Aasimaista menoa ja herkuttelua Alppi-ravintolassa

Vietimme viikonlopun Megèvessa, Ranskan Alpeilla. Ohjelmaan kuului paljon ulkoilua, hyvää ruokaa, terassilla istuksimista ja urheiluakin - sunnuntaina kävin hiihtämässä pitkästä aikaa ja täytyy kehaista, että sivakointi sujui kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Lumi oli suojaista ja luistelutyylillä painelin eteenpäin hyvää vauhtia. Runsaan ulkoilun hintana sain punaisen naaman. En älynnyt laittaa suojavoidetta, ja auringon alla tuli tosiaan oltua useampi tunti etenkin sunnuntaina. Voih! No, onhan tämä punanaama kait jonkinlainen kevään merkki...

Lauantain lounaan nautimme tuttuun tapaan Alppiravintola Rostachonissa, jota olen hehkuttanut täällä aiemminkin. Ennen syömistä kävimme kuitenkin tervehtimässä aasiystäviämme, jotka käyskentelivät laiskanpulskeasta elämästä nauttivaiseen tapaansa aitauksessaan. Rakastan aaseja enkä voi kerta kaikkiaan vastustaa niiden suloista olomuotoa. Varoituksen sana siis jo etukäteen: tämänkertainen matkakirjeeni on oikea aasikuvapotpuri, hehee!

Tässä sitä ihmetellään, kuka on tulossa kylään:

Aasiystävämme odottelee korvat höröllä
Our donkey friend waiting curiously

En ollut pitkään aikaan nähnyt aasejani, joten ne olivat aluksi vähän varuillaan kanssamme eivätkä uskaltautuneet ihan viereen siliteltäviksi. Toinen on arempi kuin toinen ja pysytteli suosiolla kauempana. Tai ehkä sitä ei vaan kiinnostanut ;) Aaseilla on luonnonlahja olla tekemättä sellaista mikä ei inspaa.

"Minä seison nyt tässä ja nautin auringosta"
"I´m standing here now enjoying of the sunshine"

Turhan monet parjaavat aaseja tyhmiksi - nehän ovat fiksumpia kuin esimerkiksi hevoset. Hölmöhän sitä tekee niin kuin joku toinen käskee. Aasi tekee niin kuin sitä itseään huvittaa. Sitä ei kiinnosta juosta pää viidentenä jalkana paikasta toiseen, vaan aika otetaan rennosti ja elämästä nautitaan korvaa välillä lotkautellen. Joskus voi istahtaa vaikka keskelle tietä, jos kiireinen meno alkaa liikaa nyppiä. Hmm, aasit ovat itse asiassa hyvin kissamaisia itsenäisyydessään ja itsepäisyydessään. Aaseissa on asennetta!

Kulkukatin onnenpäivä aasiystävien luona
TravelCat´s happy day with favourite donkeys

Jutustelin aaseilleni kaikenlaista höpöä ihan suomenkielellä. Eivät ne vissiin paljoa ymmärtäneet, mutta ainakin korvat olivat uteliaassa hörössä kuullun merkiksi. Aasit ovat hellyttävän karvaisia otuksia, katsokaapa näitä komeita hörökorvia:

Aasin karvakorva
Furry ear

Aikani höpöteltyä aaseille mukavia, elikot lientyivät epäluuloistaan ja rohkeampi tuli rapsuteltavaksi:

"Vielä vähän ylempää ja sitten korvan takaa"
"A bit higher and then behind the ear"

...ja siirtyessämme pikku hiljaa pois aitauksen luota, niin eiköhän tämä söpö töppöjalka seurannut meitä aidan viertä. Pakkohan sitä oli rapsutella hieman lisää.

"Vielä lisää rapsutuksia, pliis!"
"Little bit more caressing, please!"

Mikäpä onkaan aaseille mukavampaa kuin leppoisa elely Alppien ruohoisilla rinteillä havupuiden tuoksuessa pihkalle ja kevätkukkien nostaessa ujoja terälehtiään kohti aurinkoa näissä uljaissa Mont Blancin maisemissa:

Onnen aasi Alpeilla taustanaan Mont Blanc
Lucky donkey in magnificient sceneries, Mont Blanc in the distance

Lopulta pääsimme syömään. Sisällä asetuin pöydässämme sille puolelle, mistä aasit näkyvät ikkunasta. Tiedän, olen ihan lapsellinen ja hassahtanut, mutta minkäs itselleni voin! Tulen aaseista aina niin hyvälle tuulelle ja onnelliseksi, että haluan maksimoida ilon. Mikäs sen ihanaisempi elämys kuin syödä maittavaa Alppiruokaa ja katsella toisesta ikkunasta Mont Blancia ja toisesta harmaaturkkisia aaseja :D

Aasimainen näkymä ruokapöydän ikkunasta
Donkey scenery from our table

Lounaalla Rostachonissa
Having lunch in Rostachon

Mutta jätetääs aasit nyt hetkeksi laiduntamaan rauhassa ja syödään itsekin välillä. Rostachonissa on koristeina kaikenlaisia vanhoja tavaroita, muun muassa vanhoja monoja, kuten alla olevan taulun yllä. Tuo hauska taulu oli suoraan edessäni, se on suurennos vanhasta valokuvasta. Kuva kertoo minkälaista elämä oli ennen muinoin Ranskan Alpeilla. Muori ja pappa ovat nauttimassa rennosti iltapäiväkahvit lehmien keskellä navetassa.

