Rumaa ja kaunista - italialaista keskusta-asumista ja kevätväriä

Suomi ja Italia ovat olleet täynnä korkeita kinoksia ja lumesta johtuvia ongelmia tänä talvena. Tosin meille suomalaisille lumiset talvet ovat tuttuja eikä maamme mene samanmoiseen kaaokseen kuin eteläiset ystävämme. Mutta kyllä lumimassoihin on tullut sen verran kyllästynyt fiilis, että nyt on pakko ottaa varaslähtö kevääseen!

Vielä Po-joen rinteet eivät kuki, mutta tässä jutun mausteena on viime keväältä otettuja ihanaisen värikylläisiä otoksia kukkapensaista ja -puista. Olen näpsinyt otokset näemmä 31.3. eli eipä tuohon ole enää pitkä aika, kun pensaat ovat täydessä loistossaan jälleen. Tekee tosissaan hyvää nähdä valoa ja väriä vaikkakin vain valokuvan kautta :)

Ja kukat toimivat hyvänä vastapainona rumille kuville, joita tässä on myös tulossa. Nimittäin ajattelin esitellä ei-niin-hemaisevan sisäpihamme, hahaa! Se on aika lailla tyypillisen italialainen, mitä tulee keskustan kerrostaloihin.

Meillä oli aiemman Torinon asumisemme aikana todella kaunis vanha talo, suojeltu kohde, ja kaikki oli restauroitu viimeisen päälle (paitsi asuntomme, josta tuuli vinkui talvella sisään ikkunanraoista). Ihkaensimmäisellä italialaisella pyykkäyskerralla, syksyllä 2007, nolasin itseni: laitoin iloisesti pyykit kuivumaan isolle telineelle ja telineen raijasin parvekkeelle. Talon vahtimestarilta tuli kielto ranskalaiselle Kollille hänen palatessaan töistä, että vaimon pyykit sisälle ja sassiin. Olin ihan, että mitä häh? Siis Italiassako ei muka saa kuivata pyykkiä ulkona? No ei näemmä joka talossa...

Tässä talossa tilanne on toisin. Parvekkeilta roikkuu kaiken maailman verhoa, muovia, mattoa ja lakanaa. Vihreät valoverhot ovat Italiassa ihan legendaarisia, niitä lienee jokainen makaronimaassa matkustellut nähnyt roikkuvan parvekkeilta. Kesäaikaan nuo verhot ovat liki jokaisen parvekkeen ja ikkunan peittona ja värittävät talojen julkisivut räikeänvihreiksi.

Mutta miksi juuri vihreä? Ehkä se rauhoittaa? Mutta eikös sininen viilentäisi mukavasti helteen keskellä? Ja violettihan olisi tyylikäs. Tai kenties italialaisen on pakko ottaa parvekevärinsä rakkaan kotimaan lipun sävyistä. Mutta valkoinen ei suojaisi ollenkaan paahteelta ja punainen toisi bordellimaisen vaikutelman, joten jäljelle jää vihreä. Kulkukatin logiikkaa ;)

Tyypillinen vihreä valoverho ja pyykit narulla - italialaista kerrostaloeleganssia
Typical green balcony curtain and loundry outside - block of flats elegance in Italy

Tuolla sivuyläkerrassa asustelee mukava valkohapsinen mummeli, joka on minulle joskus jutustellut italiaksi, mutta minä olen joutunut vain nyökyttelemään hymyillen, kun en ymmärtänyt juuri mitään.

Yläkerrassamme asuu rouva, joka tykkää pyykätä. Kuten kaikki mammat Italiassa. Siltä ainakin tuntuu! Nimittäin melkein joka päivä näiltä parvekkeilta roikkuu jotakin. Mietin vaan, että eikö mammoilla ole muuta tekemistä kuin pestä pyykkiä vai pitääkö ne lakanat pestä pari kertaa viikossa? Ihan kivaa, kun on puhdasta, mutta kivaa olisi myös nähdä ulos omasta ikkunasta. Tässä jokaviikkoinen ikkunanäkymämme keittiöstä sisäpihalle:

Naapurin lakana keittiön ikkunan "koristeena"
Neighbor´s sheet "decorating" our kitchen window

Juu. Mitään ei näy. Ei ainakaan päivänvaloa. Tämä lakananroikutus nyppii etenkin talviaikaan, kun valoa on muutenkin rajatusti ja sisätilamme ei ole hirmu valoisa muutenkaan. Siinähän sitten kökötetään pimeässä.

Kerran tämä yläkerran mamma tiputti vahingossa kuivausreissullaan kylpyhuoneen maton meidän parvekkeelle. Ihmettelin, kuka lingottaa ovikelloa ja siellä oven takana oli kiihtynyt tummakiharainen täti, joka selitti jotakin kiivaasti elehtien. Luulin, että on joku pahempikin tilanne päällä, kunnes nainen hidasti sen verran puhetahtia, että ymmärsin asian. Hain kiltisti maton meidän parvekkeelta. Hitsit, olisi pitänyt ottaa se matto panttivangiksi ja kiristää mammaa pitämään lakanansa kurissa...

No, toisaalta ei ole paljoa vahinkoa, jos meidän sisäpihan "maisemia" ei niin aina näy. Nimittäin tästä on romanttinen Italia kaukana:

Parvekkeemme Torinossa
Our balcony in Turin

Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että varkaat eivät tunge sisään asuntoihin yhtä helposti, kun talon ulkopuoli näyttää näin rumalta. Onneksi asuntomme sen sijaan on oikein mukava ja nätisti remontoitu. Tuulikaan ei vingu sisään niin kuin siinä hienon talon aiemmassa kortteerissamme. Nykyinen talomme on yhtä vanha, 1800-luvulta, mutta ulkosivuremonttia on pihdattu vissiin useampi vuosikymmen (tai vuosisata!), veikkaan. Ruostuneet koukeroparvekkeet ja rapsahtaneet sementtiseinämät antavat tietenkin oman eksoottisen antiikkisen säväyksen ja tyypillisen italialaisen tunnelman, mutta on tämä meidän talo vaan niin ruma, että luulisi sitä ihan kamalaksi asuinpaikaksi.

Lisähuoneratkaisut ovat ainakin suoraan 1800-luvulta. Ja tuo muovi (oh my...) roikkuu parvekkeelta tietenkin sitä varten, että pyykkiä saa kuivata myös sateen iskiessä:

Pyykit kuivuvat somasti muovin alla
Loundry getting dry under the plastic curtain

Italialaiset ovat paitsi hullua pyykkäyskansaa, ovat he myös hullua ulkokuivauskansaa. Jokainen rätti pitää saada heilumaan ulkoilmaan. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että pyykki säilyisi puhtaampana, jos sen kuivaa ihan sisätiloissa. Miljoonakaupungin keskustassa on meinaan sellaiset pölyt ja saasteet, että minen ainakaan nukkuisi ensin pari päivää parvekkeella roikkuneissa lakanoissa! Johan ne ehtivät harmaantua ja saada ties mitä pöpöjä ja pulunkakkaa pintaansa, yyh...

Vastapäinen naapurimme mitä ilmeisimmin ruokkii yhtä tiettyä pulua, joka on rynninyt aina silloin tällöin myös meidän parvekkeelle ja melkein sisälle kerran, kun pidin ovea auki. Joku talitintti tai punatulkku olisi ihan jees ja tosi söpö tai joku italialainen versio, mutta puluilta on ehdoton porttikielto tämän kissan kämpille.

Oman pittoreskin lisänsä sisäpihamme antiin tuovat hassut piiput! Niistä tulee mieleen Gaudin kuulun La Pedreran futuristiset savupiiput Barcelonassa (tai ehkä tuo vertaus meni liian yleväksi, hih). Mutta veikeitä ovat, kuin trooppisia sieniä ja nätisti lintallaan vieretysten.

