Romanttinen hotellimme Roomassa ja budjettimatkailun muisteloita

Tänä aamuna tuntuisi, että flunssa on jo paremmalla mallillaan. Nokka ei vuoda yhtä Niagarana kuin edellisinä päivinä ja pärskiminenkin on vähentynyt. Jee! Josko tästä vielä selvittäisiin? :)

Alennustilasta johtuen en ole jaksanut laittaa eetteriin loppuja Rooman reissun juttuja, kuvien kanssa sumpliminen tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta. Mutta tässä tulee nyt viiveellä muutama tarina! Ensimmäisessä esittelen meidän ihanaisen hotellin.

Hotellimme Roomassa, Villa san Pio Aventinon kukkulalla
Our hotel in Rome, Villa san Pio on Aventino Hill

Hotellinamme Roomassa toimi Villa san Pio. Se sijaitse kauempana keskustasta, Aventinon kukkulalla. Se on residenssien aluetta, hyvin rauhallista ja vehreää. Ympäristössä on palmuja, sypressejä, "auringonvarjo"mäntyjä ja talojen muureilla ja pihoilla mitä loisteliaimman värisiä kukkia kesäaikaan. Pyramid-metroasema on lähin, jonne tosin on kymmenen minuutin kävelymatka.

Hotellia on kutsuttu yhdeksi maailman romanttisimmaksi. Aula, käytävät ja huoneet on sisustettu vanhanaikaisesti, on kultakirjailtuja verhoja, vanhoja koristeellisia huonekaluja ja kiekurakulmaisia peilejä. Paikka on sopiva vaikkapa häämatkalaisille! Tai muuten vaan niille, jotka haluavat leppoisaa luksusta ja erilaisen majoituksen hektisen ja meluisan ydinkeskustan sijaan. Huoneet sijoittuvat muutamaan eri rakennukseen, välissä kulkee polku kasvillisuuden ja patsaiden keskellä.

Hotellin koristeellinen aula
The lobby of the hotel

Hinnat ovat aika tyyriitä, mutta nyt oli ranskalaisen Kollini työmatka, joten saimme osan kuluista työn piikkiin. Hotelli on sinänsä kätevä, koska se sijaitsee kävelymatkan päässä FAO:sta eli Rooman YK:n toimistosta, jossa Kollilla oli kokouksia. Olimme samassa hotellissa myös aikaisemmalla reissulla.

Hotellihuone romanttiseen, vanhanajan tyyliin
Romantic hotel room

Buffet-aamiainen on ihan ookoo. Italialaiseksi se on erinomainen (tyypillinen italialainen aamiainen on tujakka espresso ja joku pieni pulla tai pelkkä keksi! Tuota en ole muuten ikinä tajunnut: minulta menisi taju jo parin tunnin sisällä noin heikoilla eväillä), mutta ottaen huomioon hotellin neljän tähden statuksen buffet voisi olla parempikin. Italialaiset tykkäävät kovasti niin ikään makeasta. Jopa hotellin croissantien päälle oli lorotettu sokerikuorrutusta, eiiih...

Mutta, hotellin cappuccino on mielettömän hyvää! Olen teetyyppi, mutta täällä minun oli pakko ottaa välillä cappuccino. Eihän sellaista herkkua voi sivuuttaa, slurpsista.

Herkku-cappuccino :-P
Tasty cappuccino

Oli ihanaa syödä aamiaista tuolla vehreällä, tunnelmallisella terassilla, lehvien varjossa ja lintujen liverrellessä, auringon jo paistellessa puiden takaa lupaillen kuumaa päivää. Oi autuutta! Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa päivä Roomassa ja miettiä, mihin kohteisiin sitä tänään suuntaisi tassunsa :) La Dolce Vita kerta kaikkiaan.

Villa san Pion vehreä aamiaisterassi
Beautiful terrace in the hotel Villa san Pio

Eräänä aamuna sain mieleistä seuraa. Kyseessä ei ollut Kolli, joka oli rientänyt jo varhain kokoukseen, vaan suloinen tyttö-kisuli, joka ilmestyi viereeni naukumaan. Katti olisi halunnut ilmeisesti nauttia aamiaista, mutta en oikein kehdannut alkaa heittelemään mitään ruuanmuruja.

Tai no, yhden croissantin palan annoin salaa tarjoilijoilta (kun ei muutakaan enää siinä vaiheessa lautasella ollut nimimerkillä aamiaisbuffet-ahmatti), mutta eihän se tietenkään kelvannut. Kisu ei antanut silittää, mutta kiehnäsi pöytäni jalat ja pyöri ympärillä jonkun aikaa ennen kuin katosi pensaisiin.

Pörröinen aamiaisseuralainen
My furry friend for the breakfast :)

Siinä aamiaispöydässä tuota kissaa ja sen itsenäistä puuhastelua katsoessani tuli mieleen, että tästä Kulkukatista on tullut enemmän laiskanpulseka ja mukavuudenhaluinen kotikissa. Rooma-seikkailuissa joskus vuosia sitten oli pikkuisen eri meininki... Oi nostalgiaa!

Lähdin matkaan yksinäni, kuten monesti tein. Minulla oli joku kahden tähden hotelli =loukku (Italiassa tähdistä saa yleensä vähentää yhden). En halunnut koskaan tuhlata rahaa liikaa hotelleihin, tarkoitushan oli pyöriä nähtävyyksissä ja tuhlata rahat mieluummin elämiseen kuin nukkumiseen.

Tuo piskuinen ja kälyinen hotelli oli rautatieaseman tienoilla. Käytävät olivat hämärät ja labyrinttimaiset. Huone oli todella pieni, ei sinne muuta mahtunut kuin iso sänky ja haiseva kaappi, jonka toinen ovi retkotti. Huoneen ovi aiheutti kylmiä väreitä, koska se oli lukitsemisesta huolimatta jotenkin raollaan. Sänky haisi ullakolta. Tapetit olivat tummat, ja verhot paksua burgundinpunaista samettia. Sain aamiaissetelin, jolla sain kuivan kannikan ja teetä lähibaarista. Hih!

Mutta budjettimatkaaminen on joskus ihan hauskaa ja jopa tunnelmallisempaa kuin hienoissa hotelleissa snobbailu. Luulenpa silti, että ranskalaista Kollia olisi turha yrittää taivutella reppureissailuun, sen kun näkis! :)

Tosin Italiassa kaikki ei aina pelaa edes hienoissa hotelleissa: sinä iltana, jolloin meillä oli sovittuna illallinen Kollin kollegojen ja entisen pomon kanssa, piti kiireessä laittaa itsensä tällinkiin. Tulin viime tipassa (ylläri...) hotellille, ihan hikiväsyneenä koko päivän tallustamisesta keskustassa. Teki mieli vain nostaa koivet kohti kattoa. Mutta, ei kun suihkuun ja suitsait valmiiksi.

Kaunis kylpyhuone, mustaa ja valkoista marmoria
Beautiful bathroom, black and white marble

Jep, homma ei mene (tietenkään) putkeen silloin kun on kiirus:

Juuri kun olin saanut itseni saippuoitua ja oli kunnon sampoovaahdot päässä, vedentulo yhtäkkiä loppui. Ei tiraustakaan. Olipa mieletön ajoitus! Siinä saippuoissa liukastellessani sadattelin melkoisen valikoiman painokelvottomia suomalaisia kirosanoja, jotka varmaan kuuluivat käytävään asti.

Jonkin ajan kuluttua vettä alkoi taas tulla ohuena norona - mutta jääkylmää! Ei auttanut muu kuin pestä itsensä loppuun sillä jäisellä lirulla. Tietenkin myöhästyimme illalliselta. Voin kertoa, että oli tosi juhlava fiilis lähteä ravintolaan seurustelemaan ennestään tuntemattomien YK-tyyppien kanssa kamalalla kiireellä ja tukka puolimärkänä, jeuh!