Huomatkaa muorin kahvikuppi, se on tuollainen jalallinen ja korvaton kulho. Ranskalainen Kolli kiinnitti tähän huomioni, kun olen ihmetellyt jo jonkin aikaa kotona, miksi Kolli juo nykyään kahvinsa kulhosta. Se on kuulemma vanha ranskalainen maaseudun tapa :)

Kahvit vanhaan ranskalaiseen tapaan
Coffee pause in the old times in French countryside

Tilasimme lounaaksi tyypillistä Alppien alueen ruokaa. Se on yksinkertaista, tuhtia ja maittavaa. Itse otin juustoperuna-omeletin vihersalaatilla, Kolli otti sianpotkaa riisipedillä. Palanpainikkeeksi talon valkoviiniä. Bon appetit!

Juustoperuna-omeletti ja vihersalaattia
Cheeze-potato omelet and green salad

Jälkkäriksi otin meille suomalaisille tutun raparperipiiraan ja oheen pyysin vaniljajäätelöpallon. Nami! Oli muuten tosi hyvää piirasta, sellaista sopivan mehukasta ja raparperisen maukasta. En pidä kuivista jälkkäreistä. Lounaan jälkeen oli kerrassaan hilpeä olo, lienikö syynä herkullinen ruoka, aasiystävämme vai talon valkoviini ;)

Herkullista raparperipiirakkaa vaniljajätskillä
Delicious rhubarb pie with vanilla ice cream

***

We had sunny weekend in French Alps. We spent time outside: walking to Megève center and sitting on the terrace and I did some cross-country skiing. The sun was shining a lot and I didn´t realize it can be that burning - so now my face is all red...

On Saturday we went for a lunch in Rostachon, our favourite restaurant near Megève. First we wanted to say hello to my donkies. These grey donkeys are my favourite, they are so cute that I just can´t resist them. If I haven´t told earlier: I looove donkeys! They are my favourite animals with cats. And I think there are lot of similarities between donkeys and cats: both are very independent, they don´t want others to tell them what and how to do, they enjoy of lazy and relaxing life and have their own mind ;)

Ranskalaisesta omakotitaloasumisesta

Käsite omakotitalo on oma juttunsa mitä tulee ranskalaisiin asumuksiin. Suomalainen on tottunut ajattelemaan omakotitalon erillisenä talona, jossa on hajurakoa naapuriin, kenties puita tai ainakin pensasaitaa. Mutta ranskalaiset omakotitalot ovat kuin yhtä pitkää rivitaloa isoissa kaupungeissa. Omakotilähiöiden tiet ovat katkeamatonta betoninauhaa vieri viereen pystytetyistä taloista. Viis vihreydestä tai viihtyvyydestä! Omissa silmissä vaikutelma on usein tukkoinen ja ankea. Pitääkö ne talot nyt tunkea herranjestas ihan vierekkäin joka paikassa! Laittakaa nyt joku puu tai hassu pensas sinne väliin, happi loppuu...

Mutta ranskalaiset lienevät tyytyväisiä taloihinsa ja saavan tyydytettyä luonnonläheisyyden kaipuun takapihojen puutarhoilla. Ja onhan monissa sentään kukkia ikkunoilla värittämässä betonista harmautta.

Puutaloja ei ole missään, kaikki ovat kivitaloja. Ranskalaiselle on eksoottista ajatella, että Suomessa on niin paljon puutaloja. Kuinka ne kestävät kylmyyttä? Ja entäs tulipalot? Eihän puutalo ole ollenkaan kivitalon vertainen! Voih, yritä siinä sitten todistella, että puutalot ovat aivan ihania ja monesti paljon tunnelmallisempia kuin kolhot kivijötikät. Nimimerkillä puutalojen paratiisista eli Tampereen Pispalasta kotoisin oleva Katti...

Tyypillisiä ranskalaisia "omakotitaloja"
Typical French one family houses

Yllä oleva kuva on otettu anopin kerrostalon kulmilta. Tuollaisia taloja on Limogesin omakotilähiöt täynnä. Ja anoppini asui ennemmin juuri vastaavanlaisessa. Naapureiden puhelin ja elämisen (ja eläinten) äänet kuuluivat joskus meidänkin puolelle - ihan kuin kerrostalossa konsanaan! Olo ei ollut todellakaan kuin omakotitalossa - ja puutarhassa ollessakin naapuri oli ihan vieressä kitkemässä oman ryytimaansa rikkaruohoja. No, yhteisöllisyyttä sellainen ainakin tuo. Eri asia sitten on, kuinka kauan puutarhatyöskentelyyn menee aikaa, kun puolet päivästä menee jutusteluun ulkoilevan naapurin kanssa, hih.

Kolme ranskalaista takapihaa vieretysten, kevään kukkia
Three French backyards next to each other, spring time flowers

Anopin asuessa vielä vanhassa talossa hän jutteli harva se päivä kadulla naapureiden kanssa. Toisen liikkeet rekisteröidään heti, kun monta naapuria asuu ihan kyljessä kiinni, ja muiden asiat tiedetään hyvinkin. Oikeastaan kerrostalossa "saa" asua enemmän rauhassa, naapureita ei tarvitse niin nähdä tai ottaa kontaktia.