Sisäpihan hassut pikkupiiput
Funny little chimneys

Sienimäisiä piippuja kasvaa naapurin katolla
Mushroom-like chimneys growing on neighbor´s rooftop

Meillä on sentään yritetty panostaa roskakatokseen, on laitettu käynnöstä, kaarikäytävätunnelmaa ja vihreää puskaa oheen. Mutta yritykseksi jäi. Katos on auttamattomasti liian pieni. Joskus roskasäkkejä pyörii katoksen laitamilla (kuten ottamassani kuvassa) ja kuumalla haju on äitelä. Joskus joku naapuri kippaa vanhat huonekalunsa katoksen viereen ja siinä ne sitten lojuvat viikkotolkulla. En tiedä käyvätkö kalustehukkaajat jotain uuvutustaistelua roskakuskien kanssa vai kuuluuko täkäläisiin tapoihin odotella sopivan aika, että joku onnekas korjaa toisen vanhat roinat parempaan tarpeeseen. Käytännön kierrätystä.

Kierrätys muuten toimii ihan hyvin Torinon keskustassa. Meillä jaotellaan erikseen muovi, lasi, kartonki, paperi ja normiroskapussit. Ainoastaan bioroskis puuttuu.

Roskakatos ja jätesäkit
Garbage corner

No joo, jotta ei jäisi ihan roskan maku suuhun tästä touhusta, niin laitetaanpa loppuun vielä hemaiseva kukkapuu kaikkien odottaman kevään kunniaksi. Tsirp!

***


Italian blocks of flats are not always so chic or romantic in big cities. Our house in Turin is ugly, no doubt. At the same time it gives very Italian flavor to living: green curtains that are covering from the hot sun during the warm season, plastics covering fresh loundry from the rain - and the loudry itself, hanging from everywhere!

Where we used to live before, there was not possible to put loundry out. I got a note from the custode that I should immediately take my loundry in from the balcony! It was autumn 2007 and I had just moved in and happily washed my first Italian loundry. That elegant house was protected and beautifully renovated. But our flat was very cold since the windows were old and the wind was blowing in. Our home at the moment looks horrible outside but fortunately our flat is renovated nicely and we have warm inside.

There are some funny details like mushroom-looking little chimneys popping up from neighbor´s rooftop. And funny is also original extra-rooms with their wooden walls and window shutters. One thing is not funny: huge sheets hanging in front of our kitchen window! This happens all the time and especially in wintertime we don´t get much light in because of the sheets. Neighbors...

Beautiful flower photos are from last year, I took them 31.3. It won´t be long before we will get as lovely sceneries again from Po riverside. I miss spring! These pretty flowers will give some beautiness and contrast to these ugly housing photos - haahaa.

Artisokkapasta ja vitamiinipommi sekä Kreikan mytologiaa

Flunssa ja kröhä jatkuvat sitkeinä. Olen yrittänyt lepäillä, vaikka hermoihin ottaa tämmöinen kitkuttelu, kun oikein mitään ei jaksaisi tehdä. Toistaitoisen olotilan takia ei jaksa edes kokkailla mitään kummempaa, sairastelijalle sopii helppo ja nopea särvin.

Kokeilin ensimmäistä kertaa tuoreiden artisokkien paistamista. Alkoi tehdä mieli artisokkapastaa, joten ryhdyin toimeen. Olin ostanut bio- ja lähiruokakauppa Eatalysta yrtti-rucolapastaa. Tuumailin, että siihen lisukkeeksi artisokat sopisivat varmaan makoisasti.

Eatalyn yrtti- ja rucolapasta
Herb and rucola pasta from Eataly

Tuossa pannulla kypsyvät oliiviöljyssä artisokkapalaset, sipuli- ja valkosipulikuutiot. Tuoksu oli makuhermoja kutkuttava! Annoin sotkun kiehua hiljaisella tulella parisen kymmentä minuuttia. Lopuksi laitoin sekaan mustapippurirouhetta, tuoretta persiljasilppua, basilikaa ja suolaa.

Artisokan palaset plus sipulia ja valkosipulia
Artichoke plus onions and garlic

Pasta kypsyi kahdessa minuutissa, joten herkuttelu alkoi tuossa tuokiossa. Oikein maistuvaa tuli! Ainoa haittapuoli noissa artisokissa vaan on, että päällimmäiset kuoret ovat kovia ja sitkeitä, joten joko niitä sitten jäystää tunnollisesti tai jättää kovimmat palat lautasen reunalle. Tai sitten pitäisi vaan heittää raa-asti menemään kovimmat kohdat jo niitä palastellessa.

Artisokkapasta, nam!
Artichoke pasta

Artisokka ei olekaan mikä tahansa hölmönnäköinen vihannes. Tämä selvisi, kun hieman googlailin. Sillä on pitkä historia ja dramaattinen taustatarina. Suluissa olevat lauseet ovat meikäläisen huomioita. ;)

Artisokkia on kasvatettu tuhansia vuosia Välimeren alueella kreikkalaisten ja roomalaisten ruokalöydöksenä. Caterina de` Medicin artisokkamieltymyksen ansiosta vihannes päätyi Alppien yli Ranskaan. Siellä hovin henkilääkäri tosin kielsi artisokan nauttimisen, koska sen uskottiin sisältävän lemmen eliksiiriä. (Tuo eliksiiri eli ns. afrodisiac juontuu muuten Afroditen eli lemmen jumalattaren nimestä.) Artisokan pelättiin vaikuttavan ihmismieleen kauhistuttavalla tavalla.

Kreikan historiassa uskottiin artisokan auttavan erityisesti poikalasten saantiin. (No niinpä tietenkin. Kreikan mytologian mukaan Zeus-jumala oli vierailemassa veljensä Poseidonin luona. Lomansa aikana hän näki Zinaran saarella Cynara-nimisen kauniin tytön, jolla oli tuhkanvaaleat hiukset. (Välimeren miehet ovat näemmä aina hullaantuneet vaaleista kutreista...) Zeus rakastui Cynaraan täyttä häkää ja halusi korottaa tämän kuolevaisen neidon jumalattareksi, jotta voisi olla tämän lähellä Olympoksella. Jumalten vuorelle ei ollut nimittäin muilla asiaa kuin jumalilla. Zeus suunnitteli  viettävänsä Cynaran kanssa romanttista aikaa Olympoksella aina kuin vaimo Hera olisi poissa kotoa. (Mikä häntäheikki!)

Cynaran tuli kuitenkin kamala koti-ikävä. Hän lähti Olympokselta salavisiitille kuolevaisten maailmaan nähdäkseen äitinsä ja kotiseutunsa. Mutta Zeus sai vihiä vierailusta. Kun Cynara palasi Olympokselle, Zeus raivosi tytölle, sillä hänen mielestään vierailu kuolevaisten pariin ei ollut jumalille sopivaa käytöstä. (Ai naisseikkailut sitten ovat vai?) Niinpä Zeus muutti Cynaran artisokaksi. (Sanonko mikä olisi pitänyt artisokaksi muuttaa...)


Oli niin tai näin, makoisan makuista ruokaa artisokka on ja vaihtelua muihin vihanneksiin.

Flunssan takia päätin terästää oloa kunnon vitamiinipommilla. Tässäpä säväyttävän smoothien ainekset: verigreippi, kaksi omenaa, kolme kiiviä.

Smoothie-ainekset
Fruits for my smoothie

Juoman väri ei ollut maailman houkuttelevin, mutta maku oli terhakan kirpeä ja virkistävä.

Kippis ja kulaus!

Valmis vitamiinipommi
Ready vitamin bomb

***

I´m having a bad flu so I don´t feel like cooking anything too challenging.

I like artichokes so I decided to test how I manage to cook them for pasta. I had herb and rucola pasta from Eataly (they have there excellent bio products). Artichokes I cut and put them on the pan with hacked onions and garlic. I let them boil under the cover about 20 minutes. Then I put some fresh parsley, black pepper, bacilic and salt: mmm, good smell!

I found artichoke´s history and mythology very interesting, take a peak if you want. That mythology part is chauvinist though, haa haa. Anyway, artichoke is healthy and tasty and good change for the other vegetables.

For the cure for my flu I prepared a real vitamin bomb: one red grapefruit, two apples, three kiwis and delicious smoothie was ready to heal me. (It tasted much better than it looked!)

