Suomimenot ja kirjetaukoa

Tadaa! Täällä ollaan laskeuduttu Suomeen, saavuin sunnuntaina! Meni torin hilkulle, sillä meinasin myöhästyä koneesta. Torinon ja Milanon välisellä valtatiellä oli joku kamala onettomuus ja liikenne poikki. Olen muutenkin sellainen matkastressaaja, että tuollaiset lisäongelmat aiheuttavat sydämentykytystä. Ja hirmuista ajatella mitä joillekin ihmisille siinä rytäkässä oli tapahtunut :-/

Pääsimme sivutielle jossakin välissä ja myöhemmin takaisin moottoritielle ja koneeseenkin ehdin onneksi.

Tampereella olen jo ehtinyt pyöriä ystävien kanssa ja tietenkin viettää aikaa vanhempien kanssa. Piti jo aiemmin tulla laitteleen kuulumisia, mutta enpäs sitten päässytkään nettiin. Nyt olen Kangasalla ystävän luona ja saan laitettua jotain pientä kuulumista.

Hassua olla Suomessa, kun viime visiitistä on viisi kuukautta. Huh, miten pitkä aika! Täällä on keltaisia ja oransseja lehtiä ja syksyinen keli. Mietin lähtiessä onko talvitakki liikaa. Siinä Pirkkalan lentokentän edessä bussia odotellessa oli kyllä semmoinen viima, että ei kaduttanut villakangastakki yhtään! Iso muutos, kun Torinossa oli reippaasti päälle kaksikymmentä astetta tässä viime päivinä.

Mutta ihanaa olla vanhempien ja ystävien kanssa! Ja nyt saa pälättää suomea mielin määrin ;)

Iloisia ja pirteitä syyspäiviä kaikille! Yritän päästä nettiin taas jossakin välissä, jos kuviakin saisi laitettua...

**

I am in Finland! After a looong while. It´s great to see my parents and my dearest friends. And here is really beautiful at the moment: lots of yellow, orange colours in the trees.

The trip was a bit dramatic: it was close that I missed my plane! There was a horrible accident on the highway between Turin and Milan. Gladly we could drive to the other route and got back later to the highway - but it took time and I had to run a bit at the airport.

But happily here and enjoying of the autumn.

Naukumaijan nurkka

Täällä on kärsitty yhteensä jo parisen viikkoa flunssasta. Ensin sairasti ranskalainen Kolli, ja sitten tuo vinha virus siirtyi rellestämään meikäläisen sisuksiin. Vaikka ei tässä ainoita olla: moni kamu on flunssassa tällä hetkellä.

Piti lähteä viikonlopuksi Megèveen, mutta ei tässä kunnossa tee mieli matkustaa metriäkään. Hyvä, kun lähikauppaan jaksaa raahustaa. Kollin oli joka tapauksessa pakko lähteä Ranskan puolelle, koska hänellä on siellä hommia, emmekä tiedetä, koska keretään Megèveen seuraavan kerran. Minä halusin jäädä suosiolla toipilaaksi Torinoon.

Eilen ei kyllä naurattanut mikään: perjantaiaamumme alkoi sähkökatkolla! Iski kamala paniikki, koska tajusin pakasteen olevan täynnä ruokaa ja varsinkin merenelävien suhteen täytyy olla tosi varovainen, listeriabakteeri on vakava juttu. Ja onhan pakkasessa myös ruisjuuri! Vaalin sen olemassaoloa kynsin hampain.

Kollin piti lähteä töihin, mutta lupasi setviä ongelmaa.

Sitten Kollista ei kuulunut kuitenkaan yhtään mitään ja olin kuin kissa pistoksissa. Ehdin räplätä meidän asunnossa sijaitsevaa sähkötaulua ja nipuloita ylös alas, ja juosta kellariin (siihen ihanaan katakombiin...) tutkailemaan taskulampun avulla meidän sähkölaatikkoa, jossa ei vilkkunut punainen valo, kuten muissa lukemattomissa lootissa siinä vierellä. Flunssahorteessa tuntui, että alkaa vilkkua jo omassakin päässä. Olin kiukkuinen kuin kimalainen, eikä Kollista kuulunut mitään. Eikö se tajua, että ruisjuuri täytyy pelastaa! Minen halua heittää hyviä ruokia ja mereneläviä roskiin!

Mutta sitten Kolli soitti. Sähköyhtiö oli valittanut, ettei vika ole heidän päässä, sähkö kuulemma kulkee meidän laatikkoon normaalisti. Vika on täällä. No mikäs neuvoksi?

Kolli oli saanut onneksemme napattua sähkömiehen lennosta YK:n kampukselta. Tyyppi oli ollut korjaamassa siellä jotakin. Ja niin Kolli saapui pelastavan sähkömiehen kanssa katastrofipaikalle. Katakombissa mies tutkaili aikansa eri lootia ja löysi vielä uuden, asuntoamme koskevan sähkötaulun. Hän nosti pari vipua ylös ja hahaa, ongelma oli sillä selvä! Katkos oli vienyt yhteensä kuutisen tuntia.

Mutta mistä hitsistä sitä voi tietää, että on vielä kolmaskin sähkötaulu meitä varten... Kyllä on monimutkaista meininkiä!

Kolli pääsi lähtemään takaisin YK-kampukselle ja minä olin onnellinen pakastimen aarteiden täpärästä pelastumisesta.

Sitten menin tietokoneelle lukemaan päivän uutiset. Mutta älähdys! Ei nettiyhteyttä! Ei sitten millään. Päätä alkoi särkeä tosissaan. Aikani räpellettyä konetta tajusin hipsiä keittiöön katsomaan modeemia. No pimeähän se oli. Mikään ei vilkkunut. Voi elämä... Eikä lankapuhelinkaan tietenkään toiminut. Tai kaapelitelkka. Ärmur...

Ja minä jo olin ehtinyt ajatella siellä kellarissa, että näinkö helpolla se päivä pelastui. Pitihän se arvata! Oli perjantai ja Kolli lähdössä tosiaan illalla Megèveen ja minä jäisin hautumaan sohvapotilaana kotiin koko viikonlopun ajaksi eikä olisi edes nettiä viihdykkeeksi ja milloinka korjaajakin saapuisi, kun oli tosiaan jo perjantai ja siesta-aika eikä perjantai-iltapäivällä kukaan kuitenkaan tee enää töitä ja seuraava päivä olisi lauantai. Yhyy!

Yritin saada Kollia kiinni, mutta ei tulosta. Muistin, että hän oli pomonsa kuusikymppiscoctaileilla. Justiinsa. Ei muuta kuin toimimaan itse! Löysin papereista palveluntarjoajan FastWebin numeron ja soitin sinne.

Jaahas. Monivalinta. Viisi vaihtoehtoa. Enkä ymmärtänyt yhtäkään... Nauhan nainen rallatti sellaista tahtia italiaa, että flunssaista päästä kouraisi. Näppäilin joitakin valintoja, mutta en päässyt minnekään.

