwan and Japan to Spain and Sweden - and we Finns ofcourse.

In 6.12. I think very warmly about Finland and all the efforts our people have made when fighting for our independence. I think that I appreciate even more our history when living abroad, the Finn in me becomes stronger.

I value very much also my father´s efforts during the last Finnish war. He was only 14 years old but wanted to help and so he imitated his father´s signature for the official papers and said he is already 17 years old. He was helping as a bicycle courier and saw and experienced many horrible things and almost died at some point. He was once bicycling alone along the fields when a Russian plane suddenly came from behind the forest and started to shoot this lonely Finn. My father left the bike and ran towards a water pipe next to the field, fortunately he was small enough to crawl inside to this dirty pipe and so saved himself.

Tuesday´s event was half Spanish party because 6.12. is also a date for Spanish constitutional law. So the theme for the event was about independence, freedom and equality. Also the food service was international. I loved especially the vegetarian balls that our hosts have made themselves, as well as Spanish home-made tortilla - very delicious. We tasted also Ukrainian chili-vodka (oh my...) and fresh mojitos made by one of the Spanish guests - yammy!

As you see from the photos I have accessorized me with Finnish colours: white and blue. My friend had Marimekko dress, famous Finnish design.

Paluu Torinoon ja teoria italialaisista miehistä ;)

Torinosta taas tärähtää! Kotona ollaan ja takana runsas kaksi viikkoa Suomi-oleilua, perhettä, ystäviä, lempipaikkoja ja telkan töllötystä. Saavuin takaisin tiistai-iltana ja olo on ollut haikea. Äiti oli saattamassa bussille ja onneksi tällä kertaa säästyttiin pahemmilta kyyneleiltä, koska joulu on tulossa ja minä myös!

Kokeilin ensimmäistä kertaa Bergamon kentältä omin päin paluuta. Se sujui suht mallikkaasti. Kentän edestä lähti Milanon päärautatieasemalle bussi ja siellä ei tarvinnut odotella kauaa Torinoon matkaavaa junaa. Ryanair - tuttavallisesti Raikku - on siitä kätevä, että pääsen matkaan suoraan Tampereelta, ei tarvi kyssyttää kasseineen ensin pitkää matkaa Helsinki-Vantaalle. Ja ovathan nuo Raikun hinnat tosi edulliset.

Vasta tänään pääsin oikeastaan taas paikallisen elämän ytimeen. Minulta vie aina hetken, että sulatan Suomi-reissun kokemukset ja nielen ikävän. Se on tätä ulkosuomalaisen painolastia, mikä kulkee tahtomatta aina mukana.

Piazza Vittorio Veneto iltavalaistuksessa. Taustalla Torinon maamerkki Mole Antonelliana.
Piazza Vittorio Veneto by evening. Behind Turin´s landmark Mole Antonelliana.

Tänä iltana päätin heittää melankolian menemään maistuvan jäätelön muodossa. En tosiaan viitsi panostaa pelkkää iltakävelyä varten, joten vain sutaisin rasvaisen lettini nutturalle ja toivoin, ettei meikitön naamataulu kiillä ihan hirveästi.

Gromin stracciatella-crema di Grom oli suussasulava yhdistelmä, kiertelin jätski kädessä piazza San Carlon kautta via Romalle ja sieltä takaisin kotiin päin nautiskellen italialaisesta herkusta.

Piazza Carlo Alberton viereisessä kauppagalleriassa viereeni lyöttäytyi paikallinen miekkonen. "Ciao! Come va?" Olin jotenkin vielä niin suomalaisen vaatimattomassa ja viipyilevässä mielentilassa, että moinen reippaus alkoi ihan naurattaa. Ei ollut epäilystäkään: olin Italiassa, heh! Vastasin englanniksi, mutta mies ei mennyt puihin lainkaan. Seuraavaksi mies ihasteli minulle, kuinka kaunis ilta onkaan. Tyyppi esitteli itsensä Flavioksi ja kätteli. Flavio taisi kuitenkin huomata huvittuneisuuteni, koska katosi takavasemmalle, kun jatkoin muina kissoina näyteikkunan tutkailua.

Samalla ajattelin, että tässä taas tuli todistettua yksi epävirallinen teoriani italialaisista miehistä: mitä törkeämmän näköisenä on liikkeellä sitä enemmän saa huomiota osakseen. Ai miten niin? No siksi, että näin on tapahtunut ennenkin. Ja sitten harvoin, kun olen tuhottomassa tällingissä, ei juuri kukaan tule likelle.

Varsinkin lenkkireissuilla tulee treffipyyntöjä. On lenkkeilty ohi tai vierellä ja huudeltu ciaota tai jotain ulkonäköäni arvioivaa kommenttia, on vihellelty tai tööttäilty autosta, ja kerran yksi innokas polkupyöräili vierelläni jonkun matkaa eikä meinannut millään ymmärtää, etten halua lähteä kahville.

Niin, mikä kumma kiehtoo naisessa, joka on lenkkivermeissä, hiukset märkinä, naama punainen kuin paloauto ja haisee hielle?!