***


My flu has made me so tired that only now I feel like posting my last letters with photos from our last Rome trip. Here I introduce our hotel, Villa san Pio.

The hotel is really romantic and beautiful! Decorated with the style of old times glamour. Perfectly suitable for honeymoon. Or people who just want to have relaxed luxory in a peacuful and green surroundings. Hotel is situated on Aventino Hill, so it is a bit far from the city center. But it was practical for us: this was again a work trip for my Mr Cat and he had only a walking distance to FAO.

Area is charming: residential buildings, cypresses, palm trees, flowers. And it is very calm, no noise like in the city center. Aventino Hill has some churches and the orange park. Closest metro stop is Pyramid (10 minutes walk).

Hotel´s breakfast terrace is situated under the green trees. Really a pleasure to start a day! Buffet is quite okay but cappuccino is very tasty. One morning I had cute company for the breakfast: a cat. It came to meow under my table, awww.

In this luxorious place I started to remember my earlier trip to Rome years ago. Then I was alone and in a shabby hotel near to the railway station (never wanted to spend too much money for hotels, rathed wanted to live better and use hotel only for sleeping). Dark corridors were like a labyrinth, the door gave me shivers because it was always a bit open even when locked and the room was so gloomy with dark wall-papers and deep red velvet curtains that I really spent rather time elsewhere, hee! But sometimes budjet traveling is more fun than being too comfortable and too touristic.

Sometimes even the better hotels give problems in Italy: one evening I had to prepare myself very quickly for a dinner with Mr Cat´s colleaques and his ex-boss. I had just came to the hotel, tired and sweaty. Rushed for the shower and just had soap and shampoo all over when the water stopped running! I can tell I shared some heavy Finnish swear words. Loud ones. After some while water came back but only a little bit and ice cold. Hrrr...

No surprise, we got late for that dinner, horrible rushing, and my hair was still moist, haa haa, I felt so glamorous! :D

Naukumaijan nurkka

Täällä on kärsitty yhteensä jo parisen viikkoa flunssasta. Ensin sairasti ranskalainen Kolli, ja sitten tuo vinha virus siirtyi rellestämään meikäläisen sisuksiin. Vaikka ei tässä ainoita olla: moni kamu on flunssassa tällä hetkellä.

Piti lähteä viikonlopuksi Megèveen, mutta ei tässä kunnossa tee mieli matkustaa metriäkään. Hyvä, kun lähikauppaan jaksaa raahustaa. Kollin oli joka tapauksessa pakko lähteä Ranskan puolelle, koska hänellä on siellä hommia, emmekä tiedetä, koska keretään Megèveen seuraavan kerran. Minä halusin jäädä suosiolla toipilaaksi Torinoon.

Eilen ei kyllä naurattanut mikään: perjantaiaamumme alkoi sähkökatkolla! Iski kamala paniikki, koska tajusin pakasteen olevan täynnä ruokaa ja varsinkin merenelävien suhteen täytyy olla tosi varovainen, listeriabakteeri on vakava juttu. Ja onhan pakkasessa myös ruisjuuri! Vaalin sen olemassaoloa kynsin hampain.

Kollin piti lähteä töihin, mutta lupasi setviä ongelmaa.

Sitten Kollista ei kuulunut kuitenkaan yhtään mitään ja olin kuin kissa pistoksissa. Ehdin räplätä meidän asunnossa sijaitsevaa sähkötaulua ja nipuloita ylös alas, ja juosta kellariin (siihen ihanaan katakombiin...) tutkailemaan taskulampun avulla meidän sähkölaatikkoa, jossa ei vilkkunut punainen valo, kuten muissa lukemattomissa lootissa siinä vierellä. Flunssahorteessa tuntui, että alkaa vilkkua jo omassakin päässä. Olin kiukkuinen kuin kimalainen, eikä Kollista kuulunut mitään. Eikö se tajua, että ruisjuuri täytyy pelastaa! Minen halua heittää hyviä ruokia ja mereneläviä roskiin!

Mutta sitten Kolli soitti. Sähköyhtiö oli valittanut, ettei vika ole heidän päässä, sähkö kuulemma kulkee meidän laatikkoon normaalisti. Vika on täällä. No mikäs neuvoksi?

Kolli oli saanut onneksemme napattua sähkömiehen lennosta YK:n kampukselta. Tyyppi oli ollut korjaamassa siellä jotakin. Ja niin Kolli saapui pelastavan sähkömiehen kanssa katastrofipaikalle. Katakombissa mies tutkaili aikansa eri lootia ja löysi vielä uuden, asuntoamme koskevan sähkötaulun. Hän nosti pari vipua ylös ja hahaa, ongelma oli sillä selvä! Katkos oli vienyt yhteensä kuutisen tuntia.

Mutta mistä hitsistä sitä voi tietää, että on vielä kolmaskin sähkötaulu meitä varten... Kyllä on monimutkaista meininkiä!

Kolli pääsi lähtemään takaisin YK-kampukselle ja minä olin onnellinen pakastimen aarteiden täpärästä pelastumisesta.

Sitten menin tietokoneelle lukemaan päivän uutiset. Mutta älähdys! Ei nettiyhteyttä! Ei sitten millään. Päätä alkoi särkeä tosissaan. Aikani räpellettyä konetta tajusin hipsiä keittiöön katsomaan modeemia. No pimeähän se oli. Mikään ei vilkkunut. Voi elämä... Eikä lankapuhelinkaan tietenkään toiminut. Tai kaapelitelkka. Ärmur...

Ja minä jo olin ehtinyt ajatella siellä kellarissa, että näinkö helpolla se päivä pelastui. Pitihän se arvata! Oli perjantai ja Kolli lähdössä tosiaan illalla Megèveen ja minä jäisin hautumaan sohvapotilaana kotiin koko viikonlopun ajaksi eikä olisi edes nettiä viihdykkeeksi ja milloinka korjaajakin saapuisi, kun oli tosiaan jo perjantai ja siesta-aika eikä perjantai-iltapäivällä kukaan kuitenkaan tee enää töitä ja seuraava päivä olisi lauantai. Yhyy!

Yritin saada Kollia kiinni, mutta ei tulosta. Muistin, että hän oli pomonsa kuusikymppiscoctaileilla. Justiinsa. Ei muuta kuin toimimaan itse! Löysin papereista palveluntarjoajan FastWebin numeron ja soitin sinne.

Jaahas. Monivalinta. Viisi vaihtoehtoa. Enkä ymmärtänyt yhtäkään... Nauhan nainen rallatti sellaista tahtia italiaa, että flunssaista päästä kouraisi. Näppäilin joitakin valintoja, mutta en päässyt minnekään.

Sinnikkäästi soitin kolme kertaa numeroon ja kuuntelin samat löpinät yhä uudelleen. Lopulta ymmärsin jo jotakin ja osasin näppäillä oikeat valinnat ja pääsin läpi livepalveluun. Neitokainen ei tietenkään osannut englantia ja haki avuksi kaverin. Selvitimme asiaa ja vika oli kuulemma tekninen. Saisin korjaajan seuraavana päivänä. Mutta ongelman korjaus voisi viedä pahimmillaan kolme päivää. Eikä!!!

Ihanan perjantain täydensi illalla ystäviltäni saamat varoitustekstarit, että amerikkalaisen satellittin roju laskeutuu kuulemma Pohjois-Italiaan. Alkoi naurattaa. Olin ihan varma, että jos menisin ulos, saisin sen päähäni. Mutta "onneksi" oli tämä flunssa, tuli pysyttyä sisällä, heh.