Sinnikkäästi soitin kolme kertaa numeroon ja kuuntelin samat löpinät yhä uudelleen. Lopulta ymmärsin jo jotakin ja osasin näppäillä oikeat valinnat ja pääsin läpi livepalveluun. Neitokainen ei tietenkään osannut englantia ja haki avuksi kaverin. Selvitimme asiaa ja vika oli kuulemma tekninen. Saisin korjaajan seuraavana päivänä. Mutta ongelman korjaus voisi viedä pahimmillaan kolme päivää. Eikä!!!

Ihanan perjantain täydensi illalla ystäviltäni saamat varoitustekstarit, että amerikkalaisen satellittin roju laskeutuu kuulemma Pohjois-Italiaan. Alkoi naurattaa. Olin ihan varma, että jos menisin ulos, saisin sen päähäni. Mutta "onneksi" oli tämä flunssa, tuli pysyttyä sisällä, heh.

Sitten pelästyin Kollin puolesta, joka oli juuri ajamassa kohti Alppeja.

Kolli lohdutti puhelimessa, ettei satelliitin putoamispaikka ole satavarma, ranskalaiset tiedemiehet olivat laskeneet sen putoamispaikaksi Tyynenmeren pohjoisosan tai Pohjois-Euroopan. Pohjois-Italiassa oli kuitenkin varoitettu ihmisiä menemästä ulos illalla satelliittivaaran takia.

Sitten kesken jutustelun Kolli sanoi yhtäkkiä:
"Nyt taivaalla näkyy jotakin!"
Minä: "Mitä, mitä?"
Kolli: "Näen jotakin."
Minä: "Oletko varma?"
Kolli: "Joo, joo! Taivaalla lentää jokin. Liikkuu tosi kovaa vauhtia!"
Minä: "Mitä? Siis se satelliitti! Onko se lähellä? Apua!"

Heh heh, olipa tosi hauska vitsi, tänks vaan sydäristä Kolli... (Kummasti sitä kipeänä jotenkin menettää todellisuudentajun. Puhumattakaan tuosta itsesäälissä kieriskelystä. Ja taitaa tämä katti olla aikamoinen drama queen sille päälle sattuessaan;)

Satelliitista ei kuulunut mitään, ja tänä aamuna nousin lannistuneena niiskutellen odottelemaan korjaajaa, ja pessimistisesti ajattelin, että tulee varmaan vasta tiistaina (muistaen kauhutarinat Kollin työkaverin nettiongelmista, joihin korjaaja ei tullut koskaan, kun piti. Vai tuliko lopulta koskaan?)

Mutta ai ihanaa! Korjaaja saapui jo kymmenen jälkeen. Tosin kesti hieman, että sain tyypin tänne, kun pää tukkoisena en ensin ymmärtänyt puhelimessa mitään missä mies oli, ja sitten neuvoin tyypin väärään kerrokseen ja jouduin huutelemaan rapussa, heh. Yläkerran vanha rouva tervehti minua alas kävellessään ymmärtäväisellä katseella (=hullu suomalainen taas vauhdissa...).

Mutta uusi modeemi saatiin vaihdettua suitsait ja minä olin yhtä hymyä. Kyllä ilo on joskus pienestä kiinni. Palveluntarjoaja on todella FASTweb, kymmenen pistettä!

Olen muuten varma, että vanhan modeemin posahtaminen aiheutti sen sähkökatkon! Kumma juttu vaan, koska aamuvarhain (ennen seiskaa) ei ollut mikään laite päällä. Mutta ei näistä Italian sähkövirtasysteemeistä aina tiedä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan jatkaa flunssailua kodin toimiessa taas kunnolla :)



We have been suffering of cold here for over a week. MrCat is better now but I´m now deadly tired and sneezing all the time...

Friday morning started with electricity cut. We didn´t know what´s wrong, electricity company explained that the fault isn´t theirs, it´s in this end. MrCat had to go to work and I was nervous like a bee for our freezer: lots of food inside! And my precious ryebread root!

I ran down to our horrible cellar (this long medieval looking catacomb under the houses) to look at the electricity box with a flashlight. Well, couldn´t do anything ofcourse.

It took some six hours to fix the problem: MrCat got a electricity guy from UN to help us. The man just switched on two little buttons in the cellar´s other electricity box. Oh my... But how could we know since there was already one box and inside our flat the second. Complicated!

Well, the problems didn´t end... I went to my computer but noticed that there is no internet connection. And it was already Friday siesta time (when nobody works nor after since it´s Friday afternoon!) and the next day is Saturday. And since I was ill I was going to stay at home for the weekend alone - MrCat had to go to Megève. To stay alone at home in flu without internet, no way!!!

At this time I was already sooo angry. It´s terrible enough to be in flu when you just want to relax and do nothing.

I couldn´t reach MrCat who was busy at work. Well, I tried to solve the problem by myself and I had to call couple of times to line service before I started to understand anything about the Italian fast speaking tape and those endless multi-questions with my fluish head. Finally I chose right ones and got a lady to speak with me.

I had some bad feelings if I will have my connection since I have experience about internet stuff in Italy: nobody comes or it´s somehow too complicated to get service! But what a miracle: on Saturday morning, after 10 am the guy came and fixed our modem. Although it took a while to get him in since I didn´t understand what he was saying in the phone and then I told him to come to a wrong floor... I had to call him in the building´s staircase and the neighbor´s granny looked at me in a funny way (=that crazy Finn again... lol)

But I was happy as a butterfly, got my internet back!

Anopille tuparilahja, muutto-ongelmia Ranskassa

Lähdemme piakkoin Ranskaan auttelemaan anoppia muuton jälkimainingeissa. Itse muutto on jo tänään ja huomenna, mutta Kollin työtilanteen takia emme pääse vielä lähtemään matkaan. Mutta onhan siinä paljon tekemistä myöhemmin meillekin: tavaroiden siirtelyä, hakemista varastotilasta, siivoamista ja järjestelyä. Kollin "loma" sujunee hyvin työntäyteisissä merkeissä.

Anoppi joutuu ikävä kyllä luopumaan elämänmittaisesta kodista, mutta muuttaminen talosta pienempään asuntoon on edellisvuonna leskeksi jääneelle kahdeksankymppiselle varmaan se paras ratkaisu. Muutto on kova paikka myös Kollille, sillä hän joutuu luopumaan lapsuudenkodistaan. Onneksi sentään sopiva asunto löytyi suht läheltä entistä kotia, naapurisuhteet ovat kovin tärkeät ja nyt anoppi pääsee kävellen tapaamaan ystäviään.

Ranskalaiset ovat kovia antamaan lahjoja. En ole Suomessa tottunut sellaiseen tilpehöörin, kukkien ja lahjatavaroiden vaihtoon kuin Ranskassa! Aina pitää olla jotain viemistä. Niinpä läksin etsimään sopivaa tupaantuliaislahjaa anopille.