Kerran myös sain viheltelyjä ja huutelua osakseni, kun odottelin paikallista Suomi-ystävääni piazza Vittorio Veneton kulmalla nappaamaan minut kyytiin. Olimme menossa talleille ja päälläni oli lenkkarit, lahkeesta rikkonaiset vanhat jazz-pökät, päällä XXL-kokoinen T-paita ja selässä reppu. Uuuh, tosi seksyä! ;D

Ensimmäisen Torinon vuoteni aikana sattui hauskin juttu. Olin lenkillä Po-joen rantaa pitkin, puiston päässä pysähdyin venyttelemään. Luokseni saapui siisti pukumies salkku kädessään. Hän alkoi puhua englantia ja kertoi tiedustelevan näköisenä, että on hieman eksyksissä. Totta kai olin valmis auttamaan. No, eipä mitään, kävi nimittäin ilmi, että hän oli eksyksissä minut nähtyään! "Nuo siniset silmät! Vaaleutesi loisti jo kaukaa kuin valo enkä voinut muuta kuin tulla luoksesi." Buah...

Olin tuolloin niin hölmistynyt, etten osannut edes revetä nauramaan. Hän ehdotti kahveja ja sanoin diplomaattisesti, etten lähde eikä aviomiehenikään taitaisi tykätä ideasta (vink, vink!). Tämä italialainen pelimies vastasi siihen sukkelaan, "Ei kerrota" ja sanomaa vahvistaakseen veti eleellään kuin vetskarin suunsa eteen.

Siinä vaiheessa tämä Katti alkoi jo ärhäköityä moisesta röyhkeydestä! Pidin pienen puhuttelun suomalaisen vaimon kunniasta. Tein lähtöä eteenpäin, mutta mies vaan yritti tunkea käyntikorttiaan käteeni. Ei hyvää päivää, mistä näitä tulee! Kyllä teki mieli tintata tuota Casanovaa.

Teoriani mukaan naturelli ulkomaalainen nainen herättää mielenkiintoa erilaisuudellaan, koska italialaiset daamit ovat lähes poikkeuksetta mielettömällä pakkelikerroksella tuunattuja. Ja ehkä luonnollinen typy vaikuttaa helpommin lähestyttävältä ja kiltimmältä tapaukselta kuin pelottava harpyija villissä sotamaalauksessaan, hih.

***

I´m back in Turin. It was sad to leave Finland, my family and friends but that I have to bare. Being expatriate gives always heartache where ever you are.

Today I wanted to eat some tasty ice cream and have a walk in the city center. I went to gelateria Grom and then walked around with my ice cream around piazzas and via Roma.

Italian men can be hilarious: they are SO flirty! I have an onofficial theory about them: the more horrible you look, the more interested they become. That´s true! If I have lots of make-up and a killer look, nobody dares to come to talk but if I´m jogging and smelling like sweat plus having wet hair and red face men are often whistling and asking for coffee. Maybe natural woman looks less dangerous, Italian ladies wear normally lots of make-up and very showy outfits.

This evening I didn´t care if I look not-that-tidy for an evening walk. I had greasy hair and no make-up so my face was shining. But surprise, surprise! One guy came to talk to be in shopping gallery. "Ciao, come va?" and then started to admire the beautiful evening. Haa haa, these guys are totally descendants of Casanova! I was still so much in Finnish silent and modest mood that this type of flirting felt so weird and started to make me laugh. This Flavio left me alone when noticed I´m more interested of shop windows than of him.

One of the funniest situation happened in my first year in here. I was jogging and looking totally fabulous (NOOOT) when some neat looking guy in a suit came to me. He told me he is lost. Of course I wanted to help him. But then I found out that he was lost because of me! Oh no... "Your blue eyes! Your blonde hair shine like a light and I could not help myself but to come to you." (From where they invent these one-liners?!)

He asked me for a coffee but I explained n diplomatic way that I don´t want to come and my husband wouldn´t like it either. When Finnish guy would have stopped, this guy only continued: "Let´s not tell him!" and made a zipper movement in front of his mouth. I started to be really angry for this kind of rudeness and I gave him a short lecture about decency of a Finnish wife.

Haa haa, Italian style of being straight-forward and flirty gives awkward and funny moments. ;D

Syysaurinkoa ja merimaisemaa Helsingistä

Helsinki mereltä: Suurkirkko, Uspenskin katedraali ja jylhät Ruotsin laivat
Helsinki seen from the sea: Dome on the left, Orthodox Dome in the middle and two massive boats

Helsingin reissu oli antoisa, mielenkiintoinen ja väsyttävä ;)

Ihan koko aikaa en kameran kanssa kulkenut, kun tapasin ystäviä ja pörrättiin yöhulinoissa kahtena iltana. Kyllä taas huomaa, ettei vanhempana jaksa samaan malliin kuin joskus parikymppisenä - nyt valvomisesta toipuminen vie jotain kolme päivää - kääk!

