Suomi-tytöt vs. italialainen pankki, 1-0

Täällä Suomi-viikot ovat senkus jatkuneet. Ensin oli äiti käymässä, sitten tapasimme ystäväni Ezessä ja nyt toinen suomalainen ystäväni kävi visiitillä. Meillä oli hauskat kolme päivää: turistikiertelyä, kitykävelyä, pulinaa, shoppailua, syömistä ja hieman hippausta Torinon yöelämässä;)

Ystäväni päätti samalla hoitaa viimein loppuun keskeneräisen pankkiasiansa. Hän oli viisi vuotta sitten töissä Forlissa pidempään ja avasi tuolloin säästötilin Unicredit-pankkiin. Sittemmin työpesti päättyi ja hän palasi Suomeen. Kuinka ollakaan, uusi pankkikortti ei löytänyt perille uuteen osoitteeseen eikä hän näin ollen voinut nostaa tililtä rahaa.

Pari kertaa tässä välissä Italiassa käydessään hän oli yrittänyt selvittää asiaa paperilappustensa kanssa ja lopettaa tiliä tai saada kaikki rahat nostettua tiskiltä, mutta aina peli oli päättynyt huonosti. Pankista oli annettu vain jonkin verran rahaa, mutta kieliongelmista johtuen asiaa ei ollut saatu koskaan selvitettyä kunnolla. (Kyllä, Italiassa ei suurella todennäköisyydellä puhuta pankeissakaan englantia.)

Kaikeksi harmiksi pankki otti joka kuukausi tililtä 3,5 euroa ja kerran vuodessa 8 euroa, joten sellaista tiliä ei ollut mitään järkeä pitää voimassa.

Nyt päätimme hoitaa ongelman pois päiväjärjestyksestä. Marssimme Unicreditin päätoimistoon Torinon keskustassa. Jonotettuamme ensin 40 minuuttia ja oltuamme uteliaiden paikallisten katseiden ristitulessa jouduimme tietenkin vanhemman mieshenkilön palveltaviksi. Ei varmana puhu mitään muuta kuin italiaa!

-       Do you speak english?

-       Non.

-       Parlez vous francais?

-       Non. Solo italiano.

-       Jassoo.

Yritin sitten selvittää ystäväni asiaa alkeellisilla italian taidoillani. Harmaaviiksinen virkailija tutki otsa rypyssä paperit ja räpläsi tietokonettaan. Sitten selvisi, ettei ollut mahdollista lopettaa tiliä eikä nostaa rahojakaan.

Tivasimme syytä moiseen ja mies alkoi huitoa nuoremman kollegansa puoleen. Tuo toinen mies osasi puhua suht hyvin englantia ja huojennuimme hetkeksi. Vatvoimme asiaa ja nuorimies sanoi saman: emme voi nostaa kaikkia rahoja kerralla emmekä lopettaa tiliä. Ystäväni täytyisi mennä lopettamaan tili missä hän oli sen avannutkin eli Forliin.

Ei hyvää päivää! Ystäväni alkoi hermostua. Onhan se nyt kumma, ettei kansainvälinen pankki osaa hoitaa tilin lopetusta tarvittavilla papereilla toisesta toimistosta käsin, pitäisi matkustaa jonnekin näreeseen saadakseen omat rahat ulos.

Seurasi kiivasta dialogia, jota seuraamaan vyöryi kolmas, isokokoinen pankkivirkailija.

-       I want my money!

-       You have to go to Forli to finish the account.

-       I want my money, it´s my money!

-       We can´t help you, this is different office.

-       This is the same bank!

-       Yes, but you have opened the account in Forli so you have to go to Forli to finish the account.

-       This is ridiculous! You tell me to go to Forli.

-       I´m sorry but this is how it works.

-       You are taking each month 3,5 euros and I can´t even finish my account or take my money out.

-       We can´t help you here. You have to finish it where you opened the account.

-       I want my money!

Isokokoinen kaveri vieressä alkoi punehtua naamastaan sitä enemmän mitä kovemmaksi ystäväni korotti ääntään. Englantia puhuva nuorimies hoki vain samaa eikä asia edennyt mihinkään. Välillä miehet keskustelivat italiaksi keskenään ja kumpainenkin oli jo selvästi ärsyyntynyt koko ongelmaan.

Meidän ärsytys oli huipussaan, kun nuorimies kysyi, miksei ystäväni lopettanut tiliä lopettaessaan työt Forlissa. Haloo, mistä hän olisi voinut tietää, että tilin lopetus tulisi olemaan näin turkaisen vaikeaa! Ja eihän se hänen syynsä ollut, ettei uusi pankkikortti tullut koskaan perille. Kortin hakeminenkaan ei onnistuisi nyt, se tulisi tehdä Forlissa.

Seurasi jälleen hermostunutta väittelyä ja käsien huitomista. Mainittakoon, että ystäväni on puoliksi espanjalainen, joten ei hänenkään temperamentti ole vaisuimmasta päästä ;)

Tiedustelin, kuinka paljon he sitten voisivat antaa tililtä käteisenä. Ajattelin, että ystäväni voisi sitten jättää sen loppusumman tilille, jos muu ei auttaisi. Ei hän nyt mihinkään Forliin matkustaisi yhden tilin takia Suomesta asti! Kerroimme, että hän on vain käymässä Italiassa.

