Täällä on kärsitty yhteensä jo parisen viikkoa flunssasta. Ensin sairasti ranskalainen Kolli, ja sitten tuo vinha virus siirtyi rellestämään meikäläisen sisuksiin. Vaikka ei tässä ainoita olla: moni kamu on flunssassa tällä hetkellä.
Piti lähteä viikonlopuksi Megèveen, mutta ei tässä kunnossa tee mieli matkustaa metriäkään. Hyvä, kun lähikauppaan jaksaa raahustaa. Kollin oli joka tapauksessa pakko lähteä Ranskan puolelle, koska hänellä on siellä hommia, emmekä tiedetä, koska keretään Megèveen seuraavan kerran. Minä halusin jäädä suosiolla toipilaaksi Torinoon.
Eilen ei kyllä naurattanut mikään: perjantaiaamumme alkoi sähkökatkolla! Iski kamala paniikki, koska tajusin pakasteen olevan täynnä ruokaa ja varsinkin merenelävien suhteen täytyy olla tosi varovainen, listeriabakteeri on vakava juttu. Ja onhan pakkasessa myös ruisjuuri! Vaalin sen olemassaoloa kynsin hampain.
Kollin piti lähteä töihin, mutta lupasi setviä ongelmaa.
Sitten Kollista ei kuulunut kuitenkaan yhtään mitään ja olin kuin kissa pistoksissa. Ehdin räplätä meidän asunnossa sijaitsevaa sähkötaulua ja nipuloita ylös alas, ja juosta kellariin (siihen ihanaan katakombiin...) tutkailemaan taskulampun avulla meidän sähkölaatikkoa, jossa ei vilkkunut punainen valo, kuten muissa lukemattomissa lootissa siinä vierellä. Flunssahorteessa tuntui, että alkaa vilkkua jo omassakin päässä. Olin kiukkuinen kuin kimalainen, eikä Kollista kuulunut mitään. Eikö se tajua, että ruisjuuri täytyy pelastaa! Minen halua heittää hyviä ruokia ja mereneläviä roskiin!
Mutta sitten Kolli soitti. Sähköyhtiö oli valittanut, ettei vika ole heidän päässä, sähkö kuulemma kulkee meidän laatikkoon normaalisti. Vika on täällä. No mikäs neuvoksi?
Kolli oli saanut onneksemme napattua sähkömiehen lennosta YK:n kampukselta. Tyyppi oli ollut korjaamassa siellä jotakin. Ja niin Kolli saapui pelastavan sähkömiehen kanssa katastrofipaikalle. Katakombissa mies tutkaili aikansa eri lootia ja löysi vielä uuden, asuntoamme koskevan sähkötaulun. Hän nosti pari vipua ylös ja hahaa, ongelma oli sillä selvä! Katkos oli vienyt yhteensä kuutisen tuntia.
Mutta mistä hitsistä sitä voi tietää, että on vielä kolmaskin sähkötaulu meitä varten... Kyllä on monimutkaista meininkiä!
Kolli pääsi lähtemään takaisin YK-kampukselle ja minä olin onnellinen pakastimen aarteiden täpärästä pelastumisesta.
Sitten menin tietokoneelle lukemaan päivän uutiset. Mutta älähdys! Ei nettiyhteyttä! Ei sitten millään. Päätä alkoi särkeä tosissaan. Aikani räpellettyä konetta tajusin hipsiä keittiöön katsomaan modeemia. No pimeähän se oli. Mikään ei vilkkunut. Voi elämä... Eikä lankapuhelinkaan tietenkään toiminut. Tai kaapelitelkka. Ärmur...
Ja minä jo olin ehtinyt ajatella siellä kellarissa, että näinkö helpolla se päivä pelastui. Pitihän se arvata! Oli perjantai ja Kolli lähdössä tosiaan illalla Megèveen ja minä jäisin hautumaan sohvapotilaana kotiin koko viikonlopun ajaksi eikä olisi edes nettiä viihdykkeeksi ja milloinka korjaajakin saapuisi, kun oli tosiaan jo perjantai ja siesta-aika eikä perjantai-iltapäivällä kukaan kuitenkaan tee enää töitä ja seuraava päivä olisi lauantai. Yhyy!
Yritin saada Kollia kiinni, mutta ei tulosta. Muistin, että hän oli pomonsa kuusikymppiscoctaileilla. Justiinsa. Ei muuta kuin toimimaan itse! Löysin papereista palveluntarjoajan FastWebin numeron ja soitin sinne.
Jaahas. Monivalinta. Viisi vaihtoehtoa. Enkä ymmärtänyt yhtäkään... Nauhan nainen rallatti sellaista tahtia italiaa, että flunssaista päästä kouraisi. Näppäilin joitakin valintoja, mutta en päässyt minnekään.
Sinnikkäästi soitin kolme kertaa numeroon ja kuuntelin samat löpinät yhä uudelleen. Lopulta ymmärsin jo jotakin ja osasin näppäillä oikeat valinnat ja pääsin läpi livepalveluun. Neitokainen ei tietenkään osannut englantia ja haki avuksi kaverin. Selvitimme asiaa ja vika oli kuulemma tekninen. Saisin korjaajan seuraavana päivänä. Mutta ongelman korjaus voisi viedä pahimmillaan kolme päivää. Eikä!!!
Ihanan perjantain täydensi illalla ystäviltäni saamat varoitustekstarit, että amerikkalaisen satellittin roju laskeutuu kuulemma Pohjois-Italiaan. Alkoi naurattaa. Olin ihan varma, että jos menisin ulos, saisin sen päähäni. Mutta "onneksi" oli tämä flunssa, tuli pysyttyä sisällä, heh.
Sitten pelästyin Kollin puolesta, joka oli juuri ajamassa kohti Alppeja.
Kolli lohdutti puhelimessa, ettei satelliitin putoamispaikka ole satavarma, ranskalaiset tiedemiehet olivat laskeneet sen putoamispaikaksi Tyynenmeren pohjoisosan tai Pohjois-Euroopan. Pohjois-Italiassa oli kuitenkin varoitettu ihmisiä menemästä ulos illalla satelliittivaaran takia.
Sitten kesken jutustelun Kolli sanoi yhtäkkiä:
"Nyt taivaalla näkyy jotakin!"
Minä: "Mitä, mitä?"
Kolli: "Näen jotakin."
Minä: "Oletko varma?"
Kolli: "Joo, joo! Taivaalla lentää jokin. Liikkuu tosi kovaa vauhtia!"
Minä: "Mitä? Siis se satelliitti! Onko se lähellä? Apua!"
Heh heh, olipa tosi hauska vitsi, tänks vaan sydäristä Kolli... (Kummasti sitä kipeänä jotenkin menettää todellisuudentajun. Puhumattakaan tuosta itsesäälissä kieriskelystä. Ja taitaa tämä katti olla aikamoinen drama queen sille päälle sattuessaan;)
Satelliitista ei kuulunut mitään, ja tänä aamuna nousin lannistuneena niiskutellen odottelemaan korjaajaa, ja pessimistisesti ajattelin, että tulee varmaan vasta tiistaina (muistaen kauhutarinat Kollin työkaverin nettiongelmista, joihin korjaaja ei tullut koskaan, kun piti. Vai tuliko lopulta koskaan?)
Mutta ai ihanaa! Korjaaja saapui jo kymmenen jälkeen. Tosin kesti hieman, että sain tyypin tänne, kun pää tukkoisena en ensin ymmärtänyt puhelimessa mitään missä mies oli, ja sitten neuvoin tyypin väärään kerrokseen ja jouduin huutelemaan rapussa, heh. Yläkerran vanha rouva tervehti minua alas kävellessään ymmärtäväisellä katseella (=hullu suomalainen taas vauhdissa...).
Mutta uusi modeemi saatiin vaihdettua suitsait ja minä olin yhtä hymyä. Kyllä ilo on joskus pienestä kiinni. Palveluntarjoaja on todella FASTweb, kymmenen pistettä!
Olen muuten varma, että vanhan modeemin posahtaminen aiheutti sen sähkökatkon! Kumma juttu vaan, koska aamuvarhain (ennen seiskaa) ei ollut mikään laite päällä. Mutta ei näistä Italian sähkövirtasysteemeistä aina tiedä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan jatkaa flunssailua kodin toimiessa taas kunnolla :)
We have been suffering of cold here for over a week. MrCat is better now but I´m now deadly tired and sneezing all the time...
Friday morning started with electricity cut. We didn´t know what´s wrong, electricity company explained that the fault isn´t theirs, it´s in this end. MrCat had to go to work and I was nervous like a bee for our freezer: lots of food inside! And my precious ryebread root!
I ran down to our horrible cellar (this long medieval looking catacomb under the houses) to look at the electricity box with a flashlight. Well, couldn´t do anything ofcourse.
It took some six hours to fix the problem: MrCat got a electricity guy from UN to help us. The man just switched on two little buttons in the cellar´s other electricity box. Oh my... But how could we know since there was already one box and inside our flat the second. Complicated!
Well, the problems didn´t end... I went to my computer but noticed that there is no internet connection. And it was already Friday siesta time (when nobody works nor after since it´s Friday afternoon!) and the next day is Saturday. And since I was ill I was going to stay at home for the weekend alone - MrCat had to go to Megève. To stay alone at home in flu without internet, no way!!!
At this time I was already sooo angry. It´s terrible enough to be in flu when you just want to relax and do nothing.
I couldn´t reach MrCat who was busy at work. Well, I tried to solve the problem by myself and I had to call couple of times to line service before I started to understand anything about the Italian fast speaking tape and those endless multi-questions with my fluish head. Finally I chose right ones and got a lady to speak with me.
I had some bad feelings if I will have my connection since I have experience about internet stuff in Italy: nobody comes or it´s somehow too complicated to get service! But what a miracle: on Saturday morning, after 10 am the guy came and fixed our modem. Although it took a while to get him in since I didn´t understand what he was saying in the phone and then I told him to come to a wrong floor... I had to call him in the building´s staircase and the neighbor´s granny looked at me in a funny way (=that crazy Finn again... lol)
But I was happy as a butterfly, got my internet back!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parisuhde. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. syyskuuta 2011
maanantai 19. syyskuuta 2011
Rooman antiikkia, kuumuutta, kauppoja ja kahvilavinkki
Taas jäi sellainen tunne, ettei ehtinyt tehdä mitään kunnolla Roomassa. Halusin nähdä tutut nähtävyydet ja tutustua uusiin kohteisiin sekä hengailla muuten vaan. Siinä ne neljä päivää menivät hujauksessa ja kamala ikävä jäi ikuista kaupunkia...
Tässä heilutaan Capitolium-kukkulan kirkon portailla. On aikamoista puuhaa tuo portaiden kapuaminen +35-asteen helteessä! Tuossa heti oikealla sijaitsevat kukkulan museot, niihin mennään omaa - onneksi hieman tasaisempaa - portaikkoa pitkin.
Capitolium-kukkulan museoaukiolle toivottaa tervetuliaaksi valtava veistos portaiden yläpäässä:
Kukkulalle kiipeäminen vei kaikki mehut. Jaksoin juuri juuri katsella nämä alla komeilevat rauniomaisemat, mielessä oli koko ajan vain "varjoon, varjoon" tai "jäätelöä, jäätelöä" tai kumpaakin yhtä aikaa... Ja minä kun olin luullut, että Roomassa olisi ollut jo siedettävämpi lämpötila, olihan sentään jo pitkälle syykuuta, mutta pah.
Ranskalainen Kolli jaksaa aina velmuilla, että minunhan piti olla niiin urheilullinen ja sitten vain laahustan perässä. Hei, suomalainen alkaa sulaa yli +30 asteen lämmössä! En kerta kaikkiaan jaksa kovassa helteessä: pää pakahtuu ja muutun ihan veteläksi. Toista se on ranskalaisella, joka kestää (näemmä) kuumuutta paljon paremmin. Nauti nyt siinä sitten upeista nähtävyyksistä puolikuntoisena... Pitäisi mennä Roomaan vissiin joulukuussa, heh!
Sitten laahustin takaisin museoaukiolle ja lysähdin portaille varjoon. Mielettömän pirteää turistimeininkiä, kuten kuvasta näkyy ;)
Siinä levähdyshetkemme aikana kaksi amerikkalaista pariskuntaa tuli tiedustelemaan meiltä pääseekö museon kahvilaan ilman sisäänpääsymaksua. Menimme kysymään kassalta ja onnistuihan tuo. Päätimme mennä murkinalle itsekin, ja kahvilasta on upea näköala mitä katselee ihan muutenkin.
Amerikkalaiset olivat kivaa porukkaa, aloittivat luontevasti jutustelun. He olivat Washingtonista, toinen miehistä oli puolalaisten vanhempien jälkeläinen ja kaksi rouvaa puoliksi italialaisia. Heistä oli kovin tärkeää esitellä omat, eurooppalaiset juuret. On jänskää, miten amerikkalaiset suhtautuvat eurooppalaisiin juuriin jotenkin ihailevalla tai tavoiteltavalla tavalla.
Pariskunnat olivat ihan innoissaan kuultuaan, että ranskalainen Kolli on asunut aiemmassa elämässään Washingtonissa peräti neljä vuotta. Amerikkalaiset ehdottivat, että tulisimme heidän pöytään lounastamaan ja siinä sitten oltiin kuuden hengen porukalla ja puhuttiin jos jonkinlaista, oikein mukavaa ja kiintoisaa! He olivat parin viikon Italian valmismatkakiertueella. Roomasta he olivat jatkamassa Chiantiin, viinistään kuuluisaan kylään.
Amerikkalaiset tiesivät, että Suomessa on maailman paras koulujärjestelmä, Pisa-tutkimus oli heille tuttu. Tiedä sitten tutkimuksen oikeellisuudesta, mutta ihan kivaltahan se tuntuu, kun maa tunnetaan Ameriikoissa asti tästä meriitistä!
Mennäänpäs sitten Rooman shoppailukadulle via del Corsolle. Siellä tuntuu olevan AINA turisteja!