De Wanin kaunis lahjapaketti
De Wan´s beautiful gift package

Ranskalainen maku on krumeluurimpi kuin suomalainen. Siellä tykätään väreistä, rönsyilevästä, kiiltävästä, koukeroisesta, juhlavasta, näyttävästä, arjen pienestä tai isommasta luksuksesta. Hih, en voisi kuvitellakaan antavani omalle anopille esimerkiksi Aarikan puuesinettä tai Marimekon kuosia - ne ovat konservatiiviseen ranskalaiseen makuun aivan liian arkiset ja pelkistetyt. Nuorempi kaupunkilaissukupolvi on tietenkin asia erikseen.

Pari kauppaa katsottuani suuntasin De Wan -nimiseen liikkeeseen. Se sijaitsee Torinon pääostoskadulla via Romalla. Ollaan ostettu sieltä monesti aiemminkin lahjoja. De Wanista löytyy kaikkea kaunista aina koruista, silkkihuiveista ja solmioista koriste-esineisiin, iltalaukkuihin ja sateenvarjoihin. Suosittelen niille, jotka etsivät tyylikkäitä lahjatavaroita tai jotain pientä luksusta ihan itselleen.

De Wan -lahjatavaraputiikki via Romalla Torinossa
De Wan gift shop in via Roma in Turin

Näyteikkunalta
Shop window

Joskus on ihan hirveän vaikeata etsiä lahjoja, kun toisen maku ei ole täysin selvillä ja sitten ei haluaisi ostaa jotain sisustukseen täysin sopimatonta. Kukat, suklaa ja viini tai samppanja ovat tietysti aina helpot, mutta tämä tilanne vaati mielestäni jotain pysyvämpää lahjusta :)

Minun ei tarvinnut kierrellä kauempaa, sillä sopiva lahja löytyi De Wanista: bongasin suloisen ja samalla tyylikkään leppäkertun. Anoppi tykkää punaisesta väristä, joten tämä sopii myös sisustukseen. Kuoriaisen hinta oli 45 euroa.

De Wanin leppäkerttu
Ladybird from De Wan shop

Leppäkerttu pitää sisällään salaisuuden...

Leppäkerttu onkin pieni rasia, kuinka söpöä!
Ladybird is a small box, how cute!

Sisään voi kätkeä vaikka sormuksen tai korvikset. Toivotaan, että anoppi tykkää lahjasta :)

Leppäkerttu on onnen symboli Ranskassa, kuten monessa muussa Euroopan maassa, joten se on mitä oivin koriste uuteen asuntoon. Ja onnea tarvitaan, sillä tämä anopin asuntoprojekti on ollut varsinaista epäonnen voittokulkua...

Oston jälkeen kävi nimittäin ilmi, että olohuoneen seinärakenne on viallinen, se pitää korjata. Vielä on epävarmaa maksaako taloyhtiö sen vai koetammeko saada myyjän edesvastuuseen. Lisäksi keittiöön joudutaan tekemään 2000 euron sähkökorjaus, aiempi systeemi on hengenvaarallinen. Tiedämme nyt, että omistaja myi asunnon tahallisesti mainitsematta näistä ongelmista, mutta yrittävät tietenkin väittää muuta.

Voitte vaan kuvitella, kuinka Kolli on ollut riemuissaan tässä viimeiset viikot näistä vastoinkäymisistä. Hänen iäkäs äitinsä on menettänyt rakkaan puolisonsa runsas vuosi sitten ja joutuu lähtemään kodistaan, ja sitten huijaavat sumeilematta tuolla tavalla. Ihan kuin muutto ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kamala. Huutava vääryys kerta kaikkiaan! "Huvittavinta" jutussa on, että tämän asunnon myyjä on Kollin ala-asteen aikainen luokkakaveri ja hänen äitinsä, joka asui tässä asunnossa isän kanssa, oli samassa työpaikassa anoppini kanssa. Eikö mitään häveliäisyyttä? Miten kehtaavat?

Toivottavasti kaikki ratkeaisi hyvin. Tuntuu vaan, että tämä kevät ja kesä on ollut kaikenmoisia ongelmia täynnä, esimerkkeinä vaikkapa Aprillipäivän automurto, erinäiset Italian ihanan byrokratian hankaluudet plus huippuna Kollin kortin kloonauksella tililtä varastetut 5000 euroa (saatiin onneksi jo pankilta takaisin). Ja nyt nämä ylikonstikkaat asuntoasiat. Voih! Loppuvuosi olkoot onnekkaampi.

De Wanin lahjat pakataan kauniisiin paketteihin. Huoliteltu lahja tuo ripauksen ylellisyyttä päivään.

Esite ja nätti lahjapussukka paketin sisällä
Little leaflet and gift bag inside

De Wanin liikkeitä löytyy Torinon ohella Milanosta, Veronasta ja Monacon puolelta Monte-Carlosta.

De Wan: Torino, Milano, Verona, Monte-Carlo

I bought a housewarming gift for Mr Cat´s mother. We will travel soon to France to help her with the move. Moving is not easy, my mother-in-law is already 80 and she lost her dear husband only over a year ago :( But maybe leaving the house for a smaller flat will be the best solution for her. I hope. At least the new apartment is not so far from the old place, she can walk there to meet the ex-neighbours who have become very close friends of many years. It´s not easy to leave the lifelong home, very sad also for my Mr Cat.

There has been also extra problems. The owner sold the flat without mentioning some serious problems: electricity needs to be re-wired in the kitchen, costs 2000 euros. The bigger problem is the living-room wall which has major defect inside. Renovators found that out when theys started to change the wall paper. Let´s see if we can get any justice for these problems...

The "funniest" part of this is that the flat owner was Mr Cat´s school mate in elementary school and his mother (who was living in this flat with the father) used to work in the same place than my mother-in-law. But no decency! I just don´t get the people like that... Makes me really angry.

I´s sometimes difficult to find a proper gift. French love to give presents! They like flowers, small decorative objects, china, ceramics, scarves, jewellery for example. The style is more luxorious than in Finland I have noticed: more blingbling, colours, pearls, flourishing, glimmering, little details. Finnish style is more modest in colours and forms.

I found a beautiful ladybird. It´s also a small box so you can hide a ring there or ear rings. Cute!

We have bought many times gifts from De Wan boutique. It´s at Turin´s main shopping street, via Roma. There you can find lots of different small luxories like bags, frames, jewellery, decorative objects etc.

The move has been very difficult so I hope this ladybird will bring good luck for the new life in a new apartment. Ladybird is a symbol of luck in mamy European countries including France.

Torinossa tänään 4,8 asteen maanjäristys

Olen ollut järkyttynyt norjalaisten puolesta. Koko maailma on hiljentynyt terroriampujan tekosista. On vaikea miettiä, miten norjalaiset toipuvat tällaisesta ja pääsevät taas eteenpäin. Olen ajatellut nuoria uhreja, heidän perheitään ja ystäviä. Lähettänyt heille empatiaa ajatuksen voimin. Oloni on ollut alakuloinen tuollaista murhetta ja tuskaa seuratessa.

Tässä on tullut ajateltua aktiivisemmin kuin yleensä elämän katoavaisuutta. Kaiken satunnaisuutta tai niitä kummallisia tapahtumaketjuja, joista tulevaisuutemme suunta määrittyy.