Heti perjantaina kävin katsomassa kehumani Akseli Gallen-Kallela -näyttelyn ja hienohan se oli, suosittelen! On muuten suuri juttu Suomelle saada meikäläisten taidehistoriaa esille legendaariseen Musée d´Orsayhin Pariisiin! Ja sieltä näyttelyn matka jatkuu Düsseldorfiin, jonka museo on myös suuri ja tärkeä. Tennispalatsin museon ykköskerros on varattu Tretjakovin gallerian modernille taiteelle - upeita teoksia ja varsinainen venäläinen värikimara vastapainoksi naturalistiselle Gallen-Kallelalle.

Purjeveneitä ja merenrantaa kulkeva kävelytie
Sailing boats and the walking path next to the sea

Kävin moikkaamassa muun muassa entistä pomoa, oli huippuhauskaa nähdä pitkästä aikaa, ja Kruununhaassa vierailin entisen vuokraemännän luona. Joskus aikoinani opiskellessani Helsingissä asuin hänen luonaan alivuokralaisena. Talviaikaan toimin samalla asunnonvahtina, kun rouva oli Espanjassa. Ah, vanhoja muistoja! Olemme pitäneet yhteyttä ja käyn visiitillä aina Helsingissä käydessäni, olihan tuo mukava rouva vähän kuin varaäiti tuolloin nuorelle opiskelijalle. :)

Pikkuveneitä
Little boats

Sunnuntaina lähdin ystäväni kanssa kauniin sään kunniaksi kävelylle merenrantaan. Ilma oli auringossa mukavan lämmin ja ihmiset kahvittelivat vielä terasseilla. Eirasta Kaivohuoneen rantaan kulkevalla välillä on kyllä niin upeita pytinkejä, että ei voi kuin ihastella. Opiskeluaikoina tuli usein käveltyä merenrantaa pitkin. Samalla saa annoksen luontoa ja arkkitehtuurin kauneutta.

Komea talo Kaivopuiston kulmalla
Gorgeous building near Kaivopuisto park

Viimeksi kävin Helsingissä useita kuukausia sitten. Silloin tätä alla olevaa kahvilaa vasta rakennettiin. Nyt näin viimein valmiin paikan ja hienohan siitä on tullut. Ystäväni mukaan Mattolaituri on Helsingin suosituimpia terasseja kesäaikaan, koska siihen paistaa ilta-aurinko pisimpään. Terassipaikkoja on myös kahvilan katolla ja edustalla on merelle päin suunnattuja lepotuoleja. Mainio idea ja upea maisema! Vaikea arvata, kuka todellakin aikoo suunnata tänne ensi kesänä...

Kahvila Mattolaituri - Café Mattolaituri (= carpet dock)
Finns wash carpets in the summertime in the water, the washing point is just next to this café

Kahvila Ursulassa on käyty usein ystävien kanssa. Sieltä saa monipuolista purtavaa ja kaffepaikka on ihanteellinen laiskan sunnuntain viettäjälle. Kuten kuvasta näkyy, lokakuun kylmyys ei ollut vielä iskenyt Helsingin rantaan ja ulkona istui useita sunnuntaiseikkailijoita.

Kahvila Ursula
Café Ursula

Helsingin edusta on kaunis. Rakastan pieniä luotoja ja saaria, veden liplatusta ja vanhan ajan puurakennuksia. Syysaurinko paistoi auliisti ja hehkutti kellastuneet lehdet entistä upeampaan väriloistoon. Viereinen, hektinen keskus saa vastapainoa seesteisestä merimaisemasta ja taivaansinessä kaartelevista lokeista.

Auringossa kylpevät syysvärit ja saaren kaunis puutalo
Lovely autumn colors and beautiful wooden house on the small island

Suomenlinna on mahtava kohde. On ainutlaatuista omata tällainen hieno kulttuurihistoriallinen paikka modernin kaupungin tuntumassa, siellä ihan siirtyy menneeseen aikaan. Viime visiitistäni on jo yli vuosi aikaa. Ostimme silloin eväät ja natustimme niitä Suomenlinnan kallioilla Ensi kesänä voisi käydä saarella uudestaan.

On vaan sääli, ettei kaikkea aina ehdi tekemään. Suomen reissuni ovat viikosta kahteen, mutta kun pääkohde on Tampere ja haluan viettää aikaa vanhempien kanssa ja lisäksi on paljon ystäviä tavattavana, ei joka paikkaan yksinkertaisesti kerkiä. Tämä on näitä ulkosuomalaisen kiroja: omasta kotimaasta eikä kamujen seurasta ehdi enää nauttimaan täysillä, ja sitten tuntee aina huonoa omaatuntoa, kun ei ehdi kaikkia ystäviä ja sukulaisia moikkaamaan.

Lokkeja kivellä Suomenlinnan edustalla
Seagulls on the rock in front of Suomenlinna fortification

Tässä vielä viimeinen ihastuttava merikuva. Sopivasti edustalle ilmestyi tuo iso purjevene Suomen lippuineen. Sinivalkoisia tunnelmia!

Iso purjevene ja Suomenlinna
Big sailing boat and Suomenlinna island

I had nice and busy weekend in Helsinki. I went to see Akseli Gallen-Kallela exhibition and loved it. It is great to have this expo in Paris, Musée d´Orsay and later in Düsseldorf next year! What a priviledge for introducing Finnish art history and important part of our culture abroad in such big museums.