Sitten pelästyin Kollin puolesta, joka oli juuri ajamassa kohti Alppeja.

Kolli lohdutti puhelimessa, ettei satelliitin putoamispaikka ole satavarma, ranskalaiset tiedemiehet olivat laskeneet sen putoamispaikaksi Tyynenmeren pohjoisosan tai Pohjois-Euroopan. Pohjois-Italiassa oli kuitenkin varoitettu ihmisiä menemästä ulos illalla satelliittivaaran takia.

Sitten kesken jutustelun Kolli sanoi yhtäkkiä:
"Nyt taivaalla näkyy jotakin!"
Minä: "Mitä, mitä?"
Kolli: "Näen jotakin."
Minä: "Oletko varma?"
Kolli: "Joo, joo! Taivaalla lentää jokin. Liikkuu tosi kovaa vauhtia!"
Minä: "Mitä? Siis se satelliitti! Onko se lähellä? Apua!"

Heh heh, olipa tosi hauska vitsi, tänks vaan sydäristä Kolli... (Kummasti sitä kipeänä jotenkin menettää todellisuudentajun. Puhumattakaan tuosta itsesäälissä kieriskelystä. Ja taitaa tämä katti olla aikamoinen drama queen sille päälle sattuessaan;)

Satelliitista ei kuulunut mitään, ja tänä aamuna nousin lannistuneena niiskutellen odottelemaan korjaajaa, ja pessimistisesti ajattelin, että tulee varmaan vasta tiistaina (muistaen kauhutarinat Kollin työkaverin nettiongelmista, joihin korjaaja ei tullut koskaan, kun piti. Vai tuliko lopulta koskaan?)

Mutta ai ihanaa! Korjaaja saapui jo kymmenen jälkeen. Tosin kesti hieman, että sain tyypin tänne, kun pää tukkoisena en ensin ymmärtänyt puhelimessa mitään missä mies oli, ja sitten neuvoin tyypin väärään kerrokseen ja jouduin huutelemaan rapussa, heh. Yläkerran vanha rouva tervehti minua alas kävellessään ymmärtäväisellä katseella (=hullu suomalainen taas vauhdissa...).

Mutta uusi modeemi saatiin vaihdettua suitsait ja minä olin yhtä hymyä. Kyllä ilo on joskus pienestä kiinni. Palveluntarjoaja on todella FASTweb, kymmenen pistettä!

Olen muuten varma, että vanhan modeemin posahtaminen aiheutti sen sähkökatkon! Kumma juttu vaan, koska aamuvarhain (ennen seiskaa) ei ollut mikään laite päällä. Mutta ei näistä Italian sähkövirtasysteemeistä aina tiedä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan jatkaa flunssailua kodin toimiessa taas kunnolla :)



We have been suffering of cold here for over a week. MrCat is better now but I´m now deadly tired and sneezing all the time...

Friday morning started with electricity cut. We didn´t know what´s wrong, electricity company explained that the fault isn´t theirs, it´s in this end. MrCat had to go to work and I was nervous like a bee for our freezer: lots of food inside! And my precious ryebread root!

I ran down to our horrible cellar (this long medieval looking catacomb under the houses) to look at the electricity box with a flashlight. Well, couldn´t do anything ofcourse.

It took some six hours to fix the problem: MrCat got a electricity guy from UN to help us. The man just switched on two little buttons in the cellar´s other electricity box. Oh my... But how could we know since there was already one box and inside our flat the second. Complicated!

Well, the problems didn´t end... I went to my computer but noticed that there is no internet connection. And it was already Friday siesta time (when nobody works nor after since it´s Friday afternoon!) and the next day is Saturday. And since I was ill I was going to stay at home for the weekend alone - MrCat had to go to Megève. To stay alone at home in flu without internet, no way!!!

At this time I was already sooo angry. It´s terrible enough to be in flu when you just want to relax and do nothing.

I couldn´t reach MrCat who was busy at work. Well, I tried to solve the problem by myself and I had to call couple of times to line service before I started to understand anything about the Italian fast speaking tape and those endless multi-questions with my fluish head. Finally I chose right ones and got a lady to speak with me.

I had some bad feelings if I will have my connection since I have experience about internet stuff in Italy: nobody comes or it´s somehow too complicated to get service! But what a miracle: on Saturday morning, after 10 am the guy came and fixed our modem. Although it took a while to get him in since I didn´t understand what he was saying in the phone and then I told him to come to a wrong floor... I had to call him in the building´s staircase and the neighbor´s granny looked at me in a funny way (=that crazy Finn again... lol)

But I was happy as a butterfly, got my internet back!

Kuvallisia hetkiä Roomasta

Tässä kuvarikkaassa kirjeessä kerron kaikista niistä hienoista, hassuista, koskettavista ja elämäniloisista hetkistä, joita matkallani koin.

Rooma ei ole pelkästään turistirysämeininkiä. Ikuinen kaupunki on myös hiljaisia hetkiä salaperäisillä kujilla, romanttisia porttikonkeja, ihanan esteettistä ähkyä historiaa tihkuvien monumenttien äärellä, hyvää ruokaa, kukkien väriloistoa, istumista leppeässä iltatuulessa torin laidalla ja italialaisen elämän ihmettelyä.

Kypsien appelsiinien läikittämä puisto Giardino degli Aranci hotellimme kulmilla
Ripe oranges in the park Giardino degli Aranci

Kaunis ja vanhanaikainen hotellimme Villa San Pio sijaitsee tyylikkäällä asuinalueella Aventinon kukkulalla. Talot ovat vanhoja ja näyttäviä ja kätkeytyvät osittain korkeiden aitojen suojiin. Palmujen ja sypressien koristelemia pihamaita värittävät siellä täällä mitä hehkeimmät kukkapensaat. Tunnelma on raukea ja leppoisa, vain satunnainen auto voi pörähdellä vastaan.

Roomalainen talo Aventinon alueelle
Roman house in the beautiful residential area of Aventino

Tervetuloa roomalaiseen puutarhaan
Welcome to Roman garden

Violetti kukkaputous
Purple flowerfalls

Aventinon kukkulalla on kaksi kirkkoa. Vieressä on appelsiinipuisto Giardino degli Aranci, josta ihan eka kuva on napsaistu. Näköalapaikalta avautuu mitä upein maisema Roomaan ja lähikukkuloille. Sää ei ollut tällä kertaa kirkkain mahdollinen, mutta edessä näkyy Villa Lante, Suomen Rooman-instituutin komea rakennus. Se on tuo vaalea kuutio vasemmalla puiden keskellä.

Näkymä Aventinon kukkulalta. Toisella kukkulalla edessä vasemmalla Villa Lante
Scenery from Aventino hill. Finland´s Rome Institute is on the left on the other hill

Ranskalaisen Kollin kanssa on antoisaa kierrellä yhdessä ja vaihtaa mielipiteitä kaikesta koetusta, mutta tykkään siitä huolimatta vaellella myös itsekseni (minkäs katti luonteelleen mahtaa;). Nyt omatoimisuuteen oli hyvin aikaa, kun Kolli joutui työskentelemään kaksi päivää. Yksin tallustaessa tulee perehdyttyä oikeastaan vielä paremmin eteen tulevaan, ehtii huomioida pieniä yksityiskohtia ja toki kuvien sommiteluunkin jää enemmän aikaa.

Egyptihenkinen ovenkolkutin juutalaisessa kaupunginosassa
Egyptian styled knocker on the door in Jewish district

Ollaan kyllä Kollin kanssa sikäli vallan samanlaisia, että aina toinen jää ihmettelemään jotakin jonnekin ja sitten ollaan taas eksyksissä toisistamme, heh. Onneksi kännykät on keksitty. Meillä kummallakin on tapana viivytellä myös kameran takia, kun joskus pitää odotella kuvauskohteen "valmistumista" eli pilvien tai turistien siirtymistä pois tieltä tai milloin mitäkin.