Menimme hetkeksi rauhoittumaan kirkkoon. Siellä oli ihanan vilpoisaa lepuuttaa kuumuuden ja kiertelyn uuvuttamia koipia. Ja mikä ympäristö: tulvillaan barokin aikaista koristelua, erivärisiä marmoripylväitä, yleviä kattomaalauksia ja hiljentymään kutsuvia pyhiä maalauksia seinillä. Olipa siellä jokunen paikalla myös rukoilemassa:
Kirkon ihastelun ja rauhallisen hetken jälkeen sukelsimme jälleen kuumuuteen ja turistimassan keskelle. Kolli kävi ostamassa itselleen Geoxin kengät, italialaista designia, ovat kuulemma mielettömän hyvät kesäkelillä, niisä kun on ilmastointi eli reiät pohjissa. On meillä Torinossakin pari Geoxin kauppaa, mutta olihan se kiva Kollille saada heti mukavat kengät jalkaan Rooman tepasteluun.
Oma katse harhaili (tietty) korkkareihin, mutten sentään langennut. Noilla killerikoroilla sen sijaan lankeaisi nenälleen hyvinkin helposti, hui!
Kangistä toisiin: en ole ikinä tykännyt suurta suosiota jo vuosia kantaneista Uggseista. Mielestäni ne ovat korkeintaan saunamatkalle sopivat tossuttimet. Repeilin, kun näin eräällä ikkunalla elämäni ensimmäiset blingbling-Uggsit! Voi hyvää päivää, Uggsit timangeilla, kaikkea sitä olla pitää...
Via del Corson kulmalla sijaistee myös ehtä Ferrari-kauppa. Enpäs ollut sellaisestakaan tiennyt. Siellä oli näytillä vuoden 2004 F1-auto. Oli aikamoisen hieno! Tuo ajokoppa on muuten todella pieni eli ei ihme, etteivät F1-kuskit ole koskaan mitään isoja korstoja. Eihän sinne sisälle mahdu kuin pieni, liukas tyyppi.
Kaupassa oli vaikka mitä Ferrari-tuotteita punaisista logopaidoista lippalakkeihin, leluihin, kenkiin ja kravatteihin asti! Hinnoissa oli selvä Ferrari-lisä, mutta saahan sieltä kivaa tuliaista autojen ystäville.
Via del Corso päättyy mahtavaan piazza del Popoloon. Kuvassa keskellä iso obeliski, joka hallitsee aukiota. Muureja vahtivat sfinksit.
Edessä, kukkulalla, on iso mäntyinen puisto ja sen takana sijaitsee upea Borghese galleria, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, jos on kiinnostunut taiteesta! Siellä on huippukokoelma, nimistä mainittakoon vaikkapa Caravaggio, Tizian, Bernini, Canova, Lotto, Cranach.
Muista varata lippu jo päivää aiemmin! Sisälle pääsee tiettynä aikana varattuna päivänä. Museossa saa kierrellä pari tuntia, kunnes uusi ryhmä päästetään sisälle. Palatsi on jo itsessään näkemisen arvoinen, huoneet ovat yhtä kultaa ja kimallusta lattioista kattoon, todellinen taideähky siis tiedossa :)
Kuvasta oikealla sijaitsevat Piazza del Popolon kaksi kirkkoa. Kirkkojen vasemmanpuoleisin katu on via del Corsoa kalliimpi shoppailukatu, via del Babuino. Siellä on ylellisten putiikkien lisäksi hienoja antiikkikauppoja. Sieltä löytyy parin sadan metrin päästä tunnelmallinen paikka, jos väsynyt kitytallaaja haluaa pysähtyä hetkeksi ja nauttia drinkin hienostuneessa ja hiljaisessa ympäristössä: Hotel de Russie.
Silinterihattuportieereja, orkideakoristeltu aula, rauhallista lounge-musiikkia, vilpoisa sisäpiha valkoisine varjoineen ja tyyliikkäät tarjoilijat - viiden tähden hotellin etuja.
Hotel de Russien terassin hinnat ovat tietty kalliimmat, mutta paikka on sen arvoinen. Drinksut ovat 20 euron luokkaa. Itse otin 8,5 euron greippimehun, Kolli otti marjamehulla maustetun kuoharin. Oliivi- ja sipsisnacksit kuuluvat jo juomien hintaan. Eipä noilla hinnoilla kannata joka päivä tällä terassilla vierailla, mutta kerran loman aikana pieni hetki luksusta on paikkansa ansainnut :)
Four days was too short time for Rome - again. In this amazing city I could spend weeks! Just walking around and visiting all the interesting places.
It´s autumn already but the weather in Rome was the same than in June = too hot for a Finn... Oh my! I was melting in +35 degrees and my Mr Cat is always laughing at me that I was supposed to be SO sporty and then I´m dragging my feet behind him, haa haa...
When I was resting my feet, couple of Americans came to ask from us if we know can they go to the museum café freely. We didn´t know so we went to ask. We ended up to the café together and our Americans from Washington DC became so happy when they heard that Mr Cat has lived and worked there earlier for four years. We had lunch all together and had nice time. Especially ladies were very interested of finding Italy and its´ life since they are half Italians. It was their first time in Europe. I got happy when hearing that they know Finland for its´ high status of education (top place in Pisa search again)!
Main shopping street via del Corso was full of people as usual. Mr Cat bought a nice pair of Geox shoes, shoes that "breath" (there are small holes in the bottom), Italian design. They are also very comfortable and my Mr Cat has become fan of Geox shoes.
Close to piazza del Popolo is a luxorious five star hotel Hotel de Russie. If you want to have relaxed athmosphere and enjoy of a drink or coffee in lovely surroundings, in the inner yard you´ll find a charming terrace. Prices are high (drinks 20 euros and my grape fruit juice 8,5 euros - snacks are included though) but little bit glamour is sometimes very nice!
I found a Ferrari-shop near via del Corso and saw year´s 2004 race car. Its´ cabing is so small that no wonder why all the F1 drivers are quite small men. From the shop you can get many kind of different Ferrari products from ties to toys.
Italians are shirt people, here you have huge collectiong of different kind of shirts. This advert window had the most cutest mini-shirts as a decoration:
Tässä heilutaan Capitolium-kukkulan kirkon portailla. On aikamoista puuhaa tuo portaiden kapuaminen +35-asteen helteessä! Tuossa heti oikealla sijaitsevat kukkulan museot, niihin mennään omaa - onneksi hieman tasaisempaa - portaikkoa pitkin.
 |
| Kulkukatti ja kirkon päättymättömät portaat... TravelCat and church´s endless stairs on Capitol hill. |
Capitolium-kukkulan museoaukiolle toivottaa tervetuliaaksi valtava veistos portaiden yläpäässä:
 |
| Isot patsaat ylhäällä Capitolium-kukkulan portaiden päässä Huge statues on both sides of Capitol hill stairs |
Kukkulalle kiipeäminen vei kaikki mehut. Jaksoin juuri juuri katsella nämä alla komeilevat rauniomaisemat, mielessä oli koko ajan vain "varjoon, varjoon" tai "jäätelöä, jäätelöä" tai kumpaakin yhtä aikaa... Ja minä kun olin luullut, että Roomassa olisi ollut jo siedettävämpi lämpötila, olihan sentään jo pitkälle syykuuta, mutta pah.
Ranskalainen Kolli jaksaa aina velmuilla, että minunhan piti olla niiin urheilullinen ja sitten vain laahustan perässä. Hei, suomalainen alkaa sulaa yli +30 asteen lämmössä! En kerta kaikkiaan jaksa kovassa helteessä: pää pakahtuu ja muutun ihan veteläksi. Toista se on ranskalaisella, joka kestää (näemmä) kuumuutta paljon paremmin. Nauti nyt siinä sitten upeista nähtävyyksistä puolikuntoisena... Pitäisi mennä Roomaan vissiin joulukuussa, heh!
 |
| Rooman raunioita nähtynä Capitolium-kukkulalta. Beautiful ruins in Rome seen from Capitol hill. |
 |
| Maisema Colosseumin suuntaan. View towards Colosseum. |
Sitten laahustin takaisin museoaukiolle ja lysähdin portaille varjoon. Mielettömän pirteää turistimeininkiä, kuten kuvasta näkyy ;)
 |
| Helteestä uuvahtanut kiertolainen Tired from the heat |
Siinä levähdyshetkemme aikana kaksi amerikkalaista pariskuntaa tuli tiedustelemaan meiltä pääseekö museon kahvilaan ilman sisäänpääsymaksua. Menimme kysymään kassalta ja onnistuihan tuo. Päätimme mennä murkinalle itsekin, ja kahvilasta on upea näköala mitä katselee ihan muutenkin.
Amerikkalaiset olivat kivaa porukkaa, aloittivat luontevasti jutustelun. He olivat Washingtonista, toinen miehistä oli puolalaisten vanhempien jälkeläinen ja kaksi rouvaa puoliksi italialaisia. Heistä oli kovin tärkeää esitellä omat, eurooppalaiset juuret. On jänskää, miten amerikkalaiset suhtautuvat eurooppalaisiin juuriin jotenkin ihailevalla tai tavoiteltavalla tavalla.
Pariskunnat olivat ihan innoissaan kuultuaan, että ranskalainen Kolli on asunut aiemmassa elämässään Washingtonissa peräti neljä vuotta. Amerikkalaiset ehdottivat, että tulisimme heidän pöytään lounastamaan ja siinä sitten oltiin kuuden hengen porukalla ja puhuttiin jos jonkinlaista, oikein mukavaa ja kiintoisaa! He olivat parin viikon Italian valmismatkakiertueella. Roomasta he olivat jatkamassa Chiantiin, viinistään kuuluisaan kylään.
Amerikkalaiset tiesivät, että Suomessa on maailman paras koulujärjestelmä, Pisa-tutkimus oli heille tuttu. Tiedä sitten tutkimuksen oikeellisuudesta, mutta ihan kivaltahan se tuntuu, kun maa tunnetaan Ameriikoissa asti tästä meriitistä!
 |
| Kirkkoja ja veistoksia kansallisen muistomerkin kulmilla. Churches and statues near the national monument. |
Mennäänpäs sitten Rooman shoppailukadulle via del Corsolle. Siellä tuntuu olevan AINA turisteja!
 |
| Turistien loppumaton virta via del Corsolla. Endless river of tourists in via del Corso. |
Menimme hetkeksi rauhoittumaan kirkkoon. Siellä oli ihanan vilpoisaa lepuuttaa kuumuuden ja kiertelyn uuvuttamia koipia. Ja mikä ympäristö: tulvillaan barokin aikaista koristelua, erivärisiä marmoripylväitä, yleviä kattomaalauksia ja hiljentymään kutsuvia pyhiä maalauksia seinillä. Olipa siellä jokunen paikalla myös rukoilemassa:
 |
| Upea kirkko via del Corsolla. Lovely Barocco church in via del Corso. |
Kirkon ihastelun ja rauhallisen hetken jälkeen sukelsimme jälleen kuumuuteen ja turistimassan keskelle. Kolli kävi ostamassa itselleen Geoxin kengät, italialaista designia, ovat kuulemma mielettömän hyvät kesäkelillä, niisä kun on ilmastointi eli reiät pohjissa. On meillä Torinossakin pari Geoxin kauppaa, mutta olihan se kiva Kollille saada heti mukavat kengät jalkaan Rooman tepasteluun.
Oma katse harhaili (tietty) korkkareihin, mutten sentään langennut. Noilla killerikoroilla sen sijaan lankeaisi nenälleen hyvinkin helposti, hui!
 |
| Hoh, mitä korkoja! Oh my, what heels! |
Kangistä toisiin: en ole ikinä tykännyt suurta suosiota jo vuosia kantaneista Uggseista. Mielestäni ne ovat korkeintaan saunamatkalle sopivat tossuttimet. Repeilin, kun näin eräällä ikkunalla elämäni ensimmäiset blingbling-Uggsit! Voi hyvää päivää, Uggsit timangeilla, kaikkea sitä olla pitää...
 |
| Timangi-Uggsit bling bling Uggs |
Via del Corson kulmalla sijaistee myös ehtä Ferrari-kauppa. Enpäs ollut sellaisestakaan tiennyt. Siellä oli näytillä vuoden 2004 F1-auto. Oli aikamoisen hieno! Tuo ajokoppa on muuten todella pieni eli ei ihme, etteivät F1-kuskit ole koskaan mitään isoja korstoja. Eihän sinne sisälle mahdu kuin pieni, liukas tyyppi.
Kaupassa oli vaikka mitä Ferrari-tuotteita punaisista logopaidoista lippalakkeihin, leluihin, kenkiin ja kravatteihin asti! Hinnoissa oli selvä Ferrari-lisä, mutta saahan sieltä kivaa tuliaista autojen ystäville.
 |
| Vuoden 2004 F1 Ferrari Year 2004 F1 Ferrari |
Via del Corso päättyy mahtavaan piazza del Popoloon. Kuvassa keskellä iso obeliski, joka hallitsee aukiota. Muureja vahtivat sfinksit.
 |
| Piazza del Popolo nähtynä sivusta. Piazza del Popolo seen from the side. |
Edessä, kukkulalla, on iso mäntyinen puisto ja sen takana sijaitsee upea Borghese galleria, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, jos on kiinnostunut taiteesta! Siellä on huippukokoelma, nimistä mainittakoon vaikkapa Caravaggio, Tizian, Bernini, Canova, Lotto, Cranach.
Muista varata lippu jo päivää aiemmin! Sisälle pääsee tiettynä aikana varattuna päivänä. Museossa saa kierrellä pari tuntia, kunnes uusi ryhmä päästetään sisälle. Palatsi on jo itsessään näkemisen arvoinen, huoneet ovat yhtä kultaa ja kimallusta lattioista kattoon, todellinen taideähky siis tiedossa :)
Kuvasta oikealla sijaitsevat Piazza del Popolon kaksi kirkkoa. Kirkkojen vasemmanpuoleisin katu on via del Corsoa kalliimpi shoppailukatu, via del Babuino. Siellä on ylellisten putiikkien lisäksi hienoja antiikkikauppoja. Sieltä löytyy parin sadan metrin päästä tunnelmallinen paikka, jos väsynyt kitytallaaja haluaa pysähtyä hetkeksi ja nauttia drinkin hienostuneessa ja hiljaisessa ympäristössä: Hotel de Russie.
 |
| Hotel de Russie |
Silinterihattuportieereja, orkideakoristeltu aula, rauhallista lounge-musiikkia, vilpoisa sisäpiha valkoisine varjoineen ja tyyliikkäät tarjoilijat - viiden tähden hotellin etuja.
