Eläimellistä menoa Alpeilla

Viikonlopun tuliaisina sain ilahduttavat muistot Alpeilta ja vuodenaikaan nähden todella lämpimästä auringosta - mutta myös kamalan flunssan ja yskän!

Nyt se sitten tarttui, tuo vihuliainen mykoplasma, jonka kourissa ranskalainen Kollini on köhinyt jo kaksi viikkoa. Oloni oli jo perjantaina alavireinen ja nuhainen, mutta niin vaan päätin lähteä Alpeille. Lauantai sujui suht hyvin, mutta sunnuntain kulutin sängynpohjalla. Kahden ja puolen tunnin paluumatka autossa myöhään sunnuntai-iltana ei ollut toden totta mitään herkkua, kun päätä jyskytti kuin vasaralla olisi huimittu.

Mutta ettei tämänkertainen kirje mene ihan Naukumaijan nurkaksi, laitetaas jotain piristävää eetteriin. Aurinko paistoi ihanasti eikä Megèvessa ole lunta vieläkään. Elikot käyskentelivät laiskasti niityillä ja näkymä oli kaunis, vaikka kuten kuvistakin huomaa, valo alkaa olla jo talven sävyistä; kalpeaa ja vaatimatonta verrattuna kesän hehkuun ja loistoon.

Sonninmullikat ja juomahetki
Bulls and drinking pause

Mietin monesti, että kyllä eläinten kelpaa Alpeilla. Saavat olla ulkona ja toteuttaa omaa eläimellisyyttään: syödä ja käyskennellä vapaasti, nuuhkia raitista ilmaa, kuopsutella, seurustella toistensa kanssa, kieriä maassa, juosta tai makoilla laiskana auringossa. Olisipa kaikilla kotieläimillä vastaava mahdollisuus! Ihan hirvittää ajatella teollisen tuotannon karjatiloja, joissa eläimet on sullottu ahtaisiin ja pimeisiin tiloihin. Eläimilläkin on tunteet ja ne ovat vielä kukin omanlaisiaan persoonallisuuksia, kuten me ihmiset.

Minua kuikuileva kaksikko
Two horses watching me

Megèvessa on paljon öky-Alppitaloja, jotka maksavat kolmesta kymmeneen miljoonaan euroa. Kolli keskusteli tuossa yksi päivä yhden asunnonvälittäjätuttunsa kanssa, joka paljasti myyneensä juuri yhdeksän miljoonaa euroa maksaneen talon perheelle, joka ehtii lomailemaan Alpeille vain kaksi viikkoa vuodessa. Loppuajan talo on tyhjillään. Hoh, sitä ihmettelee, kuinka joillakin on rahaa hassata sellaiseen, kun on toisia, joilla ei ole varaa edes omaan pikkuasuntoon.

Komeita pytinkejä on hieno katsella, mutta eniten tykkään Megèven alueen vanhoista maataloista. Niissä on tunnelmaa ja ajan tuomaa patinaa toisin kuin uudenuusissa luksustaloissa. Minusta on vain romanttista, jos seinä on vähän rapistunut, kulmat ovat viehättävästi epäsymmetrisiä ja puun pinta kauniisti kulunut vuosikymmenten ellei jopa vuosisadan aikana monta auringonpaistetta nähneenä.

Kaunis vanha maatalo Megèvessa
Lovely old farm house in Megève

Maalaisromantiikkaa à la Megève
Countryside romantics from Megève

Kävimme lauantaina lounaalla ylhäällä kukkulalla Rostachon-ravintolassa. Olen aiemmin kertonutkin paikasta tässä kirjeessä. On todella sääli, että ravintoloitsija-rouva aikoo jäädä pian eläkkeelle ja lopettaa paikan kokonaan. Sieltä on aivan mahtavat maisemat ja ruoka on simppeliä ja makoisaa Alppiruokaa listan vaihdellen sesongin mukaan.

Tällä kertaa otin kasviskeittoa ja Kolli tilasi peruna-laardiomeletin. Ilma oli niin lämmin, että söimme terassilla, samalla saimme ihastella suurta ja valkoista Mont Blancia edessämme. Olisin halunnut hirmuisesti maistaa listalta samppanjafondueta, mutta sen voi syödä ainoastaan sisätiloissa. No, ensi kerralla sitten! Ja nyt oli vielä niin kesäinen tunnelma, tuhti fondue sopii paremmin synkkään ja pimeään keliin.