Cin Cin!

Paluu Torinoon ja teoria italialaisista miehistä ;)

Torinosta taas tärähtää! Kotona ollaan ja takana runsas kaksi viikkoa Suomi-oleilua, perhettä, ystäviä, lempipaikkoja ja telkan töllötystä. Saavuin takaisin tiistai-iltana ja olo on ollut haikea. Äiti oli saattamassa bussille ja onneksi tällä kertaa säästyttiin pahemmilta kyyneleiltä, koska joulu on tulossa ja minä myös!

Kokeilin ensimmäistä kertaa Bergamon kentältä omin päin paluuta. Se sujui suht mallikkaasti. Kentän edestä lähti Milanon päärautatieasemalle bussi ja siellä ei tarvinnut odotella kauaa Torinoon matkaavaa junaa. Ryanair - tuttavallisesti Raikku - on siitä kätevä, että pääsen matkaan suoraan Tampereelta, ei tarvi kyssyttää kasseineen ensin pitkää matkaa Helsinki-Vantaalle. Ja ovathan nuo Raikun hinnat tosi edulliset.

Vasta tänään pääsin oikeastaan taas paikallisen elämän ytimeen. Minulta vie aina hetken, että sulatan Suomi-reissun kokemukset ja nielen ikävän. Se on tätä ulkosuomalaisen painolastia, mikä kulkee tahtomatta aina mukana.

Piazza Vittorio Veneto iltavalaistuksessa. Taustalla Torinon maamerkki Mole Antonelliana.
Piazza Vittorio Veneto by evening. Behind Turin´s landmark Mole Antonelliana.

Tänä iltana päätin heittää melankolian menemään maistuvan jäätelön muodossa. En tosiaan viitsi panostaa pelkkää iltakävelyä varten, joten vain sutaisin rasvaisen lettini nutturalle ja toivoin, ettei meikitön naamataulu kiillä ihan hirveästi.

Gromin stracciatella-crema di Grom oli suussasulava yhdistelmä, kiertelin jätski kädessä piazza San Carlon kautta via Romalle ja sieltä takaisin kotiin päin nautiskellen italialaisesta herkusta.

Piazza Carlo Alberton viereisessä kauppagalleriassa viereeni lyöttäytyi paikallinen miekkonen. "Ciao! Come va?" Olin jotenkin vielä niin suomalaisen vaatimattomassa ja viipyilevässä mielentilassa, että moinen reippaus alkoi ihan naurattaa. Ei ollut epäilystäkään: olin Italiassa, heh! Vastasin englanniksi, mutta mies ei mennyt puihin lainkaan. Seuraavaksi mies ihasteli minulle, kuinka kaunis ilta onkaan. Tyyppi esitteli itsensä Flavioksi ja kätteli. Flavio taisi kuitenkin huomata huvittuneisuuteni, koska katosi takavasemmalle, kun jatkoin muina kissoina näyteikkunan tutkailua.

Samalla ajattelin, että tässä taas tuli todistettua yksi epävirallinen teoriani italialaisista miehistä: mitä törkeämmän näköisenä on liikkeellä sitä enemmän saa huomiota osakseen. Ai miten niin? No siksi, että näin on tapahtunut ennenkin. Ja sitten harvoin, kun olen tuhottomassa tällingissä, ei juuri kukaan tule likelle.

Varsinkin lenkkireissuilla tulee treffipyyntöjä. On lenkkeilty ohi tai vierellä ja huudeltu ciaota tai jotain ulkonäköäni arvioivaa kommenttia, on vihellelty tai tööttäilty autosta, ja kerran yksi innokas polkupyöräili vierelläni jonkun matkaa eikä meinannut millään ymmärtää, etten halua lähteä kahville.

Niin, mikä kumma kiehtoo naisessa, joka on lenkkivermeissä, hiukset märkinä, naama punainen kuin paloauto ja haisee hielle?!

Kerran myös sain viheltelyjä ja huutelua osakseni, kun odottelin paikallista Suomi-ystävääni piazza Vittorio Veneton kulmalla nappaamaan minut kyytiin. Olimme menossa talleille ja päälläni oli lenkkarit, lahkeesta rikkonaiset vanhat jazz-pökät, päällä XXL-kokoinen T-paita ja selässä reppu. Uuuh, tosi seksyä! ;D

Ensimmäisen Torinon vuoteni aikana sattui hauskin juttu. Olin lenkillä Po-joen rantaa pitkin, puiston päässä pysähdyin venyttelemään. Luokseni saapui siisti pukumies salkku kädessään. Hän alkoi puhua englantia ja kertoi tiedustelevan näköisenä, että on hieman eksyksissä. Totta kai olin valmis auttamaan. No, eipä mitään, kävi nimittäin ilmi, että hän oli eksyksissä minut nähtyään! "Nuo siniset silmät! Vaaleutesi loisti jo kaukaa kuin valo enkä voinut muuta kuin tulla luoksesi." Buah...

Olin tuolloin niin hölmistynyt, etten osannut edes revetä nauramaan. Hän ehdotti kahveja ja sanoin diplomaattisesti, etten lähde eikä aviomiehenikään taitaisi tykätä ideasta (vink, vink!). Tämä italialainen pelimies vastasi siihen sukkelaan, "Ei kerrota" ja sanomaa vahvistaakseen veti eleellään kuin vetskarin suunsa eteen.

Siinä vaiheessa tämä Katti alkoi jo ärhäköityä moisesta röyhkeydestä! Pidin pienen puhuttelun suomalaisen vaimon kunniasta. Tein lähtöä eteenpäin, mutta mies vaan yritti tunkea käyntikorttiaan käteeni. Ei hyvää päivää, mistä näitä tulee! Kyllä teki mieli tintata tuota Casanovaa.

Teoriani mukaan naturelli ulkomaalainen nainen herättää mielenkiintoa erilaisuudellaan, koska italialaiset daamit ovat lähes poikkeuksetta mielettömällä pakkelikerroksella tuunattuja. Ja ehkä luonnollinen typy vaikuttaa helpommin lähestyttävältä ja kiltimmältä tapaukselta kuin pelottava harpyija villissä sotamaalauksessaan, hih.

***

I´m back in Turin. It was sad to leave Finland, my family and friends but that I have to bare. Being expatriate gives always heartache where ever you are.

Today I wanted to eat some tasty ice cream and have a walk in the city center. I went to gelateria Grom and then walked around with my ice cream around piazzas and via Roma.

Italian men can be hilarious: they are SO flirty! I have an onofficial theory about them: the more horrible you look, the more interested they become. That´s true! If I have lots of make-up and a killer look, nobody dares to come to talk but if I´m jogging and smelling like sweat plus having wet hair and red face men are often whistling and asking for coffee. Maybe natural woman looks less dangerous, Italian ladies wear normally lots of make-up and very showy outfits.

This evening I didn´t care if I look not-that-tidy for an evening walk. I had greasy hair and no make-up so my face was shining. But surprise, surprise! One guy came to talk to be in shopping gallery. "Ciao, come va?" and then started to admire the beautiful evening. Haa haa, these guys are totally descendants of Casanova! I was still so much in Finnish silent and modest mood that this type of flirting felt so weird and started to make me laugh. This Flavio left me alone when noticed I´m more interested of shop windows than of him.

One of the funniest situation happened in my first year in here. I was jogging and looking totally fabulous (NOOOT) when some neat looking guy in a suit came to me. He told me he is lost. Of course I wanted to help him. But then I found out that he was lost because of me! Oh no... "Your blue eyes! Your blonde hair shine like a light and I could not help myself but to come to you." (From where they invent these one-liners?!)

He asked me for a coffee but I explained n diplomatic way that I don´t want to come and my husband wouldn´t like it either. When Finnish guy would have stopped, this guy only continued: "Let´s not tell him!" and made a zipper movement in front of his mouth. I started to be really angry for this kind of rudeness and I gave him a short lecture about decency of a Finnish wife.