Hotel de Russien terassin hinnat ovat tietty kalliimmat, mutta paikka on sen arvoinen. Drinksut ovat 20 euron luokkaa. Itse otin 8,5 euron greippimehun, Kolli otti marjamehulla maustetun kuoharin. Oliivi- ja sipsisnacksit kuuluvat jo juomien hintaan. Eipä noilla hinnoilla kannata joka päivä tällä terassilla vierailla, mutta kerran loman aikana pieni hetki luksusta on paikkansa ansainnut :)
 |
| Hotel de Russien tyylikäs sisäpiha Hotel de Russie´s stylish terrace |
Four days was too short time for Rome - again. In this amazing city I could spend weeks! Just walking around and visiting all the interesting places.
It´s autumn already but the weather in Rome was the same than in June = too hot for a Finn... Oh my! I was melting in +35 degrees and my Mr Cat is always laughing at me that I was supposed to be SO sporty and then I´m dragging my feet behind him, haa haa...
When I was resting my feet, couple of Americans came to ask from us if we know can they go to the museum café freely. We didn´t know so we went to ask. We ended up to the café together and our Americans from Washington DC became so happy when they heard that Mr Cat has lived and worked there earlier for four years. We had lunch all together and had nice time. Especially ladies were very interested of finding Italy and its´ life since they are half Italians. It was their first time in Europe. I got happy when hearing that they know Finland for its´ high status of education (top place in Pisa search again)!
Main shopping street via del Corso was full of people as usual. Mr Cat bought a nice pair of Geox shoes, shoes that "breath" (there are small holes in the bottom), Italian design. They are also very comfortable and my Mr Cat has become fan of Geox shoes.
Close to piazza del Popolo is a luxorious five star hotel Hotel de Russie. If you want to have relaxed athmosphere and enjoy of a drink or coffee in lovely surroundings, in the inner yard you´ll find a charming terrace. Prices are high (drinks 20 euros and my grape fruit juice 8,5 euros - snacks are included though) but little bit glamour is sometimes very nice!
I found a Ferrari-shop near via del Corso and saw year´s 2004 race car. Its´ cabing is so small that no wonder why all the F1 drivers are quite small men. From the shop you can get many kind of different Ferrari products from ties to toys.
Italians are shirt people, here you have huge collectiong of different kind of shirts. This advert window had the most cutest mini-shirts as a decoration:
 |
| Söpöt minpaidat mainoksen koristeina Cute mini-shirts |
tiistai 16. elokuuta 2011
St Georges de Didonne, kesäisiä kuvia
Atlantin rannalla sijaitseva ranskalainen kylä St Georges de Didonne on rauhallinen paikka, suurin osa taloista on loma-asumuksia, ja elämä on autiota kesäkauden ulkopuolella. Mutta elokuussa pieni keskusta ja ranta täyttyvät ihmisistä. Tosin tänä vuonna on ollut väkeä selvästi vähemmän kuin normaalisti. Ranskassa on menossa jonkinmoinen lama, ja pysytään mieluummin kotinurkilla kuin lähdetään kuluttamaan rahaa muualle.
Lomahuvilat on maalattu vitivalkoisiksi ja useassa on sinisiä yksityiskohtia. Monilla pihoilla on kaunis puutarha, jossa kukkien ohella koristeena pinjoja ja oliivipuita. Jokaisella talolla on oma nimi, se näkyy ulkoseinällä kyltissä tai katonrajan maalauskoristeessa. Se on mielestäni viehättävä lisä jo muutenkin nätteihin rakennuksiin: "Mon Rêve" eli unelmani, "Océane" eli Atlantti, "Belle Juin" eli kaunis kesäkuu ja niin edelleen.
St Georgesin keskustan muodostaa kaunis kivikirkko ja kapea ostoskatu basaareineen ja leipäpuoteineen. Sieltä löytyy myös supermarketti ja kauppahalli. Kesäisin kauppahallin edustalla on vilkas tori ja kaikenlaista tilpehöörimyyjää viereisellä kujalla.
Olemme syöneet mereneläviä, ne ovat suurta herkkuani! Ollaan ostettu langusteja, isoja ravunsaksia, mereneläväsalaattia, ja anoppi on kokannut simpukoita sekä paistanut että keittänyt kalaa. Tuosta jälkimmäisestä en ole niin innoissani, Suomessa ei keitetä kalaa kuin kalakeittoon ja jouluna livekalaan. Tykkään enemmän paistetusta ja uunikalasta, mutta anopin pöydässä ei kannata nurista ;)
Nuo suuret ravunsakset olivat muuten oma juttunsa! Kuori oli niin kovaa, ettemme saaneet sitä millään rikki ja herkku odotteli saksien sisuksissa meitä nälkäisiä herkuttelijoita. Meillä ei ollut oikeaa välineistöä ja pähkinäsakset eivät todellakaan sopineet hommaan. Ranskalaisen Kollini ei auttanut muu kuin lähteä rapuvadin kanssa kellariin. Hän suojasi ravunsakset paperilla ja hakkasi vasaralla kuoret rikki.
Olivat tosi mainion makuisia, vaikka pakko todeta, että kotoiset ravut ovat edelleen Suomi-Katin ykkösenä saksikkaiden sarjassa ruokapöydän antimina.
Emme ole pelkästään lomailleet, vaan jatkaneet muuttoa sikäli, että olemme raijanneet osan turhista tavaroista kaatopaikalle ja järjestelleet kellaria. Kolli-parka, vain muutama viikko kesälomaa ja se menee äitinsä muuttohommiin ja remonttireiskailuun.
Olen rentoutunut kävelyretkillä villin rannan maisemissa, lenkkeilemällä rannalla ja uimalla sekä lukemalla ranskalaisia hömppälehtiä.
Sanomalehti Le Figaron mukana tuleva Madame Figaro on minun vakiluettavaa Ranskan maalla. Lehdessä on paljon kauniita ja taiteellisia mainoskuvia. Vaikken olekaan kiinnostunut 1000 euron arvoisista koltuista tai 10 000 euron kelloista, lehti on kivaa selailtavaa viihteenjanoiselle ja onpa siinä joskus mielenkiintoisia artikkeleita, kuten viimeksi naisen kliseisestä roolista Italian (eli Berlusconin) mediassa ja politiikassa.
Toinen hauska lehti on Point de Vue, joka on anopin vakiostos lehtikaupasta. Siinä on enimmäkseen juttua Euroopan kuninkaallisista, aatelisten bileistä ja rakkaustarinoista, hienoa pukuja ja rikkaiden seurapiireilyä.
On ristiriitaisen totta, että Ranska on edelleen hyvin kuninkaallinen maa, vaikka Sarko maata presidenttinä hallitseekin. Kruunupäiden tekemiset kiinnostavat ranskalaisia ihan eri tavalla kuin pohjois-eurooppalaisia juorulukijoita, ja onhan tuo ranskalainen ylpeys kovin tunnettua. Taisikohan Marie-Antoinette poloinen päästä turhaan päästään...
Rannan linjaa mukaelevaa bulevardia pitkin on mukava kävellä majakalle tai toiseen päähän rannalle. Siellä täällä on penkkejä levähdystuokiota varten ja muutama iso hiekkalaatikko ranskalaisten suosikkiharrastusta, petankkia, varten.
Urheilullisimmat voivat halutessaan kiivetä ylös majakkaan, sisäänpääsy on vain vajaat pari euroa. Ylhäältä on huimat näkymät merelle ja kylään.
Olen käynyt useana päivänä uimassa. Yhtenä iltapäivänä Atlantin pintaa halkoivat vallan mainiot aallot, niissä oli mukavaa leijua meren mukana. St Georgesin, kuten Royanin isommalla rannalla, on hengenpelastajien päivystys aamupäivästä varhaisiltaan, joten myös yksinuiminen on turvallista. Kollini on varsinainen sisäkissa, häntä ei uiminen inspiroi.
Uimista ennen ja jälkeen lenkkeilin paljain jaloin rantaviivaa pitkin. Tekee hyvää lenkkareiden turruttamille jaloille ja on muutenkin mukavaa läiskyttelyä! Ja bikineissä hölköttely takaa myös tasaisen rusketuksen. En ole muutenkaan mikään rantakissa, en jaksa enää loikoilla biitsillä tuntitolkulla, kaipaan tekemistä. Eikä tässä iässä parane liikaa kärventää ihoa, en halua näyttää vanhalta nahkasohvalta.
Yhdellä kävelyretkellä näin tutunoloisen T-paidan: tummansinisen, jossa valkoisilla kirjaimilla komeili SUOMI. Paidan omistaja, joka hääräili veneensä ääressä, ei näyttänyt kuitenkaan yhtään suomalaiselta, joten uteliaisuuteni heräsi. Tiedustelin Monsieurilta, miten hänellä sellainen paita oli. Kävi ilmi, että tuo ranskalainen mies on suuri Suomen kävijä, hänellä on suomalainen ystävä Salossa. Myös Tampere ja Jyväskylä ovat tuttuja paikkoja. Toivottelimme tarinoinnin lopuksi hyvät loman jatkot ja hän huikkasi "Hyvä Suomi!" Heh...
Olin ihan erilainen ennen, kun vielä asuin Suomessa: lomilla on todellakaan halunnut törmätä suomalaisiin! Nyt, kun Suomi on kaukana enkä näe usein maanmiehiä tai -naisia, huomaan innostuvani kaikesta kotomaahan liittyvästä.
Atlantin rannalla näkee kesällä usein lentokonemainontaa. Minulle tulee siitä jostakin syystä aina Aku Ankka mieleen! Ankkalinnassa ja Ranskan loma-alueella harrastetaan tällaista mainontaa toisin kuin Suomessa. Ihan kätevää sinänsä, kuumina päivinä Ranskan rannat ovat tupaten täynnä, joten lentokonemainos tavoittaa satoja rantailijoita yhdellä kiekalla.
Tässä matkakirjeen lopussa vielä pari otosta Atlantin rantaa hallitsevasta ilmiöstä eli nousu- ja laskuvedestä. Majakan edusta on laskuveden aikaa yhtä mutarantaa, jossa aina muutamia vaeltaa työvälineiden ja sangon kanssa etsimässä hiekkaan kaivautuneita mereneläviä ruokapöytään. Veneet ovat kallellaan kuivalla maalla. Nousuveden aikaan pieni lahti täyttyy vedestä ja majakalle päästäkseen täytyy kiertää kuvassa näkyvä pieni metsä.
St Georges de Didonne is a small holiday town on Atlantic coast. The action is concentrated more to Royan, the next and bigger city. You can reach it easily with the car or bicycle.
In the centre of St Georges there is a pictoresque stone church, bookstore with also some English magazines, grocery shop, market hall, bakeries and boutiques.
The beach is much nicer than the one in Royan. It´s smaller but prettier and more natural. The beach boulevard is lovely, you can walk along it to the lighthouse, entrance is only about 2 euros. Sceneries are fantastic!
I had swum many times, the Ocean is not cold at all in August, it´s nicely refreshing. One day I had big waves, I love to swim up and down with the waves. St Georges and Royan beaches are safe for lonely swimmers too because there are always life guards watching over the bathing people from early day untill early evening .
 |
| St Georges de Didonne keskustan kirkko The church in the town centre |
 |
| Kulkukatti ja ranskalaista viiniä TravelCat with French wine |
Lomahuvilat on maalattu vitivalkoisiksi ja useassa on sinisiä yksityiskohtia. Monilla pihoilla on kaunis puutarha, jossa kukkien ohella koristeena pinjoja ja oliivipuita. Jokaisella talolla on oma nimi, se näkyy ulkoseinällä kyltissä tai katonrajan maalauskoristeessa. Se on mielestäni viehättävä lisä jo muutenkin nätteihin rakennuksiin: "Mon Rêve" eli unelmani, "Océane" eli Atlantti, "Belle Juin" eli kaunis kesäkuu ja niin edelleen.
 |
| Sinivalkoista Ranskaa Blue and white in France |
 |
| Vaaleanpunaisia ruusuja somistamassa sinistä aitaa Roses decorating the blue fence |
St Georgesin keskustan muodostaa kaunis kivikirkko ja kapea ostoskatu basaareineen ja leipäpuoteineen. Sieltä löytyy myös supermarketti ja kauppahalli. Kesäisin kauppahallin edustalla on vilkas tori ja kaikenlaista tilpehöörimyyjää viereisellä kujalla.
Olemme syöneet mereneläviä, ne ovat suurta herkkuani! Ollaan ostettu langusteja, isoja ravunsaksia, mereneläväsalaattia, ja anoppi on kokannut simpukoita sekä paistanut että keittänyt kalaa. Tuosta jälkimmäisestä en ole niin innoissani, Suomessa ei keitetä kalaa kuin kalakeittoon ja jouluna livekalaan. Tykkään enemmän paistetusta ja uunikalasta, mutta anopin pöydässä ei kannata nurista ;)
 |
| Ravunsaksia ruokapöydässä Delicious scissors |
Nuo suuret ravunsakset olivat muuten oma juttunsa! Kuori oli niin kovaa, ettemme saaneet sitä millään rikki ja herkku odotteli saksien sisuksissa meitä nälkäisiä herkuttelijoita. Meillä ei ollut oikeaa välineistöä ja pähkinäsakset eivät todellakaan sopineet hommaan. Ranskalaisen Kollini ei auttanut muu kuin lähteä rapuvadin kanssa kellariin. Hän suojasi ravunsakset paperilla ja hakkasi vasaralla kuoret rikki.
Olivat tosi mainion makuisia, vaikka pakko todeta, että kotoiset ravut ovat edelleen Suomi-Katin ykkösenä saksikkaiden sarjassa ruokapöydän antimina.
 |
| Mäntyjä maisemapaikalla Pine trees and lovely scenery |
Emme ole pelkästään lomailleet, vaan jatkaneet muuttoa sikäli, että olemme raijanneet osan turhista tavaroista kaatopaikalle ja järjestelleet kellaria. Kolli-parka, vain muutama viikko kesälomaa ja se menee äitinsä muuttohommiin ja remonttireiskailuun.
Olen rentoutunut kävelyretkillä villin rannan maisemissa, lenkkeilemällä rannalla ja uimalla sekä lukemalla ranskalaisia hömppälehtiä.