Monta kertaa olen löytänyt Kollin ihan muutenkin, sillä tiedän jo, että hän hakeutuu kirjakauppoihin, postikorttikioskeille ja kirkkoihin. Minä sen sijaan olen hankalampi, lähden esimerkiksi satunnaisille harhailuretkille kissojen perään ja jään niitä silittelemään tai pysähdyn kurkkimaan näyteikkunoita tai seuraamaan jotakin kiintoisaa tapahtumaa.

Antiikkikauppias tuunaa ovea haisevalla lakalla kadunkulmassa - italialaista meininkiä ;)
Antique dealer is tuning the old door with stinky lacquer in the street corner

Tykkään omatoimisesta matkanteosta kohteesta toiseen. Kollin kanssa tulee suhauteltua taksilla, hän ei jaksa innostua julkisista. Onhan taksi aina helppo tapa mennä paikasta toiseen, mutta myös kallista pidemmän päälle. Bussilla ja metrolla matkaamisessa on elämänmakua! Roomassa kertalippu maksaa vain yhden euron ja se on voimassa 70 minuuttia. Ostin muutamat liput tabaccheriasta ja kuljin pisimmät matkat metrolla ja bussilla. Bussiyhteyksiä oli hankala selvittää, joten menin suurinpiirtein oikeaan suuntaan ja vaihdoin sitten seuraavaan linjuriin.

Hauskaa ja jännittävää! Eritoten, kun en tajunnut bussissa, miksen saa leimattua lippuani laitteeseen. Ja toisessa bussissa oli taas sellainen ruuhka, etten päässyt edes leimalaitteen lähelle. Matkustin sitten kiltisti pummilla. Oman eksotiikkansa tarjosi vieressä seissyt nunna. Tarjosin paikkaani hänelle, mutta tuo pyöreäposkinen ja hyväntuulinen nunna oli tyytyväinen seisomapaikkaansa.

Nunna ihailemassa Caravaggion mestariteosta Rooman ranskalaisessa kirkossa
Nun admiring gorgeous painting by Caravaggio in the French church of Rome

Liikenne on oma lukunsa Italiassa - ja etenkin Roomassa! Jo Torinossa autot painavat kamalaa vauhtia, mutta Roomassa tahti on vielä kovempi. Suojatien eteen kaasutetaan kunnolla, mutta jos siinä joku onneton yrittää juuri taapertaa tien yli, kyllä ne autot aina onnistuvat pysähtymään jarrut kirskuen. Aina pitää olla silmät ja korvat tarkkana, sillä vaikka tie olisi näennäisen tyhjä, Vespat ja Fiatit kiitävät sellaista rallia eteenpäin, että ovat kohdallasi parissa sekunnissa.

Liikenteessä tunnetaan kultainen keskitie ainoastaan kaistojen suhteen (eli ajetaan keskellä kaistaa), mutta muuten joko mennään täysillä tai ollaan pysähdyksissä. Välimuotoja ei tunneta. Saisin sydärin, jos pitäisi pärjätä Rooman liikenteessä yötä päivää!

Myös bussit ja taksit kaahaavat sellaisella tarmolla eteenpäin, että kauttaaltaan mukulakivetyn keskustan teillä viisaudenhampaat irtoavat melkein itsestään siinä tärinässä. Pysäkillä autot pysähtyvät näemmä sekunniksi: bussista poistuessa meinasin jäädä ovien väliin, kun en voinut ryminävauhdissa lähteä huojumaan ovelle suuntaan aiemmin. Toisella kertaa kuski sulki ovet ihan nenäni edestä ja kaahasi tiehensä, vaikka olin koputtanut oveen.

Hih, tästä ei nyt tainnut tullakaan paras mainos suosimaan italialaista julkista liikennettä ;D

Näennäisen söpöt Vespat - mutta odotas, kun italialainen hyppää ohjaimiin!
Cute Vespas - but dangerous in Italian hands in the traffic ;)

Toki Roomassa saa kulkea myös hiljaisemmilla paikoilla. Esimerkiksi juutalaiskorttelin kujat ovat romanttisia ja kuvauksellisia. Siellä on myös valikoima kivoja ravintoloita ja pari ehtaa kosher-paikkaa. Ensi kerralla haluan kokeilla kosheria, nyt tämä makukokeilu jäi väliin.

Romanttinen vanha kuja Rooman juutalaiskorttelissa
Romantic old street in Rome´s Jewish district

Kujalla jäin seuraamaan minulle hilpeää tapahtumaa, kun paikallinen mamma kiskoi ostoksia ylös pikkukorilla. Kori takertui seinän rakenteisiin ja mamma joutui riuhtomaan koria aikansa, että sai sen jälleen kulkemaan ylös ikkunalle.

Italialainen mamma kiskoo ostoskoria ylös ikkunalleen
Italian mamma is lifting her grocery bags up in a small basket

Rauhallisia hetkiä saa kokea myös museoissa. Piazza Navonan yläpuolella sijaitseva Palazzo Altemps on aivan mielettömän kaunis paikka, sekä rakennus että sen sisältämät upeat antiikin ajan veistokset ja seinämaalaukset. Kummastelin, kun porukkaa ei ollut enempää paikalla, mutta ei kai suurin osa turisteista sitten viitsi mennä museoon, kun ulkonakin on paljon kiintoisaa nähtävää. Valvojat norkoilivat tyhjänpantteina parven reunoilla.

Mutta tämä kauttaaltaan koristeltu parveke veistoksineen oli jotakin niin kaunista, että ilomielin hiljennyin kokonaistaideteoksen äärelle rauhallisessa ympäristössä.

Palazzo Altemps ja sen upea, kauttaaltaan koristeltu parvi
Decorated, beautiful balcony in Palazzo Altemps

Mutta meillähän ei homma mene aina putkeen ;) ja taas jouduttiin säätämään Mr Bean -meiningillä.

Ehdin jo aikaisemmin palatsiin sisälle, kun Kolli jäi matkan varrella kirjakauppaan. Hän saapui museolle hieman seitsemän jälkeen. Sulkemisaika on 19:45, mutta kurjat olivat sulkeneet ulko-oven! No eipä ihme, kun muutenkin olivat jo lukinneet toisen kerroksen huoneiden ovia sitä mukaa, kun olin siellä kierrellyt. Pikku vinkki, että tarttis lähteä jo?

Kolli soitti minulle ja riensin alas selvittämään asiaa vartijan kanssa, joka päästi oven takana koputelleen onnettoman sisälle eteisaulaan. Mutta jaaha, lippua ei siis ole vielä ostettu herralle elikkä museon puolellehan ei sitten pääse, non possibile, lippukassa on jo kiinni! Kolli oli sinnikäs, sillä hän halusi ehdottomasti käydä lempipalatsissaan. Jätin Kollin, vartijan ja valvojat neuvottelemaan alakertaan.

Olin niin ajatuksissani moisesta ongelmasta, että menin aulan hissillä vahingossa toimistokerroksiin. (Niin no, oma syy, hissi oli tarkoitettu vain työntekijöiden ja liikuntaesteisten käyttöön, mutta kävelystä väsyjä koipia alkoi pahasti laiskottaa.) Kuljin ja ihmettelin mistä pääsen takaisin. Löysin oikeat portaat, ja hipsin sitten turvaköyden alitse museon puolelle. Kuvittelin naama punaisena, kuinka vartijat seurasivat valvontakameran kuvaa kiroillen, mikä ihmeen häirikköpariskunta me oikein ollaan.