Haa haa, Italian style of being straight-forward and flirty gives awkward and funny moments. ;D

Rapujuhlat

Olen tulossa pian Suomeen ja ystävät ovat lupailleet rapujuhlia jollekin päivälle. Löysin tämän teemaan liittyvän hulvattoman videopätkän ystäväni Facebook-sivuilta ja olen hihitellyt tälle jo muutamaan kertaan. Muppetit ovat mitä parhainta flunssaviihdettä!

Saas nähdä, tuleeko meidän rapujuhlien valmisteluista yhtä dramaattinen show, tirsk! Tuo kokkauksen loppu on ihan ehdoton. Popcorneja rakastavan ystävättäreni tuntien ei olisi ihme, jos jotakin tämän suuntaista tapahtuisi meidänkin juhlissa. ;)

Fanitin pienenä Muppetteja, suosikkini olivat Kermit ja Miss Piggy. Mielestäni Miss Piggy on viihdemaailman ensimmäisiä naispuoleisia action-staroja (Angelina Jolie on ihan nynny tähän misuun verrattuna): vauhdikas ja rohea, mutta samalla naisellinen. Tosin Kermit-parka saa selkäänsä liian usein... Pelkäsin sitä villiä rumpali-eläintä ja lopun vihaisen oloisia papparaisia. Niin ja sitä kamalaa violettia kotkaa!

Videon voimin toivotan kaikille iloista rapukautta!


I have been laughing at this video already couple of times. It´s so funny! In Finland (like in Swedish chef´s home country) we have greyfish parties in autumn, we eat greyfish with dill, lemon and bread and take "snaps" of vodka. Greyfish is sooo delicious! And vodka dangerous...

I will travel soon to Finland and my friends have promised to organize a geyfish party during my visit. Let´s see if the preparations will be as dramatic as in this hilarious video! My dear friend loooves popcorn so something like this may happen ;-D

I just loved Muppets when I was a kid! My favourites were Kermit and Miss Piggy. Miss Piggy was one of the first action ladies in show biz: much cooler than colourless Angelina Jolie ;) Although poor Kermit got beaten up too many times...

Waiting for the greyfish party!

Torakka iski jälleen!

Olipahan dramaattinen yö, huh... Sain kyläilijän, joka olisi saanut pysyä poissa.

Ne, jotka ovat lukeneet juttuni Rallitorakka maaliskuulta, tietävät jo, että tätä olen kauhulla odotellut jo jonkin aikaa. Nyt se otus sen sitten teki, ilmoitti läsnäolostaan keskellä yötä.

Olen huolehtinut aina matkoille lähtiessä kunnon myrkytyksestä putkistoihin ja joskus ikkunanpieliin, yrittänyt pitää keittiön ja ruokapöydän alueen vapaana ruuanmuruista niin hyvin kuin mahdollista ja laittanut aina roskapöntön kannen tiiviisti kiinni. Niin, ja meillä on edelleen ne pakkausteippiviritelmät lavuaarien ylimääräisten reikien suilla ja kivi suihkun lattiakaivon päällä.

Edellinen vuokralainen sanoi, että kolmen vuoden aikana hän ei kertaakaan nähnyt torakkaa. Ajattelin, että visiitti oli toivon mukaan erikoisuus. Tosin olen ollut koko ajan tietoinen, että josko se vihulainen sittenkin vielä joku kerta ilmestyisi häiriköimään mielenrauhaani. Meillä on myös sellainen parketti, että siinä on joissakin kohdissa tummia puunoksien jälkiä, joita tiiraan hämärässä tarkasti, ettei siinä ole sittenkin torakkaa.

Pieniä ovat meikäläisen murheet isossa maailmassa, mutta kyllä tuollainen torakka-angsti ahistaa!

Olen ollut muutaman päivän yksin kotona, kun ranskalainen Kolli matkasi äitinsä luokse Limogesiin, Ranskaan. Eilen aika vierähti pitkälle yöhön lukiessa ja sitten katsellessa musavideoita Youtubesta (kauheata teinimeininkiä heti kun Kolli on poissa, heh hee). Kello oli jo yli yhden, kun vasta tajusin tuntien hujahtaneen aamun puolelle. Olin ihan väsynyt, joten se oli nukkumaanmenon paikka.

Suuntasin iltatoimille kylppäriin. Läpsytellessäni tohveleillani hämärää käytävää pitkin huomasin yhtäkkiä edessäni tumman vilahduksen, iso torakka pujahti käytävästä kylppäriin!

Tällä kertaa en pomppinut tasakäpälää tai kiljunut, vaan kevään ja kesän torakkaodotuksen tiimoilta meikäläiseen iski suoraan sanottuna sellainen murhanhimo, että olin enemmän vihainen kuin kauhuissani. Ettäs kehtasi mokoma vihulainen, tulla pelottelemaan keskellä yötä, kun olen vielä ihan yksin kotona!

Kurkkasin nopsaan kylppäriin ötökän perään, mutten nähnyt sitä missään. Epäilin sen olevan kytiksessä heti kulman takana, vaa´an alla. Hipsin hakemaan torakkamyrkkypullon.

Sitten tömäytin hieman lattiaa. Ajattelin ajavani ällötyksen vaa´an alta pois, etten saisi sitä sormilleni. Mitään ei tapahtunut. Kylmäverinen otus! Sitten vedin vaakaa hitaasti pois nurkasta ja kukas se siellä killitteli patterin alla hiljaa paikoillaan: periviholliseni, tummanpuhuva ja arviolta nelisenttinen torakka.

Siinä inhon keskellä myös huvituin ajatellessani, että tämä ei taida olla se sama rallitorakka, joka riehui maaliskuussa suihkukopissamme, tämä tapaus näytti luottavan suojaväriinsä ja yhden pysähdyksen taktiikkaan.

Ei muuta kuin torakkamyrkkyä päin näköä! Otus heitti melkoiset itkupotkuraivarit ja sätki viimeistä päivää kylppärin nurkassa. Mutta ei auttanut, torakan peli oli pelattu.

Taistelun tiimellyksessä huomasin tuntevani myös jonkinlaista ihailua moista ellotusta kohtaan. Torakat ovat niin sitkeitä, että selviäisivät ydintuhosta. Ne ovat säilyneet miljoonia vuosia samanlaisina. Toimiva, kompakti paketti uskomattamalla selviytymiskyvyllä, täydellisempiä luomuksia kuin muut ötökät, eläimet tai ihmiset.

En voinut liiskata paikoillaan teutaroivaa torakkaa, koska jos se oli naaras ja kantoi munia, se olisi voinut tirskauttaa ne ympäriinsä. En todellakaan ala torakkavauvojen keinoemoksi! Lisäksi kuolleen lajitoverin haju houkuttelisi sukulaiset hautajaisiin (tai viimeiselle ehtoolliselle, jak...). Niinpä hain sihvelin ja ronkin jo hiljentyneen piruparan siihen.

Yöllinen säikäyttäjäni koki viimeisen matkansa vessanpöntön kautta torakoiden taivaaseen.

Epäilin otuksen alkuperäksi jompaa kumpaa parveketta. Olin pitänyt avointen ovien päivää yöhön asti, koska Torinossa on ollut ihan kamalan kuuma ja läpiveto on auttanut jonkin verran hikista olotilaa. Torakka oli varmaan iloisesti marssinut sisälle pimeän tullessa ja ehtinyt seikkailemaan ties missä, yhyy.

Sen verran moisesta torakkajumpasta ahdistuneena nappasin uudelleen torakkamyrkyn ja suihkutin pullosta ovien taakse, ikkunalaudalle ja suihkukaivoon. Makkarin ikkunan taakse en viitsinyt suihkuttaa, koska eipä tuollainen tökötti ole terveellistä hengittää muillekaan. Ei auttanut muu kuin nukkua lämmin yö ikkuna kiinni, kylmä pyyhe jalkojen päällä.

Silti inhotti ajatus, että jospa torakan kaveri tai sukulainen hipsii jossain makkarissa ja kiipeää yöllä sänkyyni. Kostamaan murhaajalle. Voitte vaan arvata, tuliko uni silmään! :-O

Image by Foureyesjokeshop.com

Last night was dramatic. I have been alone for couple of days. Mr Cat is visiting his mother in Limoges, France. And unfortunately I had a visitor too. A cockroach!