Sanomalehti Le Figaron mukana tuleva Madame Figaro on minun vakiluettavaa Ranskan maalla. Lehdessä on paljon kauniita ja taiteellisia mainoskuvia. Vaikken olekaan kiinnostunut 1000 euron arvoisista koltuista tai 10 000 euron kelloista, lehti on kivaa selailtavaa viihteenjanoiselle ja onpa siinä joskus mielenkiintoisia artikkeleita, kuten viimeksi naisen kliseisestä roolista Italian (eli Berlusconin) mediassa ja politiikassa.
 |
| Lomalukemista Holiday reading |
Toinen hauska lehti on Point de Vue, joka on anopin vakiostos lehtikaupasta. Siinä on enimmäkseen juttua Euroopan kuninkaallisista, aatelisten bileistä ja rakkaustarinoista, hienoa pukuja ja rikkaiden seurapiireilyä.
On ristiriitaisen totta, että Ranska on edelleen hyvin kuninkaallinen maa, vaikka Sarko maata presidenttinä hallitseekin. Kruunupäiden tekemiset kiinnostavat ranskalaisia ihan eri tavalla kuin pohjois-eurooppalaisia juorulukijoita, ja onhan tuo ranskalainen ylpeys kovin tunnettua. Taisikohan Marie-Antoinette poloinen päästä turhaan päästään...
 |
| Rantabulevardi Beach boulevard |
Rannan linjaa mukaelevaa bulevardia pitkin on mukava kävellä majakalle tai toiseen päähän rannalle. Siellä täällä on penkkejä levähdystuokiota varten ja muutama iso hiekkalaatikko ranskalaisten suosikkiharrastusta, petankkia, varten.
Urheilullisimmat voivat halutessaan kiivetä ylös majakkaan, sisäänpääsy on vain vajaat pari euroa. Ylhäältä on huimat näkymät merelle ja kylään.
 |
| St Georges de Didonnen majakka Light house of St Georges de Didonne |
Olen käynyt useana päivänä uimassa. Yhtenä iltapäivänä Atlantin pintaa halkoivat vallan mainiot aallot, niissä oli mukavaa leijua meren mukana. St Georgesin, kuten Royanin isommalla rannalla, on hengenpelastajien päivystys aamupäivästä varhaisiltaan, joten myös yksinuiminen on turvallista. Kollini on varsinainen sisäkissa, häntä ei uiminen inspiroi.
Uimista ennen ja jälkeen lenkkeilin paljain jaloin rantaviivaa pitkin. Tekee hyvää lenkkareiden turruttamille jaloille ja on muutenkin mukavaa läiskyttelyä! Ja bikineissä hölköttely takaa myös tasaisen rusketuksen. En ole muutenkaan mikään rantakissa, en jaksa enää loikoilla biitsillä tuntitolkulla, kaipaan tekemistä. Eikä tässä iässä parane liikaa kärventää ihoa, en halua näyttää vanhalta nahkasohvalta.
 |
| Purjeveneitä rannalla Little sailing boats on the beach |
Yhdellä kävelyretkellä näin tutunoloisen T-paidan: tummansinisen, jossa valkoisilla kirjaimilla komeili SUOMI. Paidan omistaja, joka hääräili veneensä ääressä, ei näyttänyt kuitenkaan yhtään suomalaiselta, joten uteliaisuuteni heräsi. Tiedustelin Monsieurilta, miten hänellä sellainen paita oli. Kävi ilmi, että tuo ranskalainen mies on suuri Suomen kävijä, hänellä on suomalainen ystävä Salossa. Myös Tampere ja Jyväskylä ovat tuttuja paikkoja. Toivottelimme tarinoinnin lopuksi hyvät loman jatkot ja hän huikkasi "Hyvä Suomi!" Heh...
Olin ihan erilainen ennen, kun vielä asuin Suomessa: lomilla on todellakaan halunnut törmätä suomalaisiin! Nyt, kun Suomi on kaukana enkä näe usein maanmiehiä tai -naisia, huomaan innostuvani kaikesta kotomaahan liittyvästä.
Atlantin rannalla näkee kesällä usein lentokonemainontaa. Minulle tulee siitä jostakin syystä aina Aku Ankka mieleen! Ankkalinnassa ja Ranskan loma-alueella harrastetaan tällaista mainontaa toisin kuin Suomessa. Ihan kätevää sinänsä, kuumina päivinä Ranskan rannat ovat tupaten täynnä, joten lentokonemainos tavoittaa satoja rantailijoita yhdellä kiekalla.
 |
| Tässä mainostetaan supermarketti E-Leclercin sunnuntain aukioloa Summertime advertizing on the French sky |
Tässä matkakirjeen lopussa vielä pari otosta Atlantin rantaa hallitsevasta ilmiöstä eli nousu- ja laskuvedestä. Majakan edusta on laskuveden aikaa yhtä mutarantaa, jossa aina muutamia vaeltaa työvälineiden ja sangon kanssa etsimässä hiekkaan kaivautuneita mereneläviä ruokapöytään. Veneet ovat kallellaan kuivalla maalla. Nousuveden aikaan pieni lahti täyttyy vedestä ja majakalle päästäkseen täytyy kiertää kuvassa näkyvä pieni metsä.
 |
| Lasku- ja nousuvesi Atlantin rannalla Low and high tide in Atlantic shore |
St Georges de Didonne is a small holiday town on Atlantic coast. The action is concentrated more to Royan, the next and bigger city. You can reach it easily with the car or bicycle.
In the centre of St Georges there is a pictoresque stone church, bookstore with also some English magazines, grocery shop, market hall, bakeries and boutiques.
The beach is much nicer than the one in Royan. It´s smaller but prettier and more natural. The beach boulevard is lovely, you can walk along it to the lighthouse, entrance is only about 2 euros. Sceneries are fantastic!
I had swum many times, the Ocean is not cold at all in August, it´s nicely refreshing. One day I had big waves, I love to swim up and down with the waves. St Georges and Royan beaches are safe for lonely swimmers too because there are always life guards watching over the bathing people from early day untill early evening .
tiistai 9. elokuuta 2011
Atlantin äärellä
Täällä ollaan karattu salaa lomalle...
Takana yli viikko muuttohommia anoppilassa, Limogesissa. Olemme siirtäneet roinaa kellariin, autotalliin ja kaatopaikalle, järjestelleet tavaroita ja huonekaluja, siivonneet, kiertäneet huonekalu-, kaakeli- ja kylppärikauppoja, kokosin anopille parit huonekalut jne jne. Ehdimme myös pari kertaa ilalliselle paikallisten ystävien luokse ja ranskalaiseen tyyliin illat venyivät ja vanuivat.
Anoppi tykästyi muuten siihen leppäkertturasia-lahjaan, josta kerroin edellisessä kirjeessä. Leppis löysi paikkansa eteisaulan sievän piirongin päältä, missä se sai kaverikseen toiset italialaiset, anopin punaisen Muranon lasilautasen ja antiikin kipsikopiopystin.
Selkä on hieman kipeänä kaikesta touhottamisesta ja hermotkin ehtivät välillä tiukentua, mutta nyt voi hengähtää paremmin.
Olemme Atlantin rannalla, kylässä nimeltä St Georges de Didonne. Suomalaisittain väännettynä Didonnen Pyhä Yrjö. Tämä on aivan Royanin kyljessä, se on isompi kaupunki ja ranskalaisten suosittu lomakohde jo 1800-luvulta lähtien. Edelleen tänne virtaa elokuisin väkeä. Leikkimielisesti Royania on sanottu pariisilaisten rannaksi sillä kaupunki on ollut etenkin pääkaupunkilaisten suosiossa kautta aikain.
Alueella on paljon mielenkiintoista nähtävää, mistä kirjoitan myöhemmin lisää, kun näemmä nettiin pääseminen tuli ratkaistua. Löysin Royanin keskustasta jäätelökahvilan nimeltä Garden Ice Cafe ja täällä on asiakkaille ilmainen WiFi-yhteys, jihuu! Yli viikko ilman nettiä oli silti ihan kivaa vaihtelua. Joskus tulee istuttua ihan liikaa nenä kiinni koneessa...
Jo matka tänne oli ilahduttavaa nähtävää. Keski-Ranskasta tie Royaniin kulkee Cognacin laajojen viiniviljelmien läpi ja näkymät ovat kuin Toscanasta konsanaan. Alue ei ole turisteilla pilattu. Kumpuilevien maisemien, viinitarhojen ja keltaisina loistavien auringonkukkapeltojen keskellä kokee vielä autenttista ranskalaista maaseutua kauneimmillaan. Cognacin seudulta kannattaa ostaa baarikaapin täydennykseksi erinomaista Pineauta ja tietenkin konjakkia! Mutta huoltamoiden löytäminen on asia erikseen. Ei siis kannata lähteä puolityhjällä tankilla ja itse liikaa vettä tankanneena liikenteeseen.
Sitten maisema vaihtuu pikkuhiljaa aivan toiseen maailmaan, villiin luonton ja merelliseen ilmastoon lähestyessä Atlanttia.
Tulin Royanin kupeeseen jo päivää aiemmin - sain siis kätevästi miniloman muutosta ja anopista ;) vaikka siivota silti piti täälläkin, mutta olipa ihanaa olla vaihteeksi omassa rauhassa! Kerkesin myös pitkälle maisemakävelylle heti ensimmäisenä päivänä ja toisena säntäsin jo normilenkille rannalle. Juoksen St Georgesin rannan päästä päähän, pyrähdyksestä tulee mukavat neljäkymmentä minsaa.
Oli mahtavaa olla ihan yksikseen! Sain olla itsekseni ajatusteni kanssa, ei tarvinnut sanoa mitään tai olla mitenkään. Ja välillä on kamalan raskasta kommunikoida koko ajan vieraalla kielellä. Anoppi eivätkä paikalliset ystävät puhu englantia. Ranska on toiseksi paras ulkolainen kieleni, mutta jatkuva paarlepuu pistää ihan pään surisemaan. 24h tankerointi vie paljon energiaa! Ja meikäläisen kaltaiset taiteilijasielut kaipaavat omaa tilaa ja vapautta hengittää. Otin siis ilon irti omasta ajasta, hihii...
Heti ekana iltana, maanantaina, sujautin sandaalit jalkaan, laitoin aurinkolasit nenälle ja kävelin meren rantaan hengittämään suolalta tuoksuvaa merituulta. Tämän kirjeen kuvat ovat tuon ekan päivän antia.
Rannalla oli vielä porukkaa nauttimassa päivän viimeisistä auringonsäteistä. Rantavahdit lopettelivat työpäiväänsä ja keräilivät lippujaan rantaviivalta.
Meri oli hyvin matalalla. Vedenalaiset kivet, simpukat ja levät paljastuivat armottomalle auringolle veden vetäytyessä kymmeniä metrejä. Lasku- ja nousuvesi on kiintoisa ilmiö. Royanin alueella rantaviivan vaihtelu on todella suuri, kun vesi alkaa nousta, rannalla oleilevien on parasta pitää huolta tamineistaan, ettei meri vie niitä mukanaan.
Uimarannasta sivummalla, kävelyreitin varrella on muutamia hauskoja kalastuskoppeja. Niitä voi vuokrata (hinta on kuulemma hyvin kallis). Mutta tosiaan, kopin edessä olevaa verkkoa lasketaan alas ja sitten odotellaan simpukoiden asettumista verkon pohjalle. Saalis nostetaan sopivan ajan päästä ylös ja kerätään talteen. Kopit ovat kuvauksellisia, ne oikein hohtavat valkoisina Atlantin rannan kirkkaassa valossa.
Ranskan kaksi merenrantaa ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Välimeri kimaltaa turkoosina ja huokuu rauhallisesti palmujen ja sypressien tahtiin, Atlantti vyöryy jopa pelottavana rantakivikkoon ja ilma on aina tuulinen. Maisema koostuu päivänvarjomännyistä, jylhistä kallioista ja tuulen tuivertamista heinistä. Tyrskyissä tönöttää pieniä majakoita. Meren väri vaihtuu päivästä ja säästä riippuen harmaasta vihreään ja ruskeaan. Atlantti näyttää harvoin ihan siniseltä.
Atlantin äärellä on pieni olo. On huikaisevaa ajatella, että toinen ranta on Amerikoissa asti. Ja kaikki se veden määrä siinä välillä!
We are on a holiday! About the time... Over one week we worked at my Mr Cat´s mom´s flat. Lots of cleaning, organizing, searching from the shops, carrying to the cellar and garage, surviving with French ;)
Now we are at Atlantic Ocean, in a small city named St Georges de Didonne. It´s just next to bigger city of Royan which is well-known summer resort for the French and especially for Parisians since 19th century.
The trip from central France to here is already worthwhile of experiencing. Area of Cognac is very beautiful and not yet spoiled with tourists. It´s full of never-ending vineyards, yellow sunflower hills and old wine estates. Like little Tuscany! From Cognac area you should buy their excellent Pinot and ofcourse Cognac.
Then the nature changes to more salty and wild when aproaching Atlantic Ocean region.
I arrived one day earlier than Mr Cat and his maman. I had time for my needed solitude. After English I speak French the second best but communicating 24h in French is sometimes very tiring... And my kind of artistic soul needs time for just being in silence and peace.
This letter´s photos I took in my first evening. I had lovely long walk on the shore of Atlantic.
Some people were still on the beach, enjoying of the last rays of the evening sunlight. Lifeguards were finishing their workday and gathering their flags. Little white fishing cabins were picturesque as usual and the Ocean was wild and free in front of me.
Two shores of France are so very different. When the Mediterranian Sea has its turquoise color and cheerful flavour with green hills and palmtrees and cypresses, Atlantic Ocean changes its color depending the day from grey, green to brown. The shore line is decorated with short pine trees, wild weeds and lonely rocks washed by violent waves. Here the beaches are sandy unlike in French riviera.
One peculiar thing is the waterline. It changes many times per day. When the Ocean starts to come higher, you´d better take care of your things on the beach before the water steals them. When the water is low, all the shells, seaweeds and underwater rocks are exposed to the sun.
Here I feel always very small. The Ocean is so incredibly big. It´s overwhelming to think that the other shore is in the Americas. So long way and so much deep water in between. Amazing.
 |
| Purjevene ja St Georges de Didonnen ranta Little sailing boat and the shore of St Georges de Didonne |
 |
| Hiekkarantaa, taustalla majakka Beach, lighthouse on the backround |
Takana yli viikko muuttohommia anoppilassa, Limogesissa. Olemme siirtäneet roinaa kellariin, autotalliin ja kaatopaikalle, järjestelleet tavaroita ja huonekaluja, siivonneet, kiertäneet huonekalu-, kaakeli- ja kylppärikauppoja, kokosin anopille parit huonekalut jne jne. Ehdimme myös pari kertaa ilalliselle paikallisten ystävien luokse ja ranskalaiseen tyyliin illat venyivät ja vanuivat.