Taktisesti mainitsin asuvani itse Torinossa, etteivät pidä meitä pelkkinä pöljinä turisteina – ja siltä varalta myös, että pelästyisivät minun ramppaavan siellä joka viikko selvittämässä ystäväni asiaa. Kehuin Italiaa kauniisi maaksi, mutta päivittelin byrokratiaa. Sohelsin sopiviin paikkoihin italiaa mitä osasin. Mainitsin myös tiukan katsekontaktin kera, että YK:ssa työskentelevä ranskalainen Kollini puhuu sujuvasti italiaa ja hän tulee auttamaan, ellei asia ala pikkuhiljaa selviämään.

Täällä täytyy olla uskottava halutessaan jotakin. Italiassa on hyvin maskuliininen kulttuuri ja mies perheen pää mitä tulee asioiden hoitoon. Huvitti, kun nuorimies heti kysyikin, miksei mieheni ole mukanamme. Hän on töissä! Tässä vaiheessa jonkinlainen kommunikaatioyhteys oli joka tapauksessa avattu ja vaikutimme jopa uskottavilta kahden italialaisen miespuolisen pankkivirkailijan silmissä. Ison kaverin punoitus alkoi laskea.

Mutta, asia ei kuulemma ollut niin yksinkertainen. Heidän pitäisi selvittää papereiden oikeellisuus ja tilitilanne. Iso kaveri käänteli ystäväni tiliotteita ja muita papereita ja passia. Voi hyvää päivää… Ajattelin, että tässä menisi viikko ennen kuin homma etenisi mihinkään.

Kaiken kukkuraksi siesta oli juuri alkamassa ja pankki sulkeutumassa. Mitään rahaa ei saisi ulos, koska kassa oli mennyt juuri kiinni ja meidänkin pitäisi poistua. Olimme tervetulleita takaisin kolmen maissa. Iso kaveri otti kopiot papereista ja kumpainenkin mies lupasi selvittää asiaa. Just joo.

- - -

Sota jatkui iltapäivällä. Marsimme pankkiin taistelutahtoa puhisten ja selvisimme englantia puhuvan tyypin tiskille lähes suoraan. Iso kaveri ilmestyi paikalle lippusten ja lappusten kanssa ja kireys oli  yllättäen tipotiessäään.

Yllätys, yllätys! He olivat toden totta selvittäneet asiaa ja faksanneet ilmeisesti Forlin toimiston kanssa. Nuorimies kertoi, että tilin lopetus onnistuisi sittenkin. Jipii! He antaisivat rahat paitsi 99 euroa hoitokulujen varalta. Tuokin summa lähes kokonaisuudessaan lähetettäisiin ystävälleni myöhemmin sekillä. He lupasivat faksata tilin lopetuksesta Forlin toimistoon ja asia olisi sillä selvä. Emme meinanneet uskoa onneamme!

Iso kaveri suli hymyilemään ja kätteli meitä kumpaakin. Nuori mieskin vaikutti selvästi helpottuneelta ja käteltiin häntäkin. Grazie mille, grazie mille! Buona sera!

Enpä ole koskaan aiemmin nähnyt yhtä paljon kahisevia, vihreitä seteleitä kerralla. Hipsimme ulos kuin pankkivarkaat ystäväni pitäessä kallisarvoisesta laukustaan kiinni tiukin sormin.

Italialainen pankki selätetty 1-0! Ja vielä kahden suomalaisen naispuolisen taistelijan voimin – kuka olisi uskonut :)

My Finnish friend was here for three days. We had great time together: sightseeing, walking around, shopping, eating well, also a bit of tasting the nightlife.

My friend had had a problem already a long time. She had opened a saving account to Unicredit bank while working in Forli five years ago. Then she moved back to Finland. Sadly the newest credit card for that account never arrived because of the address change. My friend couldn’t draw money out and during her couple of visits in Italy she couldn’t deal with this problem because of language problems. (They really don´t speak English much in Italy… not even in banks.)

We marched in to the Unicredit´s main office to solve out the case. It turned out to be difficult. Gladly we found one English speaking officer. The problem was that they couldn´t finish the account in any other office, only there where the account has been opened: in Forli! Unbelievable… The bank was taking 3,5 euros each month plus 8 euros per year but my friend couldn´t take money out.

I mentioned I live here that they wouldn´t take us as stupid tourists. I added also with knowing face that Mr Cat works for UN and speaks fluently Italian and could help us with this thing if it´s not going to get solved out now. Italy is really masculine country, you need a man to survive. Younger guy even demanded why my husband isn´t with us today. Hey, Mr Cat needs to work too!

Well, after all they got totally tired with us or we sounded like worth of listening. They promised to solve out the case during siesta.

We came back in the afternoon and what a surprise, they had worked for the case! They could after all give the money and they would send fax to Forli office to finish the account. My friend signed the papers with happy face and we stepped out with the money.

Unbelievable, two Finnish ladies (other one even blonde) won Italian bank, miracles happen ;)