Ja tänään iltapäivällä koin henkilökohtaisen mullistuksen. Ei missään määrin verrattavissa Norjan kauhuun, mutta omaa pientä elämääni järisyttävän kokemuksen kuitenkin. Koin elämäni kamalimman luonnonmullistuksen. Määnjäristyksen.

Onneksi se oli sentään pieni maapallon moniin oikeisiin katastrofeihin verrattuna, mutta meikäläisen kokemusmaailmassa se oli jo tarpeeksi suuri liikuttamaan sisäistä turvallisuuden tunnetta. En olisi ikinä uskonut, että Torinossa voi täristä sillä tavalla! Vahvuus oli 4,8 richteriä. Järistyksen keskus oli vain 33 kilometriä Torinosta länteen eli heti Alppien juurella. Linkistä voi katsoa tarkemmin:

Seismologian keskus

Mitä siis tapahtui?

Olin maalaillut ranskalaiselle Kollille syntymäpäivälahjataulua, mutta oli tauon paikka. Kello oli puoli kolme iltapäivällä ja vatsassa jo kurni. Lämmitin eilistä lasagnea mikrossa ja asetuin keittiön pöydän toiselle puolelle syömään. Sitten alkoi täristä.

Ihmettelin onko sisäpihalla joku rekka tai muu kone vai porataanko jossain. Mutta työn ääniä ei kuulunut. Kurkkasin sisäpihalle keittiön parvekkeen ovista eikä siellä mitään koneita näkynyt. Pakko se oli uskoa, maanjäristys!

Seinät hytisivät sisällä ja ulkona. Tärinä kasvoi muutamassa sekunnissa ja minä vain tölväsin siinä paikallani haavi auki. Olo oli kuin rekan lavalla. Paitsi, että olin toisessa kerroksessa. Kivitalossa.

Talo tärisi, esineet tutisivat hyllyillä ja astiat kilisivät paikoillaan. Kadulla pärähti soimaan auton hälytys ja pieni kaktuksemme tupsahti kipostaan lattialle olohuoneessa. Säikähdin tosissani näitä ulkoisia merkkejä, ne osoittivat kovin konkreettisesti, ettei kaikki ole nyt kohdallaan.

Siinä muutamien sekuntien aikana mielessä ehti vilahtaa kaikenlaista. Jos ei nyt niin ylevää ajatelmaa, mutta käytännöllistä. Kuten:

Ei kai vaan järistys pahene? Eihän Torinon pitäisi olla seismisesti pahaa aluetta. Voiko talo romahtaa päälle? Kyseessä kuitenkin 1800-luvun pytinki ja päälläni vielä kolmen kerroksen verran kiveä... Mihin syöksyn, jos katto alkaa ropista päälle? Lisäksi ehdin huolestua rakkaalta ystävältäni saamastamme häälahjasta, antiikkisesta kristallikarahvista ja -laseista, etteivät ne vaan menisi rikki! Ainakin viimeinen ateria oli hyvä, kotitekoista lasagnea. (Naurettavaa, tiedän, mutta minkäs sitä ajatuksilleen voi...) Lisäksi mieltä vaivasi, kun ranskalaisen Kollin kanssa oli jäänyt jonkin sortin tahtojen taistelu päälle. Ja nyt hän oli töissä ja minä yksin kotona. Nyyh.

Järistys kesti arviolta vajaat 30 sekuntia. Mutta se oli tarpeeksi pitkä aika ahdistua moisesta. Sydän sykki ylikierroksilla ja pyörin olohuoneessa häkeltyneenä kokemuksesta. Menin kadunpuoleiselle parvekkeelle katsomaan. Ihmisten ääniä kuului kadulta. Vastapäisen talon parvekkeella oli nainen. Hän katsoi minuun ja osoitti ilmeellään, että kokemus oli järkyttävä hänestäkin. Heilutin käsilläni omat tuntemukseni ja olimme hetken yhdessä huolemme kanssa.

Kolli soitti. Olin iloinen ja huojentunut, kun sain puhua hänen kanssaan. Hänen työpaikallaan YK:n kampuksella järistys oli ollut samanmoinen. Kertasimme kokemuksen ja taisi siinä kyynelkin meikäläiseltä tirahtaa tunnekuohun keskellä. Tasaisen varmalla maalla tallaamaan tottuneelle tämmöinen kokemus oli shokeeraava. Hurjaa edes kuvitella minkälaista on todellisen katastrofin keskellä, mitä jotkut ihmispolot joutuvat käymään läpi... Sydän pysähtyy.

Laitoin muutamia tekstareita Suomeen. Niiden lähettäminen kesti kauan, linjoissa oli vikaa tai olivat tukossa monista yhteydenotoista. Internet pelasi kuitenkin hyvin. Torinon pari suomalaista ystävää siellä jo vaihtoi ajatuksia tapauksesta ja liityin joukkoon. Muilla lankapuhelimet ja kännykät eivät toimineet. Soitin äidille, kun tajusin, että Suomen uutisissa voidaan kenties lyhyesti mainita järistyksestä. Äitihän pelästyisi vallan tajuttomasti, joten oli parasta kertoa jo etukäteen kaiken olevan kunnossa.

Sen verran hurja tuo järistys minulle oli, etten ole osannut tehdä vielä mitään järkevää, ja nyt on jo kolme tuntia tärinöistä. Tuntuu hyvältä kirjoittaa kokemuksesta. Saa sen jotenkin käsitettävään ja ymmärrettävään muotoon. Toivon, ettei maa tärise allani enää ikinä samalla tavalla tai pahemmin.

Haluan jalkojeni seisovan tukevasti paikoillaan.

Maanjäristyksen jälkeen. Olohuoneen lattia jälleen tukena jalkaparkojen alla.
After the earthquake. Livingroom´s floor supporting again my poor feet.

Today I experienced a horrible event: earthquake here in Turin! I have never lived that before and it really shaked my world. Its´ magnitude was 4,8. The point was only 33 kilometres from Turin, next to the Alps. From this earthquake information site you can see more about it.

At first I thought there is somekind of big construction work going on or there is a truck on the inner yard. But no noise and no sight of that when I peaked out from the kitchen window. I was just eating my late lunch. Trembling got stronger in couple of seconds and I had to believe it´s an earthquake!

Some car alarm started to howl outside on the street and our little cactus fell down from its´ pot to the livingroom floor. I got scared if my dear friend´s wedding present, chrystal carafe and glasses fall down from the shelf.

Many thoughts were flashing in my mind. If not so exquisite but practical: it shouldn´t be possible to have catastophical earthquakes in Turin. But what if? Is the 19th century building made to last this or am I going to get the roof on my head? And I have still three floors on top of me! What should I do if it gets worse? My last supper was lasagne... (I know, ridicilous, but I couldn´t help my logics;)

Fortunately it got over in about 30 seconds. Nothing got broken in our home. But I was still trembling inside. I went to see the street from our smaller balcony. People were talking on the streets. In the opposite building there was a woman looking around from her balcony. Our eyes met. She showed her feelings to me with gestures, how terrified she got. Me too. We shared the moment without words.