Sen olen huomannut, että Ranskassa naapureita tervehditään auliimmin kuin Italiassa. Ja paljon auliimmin kuin Suomessa! Tampereella saan useimmiten yllättyneitä ynähdyksiä tai nielaistuja heitä tai moita vastaukseksi reippaaseen tervehdykseeni. Mutta eiväthän suomalaiset sitä epäkohteliaisuuttaan tee, ovat vaan kovin ujoja.

Ilta-auringon valossa
Evening sunshine

Asuinalueilla on toki irrallaankin seisovia taloja, tosin vain muutama. Tuossa yläpuolella yksi tosi kaunis. Etupihalla on villi, boheemi puutarha. Salkoruusu viihtyy erinomaisesti myös Limogesin alueella, kuten kuvasta näkyy. Suurin osa seudun taloista on rakennettu 50- tai 60-luvuilla eivätkä ne ole kovin esteettisiä. Mutta tämmöiset vanhemmat, harmailla kivillä koristellut talot ovat viehättäviä ja omaan makuuni. Rakastan noita kiekuraisia rautaportteja, seinän rupuliaista kiveystä ja pientä katosta portaiden päällä!

Lähellä on myös toinen ihastuttava talo, jonka hortensiat saivat minut huokailemaan ihastuksesta. (Tämä on se talo, jonka portailta bongasin nukkuvan kissan edelliseen kirjeeseeni.) Sen turkoosinsiniset ikkunaluukut antavat persoonallisen säväyksen.

Sininen talo
Blue house

Harva se päivä tuli käveltyä läheiseen pikkumarkettiin, SuperU:hun. Siinä vieressä on kaunis talo, jonka edusta suorastaan tursusi hortensioita. Aidan muotoilu on viehättävä, samoin tiilikoristelu ikkunan pielissä. Heh, tuntuu, että joka kirjeessä tulee nyt näitä hortensioita, mutta minkäs teet, hortensiat ovat niin vaikuttavan upea, etten voi muutakaan kuin ottaa niistä kuvia! :)

Uhkeat hortensiat
Great hortensias

Ehdin kurkkia myös ihmisten takapihoille (en ole suinkaan kauhea kyttääjä), siellä kasvaa useimmiten salaattia, kiinankaalia, kurpitsoja, tomaattia, perunoita ja hoksasinpa erään kerran myös chilipaprikaa. Valitettavasti silloin ei ollut kameraa matkassa, mutta olipa komeanpunaiset chilit! Ranskalaisten kotipihan antimiin kuuluvat myös erilaiset hedelmät, kuten alkukesän kirsikat ja loppukesän päärynät ja omenat, aprikoosit ja persikat. Ollapa suomalaisillakin samanlaista rikkautta pikkupuutarhoissaan, mutta minkäs sitä säälle mahtaa...

Syötävien juttujen lisäksi ranskalaisten pihoilla on kukkia, tulppaaneita ja hyasintteja keväisin, kesällä erilaisia ruusuja ja hortensioita.

Mitäs tässä roikkuu?
What is hanging here?

Kävelyretkillä törmäsin tuohon yllä olevaan näkyyn. Katsoin tarkemmin, ja kas kummaa, mitäs puusta killuikaan: kiiwejä! Ihan tosi. Katsokaa vaikka...

Ranskalainen kiiwi
French kiwi fruit

Kummastelin asiaa ranskalaiselle Kollille ja hänen äidilleen, mutta he sanoivat, että Limogesissa on useilla kiiwejä pihoissaan. Hah, enpä olisi uskonut. Minä kun jotenkin olen aina mieltänyt nuo karvapintaiset hedelmät kaukomaiden antimiksi. Mutta eipä sitä voi kaikkea Kulkukattikaan tietää...

Siinä vieressä oli myös kypsä rykelmä violetteja rypäleitä. Nam. Iski muuten kova houkutus kulkiessa tuosta muurin ohi useampanakin päivänä, kun teki mieli maistaa rypäleitä ja etenkin noita kiiwejä!

Rypäleitä notkuvat köynnökset
Grapes hanging from the street side wall

Typical French one family home is as seen in the first photo. In older home suburbs all the roads are like continuous house, there is not space in the middle of separate houses. It feels funny for a Finn since in Finland we ae used to have privacy and some green space between the houses, like bushes, bush fence, trees or at least grass.

Ofcourse there are some alone standing houses as well, but only few in big cities´ suburbs. I´m not such a fan for the houses built up in the 50´s or 60´s (horribly grey and not esthetic) but older buildings are really charming: big rocks on the walls, curvy iron fences, pictoresque decoration.

There is not much green on the French suburbian roads (although in modern areas there is more green), but the French enjoy of their gardens. It´s a totally different world when you look at the backyards of a French house. The same you can see in England too for example.

For a French is weird to think about whole areas of wooden houses - as wee have in Finland. How they stay warm in the winter? What if there comes a big fire? Wooden house can´t ever be as good as stone house! ;) I lived my childhood in a wooden house and personally I find them sometimes much more cosy and lovely than stone houses.

In French home garden you´ll find different fruit trees, salads, pumpkins and even chilli! And what a surprise: I found also some kiwi! My Mr Cat and his maman told me it´s usual fruit in Limoges area. I was tempted but didn´t pick up any of these delicious looking kiwis...