Anoppi tykästyi muuten siihen leppäkertturasia-lahjaan, josta kerroin edellisessä kirjeessä. Leppis löysi paikkansa eteisaulan sievän piirongin päältä, missä se sai kaverikseen toiset italialaiset, anopin punaisen Muranon lasilautasen ja antiikin kipsikopiopystin.
Selkä on hieman kipeänä kaikesta touhottamisesta ja hermotkin ehtivät välillä tiukentua, mutta nyt voi hengähtää paremmin.
Olemme Atlantin rannalla, kylässä nimeltä St Georges de Didonne. Suomalaisittain väännettynä Didonnen Pyhä Yrjö. Tämä on aivan Royanin kyljessä, se on isompi kaupunki ja ranskalaisten suosittu lomakohde jo 1800-luvulta lähtien. Edelleen tänne virtaa elokuisin väkeä. Leikkimielisesti Royania on sanottu pariisilaisten rannaksi sillä kaupunki on ollut etenkin pääkaupunkilaisten suosiossa kautta aikain.
Alueella on paljon mielenkiintoista nähtävää, mistä kirjoitan myöhemmin lisää, kun näemmä nettiin pääseminen tuli ratkaistua. Löysin Royanin keskustasta jäätelökahvilan nimeltä Garden Ice Cafe ja täällä on asiakkaille ilmainen WiFi-yhteys, jihuu! Yli viikko ilman nettiä oli silti ihan kivaa vaihtelua. Joskus tulee istuttua ihan liikaa nenä kiinni koneessa...
Jo matka tänne oli ilahduttavaa nähtävää. Keski-Ranskasta tie Royaniin kulkee Cognacin laajojen viiniviljelmien läpi ja näkymät ovat kuin Toscanasta konsanaan. Alue ei ole turisteilla pilattu. Kumpuilevien maisemien, viinitarhojen ja keltaisina loistavien auringonkukkapeltojen keskellä kokee vielä autenttista ranskalaista maaseutua kauneimmillaan. Cognacin seudulta kannattaa ostaa baarikaapin täydennykseksi erinomaista Pineauta ja tietenkin konjakkia! Mutta huoltamoiden löytäminen on asia erikseen. Ei siis kannata lähteä puolityhjällä tankilla ja itse liikaa vettä tankanneena liikenteeseen.
Sitten maisema vaihtuu pikkuhiljaa aivan toiseen maailmaan, villiin luonton ja merelliseen ilmastoon lähestyessä Atlanttia.
Tulin Royanin kupeeseen jo päivää aiemmin - sain siis kätevästi miniloman muutosta ja anopista ;) vaikka siivota silti piti täälläkin, mutta olipa ihanaa olla vaihteeksi omassa rauhassa! Kerkesin myös pitkälle maisemakävelylle heti ensimmäisenä päivänä ja toisena säntäsin jo normilenkille rannalle. Juoksen St Georgesin rannan päästä päähän, pyrähdyksestä tulee mukavat neljäkymmentä minsaa.
Oli mahtavaa olla ihan yksikseen! Sain olla itsekseni ajatusteni kanssa, ei tarvinnut sanoa mitään tai olla mitenkään. Ja välillä on kamalan raskasta kommunikoida koko ajan vieraalla kielellä. Anoppi eivätkä paikalliset ystävät puhu englantia. Ranska on toiseksi paras ulkolainen kieleni, mutta jatkuva paarlepuu pistää ihan pään surisemaan. 24h tankerointi vie paljon energiaa! Ja meikäläisen kaltaiset taiteilijasielut kaipaavat omaa tilaa ja vapautta hengittää. Otin siis ilon irti omasta ajasta, hihii...
Heti ekana iltana, maanantaina, sujautin sandaalit jalkaan, laitoin aurinkolasit nenälle ja kävelin meren rantaan hengittämään suolalta tuoksuvaa merituulta. Tämän kirjeen kuvat ovat tuon ekan päivän antia.
 |
| Paikallinen Baywatch - local Baywatch |
Rannalla oli vielä porukkaa nauttimassa päivän viimeisistä auringonsäteistä. Rantavahdit lopettelivat työpäiväänsä ja keräilivät lippujaan rantaviivalta.
Meri oli hyvin matalalla. Vedenalaiset kivet, simpukat ja levät paljastuivat armottomalle auringolle veden vetäytyessä kymmeniä metrejä. Lasku- ja nousuvesi on kiintoisa ilmiö. Royanin alueella rantaviivan vaihtelu on todella suuri, kun vesi alkaa nousta, rannalla oleilevien on parasta pitää huolta tamineistaan, ettei meri vie niitä mukanaan.
 |
| Laskuvesi Low water |
Uimarannasta sivummalla, kävelyreitin varrella on muutamia hauskoja kalastuskoppeja. Niitä voi vuokrata (hinta on kuulemma hyvin kallis). Mutta tosiaan, kopin edessä olevaa verkkoa lasketaan alas ja sitten odotellaan simpukoiden asettumista verkon pohjalle. Saalis nostetaan sopivan ajan päästä ylös ja kerätään talteen. Kopit ovat kuvauksellisia, ne oikein hohtavat valkoisina Atlantin rannan kirkkaassa valossa.
 |
| Valkoiset kalastuskopit White fishing cabins |
Ranskan kaksi merenrantaa ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Välimeri kimaltaa turkoosina ja huokuu rauhallisesti palmujen ja sypressien tahtiin, Atlantti vyöryy jopa pelottavana rantakivikkoon ja ilma on aina tuulinen. Maisema koostuu päivänvarjomännyistä, jylhistä kallioista ja tuulen tuivertamista heinistä. Tyrskyissä tönöttää pieniä majakoita. Meren väri vaihtuu päivästä ja säästä riippuen harmaasta vihreään ja ruskeaan. Atlantti näyttää harvoin ihan siniseltä.
 |
| Näkymä majakkakalliolta Scenery from the lighthouse hill |
Atlantin äärellä on pieni olo. On huikaisevaa ajatella, että toinen ranta on Amerikoissa asti. Ja kaikki se veden määrä siinä välillä!
 |
| Kulkukatti pohtimassa meren olemusta TravelCat contenplating the essence of the Atlantic |
 |
| Kimallemeri ilta-auringon valossa Glimmering Atlantic Ocean in the evening light |
We are on a holiday! About the time... Over one week we worked at my Mr Cat´s mom´s flat. Lots of cleaning, organizing, searching from the shops, carrying to the cellar and garage, surviving with French ;)
Now we are at Atlantic Ocean, in a small city named St Georges de Didonne. It´s just next to bigger city of Royan which is well-known summer resort for the French and especially for Parisians since 19th century.
The trip from central France to here is already worthwhile of experiencing. Area of Cognac is very beautiful and not yet spoiled with tourists. It´s full of never-ending vineyards, yellow sunflower hills and old wine estates. Like little Tuscany! From Cognac area you should buy their excellent Pinot and ofcourse Cognac.
Then the nature changes to more salty and wild when aproaching Atlantic Ocean region.
I arrived one day earlier than Mr Cat and his maman. I had time for my needed solitude. After English I speak French the second best but communicating 24h in French is sometimes very tiring... And my kind of artistic soul needs time for just being in silence and peace.
This letter´s photos I took in my first evening. I had lovely long walk on the shore of Atlantic.
Some people were still on the beach, enjoying of the last rays of the evening sunlight. Lifeguards were finishing their workday and gathering their flags. Little white fishing cabins were picturesque as usual and the Ocean was wild and free in front of me.
Two shores of France are so very different. When the Mediterranian Sea has its turquoise color and cheerful flavour with green hills and palmtrees and cypresses, Atlantic Ocean changes its color depending the day from grey, green to brown. The shore line is decorated with short pine trees, wild weeds and lonely rocks washed by violent waves. Here the beaches are sandy unlike in French riviera.
One peculiar thing is the waterline. It changes many times per day. When the Ocean starts to come higher, you´d better take care of your things on the beach before the water steals them. When the water is low, all the shells, seaweeds and underwater rocks are exposed to the sun.
Here I feel always very small. The Ocean is so incredibly big. It´s overwhelming to think that the other shore is in the Americas. So long way and so much deep water in between. Amazing.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Anopille tuparilahja, muutto-ongelmia Ranskassa
Lähdemme piakkoin Ranskaan auttelemaan anoppia muuton jälkimainingeissa. Itse muutto on jo tänään ja huomenna, mutta Kollin työtilanteen takia emme pääse vielä lähtemään matkaan. Mutta onhan siinä paljon tekemistä myöhemmin meillekin: tavaroiden siirtelyä, hakemista varastotilasta, siivoamista ja järjestelyä. Kollin "loma" sujunee hyvin työntäyteisissä merkeissä.
Anoppi joutuu ikävä kyllä luopumaan elämänmittaisesta kodista, mutta muuttaminen talosta pienempään asuntoon on edellisvuonna leskeksi jääneelle kahdeksankymppiselle varmaan se paras ratkaisu. Muutto on kova paikka myös Kollille, sillä hän joutuu luopumaan lapsuudenkodistaan. Onneksi sentään sopiva asunto löytyi suht läheltä entistä kotia, naapurisuhteet ovat kovin tärkeät ja nyt anoppi pääsee kävellen tapaamaan ystäviään.
Ranskalaiset ovat kovia antamaan lahjoja. En ole Suomessa tottunut sellaiseen tilpehöörin, kukkien ja lahjatavaroiden vaihtoon kuin Ranskassa! Aina pitää olla jotain viemistä. Niinpä läksin etsimään sopivaa tupaantuliaislahjaa anopille.
Ranskalainen maku on krumeluurimpi kuin suomalainen. Siellä tykätään väreistä, rönsyilevästä, kiiltävästä, koukeroisesta, juhlavasta, näyttävästä, arjen pienestä tai isommasta luksuksesta. Hih, en voisi kuvitellakaan antavani omalle anopille esimerkiksi Aarikan puuesinettä tai Marimekon kuosia - ne ovat konservatiiviseen ranskalaiseen makuun aivan liian arkiset ja pelkistetyt. Nuorempi kaupunkilaissukupolvi on tietenkin asia erikseen.
Pari kauppaa katsottuani suuntasin De Wan -nimiseen liikkeeseen. Se sijaitsee Torinon pääostoskadulla via Romalla. Ollaan ostettu sieltä monesti aiemminkin lahjoja. De Wanista löytyy kaikkea kaunista aina koruista, silkkihuiveista ja solmioista koriste-esineisiin, iltalaukkuihin ja sateenvarjoihin. Suosittelen niille, jotka etsivät tyylikkäitä lahjatavaroita tai jotain pientä luksusta ihan itselleen.
Joskus on ihan hirveän vaikeata etsiä lahjoja, kun toisen maku ei ole täysin selvillä ja sitten ei haluaisi ostaa jotain sisustukseen täysin sopimatonta. Kukat, suklaa ja viini tai samppanja ovat tietysti aina helpot, mutta tämä tilanne vaati mielestäni jotain pysyvämpää lahjusta :)
Minun ei tarvinnut kierrellä kauempaa, sillä sopiva lahja löytyi De Wanista: bongasin suloisen ja samalla tyylikkään leppäkertun. Anoppi tykkää punaisesta väristä, joten tämä sopii myös sisustukseen. Kuoriaisen hinta oli 45 euroa.
Leppäkerttu pitää sisällään salaisuuden...
Sisään voi kätkeä vaikka sormuksen tai korvikset. Toivotaan, että anoppi tykkää lahjasta :)
Leppäkerttu on onnen symboli Ranskassa, kuten monessa muussa Euroopan maassa, joten se on mitä oivin koriste uuteen asuntoon. Ja onnea tarvitaan, sillä tämä anopin asuntoprojekti on ollut varsinaista epäonnen voittokulkua...
Oston jälkeen kävi nimittäin ilmi, että olohuoneen seinärakenne on viallinen, se pitää korjata. Vielä on epävarmaa maksaako taloyhtiö sen vai koetammeko saada myyjän edesvastuuseen. Lisäksi keittiöön joudutaan tekemään 2000 euron sähkökorjaus, aiempi systeemi on hengenvaarallinen. Tiedämme nyt, että omistaja myi asunnon tahallisesti mainitsematta näistä ongelmista, mutta yrittävät tietenkin väittää muuta.
Voitte vaan kuvitella, kuinka Kolli on ollut riemuissaan tässä viimeiset viikot näistä vastoinkäymisistä. Hänen iäkäs äitinsä on menettänyt rakkaan puolisonsa runsas vuosi sitten ja joutuu lähtemään kodistaan, ja sitten huijaavat sumeilematta tuolla tavalla. Ihan kuin muutto ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kamala. Huutava vääryys kerta kaikkiaan! "Huvittavinta" jutussa on, että tämän asunnon myyjä on Kollin ala-asteen aikainen luokkakaveri ja hänen äitinsä, joka asui tässä asunnossa isän kanssa, oli samassa työpaikassa anoppini kanssa. Eikö mitään häveliäisyyttä? Miten kehtaavat?
Toivottavasti kaikki ratkeaisi hyvin. Tuntuu vaan, että tämä kevät ja kesä on ollut kaikenmoisia ongelmia täynnä, esimerkkeinä vaikkapa Aprillipäivän automurto, erinäiset Italian ihanan byrokratian hankaluudet plus huippuna Kollin kortin kloonauksella tililtä varastetut 5000 euroa (saatiin onneksi jo pankilta takaisin). Ja nyt nämä ylikonstikkaat asuntoasiat. Voih! Loppuvuosi olkoot onnekkaampi.
De Wanin lahjat pakataan kauniisiin paketteihin. Huoliteltu lahja tuo ripauksen ylellisyyttä päivään.
De Wanin liikkeitä löytyy Torinon ohella Milanosta, Veronasta ja Monacon puolelta Monte-Carlosta.
I bought a housewarming gift for Mr Cat´s mother. We will travel soon to France to help her with the move. Moving is not easy, my mother-in-law is already 80 and she lost her dear husband only over a year ago :( But maybe leaving the house for a smaller flat will be the best solution for her. I hope. At least the new apartment is not so far from the old place, she can walk there to meet the ex-neighbours who have become very close friends of many years. It´s not easy to leave the lifelong home, very sad also for my Mr Cat.