Kas kummaa: sillä välin Kollin neuvottelutaktiikka oli tuottanut tulosta. Hän oli jutellut kassalla olleen museon johtajan kanssa ja saanut lopulta ilmaislipun. Italialaisille on ilmeisesti kova paikka, jos joutuvat erottamaan pariskunnan toisistaan, valvoja vielä pahoitteli erikseen asiaa. Pikkuisenko nauratti! Valvojamies aukaisi uudelleen parin jo lukitun huoneen ovet yläkerrassa, jotta Kollikin pääsi tutustumaan.  Eipä siinä vartin aikana paljoa kerennyt, mutta Kolli oli tyytyväinen.

Hääpari Colosseumilla
Wedding couple next to Colosseum

Ylemmässä kuvassa taustalla näkyvän Colosseumin ohella tunnetuimpia kohteita Roomassa on Trevin suihkulähde. Edusta kuhisee väkeä iltaisin, ihmisiä on joka puolelta maailmaa, ja erilaisten kielten sorina tuo hauskan lisänsä suihkulähteen vedensolinaan. Meidän viereen sattui istumaan pariskunta ihan Jyväskylästä asti, heh.

Moni heittää lanttinsa suihkulähteeseen ja lähettää toiveensa matkaan, nuoriso mekastaa ja rakastavaiset syleilevät toisiaan kivisillä penkeillä. Usealla on jätskitötterö kädessä, suihkulähteen vieressä on suosittu jäätelökioski. Paikalla on useita polaroid-kuvaajia, jotka pyytävät rahaa kuvaamisen jälkeen.

Poliisit päivystävät altaan luona yötä päivää - yhtenä iltana laskin kaiken kaikkiaan kahdeksan koppalakkia - ja ovat tarkkoja, jos joku meinaa kiipeillä suihkulähteen rakenteissa tai uittaa varpaitaan vedessä. Ei siis kannata koettaa anitaekbergejä La Dolce Vita -allastanssin merkeissä. Seuraa tiukka pillivaroitus ja käsien huitomista.

Turkoosina kimaltava vesi kohisee elämäniloa ja altaan reunan valot vilkkuvat liplattavien aaltojen alla. Upean veistoskoristelun Ahdin valtakunta herää henkiin ja kutsuu kuohujen keskeltä vastustamattomasti mukaansa. Vesiratsut kuljettavat viestiään eteenpäin ajasta ikuisuuteen yhä uusille sukupolville, ne kuiskaavat, che bella Italia!

Fontana di Trevi

Espanjalaiset portaat ovat niin ikään suosittu kohde. Launtaina paikka suorastaan kuhisi turisteja. Paikka on mielestäni kivempi ilta-aikaan. Kohdevalot korostavat kauniisti portaiden tyylikästä arkkitehtuuria ja piazzan suihkulähde hehkuu turkoosina altaana. Espanjaan viittaava nimi on muuten harhaanjohtava, se on tullut käyttöön tuosta aukion nimestä, Piazza di Spagna. Portaat ovat ennemmin ranskalaiset, koska ne on rakennuttanut ranskalainen diplomaatti varoillaan 1700-luvun alussa.

Espanjalaiset portaat ylhäältä kuvattuna
Spanish Stairs from up

Portaiden alue on iltaisin ruusumyyjien valtakuntaa. Joka nurkalta tyrkytetään kukkaa naisten kätösiin. Mutta se ei ole mikään lahja, sillä kohta tuon "lahjan" antaja kävelee perään anelemaan rahaa.

Tampereella tämä touhu on muistaakseni kielletty, porukka hermostui ihan täysin moiseen kepulikauppaan. Ruusumyynti on mielestäni tosi ok, rehtiä peliä, mutta tuollainen huijaus on vain ikävää. Sellainenhan pilaa kokonaan yhden maailman romanttisimmista eleistä, ruusun ojentamisen toiselle.

Heppa hauskassa pitsimyssyssään espanjalaisten portaiden juurella
Horse with his cute lace hat next to Spanish stairs

Piazza Navona on eläväinen aukio. Se on päiväaikaan täynnä taiteilijoiden teoksia, pantomiimiesiintyjiä ja turisteja. Keskuskohtana toimii iso ja näyttävä suihkulähde vierellään Rooman sinitaivasta kurkottava obeliski. Piazzan kummassakin päässä on pienemmät suihkulähteet. Niiden reunuksilla on kiva istuksia, lepuutella jalkojaan ja seurata torin touhuja. Mutta muista pitää käsilaukusta kiinni! Illemmalla aukiota reunustavien ravintoloiden lamput syttyvät ja hilpeä puheensorina täyttää terassit.

Piazza Navona ja taiteellista menoa
Piazza Navona and art in action

Via della Pace on erityisen pittoreskia aluetta piazza Navonan lähettyvillä. Siellä on vanhoja rakennuksia, kivoja kauppoja ja kahviloita sekä pieni kirkko. Talojen terrakotanpunainen maali on kulahtanut, iltahämyssä seiniä kiipeilevät muratit antavat romanttisen vaikutelman vanhanaikaisten lamppujen maalaillessa keltaisella valollaan ympäristöä.

Lamput syttyvät kahviloiden ja ravintoloiden ylle illan laskeutuessa Roomaan
Lamps are colouring the evening in Rome

Nautimme drinksut baarin terassilla. Caffe della Pace on boheemi ja viihtyisä ja hyvin suosittu alkuillan paikkana. Vastapäinen, tunnelmallinen pizzeria täyttyi ruokailijoista, ja omassakin masussa alkoi nälkä kurnia tuoksujen hipuillessa nenään.

Pizzeria, via Della Pace

Päädyimme pieneen, mutta todella viehättävään ravintolaan La Buca di Ripetta, lähellä piazza del Popoloa, osoite on via Ripetta 36. Palvelu oli erinomaista. Tarjoilijamme sai houkuteltua meidät syömään enemmän mitä oli aikomus, niin makuhermoja kutkuttavasti hän kuvaili annoksia. Eihän sellaista voi herkkusuu vastustaa.

Otin alkupaloiksi paistettuja sieniä persiljalla, pääruuaksi kalaa ja perunahöystöä, jälkkäriksi perinteisen tiramisun. Oi sitä makujen sinfoniaa! Illallinen venyi myöhään, ja pääsimme kömpimään hotellille vasta aamun tunneilla pienen yökävelyn virkistäminä. Viimeinen ilta Roomassa oli täysi.





Rome is a fascinating city. There are so many things to see, places to explore. It´s almost always full of tourists, but Rome is also lots of something else than a sweaty tourist trap. You can explore the lonely narrow streets in Jewish district, taste its´ kosher food, meditate in the middle of the ruins of antiquity, visit beautiful Barocco churches and comtemplate in front of fabulous paintings by Caravaggio, have a peacefull stroll in residential area blooming with flowers or have a drink or two in cosy bars near via Della Pace or piazza Madonna de Monti.

Be like a local and take a bus or underground, tickets you get from tabaccherias, costs only one euro. Let the bus take you somewhere and be surprised of the beautiness you meet everywhere.

Visit gorgeous museums like Capitoline, Palazzo Altemps or Galleries Borghese (reservation to Borghese one day before!) to see some of the most wonderful pieces of Italian art.

Good scenery points you´ll find for example from the hills of Aventino where there is the orange park. See also also the two churches and take a stroll in gorgeous, old residential area. The other place could be the café of Capitoline museums and the terrace of the Monument Vittorio Emanuele II (you get there via church in Capitoline).

Eat and drink well like real Italian and taste especially frutti di mare. What a delicious city, mamma mia!