Mr Cat called from his work. It trembled a lot also in UN campus, at his workplace. I was relieved to speak with him, it was very lonely to be alone at home during the quake.

It´s horrible even to think about real catasrophes - when this one already got me so scared.

I want my feet to stand still on a solid ground.

Torakka iski jälleen!

Olipahan dramaattinen yö, huh... Sain kyläilijän, joka olisi saanut pysyä poissa.

Ne, jotka ovat lukeneet juttuni Rallitorakka maaliskuulta, tietävät jo, että tätä olen kauhulla odotellut jo jonkin aikaa. Nyt se otus sen sitten teki, ilmoitti läsnäolostaan keskellä yötä.

Olen huolehtinut aina matkoille lähtiessä kunnon myrkytyksestä putkistoihin ja joskus ikkunanpieliin, yrittänyt pitää keittiön ja ruokapöydän alueen vapaana ruuanmuruista niin hyvin kuin mahdollista ja laittanut aina roskapöntön kannen tiiviisti kiinni. Niin, ja meillä on edelleen ne pakkausteippiviritelmät lavuaarien ylimääräisten reikien suilla ja kivi suihkun lattiakaivon päällä.

Edellinen vuokralainen sanoi, että kolmen vuoden aikana hän ei kertaakaan nähnyt torakkaa. Ajattelin, että visiitti oli toivon mukaan erikoisuus. Tosin olen ollut koko ajan tietoinen, että josko se vihulainen sittenkin vielä joku kerta ilmestyisi häiriköimään mielenrauhaani. Meillä on myös sellainen parketti, että siinä on joissakin kohdissa tummia puunoksien jälkiä, joita tiiraan hämärässä tarkasti, ettei siinä ole sittenkin torakkaa.

Pieniä ovat meikäläisen murheet isossa maailmassa, mutta kyllä tuollainen torakka-angsti ahistaa!

Olen ollut muutaman päivän yksin kotona, kun ranskalainen Kolli matkasi äitinsä luokse Limogesiin, Ranskaan. Eilen aika vierähti pitkälle yöhön lukiessa ja sitten katsellessa musavideoita Youtubesta (kauheata teinimeininkiä heti kun Kolli on poissa, heh hee). Kello oli jo yli yhden, kun vasta tajusin tuntien hujahtaneen aamun puolelle. Olin ihan väsynyt, joten se oli nukkumaanmenon paikka.

Suuntasin iltatoimille kylppäriin. Läpsytellessäni tohveleillani hämärää käytävää pitkin huomasin yhtäkkiä edessäni tumman vilahduksen, iso torakka pujahti käytävästä kylppäriin!

Tällä kertaa en pomppinut tasakäpälää tai kiljunut, vaan kevään ja kesän torakkaodotuksen tiimoilta meikäläiseen iski suoraan sanottuna sellainen murhanhimo, että olin enemmän vihainen kuin kauhuissani. Ettäs kehtasi mokoma vihulainen, tulla pelottelemaan keskellä yötä, kun olen vielä ihan yksin kotona!

Kurkkasin nopsaan kylppäriin ötökän perään, mutten nähnyt sitä missään. Epäilin sen olevan kytiksessä heti kulman takana, vaa´an alla. Hipsin hakemaan torakkamyrkkypullon.

Sitten tömäytin hieman lattiaa. Ajattelin ajavani ällötyksen vaa´an alta pois, etten saisi sitä sormilleni. Mitään ei tapahtunut. Kylmäverinen otus! Sitten vedin vaakaa hitaasti pois nurkasta ja kukas se siellä killitteli patterin alla hiljaa paikoillaan: periviholliseni, tummanpuhuva ja arviolta nelisenttinen torakka.

Siinä inhon keskellä myös huvituin ajatellessani, että tämä ei taida olla se sama rallitorakka, joka riehui maaliskuussa suihkukopissamme, tämä tapaus näytti luottavan suojaväriinsä ja yhden pysähdyksen taktiikkaan.

Ei muuta kuin torakkamyrkkyä päin näköä! Otus heitti melkoiset itkupotkuraivarit ja sätki viimeistä päivää kylppärin nurkassa. Mutta ei auttanut, torakan peli oli pelattu.

Taistelun tiimellyksessä huomasin tuntevani myös jonkinlaista ihailua moista ellotusta kohtaan. Torakat ovat niin sitkeitä, että selviäisivät ydintuhosta. Ne ovat säilyneet miljoonia vuosia samanlaisina. Toimiva, kompakti paketti uskomattamalla selviytymiskyvyllä, täydellisempiä luomuksia kuin muut ötökät, eläimet tai ihmiset.

En voinut liiskata paikoillaan teutaroivaa torakkaa, koska jos se oli naaras ja kantoi munia, se olisi voinut tirskauttaa ne ympäriinsä. En todellakaan ala torakkavauvojen keinoemoksi! Lisäksi kuolleen lajitoverin haju houkuttelisi sukulaiset hautajaisiin (tai viimeiselle ehtoolliselle, jak...). Niinpä hain sihvelin ja ronkin jo hiljentyneen piruparan siihen.

Yöllinen säikäyttäjäni koki viimeisen matkansa vessanpöntön kautta torakoiden taivaaseen.

Epäilin otuksen alkuperäksi jompaa kumpaa parveketta. Olin pitänyt avointen ovien päivää yöhön asti, koska Torinossa on ollut ihan kamalan kuuma ja läpiveto on auttanut jonkin verran hikista olotilaa. Torakka oli varmaan iloisesti marssinut sisälle pimeän tullessa ja ehtinyt seikkailemaan ties missä, yhyy.

Sen verran moisesta torakkajumpasta ahdistuneena nappasin uudelleen torakkamyrkyn ja suihkutin pullosta ovien taakse, ikkunalaudalle ja suihkukaivoon. Makkarin ikkunan taakse en viitsinyt suihkuttaa, koska eipä tuollainen tökötti ole terveellistä hengittää muillekaan. Ei auttanut muu kuin nukkua lämmin yö ikkuna kiinni, kylmä pyyhe jalkojen päällä.

Silti inhotti ajatus, että jospa torakan kaveri tai sukulainen hipsii jossain makkarissa ja kiipeää yöllä sänkyyni. Kostamaan murhaajalle. Voitte vaan arvata, tuliko uni silmään! :-O

Image by Foureyesjokeshop.com

Last night was dramatic. I have been alone for couple of days. Mr Cat is visiting his mother in Limoges, France. And unfortunately I had a visitor too. A cockroach!

It has been since March from the first encounter with the cochroach. The one which ran around our shower room like a crazy and then dissappeared to the sewer while I was jumping around screaming.

The previous tenant said he never saw any here during three years, so I have been hopefull but still carefull. We have had the scotch tape in the extra holes of all the sinks and I put cockroach poison from time to time to sewers and behind doors and windows. But still I have been scared for the new encounter. And our parquet floor doesn´t help the fear, it has dark wood marks here and there so sometimes  in the darkness I imagine seeing cockroaches.

