Kahdeksan ruokalajin lounas keväisten viinitarhojen yllä

Enpäs olekaan vielä postaillut mahtavasta lauantailounaasta, joka herkuteltiin edellisviikolla. Ehkä syöntikeikasta toipuminen kesti näin kauan ;) Ymmärrätte ähkyn, kunhan näette mitä kaikkea lounaaseen kuului. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin kahdeksan ruokalajin menusta. Vähemmästäkin Kulkukatti laiskistuu ja pulskistuu!

Paikka on aivan käsittämättömän ihana, se sijaitsee Diano d´Alban alueella viinitarhakukkuloiden huipulla. Kyseessä on ravintola Trattoria nelle vigne. Se sijaitsi aiemmin toisella kukkulalla, mutta nyt ravintola kukoistaa entistä ehompana uudessa paikassa, omistus ja toimintaperiaate ovat silti edelleen samat. Tämä trattoria on italialaisten keskuudessa suosittu ja etenkin sen viikonloppuisin tarjoamat megalounaat houkuttelevat isoja perheitä syömään. Raaka-aineet ovat tuoreita ja lähitiloilta.

Trattoria nelle vigne

Ravintola on valoisa ja tilava, isot ikkunat avaavat maiseman joka puolella levittyviin viinitarhoihin. Kevät on vielä nupuillaan, mutta kesäaikaan puut ja viiniköynnökset ovat täydessä terässään.

Isot ikkunat joka puolella
Big windows everywhere

Tässä ravintolassa saa syödä myös silmin!
In this restaurant you can eat also with your eyes!

Ja nyt, tästä se viimein alkaa, italialainen ruokamaratoni! Löysätkää vyötä ja kiinnittäkää ruokalappunne, sillä tämä matka tulee olemaan täyttävä...

Ensin aloitetaan maistelulla ja suolaisella. Anjovista pähkinäkuorrutteella. Mielenkiintoinen ja ruokahalua herättävä alkupala:

Anjovista pähkinäkuorrutteella
Anjovis with hazelnut-sauce cover

Seuraavaksi natustellaan jauhoista tehtyjä, öljyssä paistettuja taikinapalleroita. (Päälle oli kiedottu kunnon silavaista pekonia, mutta jätin sen suosiolla ranskalaisen Kollin purtavaksi. Minä kun en punaista lihaa syö.)

Friteerattuja taikinapalleroita
Fried paste dumplings

Hyvinhän tässä mennään, ei vielä hätää päivää. Otetaas rohkaisuryypyksi hörppäys alueen punaviiniä. Sitten on vuorossa raikas kanajuustosalaatti. Kanasuikaleiden ja juustokuutioiden ohella tässä salaatissa on kaikensorttista vihannesta, selleria, paprikaa, kiinankaalia. Ei siis yhtään raskasta, vielä jaksetaan mainiosti!

Raikas kanajuustosalaatti
Refreshing chicken-cheeze-salad

Salaatin jälkeen seuraa Piemonten alueelle tyypillinen herkku, vitello tonnato. Siinä on ohuen ohutta naudanlihaa ja päällä tonnikalamajoneesikastiketta. Otin tämän osion kevyesti ja jätin lihat Kollille. Dippailin niitä aiemmin tuotuja taikinapalloja tähän soossiin ja oli sekin aikamoisen hyvä kombinaatio. (Äyks, älkää kertoko piemontelaisille, että pyhäinhäväistin heidän armaan vitello tonnatonsa näin julkealla tavalla...)

Vitello tonnato

Tässäpä lounaan seuraavat purtavat, näppärät kasvispiirakat. Erittäin maukkaita. Annos on kevyt, mutta nyt täytyy myöntää, että vatsanseutua alkaa kiristää pahaenteisesti. Oi miksi, oi miksi olin pukenut päälleni kireät housut. Löpöisät verkkarit olisivat sopineet paremmin tähän syömäsessioon... Siis kuinka monta annosta olikaan vielä tulossa?

Kasvispiirakkaa
Vegetarian pie

No niin, nyt viimein päästään käsiksi primo piattoon eli ensimmäiseen lautaseen. Tässä vaiheessa saamme valkata tarjoilijan luettelemista vaihtoehdoista. Otan gnoccheja eli muussatuista perunoista valmistettuja palleroita. Täytteenä oli pähkinää ja omien makuanturoiden mukaan kastikkeessa oli myös gorgonzola-juustoa. Nam!