There has been also extra problems. The owner sold the flat without mentioning some serious problems: electricity needs to be re-wired in the kitchen, costs 2000 euros. The bigger problem is the living-room wall which has major defect inside. Renovators found that out when theys started to change the wall paper. Let´s see if we can get any justice for these problems...
The "funniest" part of this is that the flat owner was Mr Cat´s school mate in elementary school and his mother (who was living in this flat with the father) used to work in the same place than my mother-in-law. But no decency! I just don´t get the people like that... Makes me really angry.
I´s sometimes difficult to find a proper gift. French love to give presents! They like flowers, small decorative objects, china, ceramics, scarves, jewellery for example. The style is more luxorious than in Finland I have noticed: more blingbling, colours, pearls, flourishing, glimmering, little details. Finnish style is more modest in colours and forms.
I found a beautiful ladybird. It´s also a small box so you can hide a ring there or ear rings. Cute!
We have bought many times gifts from De Wan boutique. It´s at Turin´s main shopping street, via Roma. There you can find lots of different small luxories like bags, frames, jewellery, decorative objects etc.
The move has been very difficult so I hope this ladybird will bring good luck for the new life in a new apartment. Ladybird is a symbol of luck in mamy European countries including France.
Anoppi joutuu ikävä kyllä luopumaan elämänmittaisesta kodista, mutta muuttaminen talosta pienempään asuntoon on edellisvuonna leskeksi jääneelle kahdeksankymppiselle varmaan se paras ratkaisu. Muutto on kova paikka myös Kollille, sillä hän joutuu luopumaan lapsuudenkodistaan. Onneksi sentään sopiva asunto löytyi suht läheltä entistä kotia, naapurisuhteet ovat kovin tärkeät ja nyt anoppi pääsee kävellen tapaamaan ystäviään.
Ranskalaiset ovat kovia antamaan lahjoja. En ole Suomessa tottunut sellaiseen tilpehöörin, kukkien ja lahjatavaroiden vaihtoon kuin Ranskassa! Aina pitää olla jotain viemistä. Niinpä läksin etsimään sopivaa tupaantuliaislahjaa anopille.
 |
| De Wanin kaunis lahjapaketti De Wan´s beautiful gift package |
Ranskalainen maku on krumeluurimpi kuin suomalainen. Siellä tykätään väreistä, rönsyilevästä, kiiltävästä, koukeroisesta, juhlavasta, näyttävästä, arjen pienestä tai isommasta luksuksesta. Hih, en voisi kuvitellakaan antavani omalle anopille esimerkiksi Aarikan puuesinettä tai Marimekon kuosia - ne ovat konservatiiviseen ranskalaiseen makuun aivan liian arkiset ja pelkistetyt. Nuorempi kaupunkilaissukupolvi on tietenkin asia erikseen.
Pari kauppaa katsottuani suuntasin De Wan -nimiseen liikkeeseen. Se sijaitsee Torinon pääostoskadulla via Romalla. Ollaan ostettu sieltä monesti aiemminkin lahjoja. De Wanista löytyy kaikkea kaunista aina koruista, silkkihuiveista ja solmioista koriste-esineisiin, iltalaukkuihin ja sateenvarjoihin. Suosittelen niille, jotka etsivät tyylikkäitä lahjatavaroita tai jotain pientä luksusta ihan itselleen.
 |
| De Wan -lahjatavaraputiikki via Romalla Torinossa De Wan gift shop in via Roma in Turin |
 |
| Näyteikkunalta Shop window |
Joskus on ihan hirveän vaikeata etsiä lahjoja, kun toisen maku ei ole täysin selvillä ja sitten ei haluaisi ostaa jotain sisustukseen täysin sopimatonta. Kukat, suklaa ja viini tai samppanja ovat tietysti aina helpot, mutta tämä tilanne vaati mielestäni jotain pysyvämpää lahjusta :)
Minun ei tarvinnut kierrellä kauempaa, sillä sopiva lahja löytyi De Wanista: bongasin suloisen ja samalla tyylikkään leppäkertun. Anoppi tykkää punaisesta väristä, joten tämä sopii myös sisustukseen. Kuoriaisen hinta oli 45 euroa.
 |
| De Wanin leppäkerttu Ladybird from De Wan shop |
Leppäkerttu pitää sisällään salaisuuden...
 |
| Leppäkerttu onkin pieni rasia, kuinka söpöä! Ladybird is a small box, how cute! |
Sisään voi kätkeä vaikka sormuksen tai korvikset. Toivotaan, että anoppi tykkää lahjasta :)
Leppäkerttu on onnen symboli Ranskassa, kuten monessa muussa Euroopan maassa, joten se on mitä oivin koriste uuteen asuntoon. Ja onnea tarvitaan, sillä tämä anopin asuntoprojekti on ollut varsinaista epäonnen voittokulkua...
Oston jälkeen kävi nimittäin ilmi, että olohuoneen seinärakenne on viallinen, se pitää korjata. Vielä on epävarmaa maksaako taloyhtiö sen vai koetammeko saada myyjän edesvastuuseen. Lisäksi keittiöön joudutaan tekemään 2000 euron sähkökorjaus, aiempi systeemi on hengenvaarallinen. Tiedämme nyt, että omistaja myi asunnon tahallisesti mainitsematta näistä ongelmista, mutta yrittävät tietenkin väittää muuta.
Voitte vaan kuvitella, kuinka Kolli on ollut riemuissaan tässä viimeiset viikot näistä vastoinkäymisistä. Hänen iäkäs äitinsä on menettänyt rakkaan puolisonsa runsas vuosi sitten ja joutuu lähtemään kodistaan, ja sitten huijaavat sumeilematta tuolla tavalla. Ihan kuin muutto ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kamala. Huutava vääryys kerta kaikkiaan! "Huvittavinta" jutussa on, että tämän asunnon myyjä on Kollin ala-asteen aikainen luokkakaveri ja hänen äitinsä, joka asui tässä asunnossa isän kanssa, oli samassa työpaikassa anoppini kanssa. Eikö mitään häveliäisyyttä? Miten kehtaavat?
Toivottavasti kaikki ratkeaisi hyvin. Tuntuu vaan, että tämä kevät ja kesä on ollut kaikenmoisia ongelmia täynnä, esimerkkeinä vaikkapa Aprillipäivän automurto, erinäiset Italian ihanan byrokratian hankaluudet plus huippuna Kollin kortin kloonauksella tililtä varastetut 5000 euroa (saatiin onneksi jo pankilta takaisin). Ja nyt nämä ylikonstikkaat asuntoasiat. Voih! Loppuvuosi olkoot onnekkaampi.
De Wanin lahjat pakataan kauniisiin paketteihin. Huoliteltu lahja tuo ripauksen ylellisyyttä päivään.
 |
| Esite ja nätti lahjapussukka paketin sisällä Little leaflet and gift bag inside |
De Wanin liikkeitä löytyy Torinon ohella Milanosta, Veronasta ja Monacon puolelta Monte-Carlosta.
 |
| De Wan: Torino, Milano, Verona, Monte-Carlo |
I bought a housewarming gift for Mr Cat´s mother. We will travel soon to France to help her with the move. Moving is not easy, my mother-in-law is already 80 and she lost her dear husband only over a year ago :( But maybe leaving the house for a smaller flat will be the best solution for her. I hope. At least the new apartment is not so far from the old place, she can walk there to meet the ex-neighbours who have become very close friends of many years. It´s not easy to leave the lifelong home, very sad also for my Mr Cat.
There has been also extra problems. The owner sold the flat without mentioning some serious problems: electricity needs to be re-wired in the kitchen, costs 2000 euros. The bigger problem is the living-room wall which has major defect inside. Renovators found that out when theys started to change the wall paper. Let´s see if we can get any justice for these problems...
The "funniest" part of this is that the flat owner was Mr Cat´s school mate in elementary school and his mother (who was living in this flat with the father) used to work in the same place than my mother-in-law. But no decency! I just don´t get the people like that... Makes me really angry.
I´s sometimes difficult to find a proper gift. French love to give presents! They like flowers, small decorative objects, china, ceramics, scarves, jewellery for example. The style is more luxorious than in Finland I have noticed: more blingbling, colours, pearls, flourishing, glimmering, little details. Finnish style is more modest in colours and forms.
I found a beautiful ladybird. It´s also a small box so you can hide a ring there or ear rings. Cute!
We have bought many times gifts from De Wan boutique. It´s at Turin´s main shopping street, via Roma. There you can find lots of different small luxories like bags, frames, jewellery, decorative objects etc.
The move has been very difficult so I hope this ladybird will bring good luck for the new life in a new apartment. Ladybird is a symbol of luck in mamy European countries including France.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Kuvallisia hetkiä Roomasta
Tässä kuvarikkaassa kirjeessä kerron kaikista niistä hienoista, hassuista, koskettavista ja elämäniloisista hetkistä, joita matkallani koin.
Rooma ei ole pelkästään turistirysämeininkiä. Ikuinen kaupunki on myös hiljaisia hetkiä salaperäisillä kujilla, romanttisia porttikonkeja, ihanan esteettistä ähkyä historiaa tihkuvien monumenttien äärellä, hyvää ruokaa, kukkien väriloistoa, istumista leppeässä iltatuulessa torin laidalla ja italialaisen elämän ihmettelyä.
Kaunis ja vanhanaikainen hotellimme Villa San Pio sijaitsee tyylikkäällä asuinalueella Aventinon kukkulalla. Talot ovat vanhoja ja näyttäviä ja kätkeytyvät osittain korkeiden aitojen suojiin. Palmujen ja sypressien koristelemia pihamaita värittävät siellä täällä mitä hehkeimmät kukkapensaat. Tunnelma on raukea ja leppoisa, vain satunnainen auto voi pörähdellä vastaan.
Aventinon kukkulalla on kaksi kirkkoa. Vieressä on appelsiinipuisto Giardino degli Aranci, josta ihan eka kuva on napsaistu. Näköalapaikalta avautuu mitä upein maisema Roomaan ja lähikukkuloille. Sää ei ollut tällä kertaa kirkkain mahdollinen, mutta edessä näkyy Villa Lante, Suomen Rooman-instituutin komea rakennus. Se on tuo vaalea kuutio vasemmalla puiden keskellä.
Ranskalaisen Kollin kanssa on antoisaa kierrellä yhdessä ja vaihtaa mielipiteitä kaikesta koetusta, mutta tykkään siitä huolimatta vaellella myös itsekseni (minkäs katti luonteelleen mahtaa;). Nyt omatoimisuuteen oli hyvin aikaa, kun Kolli joutui työskentelemään kaksi päivää. Yksin tallustaessa tulee perehdyttyä oikeastaan vielä paremmin eteen tulevaan, ehtii huomioida pieniä yksityiskohtia ja toki kuvien sommiteluunkin jää enemmän aikaa.
Ollaan kyllä Kollin kanssa sikäli vallan samanlaisia, että aina toinen jää ihmettelemään jotakin jonnekin ja sitten ollaan taas eksyksissä toisistamme, heh. Onneksi kännykät on keksitty. Meillä kummallakin on tapana viivytellä myös kameran takia, kun joskus pitää odotella kuvauskohteen "valmistumista" eli pilvien tai turistien siirtymistä pois tieltä tai milloin mitäkin.
Monta kertaa olen löytänyt Kollin ihan muutenkin, sillä tiedän jo, että hän hakeutuu kirjakauppoihin, postikorttikioskeille ja kirkkoihin. Minä sen sijaan olen hankalampi, lähden esimerkiksi satunnaisille harhailuretkille kissojen perään ja jään niitä silittelemään tai pysähdyn kurkkimaan näyteikkunoita tai seuraamaan jotakin kiintoisaa tapahtumaa.
Tykkään omatoimisesta matkanteosta kohteesta toiseen. Kollin kanssa tulee suhauteltua taksilla, hän ei jaksa innostua julkisista. Onhan taksi aina helppo tapa mennä paikasta toiseen, mutta myös kallista pidemmän päälle. Bussilla ja metrolla matkaamisessa on elämänmakua! Roomassa kertalippu maksaa vain yhden euron ja se on voimassa 70 minuuttia. Ostin muutamat liput tabaccheriasta ja kuljin pisimmät matkat metrolla ja bussilla. Bussiyhteyksiä oli hankala selvittää, joten menin suurinpiirtein oikeaan suuntaan ja vaihdoin sitten seuraavaan linjuriin.
Hauskaa ja jännittävää! Eritoten, kun en tajunnut bussissa, miksen saa leimattua lippuani laitteeseen. Ja toisessa bussissa oli taas sellainen ruuhka, etten päässyt edes leimalaitteen lähelle. Matkustin sitten kiltisti pummilla. Oman eksotiikkansa tarjosi vieressä seissyt nunna. Tarjosin paikkaani hänelle, mutta tuo pyöreäposkinen ja hyväntuulinen nunna oli tyytyväinen seisomapaikkaansa.
Liikenne on oma lukunsa Italiassa - ja etenkin Roomassa! Jo Torinossa autot painavat kamalaa vauhtia, mutta Roomassa tahti on vielä kovempi. Suojatien eteen kaasutetaan kunnolla, mutta jos siinä joku onneton yrittää juuri taapertaa tien yli, kyllä ne autot aina onnistuvat pysähtymään jarrut kirskuen. Aina pitää olla silmät ja korvat tarkkana, sillä vaikka tie olisi näennäisen tyhjä, Vespat ja Fiatit kiitävät sellaista rallia eteenpäin, että ovat kohdallasi parissa sekunnissa.
Liikenteessä tunnetaan kultainen keskitie ainoastaan kaistojen suhteen (eli ajetaan keskellä kaistaa), mutta muuten joko mennään täysillä tai ollaan pysähdyksissä. Välimuotoja ei tunneta. Saisin sydärin, jos pitäisi pärjätä Rooman liikenteessä yötä päivää!
Myös bussit ja taksit kaahaavat sellaisella tarmolla eteenpäin, että kauttaaltaan mukulakivetyn keskustan teillä viisaudenhampaat irtoavat melkein itsestään siinä tärinässä. Pysäkillä autot pysähtyvät näemmä sekunniksi: bussista poistuessa meinasin jäädä ovien väliin, kun en voinut ryminävauhdissa lähteä huojumaan ovelle suuntaan aiemmin. Toisella kertaa kuski sulki ovet ihan nenäni edestä ja kaahasi tiehensä, vaikka olin koputtanut oveen.