I have been keeping the balcony doors open, it has been terribly hot weather in Turin for some time. Last night the doors were open untill one am so I guess the bug has happily entered in.

I was tired, didn´t noticed how much it was already and was finally heading to the bathroom. But what I saw: a big, dark cockroach ran quickly to the bathroom from the corridor.

Last time I screamed and jumped around. But now I was calm. The fight has started! I just had to beat my enemy this time. How it dared to come to scare me in the middle of the night and when I´m all alone at home, that bloody bug!

I didn´t see it anywhere. I guessed it must be under the balance in the bathroom corner. I stomped a bit with my foot to lure it in sight. Nothing happened.

Silently I reached the poison bottle and took the balance from the corner. And who was there, the cochroach. Surprisingly it was staying still, maybe trusting its´ colour on the dark floor. But it was its´ last mistake and so I put poison straight at it. It battled for a long time but I was the winner. I threw the poor bastard to the toilet.

I was totally awake again and imagined where the cochroach has been walking already. Yak! I put poison behind the doors and to toilet sinks. I didn´t put it behind my bedroom window, poison is always poison for us too.

So I had to sleep with the window closed this night - didn´t want to have more bug-visitors during the night, crawling in my bed! Still I was thinking that maybe the dead-one´s relative is sneaking out somewhere in the bedroom, waiting for the time for revenge! You can imagine I had difficulties of falling asleep.

Luxemburg - lyhyt visiitti minimaahan

Shoppailukatu Luxemburgin keskustassa
Shopping-street in Luxemburg city center

Minulle sattui mainio tilaisuus tutustua Luxemburgiin ranskalaisen Kollini työmatkan nimissä. Hänet valittiin erään organisaation johtokuntaan, ja kokous järjestettiin Luxemburgissa.

Sinänsä hassua kyläillä nyt Luxemburgissa. Asuimme pari vuotta siinä "kulmilla" Bonnissa, mutta koskaan emme ajaneet keskustaan, huristelimme aina moottoritietä Luxemburgin ohitse matkalla Ranskaan anoppilaan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Söpö Hello Kitty -kitara kaupan ikkunassa Luxemburgissa
Cute Hello Kitty guitar in a shop window in Luxemburg

Näin jälkikäteen hieman hävettää myöntää minkälaisia ennakkoajatuksia minulla oli Luxemburgista: kalsea, moderni, korkeita rakennuksia, pankkiiriliikkeitä, kiireisiä bisnesihmisiä Rolexit ranteissa, sikakallis, tylsä.

Hih! Väärin. Minulle paljastui, että Luxemburg on viihtyisä, vihreä, tunnelmallinen, erityinen, kuvauksellinen, upea, kaunis, historiallinen.

Kyseessä oli siis aika lyhyt keikka, ajoimme torstai-iltana Torinosta Megèveen ja jatkoimme perjantaiaamuna Luxemburgiin. Lähdimme Luxemburgista pois jo lauantai-iltana.

Mutta mennäänpäs vielä reissun alkuun. Meillä menee kyllä aina viime tippaan, ja onnistutaan sähläämään kuin joku Mr and Mrs Bean. Matkan alku oli ihan käsittämätöntä säätämistä!

Minulle tuli juuri lähtöiltapäivänä nämä Bloggerin päivitysongelmat, joiden ratkomisessa kului yllättävän paljon aikaa. Sitten alkoi ihan uskomaton ukonilma ja sadetta tuli kuin viimeistä päivää. Muistin yhtäkkiä, että jätin makuuhuoneen ikkunat hieman raolleen. Kiirehdin makkariin ja mitä näenkään: ikkunat sepposen selällään ja isoja rakeita ropisee kuin konekiväärin suusta ympäri lattiaa, tuuli puskee roskia valkoiselle sängynpeitteelle, ja pöydällä olevat romaani, paperit ynnä muut lilluvat vedessä, ei oo todellista!

Siinähän sitten luuttusin lattia ja yritin elvyttää vettynyttä kirjaa hiustenkuivaimella, ja kello oli jo vaikka mitä. Ajattelin, että nyt Kolli ei ainakaan usko, miksi olen tällä kertaa myöhässä...

Kollillakin oli ollut vaikeuksia. Myrsky oli niin kova, että se katkoi puita. Kolli joutui ajamaan toista reittiä, ettei saisi puuta niskaansa. Kamalaa!

Autoa pakatessa johtokunnan illallista varten valitsemani satiinileninki joutui koetukselle. Olin juuri silittänyt sen ja laittanut pukupussin sisään. Kolli oli tietenkin heittänyt satiiniunelmani auton takapenkille ja päälle painavan takkinsa. Kiskoessani litistettyä mekkoa pois, onnistuin tiputtamaan koko helman märälle kadulle!

Päästyämme viimein matkaan (ja kello oli jo vaikka mitä), huomasin vartin päästä unohtaneeni rahapussin kotiin, toiseen käsilaukkuun. Eipä muuta kuin upari ja takaisin kotiin. Olin jo tässä vaiheessa ihan varma, että matka on tuhoon tuomittu, ja tiristin kyyneleitä.

Ennen Mont Blancin tunnelia tuli lisäylläri. Halusimme ostaa uuden 20 matkan kortin, mutta emme voineetkaan maksaa Kollin luottokortilla. Luottoraja oli kuulemma täynnä! Kollin epäilykset alkoivat herätä, ei hän ollut käyttänyt niin paljoa korttiaan.

Selvisimme yöksi Megèveen, ja uusi aamu toi uudet kujeet: Kolli soitti Torinoon pankkiin, ja kauhuksemme selvisi, että tiliä oli käytetty 3500 euron edestä ja kenties vielä enemmän lentolippujen ostoon! Joku oli siis kopsannut kortin. Ei auttanut muu kuin sulkea luottokortti. Olipa hyvä ajoitus tällekin tiedolle, juuri matkan alla! Kolli pääsisi vasta maanantaina selvittämään tilisotkua pankkiin. Onneksi minulla oli suomalainen kortti mukana, eihän sitä nyt ilman rahaa pärjäisi matkalla.

Lähdimme suuntaamaan kohti Luxemburgia äimistyneinä ja suuttuneina tuollaisesta rikollisesta toiminnasta.

Omakuva Luxemburgin vanhan kaupungin ikkunassa
Travel-Cat selfportrait in a shop window in Luxemburg Old City

Erinäisine reitin uudelleenvalintoineen reissu vei alkuperäisen runsaan seitsemän tunnin sijasta kahdeksan ja puoli. Kolli halusi ajaa Saksan puolta ja välttää Ranskan lukuisat tietullimaksut ja -pysähdykset (Saksassa ei ole tiemaksuja lainkaan). Mutta siellä muistimme miksi kypsyimme Bonnin vuosina matkustaessa tuossa autobaanojen mukaluvatussa maassa: tietöitä joka helskutin paikassa ja matelevia autojonoja. Ja varoituksen sana: Saarbrückenin ja Luxemburgin välillä ei ole bensa-asemia tai pysähdyspaikkoja, jouduin kärvistelemään aivan kamalassa veskihädässä.