Myös oma vatsanseutu alkaa uhkaavasti muistuttaa palleroa. Pitäisiköhän housunnappia salaa avata... Ruoka on taivaallisen hyvää, mutta mielessä käy aina välillä vaivaamassa kysymys: millä ihmeellä kestän jälkiruokaan asti poksahtamatta? Otan lisää punaviiniä ja tajuan, että tätä menoa jatkaessa pääsen ulos vain vierittämällä :-O

Kulkukatin lautasella gnoccheja, edustalla raviolia
TravelCat eating gnocchi, in the front ravioli

Siis meikä ei todellakaan jaksanut koko ihanaista gnocchi-annosta. Kyllä otti luonnon päälle. Pula-ajan vanhempien tyttärenä en millään haluaisi jättää ruokaa lautaselle. Mutta minkäs teet, voih! Ei ole varapötsiä, eikä täältä voi pyytää doggy pagia, enkä ole vuorannut käsilaukkuani tilavalla Tupperware-astialla, jonne olisin voinut salaa sulloa ylijäämät ja elää niillä seuraavankin viikon. Oli pakko jättää kesken ja tsempata kohti loppuhuipennusta ja secondo piattoa. Valitsin kanaa pähkinäkastikkeessa.

Siis katsokaa nyt tätä annosta! Millä ihmeellä te kuvittelette, että jaksan syödä tämän kaiken?! Ou nou... Onko tämä joku italialaisten salakavala juoni päästä eroon ahneista ulkomaalaisista, jotka syövät itsensä kuoliaiksi?

Kanaa pähkinäkastikkeessa ja paistettuja perunoita
Chicken in hazelnut-sauce and fried potatoes

Kana oli järjettömän hyvää, ja melkein kyynel tirahti, kun oli pakko jättää lähes puolet lautaselle. Nyyh! Otin suruuni lisää viiniä ja toivoin sen laskevan turvonnutta olotilaa. Mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Sillä edessä on vielä jälkkäri. Otin kevennykseksi nougatjäädykkeen ja se sentään valui alas kuin itsestään.

Nougatjäädyke
Nougat ice

Tarjoilija olisi tuonut mielellään ruuan päälle ihanaista Limoncello-sitruunalikööriä, josta tykkään paljon, mutta totesin, että punaviiniä oli tullut sen verran nappailtua lounaan ohessa, ettei enempää alkomahoolia passannut tämän katin hörppiä. En juo normisti kahvia, mutta nyt oli marrocchinon paikka, se terästää ruuansulatusta siinä missä Limoncello!

Tässä onnellinen, mutta väsynyt ahmatti värikkäässä kevätlookissa. Vatsa sisään ja hymy leveäksi!

Kulkukatti, onnellinen syöpöttelijä kevätlookissa
TravelCat, the happy eater in her spring look

Trattoria nelle vignen kotisivut kiinnostuneille löytyvät tämän linkin takana. Suosittelen lämpimästi kaikille italialaisen ruuan ja viinitarhojen ystäville! (Ja muistakaa olla pukematta liian kireitä vermeitä...;)

Kukkiva kevät viinitarhoilla
Blooming spring in the vineyards

***

We had fabulous Saturday lunch some time ago in Diano d´Alba area. It´s not far from Turin, less than hour with the car. Trattoria nelle vigne is a popular restaurant that offers typical Italian food in the middle of the loveliest vineyard sceneries in North-Italy. Here is the link to the restaurant´s web-pages. I warmly recommend!

During weekends this restaurant offers eight course menu - oh mamma mia... As you can see from my photos, we ate like kings and queens. The food was excellent and it was such a shame to leave on the plate, but I just couldn´t eat everything! :-O

After the megalunch you can promenade along the sand road on the hills and admire the peaceful and dreamy landscape of Italian countryside - like from Leonardo´s paintings. Only Mona Lisa missing. But, boy I was smiling like Mona Lisa after eating all those Italian delicious dishes ;)

Vaaleanpunakukkaisia puita viinitarhoilla
Flowering trees in the vineyards

Atlantin äärellä

Täällä ollaan karattu salaa lomalle...