Le Chat

Tästä kirjeestä tuli hyvin kissamainen. Poden kovaa kissakuumetta, ja haaveena olisi saada oma pörröturkki joku päivä. Olen pyörinyt anoppilassa Limogesissa viime päivät, ja kappas vaan, uuden asuinpaikan kulmat ovat kissoja täynnä - mikä herkkuapaja kissabongarille!

Iltapesun aika
Evening´s cleaning time

Anopin muutto on kestänyt ja kestänyt. Talon vaihtuminen kerrostaloasuntoon ei ole ihan helppo homma. Olen auttanut osaamallani tavalla, koonnut muutamat pikkumööpelit, toiminut taiteellisena vastaavana sommitellen taulut seinille ja lyömällä niille naulat paikoilleen, raijannut ylimääräisiä kamoja kellariin sun muuta puhdetyötä. Kummasti sitä taas ranskaakin puhuu paremmin - kiitos anopin intensiivikurssin ;)

Mutta niihin katteihin! Nyt seuraa kattava kavalkadi uusista ystävistäni Limogesissa.

Melkein joka päivä bongasin keittiön ikkunasta naapuritalon kissat paistattelemassa päivää portailla. Kumpikin on varsin laiskaa sorttia, liikkuminenkin on sellaista elämästä nautiskelevan lokoisaa. Huvitti tuo ruskea katti, se suorastaan levisi portaille viettäessään siestaa iltapäivän kuumuudessa.

Naapuritalon laiskat katit portailla
Neighbor´s lazy cats on the stairs

Hiljattain kävin iltakävelyllä. Siinä katsellessani periranskalaisen asuinalueen kulmia, huomasin aivan ihastuttavan näyn erään talon portailla. Näkymä oli niin lumoava, että minun oli pakko kipittää takaisin asunnolle hakemaan kameraa. Nappasin Kollin (paremman) kameran mukaani, ja läksin metsästysretkelle toivoen kuvauskohteen säilyvän samanalaisena, kunnes ehtisin paikalle. Anoppi ja Kolli jäivät ihmettelemään, minne oikein katosin kameran kanssa. Näette kirjeen lopussa päämääräni lopputuloksen.

En päässyt suoraan pääkohteeseen, koska matkan varrella tupsahti kissoja vastaan koko ajan! Päivän saldo yhteensä kahdeksan - ei paha. Samat karvajalat tuntuvat liikkuvan kulmilla enemmän tai vähemmän koko ajan, koska näin useana päivänä nuo kissat loikoilemassa asfaltilla, peseytymässä rotvallin reunalla tai lönköttämässä selkä kyyryssä tien laidalta toiselta. Suurin osa on liian arkoja paijattavaksi asti, mikä on tietty kaupungissa ihan hyvä juttu. Kaikki eivät kissoista valitettavasti pidä...

Pari pröystäilevän pöyheäturkkista ja oranssia kissaa loikoili talon muurilla. Toista ei läsnäoloni voinut vähempää kiinnostaa. Yritin houkutella sitä edes vilkaisemaan kameraan kaikenmaailman kisumisuilla, kisskisseillä sun muilla söpötyksillä, mutta ei auttanut. Kattimatin katse hakeutui koko ajan ikkunaan ilmeisesti emännän ruokakutsua odotellen, joka tuli pian ja kuvauskohde katosi muurilta sisälle karvat pöllyten. Saatte nyt ihastella elikon komeaa olemusta takaapäin:

Nälkäinen kissa odottelemassa ruokakutsua
Hungry cat waiting for the dinner call

Edellisen asuinkaveri, varsinainen villikissa, rekisteröi läsnäoloni sen sijaan paljon paremmin. Se kyttäsi minua kuin viimeistä päivää, henkisessä valmiudessa syöksymään karkuun mahdollisen vihollisen hyökätessä. Tästä tuijotuskilpailusta sainkin mainion kuvan. Aikas mahtava puuhka tuo häntä muuten!

Epäluuloinen pörröhäntä
Suspicious furry tail

Valkoisen kiharaturkkisen katin elämä ei ole ollut helppoa resuisesta ulkomuodosta päätellen. Korvat olivat pahasti rispautuneet ja ruvilla ja olemus muutenkin nuhjuinen ja kitukasvuinen. Kovia kokenut kisu herätti heti suojeluvaistot. Resvana vaikutti kuitenkin hyvinvoivalta, eikä se onneksi elä kadulla: toisena päivänä huomasin, että sillä on sama omistaja viereisessa talossa kuin muutamalla muulla kissalla. Ehkä emäntä ja isäntä ovat pelastaneet elikot omikseen pahemmalta kohtalolta.

Rehjuinen valkoturkki
Poor little white-fur

Valkoisen täplänenäinen ystävä oli uteliasta sorttia, mutta silitettäväksi se ei halunnut. Kisu luuli ilmeisesti omistavansa kadun, sen verran tyyriisti se patsasteli keskellä katua, hih. Olin hieman huolissani sen turvallisuudesta tuntien ranskalaisten ajotyylin (= painetaan kaasu pohjassa myös asuinalueilla), mutta ihan vikkeläliikkeiseltä otukselta se vaikutti, ranskalainen toki itsekin.