I visited my ex-boss and had a nice chat. I went to see also my land-lady. I used to live in her flat in Kruununhaka when I studied in Helsinki University.

We had fun with my friends and went to see nightlife on both evenings. Have to say that now when I´m older, recovering time takes sooo long time! ;)

On Sunday we had a walk on the shore. There goes a path and you can admire at the same time gorgeous old buildings and wonderful nature: blue sea, small islands and autumn colored trees. Really a pleasure!

Café Ursula is a very popular place, I go there often when I am in Helsinki. New and trendy place is café Mattolaituri: it is just next to carpet washing point. (Yeah, Finns really wash their carpets outside in the summertime!) On summer evening the sun shines longest to this terrace and you can take place also from the roof. I have definitely to test it in next summer.

White and blue feelings with these Finnish colours, enjoy of the sea pictures.

St Georges de Didonne, kesäisiä kuvia

Atlantin rannalla sijaitseva ranskalainen kylä St Georges de Didonne on rauhallinen paikka, suurin osa taloista on loma-asumuksia, ja elämä on autiota kesäkauden ulkopuolella. Mutta elokuussa pieni keskusta ja ranta täyttyvät ihmisistä. Tosin tänä vuonna on ollut väkeä selvästi vähemmän kuin normaalisti. Ranskassa on menossa jonkinmoinen lama, ja pysytään mieluummin kotinurkilla kuin lähdetään kuluttamaan rahaa muualle.

St Georges de Didonne keskustan kirkko
The church in the town centre

Kulkukatti ja ranskalaista viiniä
TravelCat with French wine

Lomahuvilat on maalattu vitivalkoisiksi ja useassa on sinisiä yksityiskohtia. Monilla pihoilla on kaunis puutarha, jossa kukkien ohella koristeena pinjoja ja oliivipuita. Jokaisella talolla on oma nimi, se näkyy ulkoseinällä kyltissä tai katonrajan maalauskoristeessa. Se on mielestäni viehättävä lisä jo muutenkin nätteihin rakennuksiin: "Mon Rêve" eli unelmani, "Océane" eli Atlantti, "Belle Juin" eli kaunis kesäkuu ja niin edelleen.

Sinivalkoista Ranskaa
Blue and white in France

Vaaleanpunaisia ruusuja somistamassa sinistä aitaa
Roses decorating the blue fence

St Georgesin keskustan muodostaa kaunis kivikirkko ja kapea ostoskatu basaareineen ja leipäpuoteineen. Sieltä löytyy myös supermarketti ja kauppahalli. Kesäisin kauppahallin edustalla on vilkas tori ja kaikenlaista tilpehöörimyyjää viereisellä kujalla.

Olemme syöneet mereneläviä, ne ovat suurta herkkuani! Ollaan ostettu langusteja, isoja ravunsaksia, mereneläväsalaattia, ja anoppi on kokannut simpukoita sekä paistanut että keittänyt kalaa. Tuosta jälkimmäisestä en ole niin innoissani, Suomessa ei keitetä kalaa kuin kalakeittoon ja jouluna livekalaan. Tykkään enemmän paistetusta ja uunikalasta, mutta anopin pöydässä ei kannata nurista ;)

Ravunsaksia ruokapöydässä
Delicious scissors

Nuo suuret ravunsakset olivat muuten oma juttunsa! Kuori oli niin kovaa, ettemme saaneet sitä millään rikki ja herkku odotteli saksien sisuksissa meitä nälkäisiä herkuttelijoita. Meillä ei ollut oikeaa välineistöä ja pähkinäsakset eivät todellakaan sopineet hommaan. Ranskalaisen Kollini ei auttanut muu kuin lähteä rapuvadin kanssa kellariin. Hän suojasi ravunsakset paperilla ja hakkasi vasaralla kuoret rikki.

Olivat tosi mainion makuisia, vaikka pakko todeta, että kotoiset ravut ovat edelleen Suomi-Katin ykkösenä saksikkaiden sarjassa ruokapöydän antimina.

Mäntyjä maisemapaikalla
Pine trees and lovely scenery

Emme ole pelkästään lomailleet, vaan jatkaneet muuttoa sikäli, että olemme raijanneet osan turhista tavaroista kaatopaikalle ja järjestelleet kellaria. Kolli-parka, vain muutama viikko kesälomaa ja se menee äitinsä muuttohommiin ja remonttireiskailuun.
Olen rentoutunut kävelyretkillä villin rannan maisemissa, lenkkeilemällä rannalla ja uimalla sekä lukemalla ranskalaisia hömppälehtiä.

Sanomalehti Le Figaron mukana tuleva Madame Figaro on minun vakiluettavaa Ranskan maalla. Lehdessä on paljon kauniita ja taiteellisia mainoskuvia. Vaikken olekaan kiinnostunut 1000 euron arvoisista koltuista tai 10 000 euron kelloista, lehti on kivaa selailtavaa viihteenjanoiselle ja onpa siinä joskus mielenkiintoisia artikkeleita, kuten viimeksi naisen kliseisestä roolista Italian (eli Berlusconin) mediassa ja politiikassa.