Purjevene ja St Georges de Didonnen ranta
Little sailing boat and the shore of St Georges de Didonne

Hiekkarantaa, taustalla majakka
Beach, lighthouse on the backround

Takana yli viikko muuttohommia anoppilassa, Limogesissa. Olemme siirtäneet roinaa kellariin, autotalliin ja kaatopaikalle, järjestelleet tavaroita ja huonekaluja, siivonneet, kiertäneet huonekalu-, kaakeli- ja kylppärikauppoja, kokosin anopille parit huonekalut jne jne. Ehdimme myös pari kertaa ilalliselle paikallisten ystävien luokse ja ranskalaiseen tyyliin illat venyivät ja vanuivat.

Anoppi tykästyi muuten siihen leppäkertturasia-lahjaan, josta kerroin edellisessä kirjeessä. Leppis löysi paikkansa eteisaulan sievän piirongin päältä, missä se sai kaverikseen toiset italialaiset, anopin punaisen Muranon lasilautasen ja antiikin kipsikopiopystin.

Selkä on hieman kipeänä kaikesta touhottamisesta ja hermotkin ehtivät välillä tiukentua, mutta nyt voi hengähtää paremmin.

Olemme Atlantin rannalla, kylässä nimeltä St Georges de Didonne. Suomalaisittain väännettynä Didonnen Pyhä Yrjö. Tämä on aivan Royanin kyljessä, se on isompi kaupunki ja ranskalaisten suosittu lomakohde jo 1800-luvulta lähtien. Edelleen tänne virtaa elokuisin väkeä. Leikkimielisesti Royania on sanottu pariisilaisten rannaksi sillä kaupunki on ollut etenkin pääkaupunkilaisten suosiossa kautta aikain.

Alueella on paljon mielenkiintoista nähtävää, mistä kirjoitan myöhemmin lisää, kun näemmä nettiin pääseminen tuli ratkaistua. Löysin Royanin keskustasta jäätelökahvilan nimeltä Garden Ice Cafe ja täällä on asiakkaille ilmainen WiFi-yhteys, jihuu! Yli viikko ilman nettiä oli silti ihan kivaa vaihtelua. Joskus tulee istuttua ihan liikaa nenä kiinni koneessa...

Jo matka tänne oli ilahduttavaa nähtävää. Keski-Ranskasta tie Royaniin kulkee Cognacin laajojen viiniviljelmien läpi ja näkymät ovat kuin Toscanasta konsanaan. Alue ei ole turisteilla pilattu. Kumpuilevien maisemien, viinitarhojen ja keltaisina loistavien auringonkukkapeltojen keskellä kokee vielä autenttista ranskalaista maaseutua kauneimmillaan. Cognacin seudulta kannattaa ostaa baarikaapin täydennykseksi erinomaista Pineauta ja tietenkin konjakkia! Mutta huoltamoiden löytäminen on asia erikseen. Ei siis kannata lähteä puolityhjällä tankilla ja itse liikaa vettä tankanneena liikenteeseen.

Sitten maisema vaihtuu pikkuhiljaa aivan toiseen maailmaan, villiin luonton ja merelliseen ilmastoon lähestyessä Atlanttia.

Tulin Royanin kupeeseen jo päivää aiemmin - sain siis kätevästi miniloman muutosta ja anopista ;) vaikka siivota silti piti täälläkin, mutta olipa ihanaa olla vaihteeksi omassa rauhassa! Kerkesin myös pitkälle maisemakävelylle heti ensimmäisenä päivänä ja toisena säntäsin jo normilenkille rannalle. Juoksen St Georgesin rannan päästä päähän, pyrähdyksestä tulee mukavat neljäkymmentä minsaa.

Oli mahtavaa olla ihan yksikseen! Sain olla itsekseni ajatusteni kanssa, ei tarvinnut sanoa mitään tai olla mitenkään. Ja välillä on kamalan raskasta kommunikoida koko ajan vieraalla kielellä. Anoppi eivätkä paikalliset ystävät puhu englantia. Ranska on toiseksi paras ulkolainen kieleni, mutta jatkuva paarlepuu pistää ihan pään surisemaan. 24h tankerointi vie paljon energiaa! Ja meikäläisen kaltaiset taiteilijasielut kaipaavat omaa tilaa ja vapautta hengittää. Otin siis ilon irti omasta ajasta, hihii...

Heti ekana iltana, maanantaina, sujautin sandaalit jalkaan, laitoin aurinkolasit nenälle ja kävelin meren rantaan hengittämään suolalta tuoksuvaa merituulta. Tämän kirjeen kuvat ovat tuon ekan päivän antia.

Paikallinen Baywatch - local Baywatch

Rannalla oli vielä porukkaa nauttimassa päivän viimeisistä auringonsäteistä. Rantavahdit lopettelivat työpäiväänsä ja keräilivät lippujaan rantaviivalta.