It has been since March from the first encounter with the cochroach. The one which ran around our shower room like a crazy and then dissappeared to the sewer while I was jumping around screaming.

The previous tenant said he never saw any here during three years, so I have been hopefull but still carefull. We have had the scotch tape in the extra holes of all the sinks and I put cockroach poison from time to time to sewers and behind doors and windows. But still I have been scared for the new encounter. And our parquet floor doesn´t help the fear, it has dark wood marks here and there so sometimes  in the darkness I imagine seeing cockroaches.

I have been keeping the balcony doors open, it has been terribly hot weather in Turin for some time. Last night the doors were open untill one am so I guess the bug has happily entered in.

I was tired, didn´t noticed how much it was already and was finally heading to the bathroom. But what I saw: a big, dark cockroach ran quickly to the bathroom from the corridor.

Last time I screamed and jumped around. But now I was calm. The fight has started! I just had to beat my enemy this time. How it dared to come to scare me in the middle of the night and when I´m all alone at home, that bloody bug!

I didn´t see it anywhere. I guessed it must be under the balance in the bathroom corner. I stomped a bit with my foot to lure it in sight. Nothing happened.

Silently I reached the poison bottle and took the balance from the corner. And who was there, the cochroach. Surprisingly it was staying still, maybe trusting its´ colour on the dark floor. But it was its´ last mistake and so I put poison straight at it. It battled for a long time but I was the winner. I threw the poor bastard to the toilet.

I was totally awake again and imagined where the cochroach has been walking already. Yak! I put poison behind the doors and to toilet sinks. I didn´t put it behind my bedroom window, poison is always poison for us too.

So I had to sleep with the window closed this night - didn´t want to have more bug-visitors during the night, crawling in my bed! Still I was thinking that maybe the dead-one´s relative is sneaking out somewhere in the bedroom, waiting for the time for revenge! You can imagine I had difficulties of falling asleep.

Alsacen visiitti jatkuu, vuorossa Riquewihr

Tutustuimme Alcasen vierailulla myös toiseen viehättävään kohteeseen. Nimi on ihan hirvitys suomalaisen suuhun, Riquewihr, mutta nähtävyydet eivät olleet kamalia laisinkaan ;) Tuo nimi lausutaan muuten suurin piirtein "Rikviir".

Jo automatka kylään oli yhtä iloa silmille: seutu täytyy viinitarhoista ja vehreät kukkulat kumpuilevat kauas horisonttiin taustalla häämöttävien matalien vuorten tuodessa ylväyttä tähän romanttiseen maalaismaisemaan. Alsacen viinit ovat hyvin tunnettuja, ja vaikkapa tässä kylässä niitä pääsee maistelemaan oikein urakalla ja ostamaan puteleita kotiin viemisiksi tai tuliaisiksi. Oma ikisuosikkini on Riesling, tuo kutkuttavan raikkaanmakuinen valkoviini.

Riquewihr on säilynyt 1500-luvulta lähes muuttumattomana. Kylä on vanha linnoituskaupunki, ja vielä osittain sen ympäri kulkee romeloinen muuri. Viinitarhat alkavat todella heti kylän kupeesta, kuten kuvasta näkyy:

Riquewihr, kylää ympäröivä muuri ja taustalla vehreät viinitarhat
Riquewihr in Alsace and its´ old wall, vineyards behind the village

Muurin vierustalla kukilla koristellut vanhat kärryt
Beautiful flowers decorating the old wall of Riquewihr

Kylä on paljon pienempi kuin aiemmassa kirjeessä esittelemäni Colmar, mutta ihan kivasti täälläkin pääsee seikkailemaan kapeita sivukujia pitkin. Viereiset viinitarhat tuovat tuulahduksen vapautta ja avaruutta. Tuntuu kuin kylä olisi keskellä ei-mitään.

Kylän rakennetta rytmittää keskuskatu, jonka tanakkana päätepisteenä on vanha torni. Pääkadun varrelta löytyy kaikenmaailman putiikkia, käsityöliikettä, kahvilaa ja paakaria. Sivukujilla voi tehdä vaikkapa vaateostoksia tai maistella alueen viinejä.

Riquewihrin pääkatu ja taustalla vanha torni
The main street in Riquewihr and the old tower in the end

Ylläolevassa kuvassa näkyykin noita sateenvarjoja. Riquewihrissä oli yhtä sekamelskasää kuin edellisenä päivänä Luxemburgissa: tuuli, satoi ja paistoi vuoronperään. Siinähän sitten veivattiin sontikkaa yhtenään edestakas käsveskan uumenista. Sade toi oman haasteensa valokuvaukseen - värit eivät ole yhtä kepeät kuin auringonpaisteessa, ja kuvaa nyt siinä sitten, kun tuuli tekee ilmaveiviä ja yrittää viedä sateensuojan mukaansa.

Lisähaaste tuli turisteista: penteleet, niitä oli ihan liikaa! Eikä ole vielä sesonki. Kas kummaa, mikä oli moisen parven sinne jo kuljettanut. Ollaan me ranskalaisen Kollin kanssa vaan aikamoisia reissaajia: ei jaksettaisi katsella muita, omittaisiin kity itsekkäästi vain meille.

Aina ne hiiskatin turistit ovat riesana matkoilla:

• Turisti säntää sillä sekunnilla kohteen eteen, kun otat kameran esille.
• Sitten turisti seisoo minuuttitolkulla tiellä ja suostuu siirtymään kohteen edestä juuri, kun aurinko menee pilveen ja lopputuloksena on valju kuva.
• Turisti tunkee kahvilaan ja ravintolaan juuri, kun olet itse astumassa sisään, ja vie sen viimeisen paikan.
• Juuri, kun aiot ostaa jäätelön ja suuntaat edessä siintävään jätskibaariin, sen eteen ilmestyy kamala jono - turisteja tietenkin.
• Jonotus kestää jumalattoman kauan, koska edellä on aina turisti, joka: a) laskee iäisyyden rahojaan yrittäessään päästä pikkusenteistä eroon, b) ei tunne valuuttaa, c) ei osaa kieltä ja yrittää silti selvittää jotakin, d) kyselee ajo-ohjeita kassalta kuin turistitoimistossa konsanaan
• Turisti etenee aina hitaasti, olit sitten jalan tai autolla, etkä pääse kulkemaan haluaamasi tahtia.
• Turisti puhuu niin kovalla äänellä, että herkistyminen kohteen kauneudelle menee pilalle.

;-D

Riquewihrin tunnelmallinen sivukuja, taustalla viereinen viinitarha
Cozy small street in Riquewihr, vineyard further

Tykkään kovasti kuvata erilaisia ikkunoita. Mitä vanhempi ja romanttisempi, sen parempi. Riquewihrissä tuli bongattua muutamia kauniita akkunoita.

Ylläolevassa kuvassa on vasemmalla talo, jossa oli kerrassaan hassu pikkuräppänä ylhäällä. Mitähän virkaa silläkin on, kun vieressä on pari normikokoista ikkunaa? Mutta söpö se joka tapauksessa on! Tässä zoomaus:

Hassu pikkuikkuna
Funny little window

Ja vielä pari ikkunallista vanhanajan romantiikkaa:

Punaista ja vihreää
Red and green

Pari veikeää pikkuikkunaa ja iloisenpinkit kukkaset väriläiskänä
Two small windows and pink flowers colouring the romantic picture

Riquewihr on varsin tunnelmallinen kylä ristikkotaloineen. Mitään suurta ja mahtipontista siellä ei ole, eikä tarvikaan, kylä on kompakti kokonaisuus. Pääkadulta poikkeava löytää mielenkiintoisia näkymiä vaikkapa vanhasta, kivisestä palatsintapaisesta:

Kaunis kivirakennus, tornin ikkunan alapuolella on aurinkokello
Beautiful old stone building, under the tower´s window there is sun-clock

Tai sitten kodikkaasta takapihasta:

Täällä kelpaa lekotella ja siemailla lasillinen viiniä kesäiltana
Cozy backyard. Here it must be joyful to relax and take a glass of local wine

Tai jos haluaa pujahtaa ihailemaan viinitarhoja, tässä oikotie talon alta:

Oikotie talon alta viinitarhan puolelle
Short way to the vineyards via under the old building

Tässä oli hieno Alsacen reissumme kuvineen. Nyt karkaan Juhannusvalmisteluihin! Enpäs vielä kerrokaan, minne suuntaan Kollin kanssa pariksi päiväksi. Palailen matkakirjeellä takaisin eetteriin ensi viikolla :)

Iloista ja valoisaa Juhannusta kaikille!