Lomalukemista
Holiday reading

Toinen hauska lehti on Point de Vue, joka on anopin vakiostos lehtikaupasta. Siinä on enimmäkseen juttua Euroopan kuninkaallisista, aatelisten bileistä ja rakkaustarinoista, hienoa pukuja ja rikkaiden seurapiireilyä.

On ristiriitaisen totta, että Ranska on edelleen hyvin kuninkaallinen maa, vaikka Sarko maata presidenttinä hallitseekin. Kruunupäiden tekemiset kiinnostavat ranskalaisia ihan eri tavalla kuin pohjois-eurooppalaisia juorulukijoita, ja onhan tuo ranskalainen ylpeys kovin tunnettua. Taisikohan Marie-Antoinette poloinen päästä turhaan päästään...

Rantabulevardi
Beach boulevard

Rannan linjaa mukaelevaa bulevardia pitkin on mukava kävellä majakalle tai toiseen päähän rannalle. Siellä täällä on penkkejä levähdystuokiota varten ja muutama iso hiekkalaatikko ranskalaisten suosikkiharrastusta, petankkia, varten.

Urheilullisimmat voivat halutessaan kiivetä ylös majakkaan, sisäänpääsy on vain vajaat pari euroa. Ylhäältä on huimat näkymät merelle ja kylään.

St Georges de Didonnen majakka
Light house of St Georges de Didonne

Olen käynyt useana päivänä uimassa. Yhtenä iltapäivänä Atlantin pintaa halkoivat vallan mainiot aallot, niissä oli mukavaa leijua meren mukana. St Georgesin, kuten Royanin isommalla rannalla, on hengenpelastajien päivystys aamupäivästä varhaisiltaan, joten myös yksinuiminen on turvallista. Kollini on varsinainen sisäkissa, häntä ei uiminen inspiroi.

Uimista ennen ja jälkeen lenkkeilin paljain jaloin rantaviivaa pitkin. Tekee hyvää lenkkareiden turruttamille jaloille ja on muutenkin mukavaa läiskyttelyä! Ja bikineissä hölköttely takaa myös tasaisen rusketuksen. En ole muutenkaan mikään rantakissa, en jaksa enää loikoilla biitsillä tuntitolkulla, kaipaan tekemistä. Eikä tässä iässä parane liikaa kärventää ihoa, en halua näyttää vanhalta nahkasohvalta.

Purjeveneitä rannalla
Little sailing boats on the beach

Yhdellä kävelyretkellä näin tutunoloisen T-paidan: tummansinisen, jossa valkoisilla kirjaimilla komeili SUOMI. Paidan omistaja, joka hääräili veneensä ääressä, ei näyttänyt kuitenkaan yhtään suomalaiselta, joten uteliaisuuteni heräsi. Tiedustelin Monsieurilta, miten hänellä sellainen paita oli. Kävi ilmi, että tuo ranskalainen mies on suuri Suomen kävijä, hänellä on suomalainen ystävä Salossa. Myös Tampere ja Jyväskylä ovat tuttuja paikkoja. Toivottelimme tarinoinnin lopuksi hyvät loman jatkot ja hän huikkasi "Hyvä Suomi!" Heh...

Olin ihan erilainen ennen, kun vielä asuin Suomessa: lomilla on todellakaan halunnut törmätä suomalaisiin! Nyt, kun Suomi on kaukana enkä näe usein maanmiehiä tai -naisia, huomaan innostuvani kaikesta kotomaahan liittyvästä.

Atlantin rannalla näkee kesällä usein lentokonemainontaa. Minulle tulee siitä jostakin syystä aina Aku Ankka mieleen! Ankkalinnassa ja Ranskan loma-alueella harrastetaan tällaista mainontaa toisin kuin Suomessa. Ihan kätevää sinänsä, kuumina päivinä Ranskan rannat ovat tupaten täynnä, joten lentokonemainos tavoittaa satoja rantailijoita yhdellä kiekalla.

Tässä mainostetaan supermarketti E-Leclercin sunnuntain aukioloa
Summertime advertizing on the French sky

Tässä matkakirjeen lopussa vielä pari otosta Atlantin rantaa hallitsevasta ilmiöstä eli nousu- ja laskuvedestä. Majakan edusta on laskuveden aikaa yhtä mutarantaa, jossa aina muutamia vaeltaa työvälineiden ja sangon kanssa etsimässä hiekkaan kaivautuneita mereneläviä ruokapöytään. Veneet ovat kallellaan kuivalla maalla. Nousuveden aikaan pieni lahti täyttyy vedestä ja majakalle päästäkseen täytyy kiertää kuvassa näkyvä pieni metsä.

Lasku- ja nousuvesi Atlantin rannalla
Low and high tide in Atlantic shore

St Georges de Didonne is a small holiday town on Atlantic coast. The action is concentrated more to Royan, the next and bigger city. You can reach it easily with the car or bicycle.