Meri oli hyvin matalalla. Vedenalaiset kivet, simpukat ja levät paljastuivat armottomalle auringolle veden vetäytyessä kymmeniä metrejä. Lasku- ja nousuvesi on kiintoisa ilmiö. Royanin alueella rantaviivan vaihtelu on todella suuri, kun vesi alkaa nousta, rannalla oleilevien on parasta pitää huolta tamineistaan, ettei meri vie niitä mukanaan.

Laskuvesi
Low water

Uimarannasta sivummalla, kävelyreitin varrella on muutamia hauskoja kalastuskoppeja. Niitä voi vuokrata (hinta on kuulemma hyvin kallis). Mutta tosiaan, kopin edessä olevaa verkkoa lasketaan alas ja sitten odotellaan simpukoiden asettumista verkon pohjalle. Saalis nostetaan sopivan ajan päästä ylös ja kerätään talteen. Kopit ovat kuvauksellisia, ne oikein hohtavat valkoisina Atlantin rannan kirkkaassa valossa.

Valkoiset kalastuskopit
White fishing cabins

Ranskan kaksi merenrantaa ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Välimeri kimaltaa turkoosina ja huokuu rauhallisesti palmujen ja sypressien tahtiin, Atlantti vyöryy jopa pelottavana rantakivikkoon ja ilma on aina tuulinen. Maisema koostuu päivänvarjomännyistä, jylhistä kallioista ja tuulen tuivertamista heinistä. Tyrskyissä tönöttää pieniä majakoita. Meren väri vaihtuu päivästä ja säästä riippuen harmaasta vihreään ja ruskeaan. Atlantti näyttää harvoin ihan siniseltä.

Näkymä majakkakalliolta
Scenery from the lighthouse hill

Atlantin äärellä on pieni olo. On huikaisevaa ajatella, että toinen ranta on Amerikoissa asti. Ja kaikki se veden määrä siinä välillä!

Kulkukatti pohtimassa meren olemusta
TravelCat contenplating the essence of the Atlantic

Kimallemeri ilta-auringon valossa
Glimmering Atlantic Ocean in the evening light

We are on a holiday! About the time... Over one week we worked at my Mr Cat´s mom´s flat. Lots of cleaning, organizing, searching from the shops, carrying to the cellar and garage, surviving with French ;)
Now we are at Atlantic Ocean, in a small city named St Georges de Didonne. It´s just next to bigger city of Royan which is well-known summer resort for the French and especially for Parisians since 19th century.

The trip from central France to here is already worthwhile of experiencing. Area of Cognac is very beautiful and not yet spoiled with tourists. It´s full of never-ending vineyards, yellow sunflower hills and old wine estates. Like little Tuscany! From Cognac area you should buy their excellent Pinot and ofcourse Cognac.

Then the nature changes to more salty and wild when aproaching Atlantic Ocean region.

I arrived one day earlier than Mr Cat and his maman. I had time for my needed solitude. After English I speak French the second best but communicating 24h in French is sometimes very tiring... And my kind of artistic soul needs time for just being in silence and peace.

This letter´s photos I took in my first evening. I had lovely long walk on the shore of Atlantic.

Some people were still on the beach, enjoying of the last rays of the evening sunlight. Lifeguards were finishing their workday and gathering their flags. Little white fishing cabins were picturesque as usual and the Ocean was wild and free in front of me.

Two shores of France are so very different. When the Mediterranian Sea has its turquoise color and cheerful flavour with green hills and palmtrees and cypresses, Atlantic Ocean changes its color depending the day from grey, green to brown. The shore line is decorated with short pine trees, wild weeds and lonely rocks washed by violent waves. Here the beaches are sandy unlike in French riviera.

One peculiar thing is the waterline. It changes many times per day. When the Ocean starts to come higher, you´d better take care of your things on the beach before the water steals them. When the water is low, all the shells, seaweeds and underwater rocks are exposed to the sun.

Here I feel always very small. The Ocean is so incredibly big. It´s overwhelming to think that the other shore is in the Americas. So long way and so much deep water in between. Amazing.

Alsacen visiitti jatkuu, vuorossa Riquewihr

Tutustuimme Alcasen vierailulla myös toiseen viehättävään kohteeseen. Nimi on ihan hirvitys suomalaisen suuhun, Riquewihr, mutta nähtävyydet eivät olleet kamalia laisinkaan ;) Tuo nimi lausutaan muuten suurin piirtein "Rikviir".