Ranskalainen pikku-sfinksi
Little French sphinx

Tällä seuraavalla, mustalla turjakkeella oli varsin vinkeä katse. Toinen silmä on keltainen, toinen ruskea ja pienempi, joten kisun tuijotus oli erikoislaatuinen. Kuvakulma on mielestäni hauskan hassu: katti näytti kaukaa joltain mustalta mytyltä, ajovalot minuun intensiivisesti suunnattuna. En voinut olla nauramatta kisulin olemukselle.

Kuvauskohde varmaan itse tuhahteli närkästyneenä, mitä siinä hihittelen keskeyttäen toisen huolellisen iltapesun. Kissa pöllötti minua epäluuloisena aikansa, mutta jatkoi sitten pesutoimiaan rauhallisena huomattuaan, etten käy sen kummemmaksi riesaksi kumman aparaattini kanssa.

Hassu musta kissa
Funny black cat

Mutta nyt kuvausmatkan helmeen, eli siihen minut lumonneeseen kohteeseen, minkä takia yleensä koko retkelle lähdin. Enhän voinut mitenkään vastustaa yhdistelmää vanha ranskalainen talo, boheemin pittoreski koristelu ja piha, tuhlailevan rehevät hortensiat ja suloinen, nukkuva kissa!

Ranskalaisen kuvauksellinen
French pictoresque

Ja kun vauhtiin pääsin, niin pitihän sitä ottaa unelmakohteesta vielä lisää kuvia:

Villa Jeanne

Ja vielä lähikuva hortensiapuutarhassa uinuvasta Prinsessa Ruususesta - vai pitäisikö sanoa Prinsessa Hortensiasta:

Ranskalainen kissa unten mailla
French cat sleeping

Ja sitten piti yhdistellä kissaa ja hortensioita romanttiseksi kollaasiksi:

Kukkainen kissakollaasi
Flowery cat collage

Eiköhän tämä riitä tältä erää, kissakuumetta tuli lievennettyä mukavasti värikkään kuvaähkyn myötä ;)

Kissamaisen leppoisaa viikon alkua kaikille!



This letter is for celebrating beautiness of cats. Mr Cat´s maman lives nowadays in the corners where there are lots of cats - and I´m ofcourse very happy about that! Every day I see cats somewhere. And since I love cats, I had to take some photos of them :)

There are neighbor´s two fat cats, enjoying of the sun baths on the stairs every afternoon. On the other street, there are two big, orange cats, staring at me suspiciously or not caring at all about my laments to look to the camera. On the side street there were friends, who are living together in nearby house: poor white one, who has suffered in her life for sure, then its´ posing and catly arrogant friend and the most funny black cat with her specially intensive look.

One day I did two evening walks. During the first one, I saw the most charming cat scenery so I had to rush back to my mom-in-law´s apartment, steal Mr Cat´s better camera and go fast back to capture this scenery. Those photos are in the end of this letter. I couldn´t resist the beautiful bohemian French house, hortensias and the Sleeping Beauty on the stairs :)

Mornac - pikkupuotien ja ostereiden kylä Ranskassa

Mornac on valloittavan nätti pieni kylä ei niin kaukana Royanista (20 minsaa autolla). Kylässä on aivan erityinen tunnelma, sillä vaikka siellä turisteja paljon käykin, peruselinkeinona toimii osterituotanto. Käymme Mornacissa kerran kesässä, vierailusta on tullut jonkin sortin kiva lomaperinne.

Kylä on säilynyt turisteista huolimatta mukavan alkuperäisenä - sieltä ei löydä krääsäkauppoja tai pikaruokaa. Sen sijaan monia käsityöläisten ja taiteilijoiden puoteja Mornacista löytyy: galleristien tauluja, koriste-esineitä, kipsitöitä, värikästä keramiikkaa, hauskoja käsinmaalattuja miniatyyritaloja, kotijäätelöä, suklaata, käsinpoimittua suolaa jne.

Mornacin pääkuja
Main street in Mornac

Rakennusten seunustoilla kiipeilee erilajisia ruusuja, jotka oikein hehkuttavat väreillään kesän kauneutta. Ne antavat pirteää kontrastia valkoisille seinille ja sinivoittoisille ikkunaluukuille.

Kaunokaiset seinäruusut
Gorgeous roses on the walls of Mornac

Turistit tallustavat edestakas pääkatua - tai oikeammin pääkujaa, sillä ei sitä pienuuden takia voi oikein kaduksi sanoa. Mutta kannattaa poiketa sivuraiteille ja karata katselemaan sivukujien taloja.

Kauniita taloja sivukujalla
Pretty houses on the side street

Talot ovat valkoisia, niissä on suloisia yksityiskohtia, ikkunaverhot ovat pitsiä, ikkunanpuitteet ja -luukut on maalattu sinisiksi, turkooseiksi, vihreiksi, ja siellä täällä on mitä värikkäimpiä kukkasia ilahduttamassa silmää. Kujat ovat hiljaisia, mitä nyt joku laiskanpulska kissa voi lönkötellä muuria pitkin.

Ovenkolkutin
Door knocker

Voi ei miten ihana postiloota! (Tekstissä ei muuten puhuta pubista vaan kielletään mainosten jako;)
What a cute mail box! (The text doesn´t talk about pub but says no thanks to adverts;)

Kaikki putiikit sijaitsevat pääkujan puolella. Siellä on myös pieniä vaatekauppoja, joista saa hyvin ranskalaistyyppisiä vaatteita: rönsyä, vaaleita sävyjä ja naisellisia muotoja. Celodine-putiikissa sorruin aivan syötävän ihanaan hörsyhuiviin. Siinä on pitsiä, vaaleanpunaista ja kukkia, oikeaa marenkista höttöä romantiikan ystävälle!