In the centre of St Georges there is a pictoresque stone church, bookstore with also some English magazines, grocery shop, market hall, bakeries and boutiques.

The beach is much nicer than the one in Royan. It´s smaller but prettier and more natural. The beach boulevard is lovely, you can walk along it to the lighthouse, entrance is only about 2 euros. Sceneries are fantastic!

I had swum many times, the Ocean is not cold at all in August, it´s nicely refreshing. One day I had big waves, I love to swim up and down with the waves. St Georges and Royan beaches are safe for lonely swimmers too because there are always life guards watching over the bathing people from early day untill early evening .

Ulkosuomalaisen identiteettihapuilua

Tämä viikko alkoi näemmä näinkin kepeissä merkeissä kuin identiteetin pohdinnalla :)

Jokaiselle ulkomailla asuvalle tulee varmasti jossakin vaiheessa tarve pohtia omaa olemassaoloaan vieraalla maalla, elämän merkitystä ja paikkaa uudessa ympäristössä. Muutos on niin konkreettinen, kun se tapahtuu elämän jokaisella osa-alueella, että sen hahmottamisessa menee aikaa.

En ole vieläkään sisäistänyt täydellisesti (tuskin tulenkaan) omaa elämääni ulkomailla. Eikä siihen välttämättä ole tarvettakaan. Olihan minulla jo Suomessa asuessa tarve aika ajoin päivittää ajatuksia itsestäni ja touhuistani. Ihminen ei ole koskaan valmis, ja kiertolaisen elämässä tämä vain korostuu.

Nimesin otsikon identiteetinhapuiluksi, koska sana identiteettikriisi tuntui liian raflaavalta. Ja totta puhuen en ole tainnut koskaan olla Totaalisen Hukassa omassa itsessäni. Hapuilua tosin tapahtuu enemmän tai vähemmän koko ajan, heh, mutta se vie vain eteenpäin.

Luin sattumalta vanhoja päiväkirjaotteita viimeisellä Suomen reissulla. Muistin vasta, kuinka suuri kaipuu minulla olikaan ulkomaille joskus kuusi vuotta sitten. Haaveilin muutosta Lontooseen. Leikittelin myös ajatuksella asumisesta Italiassa tai Ranskassa, mutta realistisena torppasin nuo aatokset kieliongelman takia. Niin siinä sitten kävi, että päädyin sekä Italiaan ja Ranskaan, ranskalaisen Kollin kanssa. Tässä mielessä voi siis sanoa, että olen saanut toteuttaa osan unelmistani! Olen siitä kiitollinen.

Vaikka saan mahdollisuuden elää mielenkiintoista elämää ja nähdä paljon sellaista, mistä vain haaveilin aikaisemmin, ei ulkomailla eläminen ole toki pelkkää juhlaa. Tai riippuu tietenkin elämästä, mutta nämä ovat minun pohdintoja :)

Se nyt on selvää, että perhe, läheisimmät ihmiset ja tärkeimmät paikat aiheuttavat ikävöinnin pistoksia. Mutta huomasin, että myös työstä luopuminen otti yllättävän koville. Olin saavuttanut itselleni tärkeän etapin, minut oli juuri muuttoa edeltävänä keväänä vakinaistettu, mikä ei ole itsestäänselvyys humanistille eikä kellekään taiteen alalla työskentelevälle. Minulla oli myös hyvät mahdollisuudet edetä pidemmälle. Mutta niin vaan uhkarohkeasti päätin jättää kaiken ja lähteä Kollini matkaan.

Alppimaisema lentokoneesta
Italian Alps from the airplane

Toki ulkomaille voi myös juurtua, mutta se vaatii asettumista ja elämistä paikallisessa kulttuurissa paikallisten kanssa. Minä ja Kolli olemme kulkureita. Tässä elämäntilanteessa ei voi täysin juurtua eikä todella kokea kuuluvansa jonnekin. Kollini työskentelee YK:ssa. Hän on siitä onnekkaassa asemassa, että työ on stabiili, häntä ei lähetetä muualle eikä työmatkojakaan ole juuri koskaan. Mutta me emme tule jäämään Italiaan. Tämä on vain välietappi.

Kokosin tähän joitakin mietteitä näistä juurettomuuden ajatuksista.