Jo automatka kylään oli yhtä iloa silmille: seutu täytyy viinitarhoista ja vehreät kukkulat kumpuilevat kauas horisonttiin taustalla häämöttävien matalien vuorten tuodessa ylväyttä tähän romanttiseen maalaismaisemaan. Alsacen viinit ovat hyvin tunnettuja, ja vaikkapa tässä kylässä niitä pääsee maistelemaan oikein urakalla ja ostamaan puteleita kotiin viemisiksi tai tuliaisiksi. Oma ikisuosikkini on Riesling, tuo kutkuttavan raikkaanmakuinen valkoviini.

Riquewihr on säilynyt 1500-luvulta lähes muuttumattomana. Kylä on vanha linnoituskaupunki, ja vielä osittain sen ympäri kulkee romeloinen muuri. Viinitarhat alkavat todella heti kylän kupeesta, kuten kuvasta näkyy:

Riquewihr, kylää ympäröivä muuri ja taustalla vehreät viinitarhat
Riquewihr in Alsace and its´ old wall, vineyards behind the village

Muurin vierustalla kukilla koristellut vanhat kärryt
Beautiful flowers decorating the old wall of Riquewihr

Kylä on paljon pienempi kuin aiemmassa kirjeessä esittelemäni Colmar, mutta ihan kivasti täälläkin pääsee seikkailemaan kapeita sivukujia pitkin. Viereiset viinitarhat tuovat tuulahduksen vapautta ja avaruutta. Tuntuu kuin kylä olisi keskellä ei-mitään.

Kylän rakennetta rytmittää keskuskatu, jonka tanakkana päätepisteenä on vanha torni. Pääkadun varrelta löytyy kaikenmaailman putiikkia, käsityöliikettä, kahvilaa ja paakaria. Sivukujilla voi tehdä vaikkapa vaateostoksia tai maistella alueen viinejä.

Riquewihrin pääkatu ja taustalla vanha torni
The main street in Riquewihr and the old tower in the end

Ylläolevassa kuvassa näkyykin noita sateenvarjoja. Riquewihrissä oli yhtä sekamelskasää kuin edellisenä päivänä Luxemburgissa: tuuli, satoi ja paistoi vuoronperään. Siinähän sitten veivattiin sontikkaa yhtenään edestakas käsveskan uumenista. Sade toi oman haasteensa valokuvaukseen - värit eivät ole yhtä kepeät kuin auringonpaisteessa, ja kuvaa nyt siinä sitten, kun tuuli tekee ilmaveiviä ja yrittää viedä sateensuojan mukaansa.

Lisähaaste tuli turisteista: penteleet, niitä oli ihan liikaa! Eikä ole vielä sesonki. Kas kummaa, mikä oli moisen parven sinne jo kuljettanut. Ollaan me ranskalaisen Kollin kanssa vaan aikamoisia reissaajia: ei jaksettaisi katsella muita, omittaisiin kity itsekkäästi vain meille.

Aina ne hiiskatin turistit ovat riesana matkoilla:

• Turisti säntää sillä sekunnilla kohteen eteen, kun otat kameran esille.
• Sitten turisti seisoo minuuttitolkulla tiellä ja suostuu siirtymään kohteen edestä juuri, kun aurinko menee pilveen ja lopputuloksena on valju kuva.
• Turisti tunkee kahvilaan ja ravintolaan juuri, kun olet itse astumassa sisään, ja vie sen viimeisen paikan.
• Juuri, kun aiot ostaa jäätelön ja suuntaat edessä siintävään jätskibaariin, sen eteen ilmestyy kamala jono - turisteja tietenkin.
• Jonotus kestää jumalattoman kauan, koska edellä on aina turisti, joka: a) laskee iäisyyden rahojaan yrittäessään päästä pikkusenteistä eroon, b) ei tunne valuuttaa, c) ei osaa kieltä ja yrittää silti selvittää jotakin, d) kyselee ajo-ohjeita kassalta kuin turistitoimistossa konsanaan
• Turisti etenee aina hitaasti, olit sitten jalan tai autolla, etkä pääse kulkemaan haluaamasi tahtia.
• Turisti puhuu niin kovalla äänellä, että herkistyminen kohteen kauneudelle menee pilalle.