Spaghettia simpukoilla ja persiljalla
Spaghetti with clams and parsley

Be free like a bird to invent your own exploration in the city and experience the Italian lifestyle with Roman wind under your wings.

Neitsyt Maria ja roomalainen pulu ylevissä maisemissa
Virgin Mary and Roman pigeon in divine sceneries

Lokki Rooman katoilta
Seagull posing with the domes of Rome

Luxemburg - lyhyt visiitti minimaahan

Shoppailukatu Luxemburgin keskustassa
Shopping-street in Luxemburg city center

Minulle sattui mainio tilaisuus tutustua Luxemburgiin ranskalaisen Kollini työmatkan nimissä. Hänet valittiin erään organisaation johtokuntaan, ja kokous järjestettiin Luxemburgissa.

Sinänsä hassua kyläillä nyt Luxemburgissa. Asuimme pari vuotta siinä "kulmilla" Bonnissa, mutta koskaan emme ajaneet keskustaan, huristelimme aina moottoritietä Luxemburgin ohitse matkalla Ranskaan anoppilaan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Söpö Hello Kitty -kitara kaupan ikkunassa Luxemburgissa
Cute Hello Kitty guitar in a shop window in Luxemburg

Näin jälkikäteen hieman hävettää myöntää minkälaisia ennakkoajatuksia minulla oli Luxemburgista: kalsea, moderni, korkeita rakennuksia, pankkiiriliikkeitä, kiireisiä bisnesihmisiä Rolexit ranteissa, sikakallis, tylsä.

Hih! Väärin. Minulle paljastui, että Luxemburg on viihtyisä, vihreä, tunnelmallinen, erityinen, kuvauksellinen, upea, kaunis, historiallinen.

Kyseessä oli siis aika lyhyt keikka, ajoimme torstai-iltana Torinosta Megèveen ja jatkoimme perjantaiaamuna Luxemburgiin. Lähdimme Luxemburgista pois jo lauantai-iltana.

Mutta mennäänpäs vielä reissun alkuun. Meillä menee kyllä aina viime tippaan, ja onnistutaan sähläämään kuin joku Mr and Mrs Bean. Matkan alku oli ihan käsittämätöntä säätämistä!

Minulle tuli juuri lähtöiltapäivänä nämä Bloggerin päivitysongelmat, joiden ratkomisessa kului yllättävän paljon aikaa. Sitten alkoi ihan uskomaton ukonilma ja sadetta tuli kuin viimeistä päivää. Muistin yhtäkkiä, että jätin makuuhuoneen ikkunat hieman raolleen. Kiirehdin makkariin ja mitä näenkään: ikkunat sepposen selällään ja isoja rakeita ropisee kuin konekiväärin suusta ympäri lattiaa, tuuli puskee roskia valkoiselle sängynpeitteelle, ja pöydällä olevat romaani, paperit ynnä muut lilluvat vedessä, ei oo todellista!

Siinähän sitten luuttusin lattia ja yritin elvyttää vettynyttä kirjaa hiustenkuivaimella, ja kello oli jo vaikka mitä. Ajattelin, että nyt Kolli ei ainakaan usko, miksi olen tällä kertaa myöhässä...

Kollillakin oli ollut vaikeuksia. Myrsky oli niin kova, että se katkoi puita. Kolli joutui ajamaan toista reittiä, ettei saisi puuta niskaansa. Kamalaa!

Autoa pakatessa johtokunnan illallista varten valitsemani satiinileninki joutui koetukselle. Olin juuri silittänyt sen ja laittanut pukupussin sisään. Kolli oli tietenkin heittänyt satiiniunelmani auton takapenkille ja päälle painavan takkinsa. Kiskoessani litistettyä mekkoa pois, onnistuin tiputtamaan koko helman märälle kadulle!

Päästyämme viimein matkaan (ja kello oli jo vaikka mitä), huomasin vartin päästä unohtaneeni rahapussin kotiin, toiseen käsilaukkuun. Eipä muuta kuin upari ja takaisin kotiin. Olin jo tässä vaiheessa ihan varma, että matka on tuhoon tuomittu, ja tiristin kyyneleitä.

Ennen Mont Blancin tunnelia tuli lisäylläri. Halusimme ostaa uuden 20 matkan kortin, mutta emme voineetkaan maksaa Kollin luottokortilla. Luottoraja oli kuulemma täynnä! Kollin epäilykset alkoivat herätä, ei hän ollut käyttänyt niin paljoa korttiaan.

Selvisimme yöksi Megèveen, ja uusi aamu toi uudet kujeet: Kolli soitti Torinoon pankkiin, ja kauhuksemme selvisi, että tiliä oli käytetty 3500 euron edestä ja kenties vielä enemmän lentolippujen ostoon! Joku oli siis kopsannut kortin. Ei auttanut muu kuin sulkea luottokortti. Olipa hyvä ajoitus tällekin tiedolle, juuri matkan alla! Kolli pääsisi vasta maanantaina selvittämään tilisotkua pankkiin. Onneksi minulla oli suomalainen kortti mukana, eihän sitä nyt ilman rahaa pärjäisi matkalla.

Lähdimme suuntaamaan kohti Luxemburgia äimistyneinä ja suuttuneina tuollaisesta rikollisesta toiminnasta.

Omakuva Luxemburgin vanhan kaupungin ikkunassa
Travel-Cat selfportrait in a shop window in Luxemburg Old City

Erinäisine reitin uudelleenvalintoineen reissu vei alkuperäisen runsaan seitsemän tunnin sijasta kahdeksan ja puoli. Kolli halusi ajaa Saksan puolta ja välttää Ranskan lukuisat tietullimaksut ja -pysähdykset (Saksassa ei ole tiemaksuja lainkaan). Mutta siellä muistimme miksi kypsyimme Bonnin vuosina matkustaessa tuossa autobaanojen mukaluvatussa maassa: tietöitä joka helskutin paikassa ja matelevia autojonoja. Ja varoituksen sana: Saarbrückenin ja Luxemburgin välillä ei ole bensa-asemia tai pysähdyspaikkoja, jouduin kärvistelemään aivan kamalassa veskihädässä.

Onneksi aloitin laittautumisen jo autossa - meikäläisellä oli mielettömän tyylikäs saapuminen Hiltoniin rullat ja mummohuivi päässä - ja silti meille tuli kova kiire ehtiä illalliselle ajoissa. Uusi itkun tirahdus meinasi tulla, kun tajusin jättäneeni puuterin Torinoon. Naurakaa pois vaan, mutta meikäläisen kiiltävä naama ei tunne armoa!

Suureksi ihmeeksi satiinimekko oli vielä hengissä, ja ehdimme kutakuinkin hyvin illalliselle. Yritin unohtaa puuterittomuuden ja taikauskoisuuksissani matkan ylle ajattelemani pahan karman. Huoh.

Viihtyisä ravintolakatu Luxemburgissa
Cozy restaurants in Luxemburg

Olin pelännyt, että johtokunnan illallinen olisi tylsä tapahtuma, missä kuivakkaat ihmiset pönöttävät ja puhuvat smalltalkia. Kaikkien vastoinkäymisten lannistamana manasin itsekseni, että mitä ihmettä edes lähdin mukaan! Mutta onneksi olin (taas) väärässä. Meillä oli huippu illallinen!

Paikka sijaitsi Luxemburgin vanhassa kaupungissa, viihtyisässä, klubityyppisessä ravintolassa, ja illallisporukka oli mukavaa. Varsinkin organisaation kreikkalaissyntyisellä johtajalla ja hänen temperamenttisella kuubalaisvaimollaan oli ihan parhaimmat jutut. Tuo energinen ja karismaattinen pariskunta oli ajoittain kuin jostain tilannekomediasta :-D Meillä synkkasi heti, ja odotan jo lokakuun Pariisin keikkaa, jolloin nähdään vastaavissa merkeissä.