Celodine-putiikki Mornacissa
Celodine boutiqie in Mornac

Kylläpä tulikin ihan ranskalainen olo tämä korea huivi kaulassa ;)

Uusi überromanttinen huivi
My new über-romantic scarf

Sitten hypätään näistä söpöistä tyttöilytunnelmista ostereihin! Niitä nimittäin Mornacissa on - hajua unohtamatta. Paikan vastustamattomuus syntyy juuri tästä kontrastista: Mornac on kuin kaksi erilaista kylää samalla visiitillä. Muistan, kun ekan kerran saavuin Mornaciin ja suorastaan ällistyin saapuessani osterialueelle, se oli niin yhtäkkinen muutos sievillä kujilla seikkailun jälkeen.

Mornacin piskuinen venesatama
The tiny port of Mornac

Pittoreski idylli vaihtuu aivan toisenlaiseen maailmaan pääkujan päättyessä pieneen, koruttoman yksinkertaiseen venesatamaan. Ylemmässä kuvassa näkyvään altaaseen oli pulahtanut nuoria uimaan - kuten viime kesänä. He pitivät hauskaa kovalla äänellä ja polskivat traktorin renkaan kanssa vedessä. Eri asia sitten on, kuinka puhdasta tuo soisen kanaalialueen vesi on...

Maisema on kuin Alankomaista: aukeaa, laakeaa, vetistä. Väreinä maanruskeaa, vetisenvihreää ja sinisenharmaata. Seudussa on omanlaista kauneutta, jonka kokee kävellessään pidemmälle kohti soisia niittyjä. Luonto on läsnä lokin huudossa ja poskia sivelevässä tuulessa.

Kuinka arvostankaan tämän karun alueen työläisiä, jotka ovat rakentaneet elinkeinonsa kumisaappaat jalassa ja kädet mudassa. Vaikka alue onkin kovin erilainen Suomen luontoon verrattuna, jotakin samanlaista tunnelmaa ajatuksista heräilee: ihminen osana luontoa, tekemässä elämänsä merkitystä ei-aina-niin-helpoissa olosuhteissa.

Soista maisemaa Mornacista
Swampy scenery from Mornac

Päkanaalia kehystää värikäs ketju pieniä mökkejä.

Osterimökkejä
Oyster cabins

Täällä kasvatetaan ostereita, monien ranskalaisten ja muidenkin suurta herkkua. Osterikujaksi nimeäni katu kulkee jokseenkin alakuloisena ja hiljaisena suloisenkömpelöiden mökkien ohi. Oikealla puolella on suuria osterialtaita. Mökeissä on osterien parissa työskentelevien työtiloja ja kulmilla näkee jos jonkinlaista ostereihin viittaavaa tavaraa.

Osteriverkkoja ja ostereiden kasvatusaltaita
Oyster nets and oyster ponds

Mornacissa on myös muutamia ravintoloita, joista saa (tietenkin) myös ostereita - ja takuulla tuoreita!

Itse en ole suurin ostereiden ystävä, kyllä niitä nyt syö, etenkin lisänä merenelävälautasella, missä on vähän kaikennäköistä. Mutta: en ole vieläkään täysillä innostunut noista otuksista, jotka maistuvat oikeastaan vain merivedeltä ja sitruunalta, mitä puristetaan päälle ennen osterin heilautusta suuhun.

Mökkien kulmalla osterinkuoria
Oyster shells next to the cabins

Osterit ovat rehellisyyden nimissä yksi syy, miksen aio todennäköisesti hirveän usein viettää joulujani Ranskassa: ranskalaisten joulupöydässä nautitaan ostereita ja valkoviiniä. Valkkarille kyllä kiitos, mutta en todellakaan aio vaihtaa makoisia laatikoita, rosollia ja riisipuuroa hytisevän kylmiin ja limanuljaskaisiin ostereihin, nyhyyh... (Sentään jotain, missä suomalainen keittiö todellakin pesee ranskalaisen, virnistys!) Enkä tajua, miten keskellä talvea syödään ja juodaan kylmää juhlaherkkuina, ei Ranskassakaan mikään lämmin ole joulun aikaan.

Mutta mennäänpä vielä kesäisiin tunnelmiin ennen lähtöä Mornacista.

Kylässä on paljon taiteilijasielun sydäntä sykähdyttäviä näkymiä. Kuten aidan takaa kurkistava päärynäpuu:

Päärynäpuu
Pear tree

Tai villi puutarha pienen talon edustalla:

Villi puutarha
Wild garden

Otin kuvan aidan välistä, näky oli niin houkuttava. Kuvittelin, että pikkutalossa asuu joku harmaahapsinen taiteilijamummeli. Hänen pieni keittiönsä on tuossa ikkunan takana. Mummu nauttii joka-aamuisen kahvinsa ja croissantinsa siinä pöydän ääressä. Hän antaa maukuvalle kissalle kuppiin maitoa, siirtää katseensa ikkunan takana korkeina kukkiviin salkoruusuihin ja ihmettelee ranskalaisen elämän kauneutta.



