Torakka iski jälleen!

Olipahan dramaattinen yö, huh... Sain kyläilijän, joka olisi saanut pysyä poissa.

Ne, jotka ovat lukeneet juttuni Rallitorakka maaliskuulta, tietävät jo, että tätä olen kauhulla odotellut jo jonkin aikaa. Nyt se otus sen sitten teki, ilmoitti läsnäolostaan keskellä yötä.

Olen huolehtinut aina matkoille lähtiessä kunnon myrkytyksestä putkistoihin ja joskus ikkunanpieliin, yrittänyt pitää keittiön ja ruokapöydän alueen vapaana ruuanmuruista niin hyvin kuin mahdollista ja laittanut aina roskapöntön kannen tiiviisti kiinni. Niin, ja meillä on edelleen ne pakkausteippiviritelmät lavuaarien ylimääräisten reikien suilla ja kivi suihkun lattiakaivon päällä.

Edellinen vuokralainen sanoi, että kolmen vuoden aikana hän ei kertaakaan nähnyt torakkaa. Ajattelin, että visiitti oli toivon mukaan erikoisuus. Tosin olen ollut koko ajan tietoinen, että josko se vihulainen sittenkin vielä joku kerta ilmestyisi häiriköimään mielenrauhaani. Meillä on myös sellainen parketti, että siinä on joissakin kohdissa tummia puunoksien jälkiä, joita tiiraan hämärässä tarkasti, ettei siinä ole sittenkin torakkaa.

Pieniä ovat meikäläisen murheet isossa maailmassa, mutta kyllä tuollainen torakka-angsti ahistaa!

Olen ollut muutaman päivän yksin kotona, kun ranskalainen Kolli matkasi äitinsä luokse Limogesiin, Ranskaan. Eilen aika vierähti pitkälle yöhön lukiessa ja sitten katsellessa musavideoita Youtubesta (kauheata teinimeininkiä heti kun Kolli on poissa, heh hee). Kello oli jo yli yhden, kun vasta tajusin tuntien hujahtaneen aamun puolelle. Olin ihan väsynyt, joten se oli nukkumaanmenon paikka.

Suuntasin iltatoimille kylppäriin. Läpsytellessäni tohveleillani hämärää käytävää pitkin huomasin yhtäkkiä edessäni tumman vilahduksen, iso torakka pujahti käytävästä kylppäriin!

Tällä kertaa en pomppinut tasakäpälää tai kiljunut, vaan kevään ja kesän torakkaodotuksen tiimoilta meikäläiseen iski suoraan sanottuna sellainen murhanhimo, että olin enemmän vihainen kuin kauhuissani. Ettäs kehtasi mokoma vihulainen, tulla pelottelemaan keskellä yötä, kun olen vielä ihan yksin kotona!

Kurkkasin nopsaan kylppäriin ötökän perään, mutten nähnyt sitä missään. Epäilin sen olevan kytiksessä heti kulman takana, vaa´an alla. Hipsin hakemaan torakkamyrkkypullon.

Sitten tömäytin hieman lattiaa. Ajattelin ajavani ällötyksen vaa´an alta pois, etten saisi sitä sormilleni. Mitään ei tapahtunut. Kylmäverinen otus! Sitten vedin vaakaa hitaasti pois nurkasta ja kukas se siellä killitteli patterin alla hiljaa paikoillaan: periviholliseni, tummanpuhuva ja arviolta nelisenttinen torakka.

Siinä inhon keskellä myös huvituin ajatellessani, että tämä ei taida olla se sama rallitorakka, joka riehui maaliskuussa suihkukopissamme, tämä tapaus näytti luottavan suojaväriinsä ja yhden pysähdyksen taktiikkaan.

Ei muuta kuin torakkamyrkkyä päin näköä! Otus heitti melkoiset itkupotkuraivarit ja sätki viimeistä päivää kylppärin nurkassa. Mutta ei auttanut, torakan peli oli pelattu.