;-D

Riquewihrin tunnelmallinen sivukuja, taustalla viereinen viinitarha
Cozy small street in Riquewihr, vineyard further

Tykkään kovasti kuvata erilaisia ikkunoita. Mitä vanhempi ja romanttisempi, sen parempi. Riquewihrissä tuli bongattua muutamia kauniita akkunoita.

Ylläolevassa kuvassa on vasemmalla talo, jossa oli kerrassaan hassu pikkuräppänä ylhäällä. Mitähän virkaa silläkin on, kun vieressä on pari normikokoista ikkunaa? Mutta söpö se joka tapauksessa on! Tässä zoomaus:

Hassu pikkuikkuna
Funny little window

Ja vielä pari ikkunallista vanhanajan romantiikkaa:

Punaista ja vihreää
Red and green

Pari veikeää pikkuikkunaa ja iloisenpinkit kukkaset väriläiskänä
Two small windows and pink flowers colouring the romantic picture

Riquewihr on varsin tunnelmallinen kylä ristikkotaloineen. Mitään suurta ja mahtipontista siellä ei ole, eikä tarvikaan, kylä on kompakti kokonaisuus. Pääkadulta poikkeava löytää mielenkiintoisia näkymiä vaikkapa vanhasta, kivisestä palatsintapaisesta:

Kaunis kivirakennus, tornin ikkunan alapuolella on aurinkokello
Beautiful old stone building, under the tower´s window there is sun-clock

Tai sitten kodikkaasta takapihasta:

Täällä kelpaa lekotella ja siemailla lasillinen viiniä kesäiltana
Cozy backyard. Here it must be joyful to relax and take a glass of local wine

Tai jos haluaa pujahtaa ihailemaan viinitarhoja, tässä oikotie talon alta:

Oikotie talon alta viinitarhan puolelle
Short way to the vineyards via under the old building

Tässä oli hieno Alsacen reissumme kuvineen. Nyt karkaan Juhannusvalmisteluihin! Enpäs vielä kerrokaan, minne suuntaan Kollin kanssa pariksi päiväksi. Palailen matkakirjeellä takaisin eetteriin ensi viikolla :)

Iloista ja valoisaa Juhannusta kaikille!

Heijastus
Reflection

Riquewihr is a charming, little village in the famous vineyard area in Alsace. There you can taste local wines and buy them. My favourite is Riesling, that white wine is just so delicious!

Village is very small: there is main street which ends to the old watch-tower and city wall. Almost all the houses derive from 16th century, the bombings have not destroyed them - gladly! In the old times it was usual to build a thick stone wall around the city to protect it.

We were surprised how many tourists there were already - and it wasn´t yet the season. I can only imagine how many there will be in July and August.

Vineyards start right next from the village. Beautiful sceneries go far away and it´s a delight just to drive around and enjoy of romantic French vineyard area.

Today is the Eve of Juhannus - Midsummer, the very special celebration in nordic countries where people make magic, burn "kokko" bonfires, grill sausages and drink in the summer cottages and enjoy of the longest day of the year with the family or the friends.

My Midsummer is different now when I´m abroad, but we´ll have interesting things to do with my Mr Cat. I will get back on the next week with a new travel letter.

Happy Midsummer to everybody!

Aurinkoisia kyliä Pohjois-Italian Pikku-Toskanasta

Tässä seuraa jatkoa viimeiseen matkakirjeeseen.

Viime viikonlopun aikana ehdimme huristella useammassa paikassa, autolla kun on niin mukavan lyhyet välimatkat mielenkiintoisesta kohteesta toiseen.

Oli kivaa tarjota äidille pikakatsaus Pohjois-Italian pikkukyliin. Hän on matkustellut Italiassa joskus nuorempana, mutta siitä on jo niin kauan aikaa, että nyt oli hyvä päivittää Italian matkatunnelmia ja päästä kurkkimaan uusia kohteita.

Jo autoreissu itsessään on elämys: kattona sininen taivas ja siellä täällä laiskasti seikkailevat pumpulipilvet, silmänkantamattomiin jatkuvat vehreät viinitarhat ja tienpientareita piristävät tulipunaiset unikot.

Matkalla Baroloon suuntasimme ensin Cherascoon. Se on kukkulalla sijaitseva kylä, jonka keskusta on pieni, mutta pittoreski. Siellä sijaitsee myös luostari ja sen yhteydessä tyylikäs vanha kirkko. Tässä pari kuvaa keskustan alueelta.