I introduce a very pretty and special French village nearby Royan: Mornac. It´s main face is decorated with simple and beautiful white painted houses with blue-shaded window shutters, tiny streets and roses climbing on the walls.

There are cosy boutiques and shops where you can buy French style clothes, pottery, gifts, products from the area - like hand-picked salt - or art works since there are also artists and galleries in this little village.

Mornac is not yet spoiled with tourists, there is a touch of real life. I was happily amazed when I visited Mornac for the first time: it´s like two diefferent villages in one! When the main street ends, starts canal area lined with swamp land and vast landscape almost like from the Netherlands.

This is the place for the oysters. You can see the cultivating ponds are boxes from my photos. Little cabins are truly pictoresque and there is a scent of oysters and sea water around. You can walk or get around with a bicycle in the area and get a different point of view of France near Atlantic Ocean.

St Georges de Didonne, kesäisiä kuvia

Atlantin rannalla sijaitseva ranskalainen kylä St Georges de Didonne on rauhallinen paikka, suurin osa taloista on loma-asumuksia, ja elämä on autiota kesäkauden ulkopuolella. Mutta elokuussa pieni keskusta ja ranta täyttyvät ihmisistä. Tosin tänä vuonna on ollut väkeä selvästi vähemmän kuin normaalisti. Ranskassa on menossa jonkinmoinen lama, ja pysytään mieluummin kotinurkilla kuin lähdetään kuluttamaan rahaa muualle.

St Georges de Didonne keskustan kirkko
The church in the town centre

Kulkukatti ja ranskalaista viiniä
TravelCat with French wine

Lomahuvilat on maalattu vitivalkoisiksi ja useassa on sinisiä yksityiskohtia. Monilla pihoilla on kaunis puutarha, jossa kukkien ohella koristeena pinjoja ja oliivipuita. Jokaisella talolla on oma nimi, se näkyy ulkoseinällä kyltissä tai katonrajan maalauskoristeessa. Se on mielestäni viehättävä lisä jo muutenkin nätteihin rakennuksiin: "Mon Rêve" eli unelmani, "Océane" eli Atlantti, "Belle Juin" eli kaunis kesäkuu ja niin edelleen.

Sinivalkoista Ranskaa
Blue and white in France

Vaaleanpunaisia ruusuja somistamassa sinistä aitaa
Roses decorating the blue fence

St Georgesin keskustan muodostaa kaunis kivikirkko ja kapea ostoskatu basaareineen ja leipäpuoteineen. Sieltä löytyy myös supermarketti ja kauppahalli. Kesäisin kauppahallin edustalla on vilkas tori ja kaikenlaista tilpehöörimyyjää viereisellä kujalla.

Olemme syöneet mereneläviä, ne ovat suurta herkkuani! Ollaan ostettu langusteja, isoja ravunsaksia, mereneläväsalaattia, ja anoppi on kokannut simpukoita sekä paistanut että keittänyt kalaa. Tuosta jälkimmäisestä en ole niin innoissani, Suomessa ei keitetä kalaa kuin kalakeittoon ja jouluna livekalaan. Tykkään enemmän paistetusta ja uunikalasta, mutta anopin pöydässä ei kannata nurista ;)

Ravunsaksia ruokapöydässä
Delicious scissors

Nuo suuret ravunsakset olivat muuten oma juttunsa! Kuori oli niin kovaa, ettemme saaneet sitä millään rikki ja herkku odotteli saksien sisuksissa meitä nälkäisiä herkuttelijoita. Meillä ei ollut oikeaa välineistöä ja pähkinäsakset eivät todellakaan sopineet hommaan. Ranskalaisen Kollini ei auttanut muu kuin lähteä rapuvadin kanssa kellariin. Hän suojasi ravunsakset paperilla ja hakkasi vasaralla kuoret rikki.

Olivat tosi mainion makuisia, vaikka pakko todeta, että kotoiset ravut ovat edelleen Suomi-Katin ykkösenä saksikkaiden sarjassa ruokapöydän antimina.

Mäntyjä maisemapaikalla
Pine trees and lovely scenery

Emme ole pelkästään lomailleet, vaan jatkaneet muuttoa sikäli, että olemme raijanneet osan turhista tavaroista kaatopaikalle ja järjestelleet kellaria. Kolli-parka, vain muutama viikko kesälomaa ja se menee äitinsä muuttohommiin ja remonttireiskailuun.
Olen rentoutunut kävelyretkillä villin rannan maisemissa, lenkkeilemällä rannalla ja uimalla sekä lukemalla ranskalaisia hömppälehtiä.

Sanomalehti Le Figaron mukana tuleva Madame Figaro on minun vakiluettavaa Ranskan maalla. Lehdessä on paljon kauniita ja taiteellisia mainoskuvia. Vaikken olekaan kiinnostunut 1000 euron arvoisista koltuista tai 10 000 euron kelloista, lehti on kivaa selailtavaa viihteenjanoiselle ja onpa siinä joskus mielenkiintoisia artikkeleita, kuten viimeksi naisen kliseisestä roolista Italian (eli Berlusconin) mediassa ja politiikassa.