Heijastus
Reflection

Riquewihr is a charming, little village in the famous vineyard area in Alsace. There you can taste local wines and buy them. My favourite is Riesling, that white wine is just so delicious!

Village is very small: there is main street which ends to the old watch-tower and city wall. Almost all the houses derive from 16th century, the bombings have not destroyed them - gladly! In the old times it was usual to build a thick stone wall around the city to protect it.

We were surprised how many tourists there were already - and it wasn´t yet the season. I can only imagine how many there will be in July and August.

Vineyards start right next from the village. Beautiful sceneries go far away and it´s a delight just to drive around and enjoy of romantic French vineyard area.

Today is the Eve of Juhannus - Midsummer, the very special celebration in nordic countries where people make magic, burn "kokko" bonfires, grill sausages and drink in the summer cottages and enjoy of the longest day of the year with the family or the friends.

My Midsummer is different now when I´m abroad, but we´ll have interesting things to do with my Mr Cat. I will get back on the next week with a new travel letter.

Happy Midsummer to everybody!

Italia vs Suomi

Meillä oli eilen todella mukava illanvietto ranskalaisen Kollin & työkamujen kanssa. He ovat vanhoja tuttuja jo vuosien takaa. Japanilainen nainen työskentelee nykyisin täällä Torinossa ja toinen, eteläafrikkalainen mies, oli käymässä työmatkalla Roomasta. Sympaattisia ja samanhenkisiä tapauksia, ja juttua olisi riittänyt vaikka kuinka.

Olimme syömässä ihan tuossa lähellä, Da Mauro –nimisessä ravintolassa. Se on aika hupaisa paikka, hyvin tyypillinen, klassinen italialaispaikka täynnä herkkutuoksuja ja puheen pulinaa. Perhe pyörittää ravintolaa ja ruokalista vaihtuu päivittäin. Menu on aina tehty kirjoituskoneella! Heh, voin kuvitella, kuinka talon Mamma napsuttelee nuttura täristen menun uusiksi joka aamu vanhalla Remingtonillaan.

Ravintolan seinät ovat täynnä vanhoja tauluja ja ikkunoissa on pitsiverhot. Melkein kuin kotona siis. Da Mauroon ei voi varata pöytää. Sinne täytyy jonottaa – paikka on usein täysi. Olen nauttinut siellä elämäni parhaan seepia&polenta-annoksen.

Nyt söin alkupaloiksi lohta paahdetun leivän kera, pääruuaksi grillattua kalaa ja jälkiruuaksi mansikoita kermajäätelöllä. Kuulostipa tutulta! Setti voisi olla suomalaisesta ravintolasta – tosin toteutus on erilainen.

Nyt harmittaa, kun en ottanut kuvia eilen, mutten kehdannut ottaa kameraa mukaan. Olen (vielä) hieman ujo tämän blogiharrastuksen suhteen, etten viitsisi hyökkiä kameran kanssa sinne tänne uusien tuttavuuksien nenän edessä. Ihmettelisivät pian, että mikä outo tapaus tämä kollegan suomalainen vaimo on!

Katu Torinon keskustassa
Street in Turin city center

Ilta venähti yllättäen yön puolelle, kun jatkoimme lasillisella ja kiinnostavilla turinoilla meidän kortteerissa. Ja aamulla oltiin sitten silmät ristissä. Kolli-paralla oli vielä aamukokous töissä… Onneksi minä sain sentään ottaa iisimmin – tällainen ammattimainen kotikissa kun olen.

Tänään olin aamupäivän kityoppaana tuolle eteläafrikkalaiselle. Emme voineet päästää kaveria takaisin Roomaan ilman, että hän näkisi Torinoa! Niinpä opastin häntä kaduilla, kujilla ja toreilla ja teimme pikakierroksen torinolaisuuden ytimeen.

Meillä oli mielenkiintoiset keskustelut Italiasta ja italialaisista. Pohdimme siinä auringossa tepastellessamme myös italialaisen ja suomalaisen kulttuurin eroja.

Eteläafrikkalainen ystävämme on perhetaustaltaan italialainen, vanhemmat asuivat Etelä-Afrikassa ja hän vietti siellä nuoruutensa. Hän ei tunne Italiaa omakseen: maa ei toimi, ketään ei kiinnosta hoitaa asioita kunnolla, italialaiset ovat ajattelemattomia ja epäkohteliaita, kaikkialla on likaista ja niin edelleen.

Jatkoin pohdintoja omin päin ja näistähän kehkeytyi oikein kunnon lista. Paljon varmasti unohtui, mutta tässä letkeää tajunnanvirtaa:


Valo ja lämpö

Italia: kuka voisi olla melankolinen, kun aurinko paistaa ja häikäisee surut unholaan, o sole mio! Otetaan kitara, mennään kavereiden kanssa hengaamaan ja lauleskelemaan piazzalle. Ostetaan jäätelöä ja katsellaan ohikulkevia ihmisiä. Iloitaan hetkestä ja mekastetaan. Otetaan espressot ja taas jaksetaan pitää hauskaa yön yli!

vs

Suomi: vähemmästäkin masentuu, jos on puoli vuotta sysipimeää! Ei paljon huvita lauleskella saatikka puhua, kun energia menee peruslämmön ylläpitämiseen pakkasella. Elämä on selviytymistä: ensin pitää saada auto käyntiin tai ehtiä bussille kaatumatta jäisellä tiellä. On pimeää, kun lähtee aamulla ja on pimeää, kun tulee töistä tai koulusta.

Lyhyt kesä menee pääasiassa talven koettelemuksista toipumiseen. Silloin istutaan sateessa mökillä, syödään mustaksi hiiltynyttä grillimakkaraa ja lasketaan lisääntyviä hyttyspaukamia kalpealla iholla ja kumisaappaassakin on reikä. Hymyile nyt siinä sitten, kele, hulluhan sellaisen tyypin täytyy olla!

Camogli, 2. huhtikuuta 2011
Camogli, 2. April 2011

Pukeutuminen

Italia: ihanaa, kun ei tarvitse takkia! Lyhyt kesämekko päälle, korkkarit jalkaan ja sipsuttelemaan pitkin hehkuvaa asfalttia.

vs

Suomi: yritäpä olla tyylikäs ja muodikas, kun tarvot sateessa / räntäloskassa / lumihangessa elämääsi eteenpäin. Suomalaista pukeutumista määrittää käytännöllisyys. Mustaa ja harmaata sen olla pitää – vaalea vaate päätyy näillä keleillä likaiseksi joka tapauksessa!

Ihan sama omistatko vyötärön, koska Michelinman-takin alta sitä ei kuitenkaan kukaan huomaa. Toppahousut kätkevät selluliitin. Aivan turhaa oletko kalpea vai ruskea, vaatteet peittävät värin. Yksi lysti otatko uuden kampauksen, se sotkeutuu kuitenkin sateessa tai takertuu sateenvarjoon.

Jätä se mekko suosiolla kotiin, saat vain virtsarakontulehduksen kylmässä. Ja hei, kuinka monta paria korkokenkiä sinne kaappiisi tarvitset, osta vaan ne Goretex-kengät ja kunnon liukuesteet. Ehjä lonkka on tuhat kertaa tärkeämpi kuin Manolot.