Rostachonin kasviskeittoa ja omeletti
Vegetable soup and omelette in Rostachon

Yksi painava syy, miksi pidän Rostachonista on, että siellä on kaksi maailman ihastuttavinta aasia! Juuri sellaiset, minkälaisen itsellenikin ottaisin mieluusti: harmaa kauhtunut turkki, karvaiset isot hörökorvat, töppöjalat, etutukka, utelias katse ja sopivan laiska elämänasenne. :D

Rostachonin aasit
Rostachon´s two donkeys

Kulkukatin lemppariaasit
Travel-Cat´s favourite donkeys

Jottei tämä eläimellinen kirje päättyisi kokonaan ilman kissoja, tässä vielä tämänkertainen yliannostus kissamaista menoa Megèvesta. ;)

Keskustaan oli ilmestynyt valtavan kokoinen vanha mammakissa, jonka valkoinen masu roikkui melkein maassa asti. Kisu nautti lämpimästä paisteesta ja kiehnäsi tyytyväisyyttään pitkin poikin Megèven Raatihuoneen seinänviertä ja ikkunanpieliä. Antautui se myös minun paijattavaksi, vaikka kovin itsenäiseltä vaikuttikin.

Auringonpaisteesta nauttiva kissa
Cat enjoying of the sunny weather

Yksi paikallinen rouva tuli viereen ja alkoi jutustelemaan meille, että mikäs kisu tämä oikein on. Hän ei ollut nähnyt tapausta koskaan aikaisemmin, vaikka asuu itse Megèven keskustassa. Tiedä sitten, oliko katti tullut pidempää jostakin maatalosta, kun se vaikutti enemmän maatiaiselta kuin kitykissalta. Tämä tanakkatekoinen maukuja otti joka tapauksessa Megèven keskusaukion haltuunsa itsevarmoin elkein kuin kuningatar konsanaan:

Itsetietoinen kissa Megèven keskustorilla
Confident cat taking over Megève city center

Kisu suuntasi päättäväisin liikkein suoraan turistikopin viereisen puun luo ja kiipesi kynnet ropisten yllättävän ketterästi ylös latvaan asti. Siellä se kiehnäsi puun oksia ja ihmetteli Megèven keskustan näkymiä. Bongaatko kissan kuvasta?

Maatiaiskissan seikkailut puun latvassa
Country cat´s adventures. Poor thing couldn´t come down anymore.

Seikkailullaan katti päätyi ajamaan itsensä pinteeseen. Se ei päässytkään enää alas. Kissa tutkaili eri mahdollisuuksia tulla pois turistikopin katolta, mutta sekä maa että viereinen muuri olivat kaukana hyppäystä varten. Kisuli naukui turhautuneena minulle, kun juttelin sille alhaalta, mutta ei se olisi syliinkään hypännyt. Kai se pääsi jossakin vaiheessa alas, kuten aikansa kiipelissä oleville kissoille on tyypillistä.

Nyt tämä Katti ottaa annoksen hunajaa ja menee lepäilemään vuoteeseen. Raajat ovat vetelät kuin meduusalla ja korvissa soi. Toivottavasti tauti kukistuu pian, tuskastuttaa olla näin saamaton ja raihnainen.

***

Last weekend in Megève was really warm, I wonder when the real winter will arrive? If it´s too warm, the whole area will suffer: the most important business is skiing tourism. If there is no snow there won´t be tourists.

Well, we enjoyed of the sunshine and peaceful Alpes sceneries and ate outside on the terrace of a cosy restaurant Rostachon. It´s a real pity that the owner is leaving soon for retirement and nobody will take over the restaurant. Rostachon is such a special place with the magnificient view plus simple but tasty mountain food. And they have two extra-cute donkeys outside, I just love them!

This letter became a real animal story. I enjoy of watching the animals on the fields. I´m happy when they are happy. I wish all the animals could be walking, eating, playing and sleeping outside. Factory-like farms with animals inside in small cages are horrible!

Now I go to rest because I have a really nasty flu and lots of coughing. I wish illness will go away soon... Boring to be this tired and not to be able to do much anything. I have taken some mecication plus honey and garlic, hopefully that helps.