Cherascon aukio
Piazza in Cherasco

Arkadikaarien käytävä Cherascossa
Archade street in Cherasco

Kiertäessämme maaseudun kyliä näimme myös mitä upeimpia asumuksia. Katsokaapa vaikka näitä kahta, kyllä kelpaa asua tuollaisessa lukaalissa. Maisemana viinitarhat, ovenpielessä palmu tai ruusuja, ah ihanuutta!

Hulppea pytinki Pikku-Toskanan viinitarha-alueella
Gorgeous house in little-Tuscany´s vineyard area

Miksei mulloo omaa palmua...
Why I don´t have my own palm-tree too...

Tykästyin tuossa hiljan La Mora -punaviiniin. Suomalainen muistaa nimen helposti tutusta puukosta :) Maku on mieleeni tarpeeksi kevyt, mutta maukas, eikä se ole hapanta. Nyt pääsin käymään kylässä, mistä tämä viini on kotoisin.

La Moran pikkuinen keskusta on ylhäällä, sinne noustaan jyrkkää katua pitkin.

La Moran keskusaukio kylän korkeimmalla paikalla
Central piazza in La Mora, the highest place in this village

La Moran jyrkkä pääkatu
Steep main street of La Mora

Pointsit muuten niille pyöräilijöille, jotka punnersivat tuona lauantaina ensin pääteiltä La Moraan ja aina kylän huipulle asti lähemmäs +30 asteen helteessä. Kyllä siinä pohkeet varmasti paukkuivat! Meikäläinen suli kuumuuteen jo ihan ilman urheilua. Pelkästään ylämäkipyöräilyn ja niiden ponnistuksista punaisten naamojen katsominen uuvutti…

La Moran aukiolta avautuu aivan uskomattoman upea näköala maaseudulle. Katselimme vaikka kuinka kauan tuota näkyä. Viinitarhat levittyvät joka suuntaan, kauempana kukkuloilla siinsivät naapurikylien kirkontornit. Kerrassaan levollinen tunnelma. Mitä nyt vieressä pölöttänyt saksalaisryhmä hieman häiritsi seesteistä olotilaa, heh.

Idyllinen maisema La Moran aukiolta
Idyllic scenery from La Mora piazza

La Moran maisema ja kepeitä pilvenvarjoja viinitarhojen päällä
Scenery and light shadows of some wondering cloudes over the vineyards

Pääskyset huutelivat toisilleen ja tekivät ilmassa lennokkaita kaarroksia, aurinko häikäisi ja ilma hönki sellaista kesäistä kuumuutta, että alkoi tehdä mieli jäätelöä.

Alempaa löytyi jäätelöpuoti, jossa oli vallan herttainen vanha rouva palvelemassa. Kauppa on ilmeisesti perheyritys, aikuinen poika oli apuna hääräämässä. Jäätelö oli kirjaimellisesti suussa sulavaa, ei mitään tehdasvalmistetta esanssia, vaan aitoa makua. Valitsin kerma- ja appelsiinisuklaajäätelön. Tuo jälkimmäinen oli muuten älyttömän hyvää, maiskis!

Kävelimme jäätelöiden kanssa sivukujia ja ihastelimme suloisia ruusuja ja La Moran pieniä taloja.

Ruusupuu talon kupeessa
Red rose tree

Seuraava kohteemme oli Grinzane Cavour. Olen käynyt siellä kerran aiemmin. Kylä on nätti, mutta kovin pieni. Kukkulan laella pönöttävä linna on komea ja alempana sijaitseva pieni barokkikirkko on dekoreerattu kauniisti.

Grinzane Cavour ja hieno linna kukkulan laella
Grinzane Cavour and its´ beautiful castle on top of the hill

Iltapäivän valo siivilöityi kultaisena ikkunamaalausten läpi Grinzane Cavourin pieneen kirkkoon
Afternoon light give golden colours through the glass windows of the church

Sain uuden ystävän Grinzane Cavourissa. Sillä välin, kun ranskalainen Kolli syynäsi linnan viinikaupan tarjontaa, minä ja äiti paijasimme maailman sööteintä kisulia maisemapaikalla. Se tuli kuin vanha tuttu meidän luoksemme ja osoittautui vallan hurmaavaksi tuttavuudeksi. Kissa kiehnäsi, kehräsi ja leikki kanssamme, sitten pyöri maassa, minkä jälkeen fiksuna otuksena hieroi turkkinsa roskat meidän housunlahkeisiin.