Hih, tästä ei nyt tainnut tullakaan paras mainos suosimaan italialaista julkista liikennettä ;D
Toki Roomassa saa kulkea myös hiljaisemmilla paikoilla. Esimerkiksi juutalaiskorttelin kujat ovat romanttisia ja kuvauksellisia. Siellä on myös valikoima kivoja ravintoloita ja pari ehtaa kosher-paikkaa. Ensi kerralla haluan kokeilla kosheria, nyt tämä makukokeilu jäi väliin.
Kujalla jäin seuraamaan minulle hilpeää tapahtumaa, kun paikallinen mamma kiskoi ostoksia ylös pikkukorilla. Kori takertui seinän rakenteisiin ja mamma joutui riuhtomaan koria aikansa, että sai sen jälleen kulkemaan ylös ikkunalle.
Rauhallisia hetkiä saa kokea myös museoissa. Piazza Navonan yläpuolella sijaitseva Palazzo Altemps on aivan mielettömän kaunis paikka, sekä rakennus että sen sisältämät upeat antiikin ajan veistokset ja seinämaalaukset. Kummastelin, kun porukkaa ei ollut enempää paikalla, mutta ei kai suurin osa turisteista sitten viitsi mennä museoon, kun ulkonakin on paljon kiintoisaa nähtävää. Valvojat norkoilivat tyhjänpantteina parven reunoilla.
Mutta tämä kauttaaltaan koristeltu parveke veistoksineen oli jotakin niin kaunista, että ilomielin hiljennyin kokonaistaideteoksen äärelle rauhallisessa ympäristössä.
Mutta meillähän ei homma mene aina putkeen ;) ja taas jouduttiin säätämään Mr Bean -meiningillä.
Ehdin jo aikaisemmin palatsiin sisälle, kun Kolli jäi matkan varrella kirjakauppaan. Hän saapui museolle hieman seitsemän jälkeen. Sulkemisaika on 19:45, mutta kurjat olivat sulkeneet ulko-oven! No eipä ihme, kun muutenkin olivat jo lukinneet toisen kerroksen huoneiden ovia sitä mukaa, kun olin siellä kierrellyt. Pikku vinkki, että tarttis lähteä jo?
Kolli soitti minulle ja riensin alas selvittämään asiaa vartijan kanssa, joka päästi oven takana koputelleen onnettoman sisälle eteisaulaan. Mutta jaaha, lippua ei siis ole vielä ostettu herralle elikkä museon puolellehan ei sitten pääse, non possibile, lippukassa on jo kiinni! Kolli oli sinnikäs, sillä hän halusi ehdottomasti käydä lempipalatsissaan. Jätin Kollin, vartijan ja valvojat neuvottelemaan alakertaan.
Olin niin ajatuksissani moisesta ongelmasta, että menin aulan hissillä vahingossa toimistokerroksiin. (Niin no, oma syy, hissi oli tarkoitettu vain työntekijöiden ja liikuntaesteisten käyttöön, mutta kävelystä väsyjä koipia alkoi pahasti laiskottaa.) Kuljin ja ihmettelin mistä pääsen takaisin. Löysin oikeat portaat, ja hipsin sitten turvaköyden alitse museon puolelle. Kuvittelin naama punaisena, kuinka vartijat seurasivat valvontakameran kuvaa kiroillen, mikä ihmeen häirikköpariskunta me oikein ollaan.
Kas kummaa: sillä välin Kollin neuvottelutaktiikka oli tuottanut tulosta. Hän oli jutellut kassalla olleen museon johtajan kanssa ja saanut lopulta ilmaislipun. Italialaisille on ilmeisesti kova paikka, jos joutuvat erottamaan pariskunnan toisistaan, valvoja vielä pahoitteli erikseen asiaa. Pikkuisenko nauratti! Valvojamies aukaisi uudelleen parin jo lukitun huoneen ovet yläkerrassa, jotta Kollikin pääsi tutustumaan. Eipä siinä vartin aikana paljoa kerennyt, mutta Kolli oli tyytyväinen.
Ylemmässä kuvassa taustalla näkyvän Colosseumin ohella tunnetuimpia kohteita Roomassa on Trevin suihkulähde. Edusta kuhisee väkeä iltaisin, ihmisiä on joka puolelta maailmaa, ja erilaisten kielten sorina tuo hauskan lisänsä suihkulähteen vedensolinaan. Meidän viereen sattui istumaan pariskunta ihan Jyväskylästä asti, heh.
Moni heittää lanttinsa suihkulähteeseen ja lähettää toiveensa matkaan, nuoriso mekastaa ja rakastavaiset syleilevät toisiaan kivisillä penkeillä. Usealla on jätskitötterö kädessä, suihkulähteen vieressä on suosittu jäätelökioski. Paikalla on useita polaroid-kuvaajia, jotka pyytävät rahaa kuvaamisen jälkeen.
Poliisit päivystävät altaan luona yötä päivää - yhtenä iltana laskin kaiken kaikkiaan kahdeksan koppalakkia - ja ovat tarkkoja, jos joku meinaa kiipeillä suihkulähteen rakenteissa tai uittaa varpaitaan vedessä. Ei siis kannata koettaa anitaekbergejä La Dolce Vita -allastanssin merkeissä. Seuraa tiukka pillivaroitus ja käsien huitomista.
Turkoosina kimaltava vesi kohisee elämäniloa ja altaan reunan valot vilkkuvat liplattavien aaltojen alla. Upean veistoskoristelun Ahdin valtakunta herää henkiin ja kutsuu kuohujen keskeltä vastustamattomasti mukaansa. Vesiratsut kuljettavat viestiään eteenpäin ajasta ikuisuuteen yhä uusille sukupolville, ne kuiskaavat, che bella Italia!
Espanjalaiset portaat ovat niin ikään suosittu kohde. Launtaina paikka suorastaan kuhisi turisteja. Paikka on mielestäni kivempi ilta-aikaan. Kohdevalot korostavat kauniisti portaiden tyylikästä arkkitehtuuria ja piazzan suihkulähde hehkuu turkoosina altaana. Espanjaan viittaava nimi on muuten harhaanjohtava, se on tullut käyttöön tuosta aukion nimestä, Piazza di Spagna. Portaat ovat ennemmin ranskalaiset, koska ne on rakennuttanut ranskalainen diplomaatti varoillaan 1700-luvun alussa.
Portaiden alue on iltaisin ruusumyyjien valtakuntaa. Joka nurkalta tyrkytetään kukkaa naisten kätösiin. Mutta se ei ole mikään lahja, sillä kohta tuon "lahjan" antaja kävelee perään anelemaan rahaa.
Tampereella tämä touhu on muistaakseni kielletty, porukka hermostui ihan täysin moiseen kepulikauppaan. Ruusumyynti on mielestäni tosi ok, rehtiä peliä, mutta tuollainen huijaus on vain ikävää. Sellainenhan pilaa kokonaan yhden maailman romanttisimmista eleistä, ruusun ojentamisen toiselle.
Piazza Navona on eläväinen aukio. Se on päiväaikaan täynnä taiteilijoiden teoksia, pantomiimiesiintyjiä ja turisteja. Keskuskohtana toimii iso ja näyttävä suihkulähde vierellään Rooman sinitaivasta kurkottava obeliski. Piazzan kummassakin päässä on pienemmät suihkulähteet. Niiden reunuksilla on kiva istuksia, lepuutella jalkojaan ja seurata torin touhuja. Mutta muista pitää käsilaukusta kiinni! Illemmalla aukiota reunustavien ravintoloiden lamput syttyvät ja hilpeä puheensorina täyttää terassit.
Via della Pace on erityisen pittoreskia aluetta piazza Navonan lähettyvillä. Siellä on vanhoja rakennuksia, kivoja kauppoja ja kahviloita sekä pieni kirkko. Talojen terrakotanpunainen maali on kulahtanut, iltahämyssä seiniä kiipeilevät muratit antavat romanttisen vaikutelman vanhanaikaisten lamppujen maalaillessa keltaisella valollaan ympäristöä.
Nautimme drinksut baarin terassilla. Caffe della Pace on boheemi ja viihtyisä ja hyvin suosittu alkuillan paikkana. Vastapäinen, tunnelmallinen pizzeria täyttyi ruokailijoista, ja omassakin masussa alkoi nälkä kurnia tuoksujen hipuillessa nenään.
Päädyimme pieneen, mutta todella viehättävään ravintolaan La Buca di Ripetta, lähellä piazza del Popoloa, osoite on via Ripetta 36. Palvelu oli erinomaista. Tarjoilijamme sai houkuteltua meidät syömään enemmän mitä oli aikomus, niin makuhermoja kutkuttavasti hän kuvaili annoksia. Eihän sellaista voi herkkusuu vastustaa.
Otin alkupaloiksi paistettuja sieniä persiljalla, pääruuaksi kalaa ja perunahöystöä, jälkkäriksi perinteisen tiramisun. Oi sitä makujen sinfoniaa! Illallinen venyi myöhään, ja pääsimme kömpimään hotellille vasta aamun tunneilla pienen yökävelyn virkistäminä. Viimeinen ilta Roomassa oli täysi.
Rome is a fascinating city. There are so many things to see, places to explore. It´s almost always full of tourists, but Rome is also lots of something else than a sweaty tourist trap. You can explore the lonely narrow streets in Jewish district, taste its´ kosher food, meditate in the middle of the ruins of antiquity, visit beautiful Barocco churches and comtemplate in front of fabulous paintings by Caravaggio, have a peacefull stroll in residential area blooming with flowers or have a drink or two in cosy bars near via Della Pace or piazza Madonna de Monti.
Be like a local and take a bus or underground, tickets you get from tabaccherias, costs only one euro. Let the bus take you somewhere and be surprised of the beautiness you meet everywhere.
Visit gorgeous museums like Capitoline, Palazzo Altemps or Galleries Borghese (reservation to Borghese one day before!) to see some of the most wonderful pieces of Italian art.
Good scenery points you´ll find for example from the hills of Aventino where there is the orange park. See also also the two churches and take a stroll in gorgeous, old residential area. The other place could be the café of Capitoline museums and the terrace of the Monument Vittorio Emanuele II (you get there via church in Capitoline).
Eat and drink well like real Italian and taste especially frutti di mare. What a delicious city, mamma mia!
Be free like a bird to invent your own exploration in the city and experience the Italian lifestyle with Roman wind under your wings.
Rooma ei ole pelkästään turistirysämeininkiä. Ikuinen kaupunki on myös hiljaisia hetkiä salaperäisillä kujilla, romanttisia porttikonkeja, ihanan esteettistä ähkyä historiaa tihkuvien monumenttien äärellä, hyvää ruokaa, kukkien väriloistoa, istumista leppeässä iltatuulessa torin laidalla ja italialaisen elämän ihmettelyä.
 |
| Kypsien appelsiinien läikittämä puisto Giardino degli Aranci hotellimme kulmilla Ripe oranges in the park Giardino degli Aranci |
Kaunis ja vanhanaikainen hotellimme Villa San Pio sijaitsee tyylikkäällä asuinalueella Aventinon kukkulalla. Talot ovat vanhoja ja näyttäviä ja kätkeytyvät osittain korkeiden aitojen suojiin. Palmujen ja sypressien koristelemia pihamaita värittävät siellä täällä mitä hehkeimmät kukkapensaat. Tunnelma on raukea ja leppoisa, vain satunnainen auto voi pörähdellä vastaan.
 |
| Roomalainen talo Aventinon alueelle Roman house in the beautiful residential area of Aventino |
 |
| Tervetuloa roomalaiseen puutarhaan Welcome to Roman garden |
 |
| Violetti kukkaputous Purple flowerfalls |
Aventinon kukkulalla on kaksi kirkkoa. Vieressä on appelsiinipuisto Giardino degli Aranci, josta ihan eka kuva on napsaistu. Näköalapaikalta avautuu mitä upein maisema Roomaan ja lähikukkuloille. Sää ei ollut tällä kertaa kirkkain mahdollinen, mutta edessä näkyy Villa Lante, Suomen Rooman-instituutin komea rakennus. Se on tuo vaalea kuutio vasemmalla puiden keskellä.
 |
| Näkymä Aventinon kukkulalta. Toisella kukkulalla edessä vasemmalla Villa Lante Scenery from Aventino hill. Finland´s Rome Institute is on the left on the other hill |
Ranskalaisen Kollin kanssa on antoisaa kierrellä yhdessä ja vaihtaa mielipiteitä kaikesta koetusta, mutta tykkään siitä huolimatta vaellella myös itsekseni (minkäs katti luonteelleen mahtaa;). Nyt omatoimisuuteen oli hyvin aikaa, kun Kolli joutui työskentelemään kaksi päivää. Yksin tallustaessa tulee perehdyttyä oikeastaan vielä paremmin eteen tulevaan, ehtii huomioida pieniä yksityiskohtia ja toki kuvien sommiteluunkin jää enemmän aikaa.
 |
| Egyptihenkinen ovenkolkutin juutalaisessa kaupunginosassa Egyptian styled knocker on the door in Jewish district |
Ollaan kyllä Kollin kanssa sikäli vallan samanlaisia, että aina toinen jää ihmettelemään jotakin jonnekin ja sitten ollaan taas eksyksissä toisistamme, heh. Onneksi kännykät on keksitty. Meillä kummallakin on tapana viivytellä myös kameran takia, kun joskus pitää odotella kuvauskohteen "valmistumista" eli pilvien tai turistien siirtymistä pois tieltä tai milloin mitäkin.
Monta kertaa olen löytänyt Kollin ihan muutenkin, sillä tiedän jo, että hän hakeutuu kirjakauppoihin, postikorttikioskeille ja kirkkoihin. Minä sen sijaan olen hankalampi, lähden esimerkiksi satunnaisille harhailuretkille kissojen perään ja jään niitä silittelemään tai pysähdyn kurkkimaan näyteikkunoita tai seuraamaan jotakin kiintoisaa tapahtumaa.
 |
| Antiikkikauppias tuunaa ovea haisevalla lakalla kadunkulmassa - italialaista meininkiä ;) Antique dealer is tuning the old door with stinky lacquer in the street corner |
Tykkään omatoimisesta matkanteosta kohteesta toiseen. Kollin kanssa tulee suhauteltua taksilla, hän ei jaksa innostua julkisista. Onhan taksi aina helppo tapa mennä paikasta toiseen, mutta myös kallista pidemmän päälle. Bussilla ja metrolla matkaamisessa on elämänmakua! Roomassa kertalippu maksaa vain yhden euron ja se on voimassa 70 minuuttia. Ostin muutamat liput tabaccheriasta ja kuljin pisimmät matkat metrolla ja bussilla. Bussiyhteyksiä oli hankala selvittää, joten menin suurinpiirtein oikeaan suuntaan ja vaihdoin sitten seuraavaan linjuriin.