Tampere style

Torino, piazza San Carlo, helmikuu 2009
Turin, Fabruary 2009

Eloisuus

Italia: täällä ei hiljaisia hetkiä tule. Aina on jotakin sanottavaa ja joka asiasta. Kaupunki on eläväinen ja täynnä touhua.

vs

Suomi: ei paljon huvita puhua. (Katso myös edellinen kohta miksi.) Kun on vihdoin saanut kaulahuivin tiukemmin kasvojensa suojaksi, puhetta ei edes kuulisi kukaan. Tai on niin kylmä, että leuat lyövät loukkua.

Sitäpaitsi suomalainen tekee jo niin monta asiaa yhtä aikaa, että puhe olisi vain turhaa ylellisyyttä. Onhan se jo hillitön taidonosoitus, kun lipsuttelee liukasta tietä tukka litassa ja räkätippa nenässä sateenvarjon + käsilaukun + karkailevan kaulahuivin + kauppakassien kanssa omille nurkilleen + nenäliina ja kotiavaimet ja kännykkä jossakin laukun pohjalla + kännykkä soi. Sano sanakin, niin vedän kuonoon!

Pikkukaupat

Italia: eineksiä ei kaupoista löydy. Tavarataloissa ei ole ruokaosastoja. Kaupungin ytimessä on aimo valikoima pieniä supermercatoja, erikseen leipäputiikkeja, lihakauppoja, paakkelsipuoteja, hedelmäkauppoja ja niin edelleen.

vs

Suomi: hei kamoon! Luettuasi edelliset kohdat ymmärrät vähemmästäkin, ettei ketään kiinnosta ravata tuhannessa paikassa näissä olosuhteissa.

Hyvä ruoka

Italia: ruuan tärkeyttä italialaisille ei voi liioitella. Raaka-aineet ovat tuoreita ja hyviä. Kotiruoka on arvostetuinta. Oliiviöljy toimii terveellisenä perustana. Torinon keskustasta löytyy vain yksi ainoa pikaruokaravintola, McDonald´s.

vs

Suomi: äitien tekemää ruokaa saa Saarioisilta! Maksalaatikko, mämmi ja tippaleipä. Pizzan päällä ananasta, jääkaapissa HK:n Sininen. 

Viking Line ja Helsingin saaristoa
Viking Line boat coming from Sweden to harbour of Helsinki

Jottei kukaan käsitä väärin näitä pilke silmässä kirjoittamiani juttuja, selvennettäköön vielä, että rakastan Suomea ja suomalaisia!

Pohjolassa kaikki toimii yleensä ottaen hyvin, ihmisiin voi luottaa ja kaupungit ovat siistejä. Meillä arvostetaan luontoa eri tavalla kuin Italiassa ja asiat sanotaan kiertelemättä ja kaartelematta hellyttävän suoraan. Suomalaiset ovat maanläheisiä ja rakastavat luontoa ja eläimiä. Olemme aitoja ja elämänmittaisia ystäviä, kun tosissamme tutustumme uuteen ihmiseen. Suomessa kunnioitetaan yksityisyyttä ja annetaan muille puheenvuoro.

Ja hei, minä aidosti tykkään Saarioisten maksalaatikosta! Ja mustastamakkarasta! Kumpaankin puolukoita päälle, kiitoos.

Tampere, Pyhäjärvi
Lake scenery from Tampere

Hiljaisuus on kaunista. Joskus syksyllä tai talvella on helpottavaa vain kääriytyä villavilttiin ja niihin mummon kutomiin töppösiin, keittää kuppi hunajateetä ja antaa itselleen lupa olla tekemättä tai sanomatta mitään, nauttia elämästä sellaisenaan ilman turhia krumeluureja tai mekastusta. Ottaa käteen hyvä kirja ja napostella Pandan konvehteja sateen tai hiutaleiden tippuessa ikkunan pintaan.

Ei ole kiire minnekään. Ei ole tarvetta olla mikään.

Jouluaatto 2010
Xmas Eve 2010

Suomalaisuus voi olla hyvin meditativinen elämys. Ja vain suomalainen voi täysin ymmärtää toista suomalaista. Sanomatta sanaakaan.

Nauttikaamme elämän erilaisuudesta ja löytäkäämme kauneutta sieltä missä se ei huuda nimeään.

Ilta-aurinko Helsingin edustalla
Evening sun in Helsinki archipelago

Here I tell about the differences between Finns and Italians. Like, why Italians are so happy, shiny and bling bling and Finns guiet and dressing up to grey. It´s all about weather! When it´s cold we Finns try to keep ourselves warm, speaking would be extra luxury. And who wants to be shiny all the time when the sky is bloody dark half of the year!

Italy is full of colours, life, mess, problems, small shops for all the different products and tasty food. Beautiness of Finland lies in the clean nature, its honest and shy people and the meditative silence of the amazing scenery.

Päivän asu, kynnet & pohdintaa tyyliblogeista

Blogimaailma on mielenkiintoinen tuttavuus. Aloitin blogien kurkkimisen todenteolla vasta tämän vuoden puolella oman kirjoittelun myötä. Netissä avautuu kokonainen maailma kertomuksia omasta elämästä, touhuista ja ennen kaikkea: päivän asuista. 

Muoti- ja tyyliblogikonsepti on itselleni edelleen hieman vieras, en jaksaisi päivästä toiseen pällistellä mitä muilla on päällä, etenkään jos lisukkeena ei ole mitään tähdellistä luettavaa ja kiinnostavia ajatuksia. No, ehkä olen erilainen nainen, en ole koskaan ollut edes naistenlehtien suurkuluttaja, vaikka hömppä- ja viihdeuutisia toki tykkäänkin katsastella ja seurata tähtien pukeutumista.

Mutta muotijutut tuntuvat kiehtovan eniten blogien lukijoita – ainakin naispuolisia. Luetuimpien blogien listalta löytyy järjestään juttuja päivän asusta ja uusista ostoksista.

Esimerkkeinä suosituista tyyliblogeista mainittakoon vaikkapa nämä kolme:

Mungolife

Nelliinan vaatehuone

More to love

Näissä kaikissa on viehättävän omanlainen ote ja ilme. Blogeissa korostuu vahvasti myös kirjoittajien elämäntapa ja persoona. Ajatuksista ja tekemisistä kerrotaan laajemmin eikä vain plätkäistä kuvaa esille tapaan "päivän asu ja mitä söin lounaaksi", mikä olisi mielestäni pidemmän päälle aika tylsää.

Päädyin pohtimaan, miksi tyyliblogit ovat niin suosittuja ja miksi bloggaajat tekevät näitä juttuja.

Kirjoittajalle itselleen blogi on jo itsessään statement, julkilausuma omasta olemassaolosta, elämäntavasta ja ajatuksista. Pukeutuminen edustaa samaa: omalla tyylillä kerrotaan muille ”tässä minä olen”, ”tällaisena haluan muiden minut näkevän”.

Vaatteet ovat aatteet. Muoti herättää tuntemuksia ja tyyli määrittää suhtautumistamme toisiin ja asemaamme yhteisössä. Muodin kautta haetaan omaa persoonaa ja statusta yhteisössä, sillä tuodaan iloa itselle ja muille, sen avulla pidämme hauskaa, muodista saa tarvittaessa haastavan harrastuksen metsästäessä tietynlaisia juttuja asukokonaisuutta varten eli sikäli myös sisältöä elämään.

Pelkkä Louis Vuitton tuo tietyissä piireissä uskottavuutta, vaikka kuteet olisivat Henkkamaukalta. Luin jostakin, että lukiolaistytöt säästävät rahaa saadakseen edes sen yhden Luiskan käsivarrelleen keikkumaan. Ja kuka voisikaan unohtaa Sinkkuelämää-leffan tunteellista kohtausta Carrien assarin saadessa ensimmäisen, aidon Luiskan omakseen. Sitä voisi verrata rakastavaisten kohtaamiseen, on tavoitettu jotakin saavuttamatonta. Romanttista höttöä huolettomalla materialismilla maustettuna.

LV Firebird

Tyylibloggaajat ovat mielestäni pirun rohkeita, he uskaltavat näyttäytyä netissä kaikelle kansalle ja paljastaa olemuksensa määrittävät tekijät. Vaikka tuskin moni kirjoittajista sitä sillä tavalla on ajatellut. Suosio on voinut kehittyä ajan myötä ja tullut ehkä yllätyksenä.