Kisu leikkii
Cat is playing

Uusi ystäväni :)
My new friend

Olisin ottanut kissakamun mieluusti omakseni, ajatuksissani jo leikillisesti sovittelin sitä mukanani olleeseen isoon käsilaukkuun. Mutta eihän sellaista kamaluutta voisi karvakaverin omistajalle tehdä! Ja onhan ulos tottuneella elikolla toki kissamaisemmat päivät viinitarhojen kupeessa kuin Torinon hikisessä keskustassa.

Maisema Grinzane Cavourista viiniviljelmille
Scenery to the vineyards from Grinzane Cavour

Kuten Barolon jutussa jo kerroin, emme valitettavasti päässeet illastamaan viinitarharavintolaan. Kollini tiesi toisen erinomaisen ja viihtyisän paikan, joten suuntasimme sinne.

Castiglione Falletto sijaitsee niin ikään kukkulalla. Näkymä on komea sekä kylään että kylästä.

Castiglione Falletto

Kivimuuri ja upea maisema illan valossa
Stone wall and gorgeous scenery in early evening´s light

Kirkko kylän huipulla
The church top of the village

Menimme syömään Le Torri –nimisen hotellin ravintolaan. Hotelli on muuten todella nätti ja erityinen, se on tehty vanhaan luostariin. Ihan budjettimatkaajan kukkarolle se ei neljän tähden paikkana ole, mutta suosittelen hotellia kaikille romanttista ja idyllistä lomaa kaipaaville reissaajille. Castiglione Falletto on Pikku-Toskanan viinialueen sydämessä, ja hotellin maisemat ovat sykähdyttävät.

Tässäpä linkit tutustumista varten:

Hotel Le Torri ja hotellin ravintola

Kurkistus Le Torrin ikkunasta
A peak from the restaurant window

Palvelu oli erinomaista ja ystävällistä, muut paitsi vanha rouva puhuivat hyvin englantia. Ja se tärkein eli ruoka oli herkullista. Tilasimme menut, ja annokset olivat täyttäviä. Hintaa tuli viinipulloineen kolmelle syöjälle 122 euroa.

Ravintola Le Torrin viihtyisä sali
Restaurant Le Torri and its´ cozy eating room

Tuo ravintolan mamma oli muuten mielettömän ystävällinen! Olimme kertoneet jossakin vaiheessa, että äiti ja minä tulemme Suomesta ja että äiti joutuu valitettavasti lähtemään seuraavana päivänä takaisin. Ruokailun jälkeen rouva halusi näyttää meille ravintolan terassin ja sieltä avautuvan öisen maiseman, koska emme olleet saaneet pöytää terassilta ja kun äitini asuu niin kaukana. Hän vielä kätteli meidät hyvästeiksi.

Näihin herkkuhetkiin on hyvä päättää tämänkertainen matka-annos. Tässä kuvat omasta alkuruuasta ja jälkkäristä:

Paistettuja vihanneksia ja tuoretta, uunissa pikaisesti käytettyä vuohenjuustoa
Fried vegetables and fresh goat cheeze

Tämä iloisesti hymyilevä veikkonen on Limoncello-liköörikylvyn saanut baba-leivos
This funny fellow has had a bath in Limoncello lemon ligour

Last Saturday we visited many little villages in North-Italian so called Little-Tuscany. Weather was fabulous and trip itself was charming when watching kilometers vast vineyard area, blue sky and happy poppies on the street sides – not to forget gorgeous villas on the hillsides.

I have very happy to share this trip with my mom! She has traveled long time ago in Italy when she was young, so it was about the time to get new memories and see this area well.

Our trip contained Cherasco, La Mora, Barolo (more in my last blog entry), Grinzane Cavour and Castiglione Falletto.

More above you can find two links to Castiglione Falletto: Hotel Le Torri and its restaurant. Le Torri is picturesque four star hotel – built to an old monastery. Restaurant´s food was excellent and service too. They speak English well.

I recommend Le Torri to everyone who wishes to be in the heart of North-Italian Little Tuscany, eat well and enjoy of idyllic and serene holiday as romantic experience. And big city Turin is near - if needed some city action and shopping, only one hour via highway.

Restaurant´s mamma was so lovely old lady! She wanted to show us the terrace because we couldn´t have table there and she heard that my mom has to leave on the very next day back to Finland. She said that my mom needs to experience their lovely terrace and night view to have good memories from he place. How adorable!