Onneksi aloitin laittautumisen jo autossa - meikäläisellä oli mielettömän tyylikäs saapuminen Hiltoniin rullat ja mummohuivi päässä - ja silti meille tuli kova kiire ehtiä illalliselle ajoissa. Uusi itkun tirahdus meinasi tulla, kun tajusin jättäneeni puuterin Torinoon. Naurakaa pois vaan, mutta meikäläisen kiiltävä naama ei tunne armoa!

Suureksi ihmeeksi satiinimekko oli vielä hengissä, ja ehdimme kutakuinkin hyvin illalliselle. Yritin unohtaa puuterittomuuden ja taikauskoisuuksissani matkan ylle ajattelemani pahan karman. Huoh.

Viihtyisä ravintolakatu Luxemburgissa
Cozy restaurants in Luxemburg

Olin pelännyt, että johtokunnan illallinen olisi tylsä tapahtuma, missä kuivakkaat ihmiset pönöttävät ja puhuvat smalltalkia. Kaikkien vastoinkäymisten lannistamana manasin itsekseni, että mitä ihmettä edes lähdin mukaan! Mutta onneksi olin (taas) väärässä. Meillä oli huippu illallinen!

Paikka sijaitsi Luxemburgin vanhassa kaupungissa, viihtyisässä, klubityyppisessä ravintolassa, ja illallisporukka oli mukavaa. Varsinkin organisaation kreikkalaissyntyisellä johtajalla ja hänen temperamenttisella kuubalaisvaimollaan oli ihan parhaimmat jutut. Tuo energinen ja karismaattinen pariskunta oli ajoittain kuin jostain tilannekomediasta :-D Meillä synkkasi heti, ja odotan jo lokakuun Pariisin keikkaa, jolloin nähdään vastaavissa merkeissä.

Tässä vaiheessa tuntui viimein, että ongelmat oli selätetty ja paha mieli kaikkosi.

Luxemburgin vanha kaupunki
Luxemburg Old City

Aamun avaus tapahtui virkistävällä kuntosalipiipahduksella ja kunnon kauhomisella hotellin uima-altaalla ja sai jatkoa ähkyaamiaisella hotellin buffetissa (noi on vaarallisia paikkoja silmät-syö-enemmän-kuin-vatsa -tyyppiselle Katille...;).

Sitten lähdin tutustumaan Luxemburgiin. Kolli kokousti sen päivän, joten menin yksikseni. Otin Hiltonin kulmalta bussi numero vitosen, ja huristelin keskustaan. Sellaiseen kiinnitin huomiota, että Luxemburgissa kertamaksu on vain 1,50 euroa ja lippu on voimassa kaksi tuntia. Tampereella vastaava maksaa 2,50 euroa ja on voimassa vain tunnin, hoh!

Päivä oli niin tuulinen, että tukka meinasi lentää päästä, mutta se ei haitannut Kulkukatin uteliasta seikkailua uudessa ja kiinnostavassa kohteessa.

Kävelin summamutikassa minne nenä näytti. Vastaan tuli viihtyisiä ja vehreitä katuja, leppoisia ravintoloita, komeita palatseja, kapeita kujia ja pittoreskeja vanhoja taloja. Luxemburgin keskusta on todella ilo silmälle.

Luxemburgin palatsi keskustassa
Palace in Luxemburg city center

Kukkatori
Flower market

Keskustassa on hassuja, kapeita kulkureittejä. Tässä kivoin ja nätein, menee talojen alta ja sitä kautta pääsee korttelin toiselle puolelle palatsin kulmalle:

Talojen alta kulkeva reitti
Tunnel under the houses

Ennen matkaa olin pikaisesti googlannut netistä mitä nähtävää Luxemburgissa on. Löysin Casematit! Halusin ehdottomasti nähdä ne. Kyseessä on siis linnoitusrakennelma, joka sai alkunsa jo 900-luvun lopulla. Kallion sisällä kulkeva tunneliverkosto syntyi espanjalaisten valloittajien toimesta 1600-luvulla ja sai jatkoa itävaltalaisten toimesta. Maan alla kulkee yhteensä 23 kilometriä tunneleita!

Historiallinen "Casemates"-linnoitus ulkoa
Historical "Casemates" fortress seen from outside

Luxemburgissa on kaksi näitä linnoituksia: toiseen pääsee opastetulle kierrokselle ja toiseen omin päin. Menin omatoimiseikkailulle.

Casematin päätunneli
Inside Luxemburg´s Casemates fortress

Sisälle päästyäni en yhtään enää ihmetellyt, miksi alussa oli varoitus, ettei vierailua suositella sydänsairaille ja ahtaanpaikankammosta kärsiville: tunnelit olivat paikoin todella kapeita ja synkkiä ilman mitään ikkunareikää ulkoilmaan. Oli siellä sentään himmeitä sähkölamppuja. Lisäksi kulkureitti polveilee ylös alas ja portaita piisaa.

Casematin kapea tunneli
Narrow tunnel inside the Casemates

Kierreportaat ovat huiman kapeat, oli vaikeaa kulkea alaspäin ja asetella jalkansa askelmille. Hommassa tuli välillä ihan tuskanhiki, sen verran urheilua piisasi eikä kostea ja ummea ilma auttanut asiaa. Sokkeloissa ihan eksyi, vaikka esitteen mukana tuli myös kartta - jota ei tosin siellä pimeässä sokkelossa jaksa pahemmin syynäillä.

Yksi linnoituksen kapeaakin kapeammista portaikoista
One of the very narrow pathways inside the Casemates

Casematteihin tutustuminen oli jännittävä elämys, vaikka täytyy myöntää, että huokaisin helpotuksesta päästyäni takaisin aurinkoiseen ja raikkaaseen ulkoilmaan.

Nättejä taloja ja turisteja kurkkimassa vanhaa kaupunkia muurin reunalla
Lovely houses and tourists peaking the Old City from the sightseeing place

Jatkoin kaupunkiin tutustumista ja suuntasin vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee laakson pohjalla. Sinne pääsee joko teitä pitkin tai hissillä. Aivan ihastuin paikkaan! Se näyttää ylhäältä kuin nukkekaupungilta, vanhoja taloja nököttää epäsummittasessa järjestyksessä vierivieressä, ja katot muodostavat kumpuilevan palapelin.

Luxemburgin vanhan kaupungin keskellä kulkee pieni joki
Little river flows through the Old City of Luxemburg

Luxemburg vaatii kuntoa, sillä ylösalaskulkevia teitä on paljon. Tämä piirre antaa omaperäisen tunnelman ja tekee kaupungista samalla erittäin viehättävän. Lomalla ollessa on toki aikaa käpötellä juuri sitä vauhtia kuin haluaa tai hypätä turistiminijunan kyytiin ja ihailla rauhassa kaunista kityä, mutta mietin, että asuessa voisi hermo mennä parikin kertaa jyrkästi kaartelevilla kaduilla.