Tässä vaiheessa tuntui viimein, että ongelmat oli selätetty ja paha mieli kaikkosi.

Luxemburgin vanha kaupunki
Luxemburg Old City

Aamun avaus tapahtui virkistävällä kuntosalipiipahduksella ja kunnon kauhomisella hotellin uima-altaalla ja sai jatkoa ähkyaamiaisella hotellin buffetissa (noi on vaarallisia paikkoja silmät-syö-enemmän-kuin-vatsa -tyyppiselle Katille...;).

Sitten lähdin tutustumaan Luxemburgiin. Kolli kokousti sen päivän, joten menin yksikseni. Otin Hiltonin kulmalta bussi numero vitosen, ja huristelin keskustaan. Sellaiseen kiinnitin huomiota, että Luxemburgissa kertamaksu on vain 1,50 euroa ja lippu on voimassa kaksi tuntia. Tampereella vastaava maksaa 2,50 euroa ja on voimassa vain tunnin, hoh!

Päivä oli niin tuulinen, että tukka meinasi lentää päästä, mutta se ei haitannut Kulkukatin uteliasta seikkailua uudessa ja kiinnostavassa kohteessa.

Kävelin summamutikassa minne nenä näytti. Vastaan tuli viihtyisiä ja vehreitä katuja, leppoisia ravintoloita, komeita palatseja, kapeita kujia ja pittoreskeja vanhoja taloja. Luxemburgin keskusta on todella ilo silmälle.

Luxemburgin palatsi keskustassa
Palace in Luxemburg city center

Kukkatori
Flower market

Keskustassa on hassuja, kapeita kulkureittejä. Tässä kivoin ja nätein, menee talojen alta ja sitä kautta pääsee korttelin toiselle puolelle palatsin kulmalle:

Talojen alta kulkeva reitti
Tunnel under the houses

Ennen matkaa olin pikaisesti googlannut netistä mitä nähtävää Luxemburgissa on. Löysin Casematit! Halusin ehdottomasti nähdä ne. Kyseessä on siis linnoitusrakennelma, joka sai alkunsa jo 900-luvun lopulla. Kallion sisällä kulkeva tunneliverkosto syntyi espanjalaisten valloittajien toimesta 1600-luvulla ja sai jatkoa itävaltalaisten toimesta. Maan alla kulkee yhteensä 23 kilometriä tunneleita!

Historiallinen "Casemates"-linnoitus ulkoa
Historical "Casemates" fortress seen from outside

Luxemburgissa on kaksi näitä linnoituksia: toiseen pääsee opastetulle kierrokselle ja toiseen omin päin. Menin omatoimiseikkailulle.

Casematin päätunneli
Inside Luxemburg´s Casemates fortress

Sisälle päästyäni en yhtään enää ihmetellyt, miksi alussa oli varoitus, ettei vierailua suositella sydänsairaille ja ahtaanpaikankammosta kärsiville: tunnelit olivat paikoin todella kapeita ja synkkiä ilman mitään ikkunareikää ulkoilmaan. Oli siellä sentään himmeitä sähkölamppuja. Lisäksi kulkureitti polveilee ylös alas ja portaita piisaa.

Casematin kapea tunneli
Narrow tunnel inside the Casemates

Kierreportaat ovat huiman kapeat, oli vaikeaa kulkea alaspäin ja asetella jalkansa askelmille. Hommassa tuli välillä ihan tuskanhiki, sen verran urheilua piisasi eikä kostea ja ummea ilma auttanut asiaa. Sokkeloissa ihan eksyi, vaikka esitteen mukana tuli myös kartta - jota ei tosin siellä pimeässä sokkelossa jaksa pahemmin syynäillä.

Yksi linnoituksen kapeaakin kapeammista portaikoista
One of the very narrow pathways inside the Casemates

Casematteihin tutustuminen oli jännittävä elämys, vaikka täytyy myöntää, että huokaisin helpotuksesta päästyäni takaisin aurinkoiseen ja raikkaaseen ulkoilmaan.

Nättejä taloja ja turisteja kurkkimassa vanhaa kaupunkia muurin reunalla
Lovely houses and tourists peaking the Old City from the sightseeing place

Jatkoin kaupunkiin tutustumista ja suuntasin vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee laakson pohjalla. Sinne pääsee joko teitä pitkin tai hissillä. Aivan ihastuin paikkaan! Se näyttää ylhäältä kuin nukkekaupungilta, vanhoja taloja nököttää epäsummittasessa järjestyksessä vierivieressä, ja katot muodostavat kumpuilevan palapelin.

Luxemburgin vanhan kaupungin keskellä kulkee pieni joki
Little river flows through the Old City of Luxemburg

Luxemburg vaatii kuntoa, sillä ylösalaskulkevia teitä on paljon. Tämä piirre antaa omaperäisen tunnelman ja tekee kaupungista samalla erittäin viehättävän. Lomalla ollessa on toki aikaa käpötellä juuri sitä vauhtia kuin haluaa tai hypätä turistiminijunan kyytiin ja ihailla rauhassa kaunista kityä, mutta mietin, että asuessa voisi hermo mennä parikin kertaa jyrkästi kaartelevilla kaduilla.

Vanha kaupunki ja sen jyrkkä katu
Old City of Luxemburg and one of its´ steep streets

Vanhaa ja uutta Luxemburgissa: vanha kaupunki taustallaan Casematit ja horisontissa modernit taivaanhipojat
Old and new in Luxemburrg: The Old City and the Casemates, in the horizon modern buildings

Luxemburgissa on niin paljon nähtävää, että tulin kävelleeksi maratonin verran. En jaksanut kiivetä enää yhtään katua tai porrasta, joten menin hissillä takaisin yläkaupunkiin. Hissitunnelissa oli lasten taiteilemien maalausten näyttely, aivan loistava idea! Maalaukset olivat värikkäitä ja toivat kivaa piristystä muuten ankeaan kulkureittiin.

Hissitunneli värikkäine maalauksineen
Elevator tunnel with colourful paintings

Luxemburg on vallan ihastuttava kaupunki! Aika kuluisi pidempäänkin. Harmi, ettei Kolli ehtinyt nähdä enempää, hänen päivänsä meni kokouksissa.

Ainoastaan sää oli tosi outo, välillä satoi ja välillä paistoi, välillä sekä että. Hmmm, mutta tuohan kuulostaa ihan suomalaiselta säältä ;)

Kaiken kaikkiaan hieno visiitti ja nähtävää riittää paljon: on historiaa, kauneutta, vehreyttä, vanhaa arkkitehtuuria, eläväinen tunnelma, kauppoja ja kahviloita. Paikasta jäi hyvä mieli.

Kulkukatti oikeustalon koristevaasin kyljessä
Travel-Cat in a vase in front of Palace of Justice

We had a short trip to Luxemburg. Mr Cat had a work meeting there: Friday evening dinner and on Saturday the meetings. I was invited too.

But, oh boy, the start of the trip was a mega-hassle: hale storm watered the bedroom, I had to clean, then I dropped my ironed satin dress to the wet ground outside, we left late and of course I had forgotten my purse and we had to turn back, then we noticed before Mont Blanc tunnel that Mr Cat´s credit card limit is full. Called in the next morning to the bank and found out that somebody has copied the card and bought flights with 3500 euros!

Well, after all these smaller and bigger difficulties we survived to Luxemburg and had fun time in dinner.

I feel in love with Luxemburg: there is so much to see. History, green areas bringing cozyness, great palaces, open areas, funny tunnels and narrow pathways, marvelous Old City etc.