• Suomessa asuvat rakkaani eivät voi täysin samaistua kokemuksiini ja elämääni, enkä minä voi koskaan palata siihen tilaan missä olin ennen lähtöäni. Joskus koen syyllisyyttä marmattaessani elämän pienistä vastoinkäymisistä ja tyhmistä italialaisista, kun samalla tiedostan olevani etuoikeutettu monella tavalla. Monelle läheiselle elämäni voi kuulostaa romanttiselta seikkailulta, mutta he eivät voi tietenkään kokea näitä sydämen nyrjähdyksiä, joita ulkomailla asuminen väistämättä aiheuttaa.
• Sitä pikkutyttömäistä ikävää äitiin. Kyynelten kihoamista silmiin muistaessa viimeistä käden heilautusta äidin kadotessa näköpiiristä kohti terminaalia ja Suomeen vievää lentokonetta. Tiedostaessa, että menee taas pitkä aika ennen kuin saa olla äidin kanssa uudelleen.
• Vatsaa vääntävää huolta vanhemmista. Isä täytti jo 81 vuotta ja äiti täyttää pian 76. He ovat jo kovin iäkkäitä ja suren sitä, etten saa olla läsnä heidän kanssaan niin paljon kuin haluaisin, en ehdi auttamaan askareissa ja kuuntelemaan mitä heillä on jutusteltavaa. Pelkoa, jos jotakin kamalaa tapahtuu. Etten ehdi paikalle ajoissa. Olen muualla ja he joutuvat olemaan ilman minua. Koen valtavaa syyllisyyttä itsekkyydestäni asua näin kaukana heistä ja heidän elämänsä tapahtumista.
• Pihalla oloa ystävien elämästä. Kateellisena luen Facebook-päivityksiä menoista ja tapahtumista, joissa en saanut olla itse mukana. Harmitellen, että saan tietää uusista jutuista ja juoruista aina viimeisenä. Kaipuuta yhdessä hengaamiseen, hömpöttelyyn, jutusteluun maailman kaikista asioista, kysymään kamulta mitä sinulle oikeasti kuuluu. Kaipuuta olemaan läsnä toisen onnen hetkissä ja toimimaan lohduttavan olkapäänä elämän murjoessa. Pelkoa, että etäännyn ystävistäni liikaa ja joku päivä huomaan, että henkinen yhteys on katkennut enkä ole todella läheinen enää kenenkään kanssa kadottuani maailmalle.

Veneranta Pyynikillä, lempikävelyreittini
Little boat shore in Pyynikki forest at Tampere, my favourite path

• Minulla ei ole pysyvää kotia. Asumme vuokralla Italiassa ja meillä on lomapaikka. Suomi on henkinen koti, mutta siellä käyn vain kääntymässä. Joskus haaveilen siitä hetkestä, kun tiedän asettuneeni aloilleni. Siitä, että minulla ja Kollilla olisi todellinen koti, johon voisin panostaa eri tavalla kuin tähän ainaiseen muuttouhan alla olevaan vuokrakämppään ja vanhoihin huonekaluihin, joita siedämme ainoastaan siksi, että olisi tyhmää hankkia jotakin kallista, kun kohta taas kuitenkin muutetaan. Huonekalut aina kärsivät kansainvälisessä muutossa eivätkä ne sitten edes sopisi seuraavaan asuntoon, kun sen ulkonäöstä tai pohjaratkaisusta ei voi etukäteen tietää. Sinänsä materialistista höpinää, mutta tärkeää tuokin. Haaveilen myös omasta kattikaverista (ja aika epärealistisesti omasta aasista, hih), mutta tässäkin on oma haasteensa.
• Juurettomuus on myös sitä, etten kuulu täysin enää Suomeen mutten Italiaankaan. Ainoa syymme asua Italiassa on Kollini työpaikka. Olisi eri asia, jos olisin naimisissa italialaisen kanssa, yhteys ja ymmärrys kulttuuriin rakentuisi eri tavalla ja pysyvälle pohjalle. Minulla ei ole italialaisia ystäviä, en käy työssä, puhun italiaa vain ”un po” ja olen välillä ihmettelevä alien täkäläisten keskellä, heh. Olen rakentanut oman pikku maailmani, jossa toimin ja hahmotan olemassaoloni omilla säännöilläni. Kotikissana minulla on oma työni kotona, ja myös mielekkäitä harrastuksia. On kyllä ihanaa, että täällä on oma, pieni suomalainen piiri. Sitähän tulisi ihan hulluksi ilman suomalaista vertaistukea!

Torinon keskustaa
Turin city center

• En kuulu myöskään Ranskaan. Kulttuuri, kieli ja kaupungit ovat tulleet tutuiksi Kollini kautta, mutta koska emme asu Ranskassa, en ole voinut luoda sinne omaa maailmaani.
• En kokenut täysin kuuluvani muiden YK-puolisoiden joukkoon Bonnissa, missä asuimme kaksi vuotta ennen paluutamme Torinoon. Olin Bonnissa paljon tekemisissä YK:n puoliso-organisaation aktiivisten kanssa. Meillä oli yhteistä toimintaa, harrastekerhoja ja kahvitapaamisia, myös hyväntekeväisyyttä. Mutta Bonnin YK-puolisot ovat vielä enemmän kulkureita kuin minä ja Kollini. Siellä oleviin organisaatioihin kuuluu työntekijöille 3-5 vuoden välinen kierto, jolloin on pakko vaihtaa kohdetta.

Moni Bonnin kansainvälisistä ystävistäni oli jo asunut ympäri maailmaa, New Yorkista Katmanduun. Heille tuo elämäntapa on itsestäänselvyys eivätkä he ajatelleet yhtä kaihoisasti juurtumista jonnekin kuin minä. Tai he eivät ainakaan puhuneet siitä samalla antaumuksella kuin allekirjoittanut :)

Ero on toki siinäkin, että moni heistä oli lähtenyt YK:ssa työskentelevän puolisonsa matkaan jo nuorena. Minä olin ulkomaille muuttaessa jo 32-vuotias. Eikö vanha kissa opi uusia temppuja? Vai olenko vain enemmän kiintyvää sorttia oleva katti, jolle on vaikeaa jättää aina taakseen, kun ei voi rakentaa vanhan varaan?