Lomalukemista
Holiday reading

Toinen hauska lehti on Point de Vue, joka on anopin vakiostos lehtikaupasta. Siinä on enimmäkseen juttua Euroopan kuninkaallisista, aatelisten bileistä ja rakkaustarinoista, hienoa pukuja ja rikkaiden seurapiireilyä.

On ristiriitaisen totta, että Ranska on edelleen hyvin kuninkaallinen maa, vaikka Sarko maata presidenttinä hallitseekin. Kruunupäiden tekemiset kiinnostavat ranskalaisia ihan eri tavalla kuin pohjois-eurooppalaisia juorulukijoita, ja onhan tuo ranskalainen ylpeys kovin tunnettua. Taisikohan Marie-Antoinette poloinen päästä turhaan päästään...

Rantabulevardi
Beach boulevard

Rannan linjaa mukaelevaa bulevardia pitkin on mukava kävellä majakalle tai toiseen päähän rannalle. Siellä täällä on penkkejä levähdystuokiota varten ja muutama iso hiekkalaatikko ranskalaisten suosikkiharrastusta, petankkia, varten.

Urheilullisimmat voivat halutessaan kiivetä ylös majakkaan, sisäänpääsy on vain vajaat pari euroa. Ylhäältä on huimat näkymät merelle ja kylään.

St Georges de Didonnen majakka
Light house of St Georges de Didonne

Olen käynyt useana päivänä uimassa. Yhtenä iltapäivänä Atlantin pintaa halkoivat vallan mainiot aallot, niissä oli mukavaa leijua meren mukana. St Georgesin, kuten Royanin isommalla rannalla, on hengenpelastajien päivystys aamupäivästä varhaisiltaan, joten myös yksinuiminen on turvallista. Kollini on varsinainen sisäkissa, häntä ei uiminen inspiroi.

Uimista ennen ja jälkeen lenkkeilin paljain jaloin rantaviivaa pitkin. Tekee hyvää lenkkareiden turruttamille jaloille ja on muutenkin mukavaa läiskyttelyä! Ja bikineissä hölköttely takaa myös tasaisen rusketuksen. En ole muutenkaan mikään rantakissa, en jaksa enää loikoilla biitsillä tuntitolkulla, kaipaan tekemistä. Eikä tässä iässä parane liikaa kärventää ihoa, en halua näyttää vanhalta nahkasohvalta.

Purjeveneitä rannalla
Little sailing boats on the beach

Yhdellä kävelyretkellä näin tutunoloisen T-paidan: tummansinisen, jossa valkoisilla kirjaimilla komeili SUOMI. Paidan omistaja, joka hääräili veneensä ääressä, ei näyttänyt kuitenkaan yhtään suomalaiselta, joten uteliaisuuteni heräsi. Tiedustelin Monsieurilta, miten hänellä sellainen paita oli. Kävi ilmi, että tuo ranskalainen mies on suuri Suomen kävijä, hänellä on suomalainen ystävä Salossa. Myös Tampere ja Jyväskylä ovat tuttuja paikkoja. Toivottelimme tarinoinnin lopuksi hyvät loman jatkot ja hän huikkasi "Hyvä Suomi!" Heh...

Olin ihan erilainen ennen, kun vielä asuin Suomessa: lomilla on todellakaan halunnut törmätä suomalaisiin! Nyt, kun Suomi on kaukana enkä näe usein maanmiehiä tai -naisia, huomaan innostuvani kaikesta kotomaahan liittyvästä.

Atlantin rannalla näkee kesällä usein lentokonemainontaa. Minulle tulee siitä jostakin syystä aina Aku Ankka mieleen! Ankkalinnassa ja Ranskan loma-alueella harrastetaan tällaista mainontaa toisin kuin Suomessa. Ihan kätevää sinänsä, kuumina päivinä Ranskan rannat ovat tupaten täynnä, joten lentokonemainos tavoittaa satoja rantailijoita yhdellä kiekalla.

Tässä mainostetaan supermarketti E-Leclercin sunnuntain aukioloa
Summertime advertizing on the French sky

Tässä matkakirjeen lopussa vielä pari otosta Atlantin rantaa hallitsevasta ilmiöstä eli nousu- ja laskuvedestä. Majakan edusta on laskuveden aikaa yhtä mutarantaa, jossa aina muutamia vaeltaa työvälineiden ja sangon kanssa etsimässä hiekkaan kaivautuneita mereneläviä ruokapöytään. Veneet ovat kallellaan kuivalla maalla. Nousuveden aikaan pieni lahti täyttyy vedestä ja majakalle päästäkseen täytyy kiertää kuvassa näkyvä pieni metsä.

Lasku- ja nousuvesi Atlantin rannalla
Low and high tide in Atlantic shore

St Georges de Didonne is a small holiday town on Atlantic coast. The action is concentrated more to Royan, the next and bigger city. You can reach it easily with the car or bicycle.

In the centre of St Georges there is a pictoresque stone church, bookstore with also some English magazines, grocery shop, market hall, bakeries and boutiques.

The beach is much nicer than the one in Royan. It´s smaller but prettier and more natural. The beach boulevard is lovely, you can walk along it to the lighthouse, entrance is only about 2 euros. Sceneries are fantastic!

I had swum many times, the Ocean is not cold at all in August, it´s nicely refreshing. One day I had big waves, I love to swim up and down with the waves. St Georges and Royan beaches are safe for lonely swimmers too because there are always life guards watching over the bathing people from early day untill early evening .