Hauskaa ja jännittävää! Eritoten, kun en tajunnut bussissa, miksen saa leimattua lippuani laitteeseen. Ja toisessa bussissa oli taas sellainen ruuhka, etten päässyt edes leimalaitteen lähelle. Matkustin sitten kiltisti pummilla. Oman eksotiikkansa tarjosi vieressä seissyt nunna. Tarjosin paikkaani hänelle, mutta tuo pyöreäposkinen ja hyväntuulinen nunna oli tyytyväinen seisomapaikkaansa.
 |
| Nunna ihailemassa Caravaggion mestariteosta Rooman ranskalaisessa kirkossa Nun admiring gorgeous painting by Caravaggio in the French church of Rome |
Liikenne on oma lukunsa Italiassa - ja etenkin Roomassa! Jo Torinossa autot painavat kamalaa vauhtia, mutta Roomassa tahti on vielä kovempi. Suojatien eteen kaasutetaan kunnolla, mutta jos siinä joku onneton yrittää juuri taapertaa tien yli, kyllä ne autot aina onnistuvat pysähtymään jarrut kirskuen. Aina pitää olla silmät ja korvat tarkkana, sillä vaikka tie olisi näennäisen tyhjä, Vespat ja Fiatit kiitävät sellaista rallia eteenpäin, että ovat kohdallasi parissa sekunnissa.
Liikenteessä tunnetaan kultainen keskitie ainoastaan kaistojen suhteen (eli ajetaan keskellä kaistaa), mutta muuten joko mennään täysillä tai ollaan pysähdyksissä. Välimuotoja ei tunneta. Saisin sydärin, jos pitäisi pärjätä Rooman liikenteessä yötä päivää!
Myös bussit ja taksit kaahaavat sellaisella tarmolla eteenpäin, että kauttaaltaan mukulakivetyn keskustan teillä viisaudenhampaat irtoavat melkein itsestään siinä tärinässä. Pysäkillä autot pysähtyvät näemmä sekunniksi: bussista poistuessa meinasin jäädä ovien väliin, kun en voinut ryminävauhdissa lähteä huojumaan ovelle suuntaan aiemmin. Toisella kertaa kuski sulki ovet ihan nenäni edestä ja kaahasi tiehensä, vaikka olin koputtanut oveen.
Hih, tästä ei nyt tainnut tullakaan paras mainos suosimaan italialaista julkista liikennettä ;D
 |
| Näennäisen söpöt Vespat - mutta odotas, kun italialainen hyppää ohjaimiin! Cute Vespas - but dangerous in Italian hands in the traffic ;) |
Toki Roomassa saa kulkea myös hiljaisemmilla paikoilla. Esimerkiksi juutalaiskorttelin kujat ovat romanttisia ja kuvauksellisia. Siellä on myös valikoima kivoja ravintoloita ja pari ehtaa kosher-paikkaa. Ensi kerralla haluan kokeilla kosheria, nyt tämä makukokeilu jäi väliin.
 |
| Romanttinen vanha kuja Rooman juutalaiskorttelissa Romantic old street in Rome´s Jewish district |
Kujalla jäin seuraamaan minulle hilpeää tapahtumaa, kun paikallinen mamma kiskoi ostoksia ylös pikkukorilla. Kori takertui seinän rakenteisiin ja mamma joutui riuhtomaan koria aikansa, että sai sen jälleen kulkemaan ylös ikkunalle.
 |
| Italialainen mamma kiskoo ostoskoria ylös ikkunalleen Italian mamma is lifting her grocery bags up in a small basket |
Rauhallisia hetkiä saa kokea myös museoissa. Piazza Navonan yläpuolella sijaitseva Palazzo Altemps on aivan mielettömän kaunis paikka, sekä rakennus että sen sisältämät upeat antiikin ajan veistokset ja seinämaalaukset. Kummastelin, kun porukkaa ei ollut enempää paikalla, mutta ei kai suurin osa turisteista sitten viitsi mennä museoon, kun ulkonakin on paljon kiintoisaa nähtävää. Valvojat norkoilivat tyhjänpantteina parven reunoilla.
Mutta tämä kauttaaltaan koristeltu parveke veistoksineen oli jotakin niin kaunista, että ilomielin hiljennyin kokonaistaideteoksen äärelle rauhallisessa ympäristössä.
 |
| Palazzo Altemps ja sen upea, kauttaaltaan koristeltu parvi Decorated, beautiful balcony in Palazzo Altemps |
Mutta meillähän ei homma mene aina putkeen ;) ja taas jouduttiin säätämään Mr Bean -meiningillä.
Ehdin jo aikaisemmin palatsiin sisälle, kun Kolli jäi matkan varrella kirjakauppaan. Hän saapui museolle hieman seitsemän jälkeen. Sulkemisaika on 19:45, mutta kurjat olivat sulkeneet ulko-oven! No eipä ihme, kun muutenkin olivat jo lukinneet toisen kerroksen huoneiden ovia sitä mukaa, kun olin siellä kierrellyt. Pikku vinkki, että tarttis lähteä jo?
Kolli soitti minulle ja riensin alas selvittämään asiaa vartijan kanssa, joka päästi oven takana koputelleen onnettoman sisälle eteisaulaan. Mutta jaaha, lippua ei siis ole vielä ostettu herralle elikkä museon puolellehan ei sitten pääse, non possibile, lippukassa on jo kiinni! Kolli oli sinnikäs, sillä hän halusi ehdottomasti käydä lempipalatsissaan. Jätin Kollin, vartijan ja valvojat neuvottelemaan alakertaan.
Olin niin ajatuksissani moisesta ongelmasta, että menin aulan hissillä vahingossa toimistokerroksiin. (Niin no, oma syy, hissi oli tarkoitettu vain työntekijöiden ja liikuntaesteisten käyttöön, mutta kävelystä väsyjä koipia alkoi pahasti laiskottaa.) Kuljin ja ihmettelin mistä pääsen takaisin. Löysin oikeat portaat, ja hipsin sitten turvaköyden alitse museon puolelle. Kuvittelin naama punaisena, kuinka vartijat seurasivat valvontakameran kuvaa kiroillen, mikä ihmeen häirikköpariskunta me oikein ollaan.
Kas kummaa: sillä välin Kollin neuvottelutaktiikka oli tuottanut tulosta. Hän oli jutellut kassalla olleen museon johtajan kanssa ja saanut lopulta ilmaislipun. Italialaisille on ilmeisesti kova paikka, jos joutuvat erottamaan pariskunnan toisistaan, valvoja vielä pahoitteli erikseen asiaa. Pikkuisenko nauratti! Valvojamies aukaisi uudelleen parin jo lukitun huoneen ovet yläkerrassa, jotta Kollikin pääsi tutustumaan. Eipä siinä vartin aikana paljoa kerennyt, mutta Kolli oli tyytyväinen.
 |
| Hääpari Colosseumilla Wedding couple next to Colosseum |
Ylemmässä kuvassa taustalla näkyvän Colosseumin ohella tunnetuimpia kohteita Roomassa on Trevin suihkulähde. Edusta kuhisee väkeä iltaisin, ihmisiä on joka puolelta maailmaa, ja erilaisten kielten sorina tuo hauskan lisänsä suihkulähteen vedensolinaan. Meidän viereen sattui istumaan pariskunta ihan Jyväskylästä asti, heh.
Moni heittää lanttinsa suihkulähteeseen ja lähettää toiveensa matkaan, nuoriso mekastaa ja rakastavaiset syleilevät toisiaan kivisillä penkeillä. Usealla on jätskitötterö kädessä, suihkulähteen vieressä on suosittu jäätelökioski. Paikalla on useita polaroid-kuvaajia, jotka pyytävät rahaa kuvaamisen jälkeen.
Poliisit päivystävät altaan luona yötä päivää - yhtenä iltana laskin kaiken kaikkiaan kahdeksan koppalakkia - ja ovat tarkkoja, jos joku meinaa kiipeillä suihkulähteen rakenteissa tai uittaa varpaitaan vedessä. Ei siis kannata koettaa anitaekbergejä La Dolce Vita -allastanssin merkeissä. Seuraa tiukka pillivaroitus ja käsien huitomista.
Turkoosina kimaltava vesi kohisee elämäniloa ja altaan reunan valot vilkkuvat liplattavien aaltojen alla. Upean veistoskoristelun Ahdin valtakunta herää henkiin ja kutsuu kuohujen keskeltä vastustamattomasti mukaansa. Vesiratsut kuljettavat viestiään eteenpäin ajasta ikuisuuteen yhä uusille sukupolville, ne kuiskaavat, che bella Italia!
 |
| Fontana di Trevi |
Espanjalaiset portaat ovat niin ikään suosittu kohde. Launtaina paikka suorastaan kuhisi turisteja. Paikka on mielestäni kivempi ilta-aikaan. Kohdevalot korostavat kauniisti portaiden tyylikästä arkkitehtuuria ja piazzan suihkulähde hehkuu turkoosina altaana. Espanjaan viittaava nimi on muuten harhaanjohtava, se on tullut käyttöön tuosta aukion nimestä, Piazza di Spagna. Portaat ovat ennemmin ranskalaiset, koska ne on rakennuttanut ranskalainen diplomaatti varoillaan 1700-luvun alussa.
 |
| Espanjalaiset portaat ylhäältä kuvattuna Spanish Stairs from up |
Portaiden alue on iltaisin ruusumyyjien valtakuntaa. Joka nurkalta tyrkytetään kukkaa naisten kätösiin. Mutta se ei ole mikään lahja, sillä kohta tuon "lahjan" antaja kävelee perään anelemaan rahaa.
Tampereella tämä touhu on muistaakseni kielletty, porukka hermostui ihan täysin moiseen kepulikauppaan. Ruusumyynti on mielestäni tosi ok, rehtiä peliä, mutta tuollainen huijaus on vain ikävää. Sellainenhan pilaa kokonaan yhden maailman romanttisimmista eleistä, ruusun ojentamisen toiselle.
 |
| Heppa hauskassa pitsimyssyssään espanjalaisten portaiden juurella Horse with his cute lace hat next to Spanish stairs |
Piazza Navona on eläväinen aukio. Se on päiväaikaan täynnä taiteilijoiden teoksia, pantomiimiesiintyjiä ja turisteja. Keskuskohtana toimii iso ja näyttävä suihkulähde vierellään Rooman sinitaivasta kurkottava obeliski. Piazzan kummassakin päässä on pienemmät suihkulähteet. Niiden reunuksilla on kiva istuksia, lepuutella jalkojaan ja seurata torin touhuja. Mutta muista pitää käsilaukusta kiinni! Illemmalla aukiota reunustavien ravintoloiden lamput syttyvät ja hilpeä puheensorina täyttää terassit.
 |
| Piazza Navona ja taiteellista menoa Piazza Navona and art in action |
Via della Pace on erityisen pittoreskia aluetta piazza Navonan lähettyvillä. Siellä on vanhoja rakennuksia, kivoja kauppoja ja kahviloita sekä pieni kirkko. Talojen terrakotanpunainen maali on kulahtanut, iltahämyssä seiniä kiipeilevät muratit antavat romanttisen vaikutelman vanhanaikaisten lamppujen maalaillessa keltaisella valollaan ympäristöä.
 |
| Lamput syttyvät kahviloiden ja ravintoloiden ylle illan laskeutuessa Roomaan Lamps are colouring the evening in Rome |
Nautimme drinksut baarin terassilla. Caffe della Pace on boheemi ja viihtyisä ja hyvin suosittu alkuillan paikkana. Vastapäinen, tunnelmallinen pizzeria täyttyi ruokailijoista, ja omassakin masussa alkoi nälkä kurnia tuoksujen hipuillessa nenään.
 |
| Pizzeria, via Della Pace |
Päädyimme pieneen, mutta todella viehättävään ravintolaan La Buca di Ripetta, lähellä piazza del Popoloa, osoite on via Ripetta 36. Palvelu oli erinomaista. Tarjoilijamme sai houkuteltua meidät syömään enemmän mitä oli aikomus, niin makuhermoja kutkuttavasti hän kuvaili annoksia. Eihän sellaista voi herkkusuu vastustaa.
Otin alkupaloiksi paistettuja sieniä persiljalla, pääruuaksi kalaa ja perunahöystöä, jälkkäriksi perinteisen tiramisun. Oi sitä makujen sinfoniaa! Illallinen venyi myöhään, ja pääsimme kömpimään hotellille vasta aamun tunneilla pienen yökävelyn virkistäminä. Viimeinen ilta Roomassa oli täysi.
Rome is a fascinating city. There are so many things to see, places to explore. It´s almost always full of tourists, but Rome is also lots of something else than a sweaty tourist trap. You can explore the lonely narrow streets in Jewish district, taste its´ kosher food, meditate in the middle of the ruins of antiquity, visit beautiful Barocco churches and comtemplate in front of fabulous paintings by Caravaggio, have a peacefull stroll in residential area blooming with flowers or have a drink or two in cosy bars near via Della Pace or piazza Madonna de Monti.
Be like a local and take a bus or underground, tickets you get from tabaccherias, costs only one euro. Let the bus take you somewhere and be surprised of the beautiness you meet everywhere.
Visit gorgeous museums like Capitoline, Palazzo Altemps or Galleries Borghese (reservation to Borghese one day before!) to see some of the most wonderful pieces of Italian art.
Good scenery points you´ll find for example from the hills of Aventino where there is the orange park. See also also the two churches and take a stroll in gorgeous, old residential area. The other place could be the café of Capitoline museums and the terrace of the Monument Vittorio Emanuele II (you get there via church in Capitoline).
Eat and drink well like real Italian and taste especially frutti di mare. What a delicious city, mamma mia!
 |
| Spaghettia simpukoilla ja persiljalla Spaghetti with clams and parsley |
Be free like a bird to invent your own exploration in the city and experience the Italian lifestyle with Roman wind under your wings.
 |
| Neitsyt Maria ja roomalainen pulu ylevissä maisemissa Virgin Mary and Roman pigeon in divine sceneries |
 |
| Lokki Rooman katoilta Seagull posing with the domes of Rome |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