Virtuaalimaailmassa on liiankin helppoa olla esillä, kun katsojien luku on vain numero tilastosivulla eikä tarvitse itse nähdä kaikkia niitä outoja tyyppejä, jotka kyyläävät juuri sinun kuvaasi kriittisellä silmällä.

Vaatii hyvää itsetuntoa olla katseiden tähtäimessä ja ottaa vastaan jopa ilkeää kommentointia – mitä nettieetterissä tuntuu olevan tuutin täydeltä, varsinkin useilla keskustelupalstoilla on ihan villin lännen meininki!

Päivän asu –jutut ovat kivaa hömppää. Jokainen nainen nauttii tekemistään hyvistä hankinnoista ja luomastaan onnistuneesta asukokonaisuudesta, turha kieltää. Ja onhan se mukavampaa jakaa tämä riemu kuin pitää asia vain itsellään, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo + puhumattakaan suosituimpien blogien kymmeniin kipuavista kommenteista = moninkertainen ilo!

Oman tyylin kertomisessa ja kuvaamisessa on myös itsenäistymisen aspekti. Ollaan vapaita kuluttamaan, tuunaamaan ja tekemään tyylistä oman näköinen, ja jakamaan tätä ilosanomaa muille. Kukaan ei  ole määräämässä shoppailukäyttäytymistä tai miten pitäisi pukeutua, vaan bloggaaja luo oman maailmansa henkilökohtaisen muotikäsityksensä ympärille.

Samalla saa kuvamuiston hyvännäköisestä asusta päällään ja sen tuomasta fiiliksestä. Vaatteet ja niistä räpsäistyt kuvat kirjoittavat henkilökohtaista historiaa niiden kantajille. Vuosien päästä voi pällistellä, ”voi kamala, olinko mä tosiaan yleisillä paikoilla toi päällä!” Tai todeta haikeudella, ”silloin mä vielä mahduin noihin farkkuihin". Tai kokea nostalgiaa, ”olinpa mä nättinä, tona iltana me suudeltiin konsertin jälkeen siel puistossa”.

Tyyliblogien kirjoittajat eivät uskottele olevansa muodin asiantuntijoita tai opettavansa toisille muodista. Perusteemana on pikemmin vinkki hyvästä löydöstä, ja juttu on kuin soitto parhaalle kaverille ja hyvän olon hehkutus tyyliin, ”Hei, et ikinä usko mitä mä löysin tänään?” ”No mitä?” ”Siis ne harmaat pehmeävartiset saappaat mitä oon etsiny jo vaik kuinka kauan!” ”Eikä, ihanaa!” ”Ja arvaa mikä oli parasta, ne oli alennuksessa.” ”Ei oo totta! Siistiä, siis mä oon tosi onnellinen sun puolestas.” ”No arvaa ooks mä ihan fiiliksissä!”

Miksi sitten ihmiset lukevat näitä blogeja? Siihen on varmaan monia syitä.

• Tyyliblogien lukeminen on vastine naistenlehdille ja niiden muotipalstoille. Pääsee ihailemaan kauniita ihmisiä kauniissa vaatteissa.
• Se on halpaa ikkunashoppailua, saa katsella hienoja asukokonaisuuksia ilman vaaraa rahan kulumisesta.
• Voi etsiä uusia ideoita ja asukokonaisuuksia, jotka täydentäisivät omaa identiteettiä ja persoonaa.
• Saa tutustua erilaisiin tyyleihin, se on virkistävää vaihtelua ja vieraistakin jutuista voi napata aina jonkun yksityiskohdan omakseen.
• Saa vahvistusta omalle tyylilleen ja vinkkejä sen päivittämiseen.
• Saa selville mistä voi itsekin hankkia kyseiset vaatteet ja millä hinnalla.
• Pystyy kyttäämään muiden pukeutumista ja olemusta rauhallisen röyhkeästi omalta kotikoneelta eikä tarvitse stalkata kaupungilla vieraita tyyppejä ja näiden asuja :-D

Näiden pitkiksi venähtäneiden pohdintojeni kunniaksi ajattelin tuoda oman korteni kekoon ja esitellä oman hömppäjuttuni päivän teemaan. Ohessa kuvia uudesta manikyyristä ja päivän asusta – tai oikeastaan illan asusta tulevaa dinneriä varten.

Kuten kuvasta näkyy, kynnet ovat päässeet rapakuntoon kiitos kaappien järjestelyn, siivoamisen ja kokkauksen - ja rehellisesti sanottuna manikyyrilaiskuuden. Nyt tartuin viimein viilaan ja laitoin kynnet kuntoon.

Miten olis pieni manikyyri?
How about a manicure?

Kynnet ovat yksi juttu, mihin olen ulkonäössäni tyytyväinen, ne ovat vahvat ja kasvavat huimaa vauhtia. Eipä ole tarvetta rakennekynsiin. Voih, kunpa osa tuosta kasvuenergiasta olisi mennyt perisuomalaisiin hiuksiini! Nimimerkillä italiatarten käsivarren paksuisille ponihännille ikuisesti kateellinen.

Kynnet viilattuina ja suojalakka päällä
Smoothened fingernails and protecting polish

Tuo lasiviila on muuten aivan ehdoton. On kuin silkillä viilaisi, niin hienosti se kulkee eikä riko kynnen pintaa. Yhdeksän euroa on pieni hinta onnesta.

Suojalakka, kynsilakka ja huippuhyvä lasinen kynsiviila
Protecting polish, nailpolish and superb glass rasp

Tässä valmiina. Hyvältä näyttää, kehtaa lähteä illalliselle ranskalaisen Kollin & YK-kollegoiden kanssa. Ja hei, täytyyhän Katilla olla kunnon raapimet!

Valmiit kynnet
Ready finger nails!

Kynsissä valkoinen helmiäislakka
Pearl white colour in my finger nails

Varpaiden kynnet saivat vuoden ensimmäisen silauksen. Sandaalikesä on näin ollen virallisesti avattu! Lakka on rohea vastalause kynsien naturellille tyylikkyydelle. Tuo vihreä sävy toimii hyvin punaisten kenkien kanssa, vastavärit korostavat toisiaan.

Hankin nämä punaiset kiilakorkokengät eilen Torinon keskustaan hiljattain avatusta liikkeestä nimeltä Stradivarius.

Onpa muuten kumma juttu, että Blogger antaa jotkut kuvat koko ajan vain pystysuunnassa, höh! Mutta olkoot nyt sitten sillä tavalla.

Uudet kengät ja vihreä kimallekynsilakka
New red shoes with green glitter nail polish

Punaiset kiilakorkkarit sivusta
My new red shoes from the side

Popot olivat niin söpöt ja pirteänpunaiset ja vieläpä mukavat kävellä, että ne vain lähtivät mukaani!

Illan asu ja punamusta lookki
Evening´s outfit and red&black look

Punaiset korut
Red accessories

Niinhän siinä kävi, että yksi ostos johti toiseen ja tuli ostettua myös kenkien punaan sopivat T-paidat, lyhyt- ja pitkähihainen. Sitten löysin myös pari muuta T-paitaa, kolme kynsilakkaa ja kauan etsimäni persikansävyisen huulipunan.

Hmm, tuli ihan hyvä fiilis tästä hömpän levittämisestä. Olisihan se myös sääli, jos nätit kynnet ja kiva asu jäisivät vain muutaman ihmisen iloksi :)


Style blogs are so popular in Finland that I had to give few thoughts why people (=women) read those and why other women write them. It must be something about sharing good ideas, having a memory of a nice outfit, gossiping about shopping and getting feedback of your outfit of the day.

There are also some blogs with quite boring content, only about the outfit of the day and what the writer ate that day. But also these simple blogs get lots of readers. I like to read some real thoughts, not too superficial things too often.

The world of women is sometimes (or always) interesting also for another woman! Here I share my "outfit of the day" plus my new manicure, girly stuff ,which can give surprisingly good feeling ;)