Kotikatu Bonnissa
My home street in Bonn, Germany

Ennen tekemäni työ toi paljon merkitystä. Toisaalta on hyvä juttu, että joudun nyt määrittämään itseni ilman työtä. Sillä eihän työn pitäisi luoda identiteettiämme! Me luomme oman olemassaolon merkityksen itse. Työ on vain seuraus siitä mitä olemme tehneet ja ajatelleet ja kulkemamme tien pysähdyspaikka.

Toiset tiedostavat reittinsä selkeämmin kuin toiset. Satun itse kuulumaan enemmän noihin hapuilijoihin. Tai ehkä vain ajattelen asiaa enemmän kuin olisi syytä :)

Sen tiedän, että kuljen minne tahansa, Suomi tulee aina säilymään sieluni maisemana. Vaikka tuo maisema ei olisi konkreettisesti edessäni, kuulun siihen henkisesti. Ehkä pelkään turhaan juurettomuutta? Sillä onhan minulla juuret: ne pureutuvat Suomen karun kauniiseen maaperään, ne ovat antaneet minulle elämäni.

Olemme Kollini kanssa kulkukatteja matkalla jonnekin. Reppu täynnä muistoja ja nenä kohti uusia ihmeitä.

Rakastakaa kaikkia niitä hetkiä, jotka saatte elää läheistenne kanssa. Jokainen päivä on tärkeä, sillä elämä ei ole ikuista. Arvostakaa sitä mitä olette saavuttaneet, mihin olette pysähtyneet ja minne olette matkalla. Tehkää elämästänne itsenne arvoinen seikkailu.

This week started with ”light” thoughts about identity ;) I guess that everybody living abroad, starts to search for his/her meaning and place in one´s life at some point.

During my last visit in Finland I found some old diary entries. I just remembered how much I wanted to live abroad! I wanted to live in London and I was also playing with the idea of moving to France or Italy. This last one came true and I´m grateful of that. It´s wonderful to see new places and experience new cultures, but living abroad is not only fun.

For sure, missing my parents, friends and places is sad. I also noticed that it was surprisingly hard to give up my work. Too often we identify ourselves via work.

Of course you can build up new roots also abroad. That it really becomes your home. But in our situation we are not at home yet. My husband works for the UN and he has still years to come at work. We will not settle down in Italy but we don´t know yet where we will end up.

Sometimes it scares me, this feeling of being without roots in the solid ground. And at the same time it gives certain bohemian romantic feeling that we are wonderers in this world, we are not bound to any place. I´m a travel-cat with a bag full of memories and nose towards new adventures.

What I mean saying rootless? It´s being not totally the same anymore than before living in Finland. And my loved ones there can not totally understand my feelings about living abroad, it´s only natural.

And it´s horrible to miss my mom! To remember the last waving at the airport terminal before mom left back to Finland. And I don´t know when I will see her again. Feeling guilty of being so far away when my parents are aging. Father already 81 and mom soon 76. It breaks my heart sometimes to think too much about this.

I´m also jealous for my friends´ lives in Finland. I´m the last one to hear the gossips and I can´t be there often to share the joy or cry with them in the sorrow.

Sometimes it sucks to think that we don´t have permanent home. I would love to furnish a flat or house as we like, to get a cat-friend (and a donkey although I know that´s funny!;) and settle down. Now we´re living in rental flat with old furniture – because at some point we will move again and it would be useless of getting nice and even expensive furniture just to scratch them in the move and then they anyway wouldn’t fit into the next flat! Well, these are materialistic thoughts in the end but I can´t help myself...

I don´t belong totally anymore in Finland but I don´t belong in Italy either. We are here only because of my husband´s work. I don´t work here, I don´t have Italian friends, I speak only “un po” Italian. I´m married with a French but I don´t belong to France. We don´t live there – at least yet – and I haven´t built up networks there.

Also in Bonn, where we lived two years before coming back to Turin, I felt different from many other UN Spouses that have already lived in different places of the world and somehow accepted their moving reality. In Bonn there is very active UN Spouses Organization and I was glad to get connected with them. There we had a collection of international people from different countries and moving to different countries still. Amazing!

The trick of having one´s meaning in life abroad is to build up your meaning yourself as said my charismatic and fabulous South-African lady friend in Bonn. For her the meaning is bridge :) She gets connected via that and has always something familiar no matter where she goes.

These wise words are though useful in every life situation: we should build up our own meaning of life. To think what we like to do and go for it. Enjoying of the moments and going ahead.

I know that where ever I will go, my main roots will always stay in Finland, in it´s rough but beautiful soil. So in that respect I´m not rootless. It´s a gift and a curse of living elsewhere than in your home country but we can decide ourselves how to make our lives work.

Let the small moments in life give us joy and remember to cherish the time we have with our beloved ones.