Taistelun tiimellyksessä huomasin tuntevani myös jonkinlaista ihailua moista ellotusta kohtaan. Torakat ovat niin sitkeitä, että selviäisivät ydintuhosta. Ne ovat säilyneet miljoonia vuosia samanlaisina. Toimiva, kompakti paketti uskomattamalla selviytymiskyvyllä, täydellisempiä luomuksia kuin muut ötökät, eläimet tai ihmiset.

En voinut liiskata paikoillaan teutaroivaa torakkaa, koska jos se oli naaras ja kantoi munia, se olisi voinut tirskauttaa ne ympäriinsä. En todellakaan ala torakkavauvojen keinoemoksi! Lisäksi kuolleen lajitoverin haju houkuttelisi sukulaiset hautajaisiin (tai viimeiselle ehtoolliselle, jak...). Niinpä hain sihvelin ja ronkin jo hiljentyneen piruparan siihen.

Yöllinen säikäyttäjäni koki viimeisen matkansa vessanpöntön kautta torakoiden taivaaseen.

Epäilin otuksen alkuperäksi jompaa kumpaa parveketta. Olin pitänyt avointen ovien päivää yöhön asti, koska Torinossa on ollut ihan kamalan kuuma ja läpiveto on auttanut jonkin verran hikista olotilaa. Torakka oli varmaan iloisesti marssinut sisälle pimeän tullessa ja ehtinyt seikkailemaan ties missä, yhyy.

Sen verran moisesta torakkajumpasta ahdistuneena nappasin uudelleen torakkamyrkyn ja suihkutin pullosta ovien taakse, ikkunalaudalle ja suihkukaivoon. Makkarin ikkunan taakse en viitsinyt suihkuttaa, koska eipä tuollainen tökötti ole terveellistä hengittää muillekaan. Ei auttanut muu kuin nukkua lämmin yö ikkuna kiinni, kylmä pyyhe jalkojen päällä.

Silti inhotti ajatus, että jospa torakan kaveri tai sukulainen hipsii jossain makkarissa ja kiipeää yöllä sänkyyni. Kostamaan murhaajalle. Voitte vaan arvata, tuliko uni silmään! :-O

Image by Foureyesjokeshop.com

Last night was dramatic. I have been alone for couple of days. Mr Cat is visiting his mother in Limoges, France. And unfortunately I had a visitor too. A cockroach!

It has been since March from the first encounter with the cochroach. The one which ran around our shower room like a crazy and then dissappeared to the sewer while I was jumping around screaming.

The previous tenant said he never saw any here during three years, so I have been hopefull but still carefull. We have had the scotch tape in the extra holes of all the sinks and I put cockroach poison from time to time to sewers and behind doors and windows. But still I have been scared for the new encounter. And our parquet floor doesn´t help the fear, it has dark wood marks here and there so sometimes  in the darkness I imagine seeing cockroaches.

I have been keeping the balcony doors open, it has been terribly hot weather in Turin for some time. Last night the doors were open untill one am so I guess the bug has happily entered in.

I was tired, didn´t noticed how much it was already and was finally heading to the bathroom. But what I saw: a big, dark cockroach ran quickly to the bathroom from the corridor.

Last time I screamed and jumped around. But now I was calm. The fight has started! I just had to beat my enemy this time. How it dared to come to scare me in the middle of the night and when I´m all alone at home, that bloody bug!

I didn´t see it anywhere. I guessed it must be under the balance in the bathroom corner. I stomped a bit with my foot to lure it in sight. Nothing happened.

Silently I reached the poison bottle and took the balance from the corner. And who was there, the cochroach. Surprisingly it was staying still, maybe trusting its´ colour on the dark floor. But it was its´ last mistake and so I put poison straight at it. It battled for a long time but I was the winner. I threw the poor bastard to the toilet.

I was totally awake again and imagined where the cochroach has been walking already. Yak! I put poison behind the doors and to toilet sinks. I didn´t put it behind my bedroom window, poison is always poison for us too.

So I had to sleep with the window closed this night - didn´t want to have more bug-visitors during the night, crawling in my bed! Still I was thinking that maybe the dead-one´s relative is sneaking out somewhere in the bedroom, waiting for the time for revenge! You can imagine I had difficulties of falling asleep.