I had to see the so called Casemates, old fortress. The first part comes from the end of 10th century. Spanish conquerors continued it building tunnels in the 17th century and after the Austrians. Casemates contains together 23 kilometres of tunnels! Other part can be visited with a guided group, the other one by yourself. I went to this second one.

The visit was very interesting, I loved these exciting tunnels. But it´s also lot of walking up and down along narrow paths and climbing stairs - so narrow that I had difficulties of putting my feet on the tiny steps.

Luxemburtg´s Old City is really charming. The picturesque houses are next to each other and this small city in a valley looks like a doll city from the upper city.

There is lot of climbing in Luxemburg, but you can also take a minitrain for the tourists and use the elevator that goes between the lower and the upper city.

What a pity Mr Cat couldn´t see the city - he was the whole Saturday in the meetings. Well, maybe next time then.

Voihan bloggaus ja sen tekniset ongelmat!

Nyt näyttää pahasti siltä, että Kulkukatin kirjeiden päivitys ei onnaa. Mikähän neuvoksi... Ja tämmöinen ongelma vielä kamalan kiireen keskellä :-O

Olisikohan vika siinä, että kirjoitan tekstit ensin Wordiin ja kopsaan sitten tänne. Luin jostain, että se saattaa haitata julkaisua. Voi rähmäkäpälä! Ota nyt näistä tekniikan ihmeistä selvää. Kokeillaas nyt sitten kirjoittaa tämä teksti suoraan tänne, josko ongelma selviäisi - ja jos ei, täytyy paneutua asiaan paremmin ensi viikolla.

Pahoittelut allekirjoittaneen teknisesta rajoittuneisuudesta.



EDIT:

Ha haa! Nytpä onnistui päivitys. Joten vika oli siis tuo Word. Pitää opetella kirjoittamaan jutut suoraan tänne. Mistäs sitä tuollaisestakaan olisi tiennyt! Aiemmin Blogger sumpli Word-tekstini ihan sutjakkaasti eetteriin. No, pääasia, että homma toimii taas.

Kivaa päivää kaikille! T. Rähmäkäpälä :)


I had problems with my blog feed. Fortunately now it seems to work! I guess the problem was that I was writing my texts in Word and then copy-pasted them here. I read somewhere, Blogger doesn´t like that. Well, let´s hope the problem is solved - I have to learn to write my texts straight here :)

Eksoottinen paluu Suomeen

Johan oli kotimatka! Takana viikko jos jonkinlaista reissaamista. Lähdimme viikko sitten Torinosta Alppi-kodon kautta Limogesiin, anoppilaan, auttamaan muuttohommissa. Sitten ajoimme Pariisiin vajaaksi kolmeksi päiväksi katsomaan näyttelyitä ja kaupunkia.

Eilen olin vielä Musée d´Orsayssa katsomassa iki-ihania impressionisteja ja muita lemppareitani. Olipa muuten melkoinen koetus jaloille: ensin piti jonottaa kaksi tuntia kylmässä viimassa. Orsayssa on menossa Manet´n näyttely ja paikka oli pullollaan väkeä.

Iltapäivällä hikoilin jännityksestä autossa puolitoista tuntia, kun keskustan ja Roissyn lentokentän välillä oli aivan hirmuiset ruuhkat ja tietyöt vielä päälle. Pelkäsin, kerkiänkö lennolle! Mitä tästä opimme, junalla pääsee nopsemmin. Vaikka olihan se mukavaa, että ranskalainen Kollini saatteli minut kentälle asti.

Meikäläisen matkasuunnitelmat menivät uusiksi, kun sain tietää Pariisissa ollessa, että Helsingin emäntäni lähteekin työmatkalle! Vapun alusajan piti olla hänellä vapaata, mutta näin sitten kävi, voih. Ja minä olin jo pakannut valikoidut hepenet ja systeemit, valmiina hienostelemaan Helsingin hulinoissa perjantaina ja lauantaina. Harmitti myös, kun olin suunnitellut tapaavani muitakin kamuja pääkaupungissa, parille olin jo ehtinyt ilmoitella tulostani.

Ja kaiken päälle Tampereen kodissani majaili vielä evakossa yksi ystäväni, joka piti pyytää lähtemään jo aikaisemmin.

Lentoni saapuminen Helsinki-Vantaalle oli vasta 23:30. En tykkää yhtään yömatkaamisesta ja takana oli jo muutenkin rasittava – vaikkakin hieno – reissu kaikkine museomaratoneineen ja valvomisineen. Olisi ollut huojentavinta päästä nopsaan unten maille.

Kotimatkasta kehkeytyi varsinainen eksoottinen painajainen. Kaikki meni ensin sujuvasti, sain laukun heti ja bussiakaan ei tarvinnut odotella kauaa. Olin suunnitellut, että laitan puhelimen herättämään Tampereelle ja korvatulpat unen takaamiseksi. Ja kissan viikset!

Ängetessäni paunulaiseen, huomasin, että koko bussi oli tupaten täynnä. Sain säkällä viimeisen istumapaikan bussin perältä. Osa lentomatkaajista joutui seisomaan käytävällä Hämeenlinnaan asti. Kuski pahoitteli kovasti, ei ollut osannut varautua konserttimatkalaisiin. Helsingissä oli ollut joku rokkitapahtuma, sieltä tulevat äijät olivat jo melkein täyttäneet auton.

Ei siis toivoakaan unesta. Matkalaukku varpaiden päällä ja vieressä kaljalta haiseva, unissaan kuorsaava ja koriseva äijä! Pelkäsin, että kohta se alkaa nuokkua ja kuolata minua vasten. Paikka oli vieläpä vessan vieressä. Siinähän tuskastelin kaksi ja puoli tuntia. No, näytti siinä monella muullakin lentomatkaajalla olevan hermot tiukilla.

En tiennyt itkeä vai nauraa, kun yksi auton lukuisista kaljaäijistä ähisi käytävillä seisovien välistä vieressäni olevaan vessaan ja kehui kohdallani, että on niin s****nan hankala päästä vessaan, että p**ka tulee housuun jo matkalla. Kiitos tästäkin informaatiosta, ajattelin ja yritin meditoida itseni takaisin Musée d´Orsayhin eteeristen impressionistitaulujen ääreen. Tervetuloa Suomeen!

Pääsin nukkumaan vasta puoli neljältä aamulla Tampereen kotona. Krooh... Täytyy tässä tsekata itsensä Suomen tasalle ja postailla myöhemmin vireämmässä tilassa kuulumisia Pariisista. Nyt alan katsomaan äidin kanssa Katen ja Williamin häitä telkasta, sentään jotain vaaleanpunaista höttöä shokkipaluun vastapainoksi :)


I had an exotic return to Finland on Thursday night. I was supposed to stay in Helsinki for couple of days but my hostess there had to cancel, she got a sudden business trip. I had to take airport bus to Tampere. The trip is 2,5 hours so not so nice in the middle of the night - my flight arrived to Helsinki 23:30.

I was already tired, I had been on the move one week. First via Megève to Limoges, there helping my mother-in-law´s move and packing, then for couple of days to Paris to visit interesting exhibitions, walking a lot and almost got late from the flight because of the traffic jam.

My nice plan for sleeping in the bus didn´t succeed. It was full of people! There had been some rock concert in Helsinki and those beer smelling guys from there had filled already the bus... Some of the travelers had to stand in the bus for 1,5 hours untill Hämeenlinna.

I was lucky and got the last seat. But had to sit next to a guy who smelled horribly lot of beer, he was sleeping and snoring and talking in his sleep. And we had toilet just next, so you can only imagine! I was thinking that some hours ago I was in Musée d´Orsay admiring the beautiful paintings by impressionists...

I got to sleep at home 03:30, totally exhausted. Welcome to Finland! ;)