Vanha kaupunki ja sen jyrkkä katu
Old City of Luxemburg and one of its´ steep streets

Vanhaa ja uutta Luxemburgissa: vanha kaupunki taustallaan Casematit ja horisontissa modernit taivaanhipojat
Old and new in Luxemburrg: The Old City and the Casemates, in the horizon modern buildings

Luxemburgissa on niin paljon nähtävää, että tulin kävelleeksi maratonin verran. En jaksanut kiivetä enää yhtään katua tai porrasta, joten menin hissillä takaisin yläkaupunkiin. Hissitunnelissa oli lasten taiteilemien maalausten näyttely, aivan loistava idea! Maalaukset olivat värikkäitä ja toivat kivaa piristystä muuten ankeaan kulkureittiin.

Hissitunneli värikkäine maalauksineen
Elevator tunnel with colourful paintings

Luxemburg on vallan ihastuttava kaupunki! Aika kuluisi pidempäänkin. Harmi, ettei Kolli ehtinyt nähdä enempää, hänen päivänsä meni kokouksissa.

Ainoastaan sää oli tosi outo, välillä satoi ja välillä paistoi, välillä sekä että. Hmmm, mutta tuohan kuulostaa ihan suomalaiselta säältä ;)

Kaiken kaikkiaan hieno visiitti ja nähtävää riittää paljon: on historiaa, kauneutta, vehreyttä, vanhaa arkkitehtuuria, eläväinen tunnelma, kauppoja ja kahviloita. Paikasta jäi hyvä mieli.

Kulkukatti oikeustalon koristevaasin kyljessä
Travel-Cat in a vase in front of Palace of Justice

We had a short trip to Luxemburg. Mr Cat had a work meeting there: Friday evening dinner and on Saturday the meetings. I was invited too.

But, oh boy, the start of the trip was a mega-hassle: hale storm watered the bedroom, I had to clean, then I dropped my ironed satin dress to the wet ground outside, we left late and of course I had forgotten my purse and we had to turn back, then we noticed before Mont Blanc tunnel that Mr Cat´s credit card limit is full. Called in the next morning to the bank and found out that somebody has copied the card and bought flights with 3500 euros!

Well, after all these smaller and bigger difficulties we survived to Luxemburg and had fun time in dinner.

I feel in love with Luxemburg: there is so much to see. History, green areas bringing cozyness, great palaces, open areas, funny tunnels and narrow pathways, marvelous Old City etc.

I had to see the so called Casemates, old fortress. The first part comes from the end of 10th century. Spanish conquerors continued it building tunnels in the 17th century and after the Austrians. Casemates contains together 23 kilometres of tunnels! Other part can be visited with a guided group, the other one by yourself. I went to this second one.

The visit was very interesting, I loved these exciting tunnels. But it´s also lot of walking up and down along narrow paths and climbing stairs - so narrow that I had difficulties of putting my feet on the tiny steps.

Luxemburtg´s Old City is really charming. The picturesque houses are next to each other and this small city in a valley looks like a doll city from the upper city.

There is lot of climbing in Luxemburg, but you can also take a minitrain for the tourists and use the elevator that goes between the lower and the upper city.

What a pity Mr Cat couldn´t see the city - he was the whole Saturday in the meetings. Well, maybe next time then.

Rallitorakka

Saksassa meillä oli kesäaikaan riesana asunnossamme jos jonkinlaista haravajalkaista vipeltäjää. Talo oli puiden keskellä ja ötökät hakeutuivat aina jotakin kautta sisätiloihin.

Oma projektinsa oli muurahaisten listiminen, ne alkoivat marssia kylppärissä turhan tiuhaan ja ilmeisesti kehittelivät pesää peilikaapin taakse seinän väliin. Muistelin silloin haikeana, että Torinossa meillä ei ollut kuin muutama hassu sokeritoukka satunnaisina vierailijoina.

Täällä Torinon uudessa asunnossa olen nähnyt ainoastaan kaksi sokeritoukkaa kylppärissä kolmen viikon sisällä. Olin onnellinen, ettei muunlaisia mönkijöitä tai kaikkein vihulaisimpia, torakoita, ole näkynyt. Kulkukatin olisi pitänyt koputtaa puuta…

Tänä aamuna olin menossa pesulle. Nostin suihkukopin kynnyksellä olevaa jalkapyyhettä, kun mustanpuhuva, iso torakka säntäsi pyyhkeen alta ja alkoi kiitää hirmuista vauhtia ympäri suihkukoppia. Tämä katti päästi perusteellisen, pitkän rääkäisyn ja kiljui ja pomppi aikansa inhotuksesta tietämättä miten toimia.

Viimein pääsin hamuamaan talouspaperia, vaikka jo pelkkä ajatus joka paikkaan syöksähtelevän jättitorakan liiskaamisesta puklautti. Mutta, kun astuin jälleen suihkukopin eteen, vauhtipetoa ei näkynyt enää missään. Se oli kadonnut takaisin viemäriin.

Koko sunnuntai meni ihan pilalle, pystyin vain ajattelemaan minkälaisia otuksia talomme putkistossa kyttää. Suihkukopin rallitorakalla on aivan varmana siellä kokonainen suku pikkuserkkuineen ja isomummuineen valmiina tutkimaan kylppärin ohella keittiö etsiessään syötävää ja yllättämään meidät joku päivä iloisesti hyppäämällä sormille ruokakaapista. Karvat nousevat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta!

Aloitimme taistelun hetimiten. Sovimme, että kylppärin lavuaarien ja bideen metallitulpat pidetään kiinnikäännettyinä heti, kun emme enää laske vettä. Suihkun viemäriaukon päällä saa olla väliaikaisena tulppana iso kivi, pysyväksi suojaksi täytyy hankkia tiheäsilmäistä verkkoa.

Onneksi sentään keittiön kahden tiskialtaan suojana ovat tarpeeksi tiheäsakaraiset tulpat. Toivoa vain sopii, ettei torakkaperhe kuljeksi asuntoon vessanpöntön kautta – sitä kun ei voi oikein tilkitä.

Viimeiseksi kunnostauduin saksilla ja läpinäkyvällä eristysteipillä. Tilkitsin bideen ylemmän vesiaukon sekä keittiön tiskialtaan vesiaukot. Luuratkoot, turjakkeet, sieltä tahmaisten ikkunoidensa takaa, kylään ei tarvitse tulla!


I got another surprise concerning our flat. I was going to take a foot towel from the floor. It was on the step to our shower room. I lifted it up and what a scream I made! A nasty, big, dark cockroach jumped out! It has been under the towel. The creature started to run around the shower room like in a rally and I was screaming and jumping around.

Finally I reached for some paper to kill the beast. I looked back to the shower and voila, it was gone. It had dissappeared to the sewer. I was happy for that. Idea of killing a big jumpy cockroach would have been too disgusting experience.

I took scotch and put it everywhere on top of the extra holes in all the sinks and bidet. I put a stone on top of the sewer in the shower room. I don´t want to se these beasts here anymore! Better to put some cockroach poison regularly and hope for the best.

For this story I couldn´t even sleep well. And I was imagining seeing cockroach jumping from somewhere when I least expect. What a horror!